lainattu kirjastosta
Koululle päästyä tytöt pesivät naarmuiset kämmenensä, yrittivät paikata hakaneuloilla Maijan hametta ja hiipivät sitten yläkertaan. Luokkien ovet olivat jo auki, mutta koko koulu oli siirtynyt juhlasaliin ottamaan alkavan lukukauden juhlallisesti vastaan. Joku ensiluokan pianotaiteilijoista esitti Merikantoa, ja myöhästyneet pääsivät huomaamatta hiipimään paikoilleen. He tajusivat soitosta tuskin mitään, vielä vähemmän johtajan puheesta, sillä ajatukset palasivat tahtomatta surullisen lystikkääseen kadunylittämiseen, lyseon poikien naurunremakkaan ja revenneeseen hameeseen.
- Tämä oli minun paras hameeni, mistä minä saan nyt uuden? En suinkaan voi vetää talvipakkasella ylleni hihatonta kesäunelmaa? Maija tuskitteli, mutta sai kipeän nipistyksen vastaukseksi, sillä johtaja katseli juuri heitä.
Luin tämän kirjan osana kirjabloggaajien Anni Polva -tempausta. Aiemmin tänään blogissani ilmestyi teksti Tiina aloittaa oppikoulun -kirjasta samasta syystä. Me tytöt on Polvan hyvin varhaista tuotantoa, sillä se ilmestyi vuoden kirjailijan esikoisteoksen Rakasta minua hiukan jälkeen. Arja ja Syringa ovat muuten bloganneet Polvan esikoiskirjasta tämän päivän kunniaksi. En ollut aiemmin lukenut Anni Polvalta muita kirjoja kuin Tiinoja, ja Me tytöistä pidin ainakin näin aikuisena vielä enemmän kuin Tiinoista. Valitsin kirjan samalla perusteella kuin ensin lukemani Tiinankin. Menneeseen sijoittuvat koulukuvaukset ovat varsin kiehtovia.
Humoristisuus ja päähenkilöiden nokkeluus toivat hieman mieleeni Hilja Valtosen kirjat. Sekä Polvan että Valtosen kirjat ovat varsin lämminhenkisiä, ja lukija voi olla varma siitä, että päähenkilöt pääsevät aina pinteestä onnellisesti. Pidän vanhoista viihdekirjoista enemmän kuin nykyisistä ja luen melkein varmasti Polvan muitakin kirjoja. Me tytöt oli varsin nopea luettava ja viihdyin sen parissa erinomaisesti.
Minusta oli myös varsin mukava lukea ainakin tämän painoksen takakannesta löytyneitä aikalaisarvioita. Esimerkiksi E. J. Ellilä on virkkanut Uusimaa-lehdessä kirjasta näin: "Juttu on hyvä! Se on alusta loppuun elävää elämää, sillä huomaa selvästi, että kirjoittaja tuntee kaikki kertomansa asiat ja ihmiset. Tekisipä mieli sanoa, että hän on ollut samassa kauppaoppilaitoksessa kuin Maija ja Anja ja kenties asunutkin touhukkaan Johanssonskan täyshoidossa. Meillä ei ole montakaan iloista nuorisokirjaa, joten nyt saatu lisä otetaan kiitollisesti vastaan."
Aikoinaan Me tytöt on siis luokiteltu nuortenkirjaksi, vaikka nykyään kirjan voisi ajatella olevan myös aikuiseen makuun. Uskon, että olisin pitänyt kirjasta jo teininä, mutta tykkäsin siitä näin aikuisenakin, vaikka nuoruuteni on ollut aika erilaista kuin kirjassa. Tai ehkäpä se onkin yksi syistä, miksi pidin kirjasta niin paljon. Kirjat voivat siepata lukijan mukaansa ja viedä hänet arkisesta todellisuudesta poikkeavaan maailmaan. Tällaiset pakoretket kirjojen sivuilla ovat olleet aina minulle mieleisiä.
Kirjasta ilmestyy uusi painos tänä vuonna. Ilmestymispäivän pitäisi ilmeisesti olla jo tässä kuussa. Lukemani kirjaston kappale oli kolmatta painosta vuodelta 1964, ja tänä vuonna ilmestyvä painos on neljäs. Kolmannen ja neljännen painoksen välissä on siis ollut yli 50 vuotta. Onneksi Karisto on päättänyt ottaa Me tytöistä ja joistakin muistakin Polvan kirjoista uuden painoksen juhlavuoden kunniaksi.
Muualla: Saran kirjat
