torstai 28. helmikuuta 2013

Joyce Carol Oates: My Sister, My Love - The Intimate Story of Skyler Rampike

Joyce Carol Oates: My Sister, My Love - The Intimate Story of Skyler Rampike
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2008 Sivumäärä: 562 Suomenkielinen käännös: Sisareni, rakkaani

My Sister, My Love on kolmas lukemani kirja Joyce Carol Oatesilta. Ensimmäinen oli minulle pettymys suurien ennakko-odotusteni vuoksi, ja toista lukiessani aloin ymmärtää, miksi Oatesia pidetään niin suuressa arvossa. My Sister, My Love oli kirja, johon rakastuin. Nyt ymmärrän täydellisesti, miksi Oatesia ylistetään niin paljon ja niin monelta taholta.

My Sister, My Love -kirjan syntyyn on vaikuttanut lapsimissi JonBenet Ramseyn murha, josta muistan lukeneeni moniltakin lehtien sivuilta ollessani lapsi. Tämän kirjan päähenkilö ei ole missi vaan menestyvä taitoluistelija. Bliss Rampiken kohtalo on kuitenkin sama kuin tosielämän vastineensa: kuolla aivan liian nuorena ja tulla vielä kuuluisammaksi menehtymisensä jälkeen. Kirjan kertoja on Skyler, Blissin isoveli, jota media on jopa epäillyt Blissin murhaajaksi. Skylerin perhe on raunioina Blissin kuoleman jälkeen. Skyler saa diagnooseja diagnoosin perään ja nielee pillereitä vaikka mihin sairauteen. Vaikka alusta lähtien lukija tietää Blissin kohtalon, aluksi kuvataan elämää Blissin kanssa. Kirjassa kerrotaan, kuinka Blissistä tuli menestynyt taitoluistelija ja miten kuuluisuus tässäkin tapauksessa oli siunauksen sijaan kirous.

Oli sydäntäsärkevää lukea Blissin ja Skylerin pohdintoja siitä, miten heidän täytyy menestyä, jotta vanhemmat rakastaisivat heitä. Bliss uskoi, että jos hän kaatuu jääkaukalossa, kukaan ei enää rakasta häntä. Skyler vannoo, että hän rakastaa. Varsinkin Betsey vaatii lapsiltaan, erityisesti Blissiltä, paljon. Betsey oli nuoruudessaan hyvä luistelija, mutta hän ei kuitenkaan päässyt huipulle. Hän haluaa elää unelmansa lapsensa kautta. Tämä saa hänet tekemään kovasti töitä Blissin menestyksen eteen ja olemaan välittämättä siitä, että Bliss ei haluaisi jäädä pois koulusta, sillä hänen ystävänsä käyvät koulussa. Ainakin kun olen joskus nähnyt dokumentteja lapsimisseilystä, äidit tuntuvat niissä usein suhtautuvan pakkomielteisesti tyttäriensä kilpailu-uraan. Lapsista tehdään pieniä aikuisia, eikä se ulkopuolisen silmissä vaikuta hyvältä asialta.

My Sister, My Love on tietenkin surullinen. Miten tällaisesta aiheesta voisi olla kirjoittamatta koskettavasti?

Minua ihmetytti, miten kaikilla kirjan henkilöillä tuntui olevan vaikka kuinka monta lääketieteellistä diagnoosia. Suurimmasta osasta en ikinä ollut kuullutkaan, enkä ole varma, ovatko ne oikeita sairauksia vai Oatesin keksintöjä. Olen melko varma, että Oatesin tarkoituksenakin oli kuvata liioitellusti tätä, miten kaikkiin ongelmiin ratkaisuna on jokin pilleri. Tavallaan Skylerin mielen sisäiset ongelmat olivat sivujuonne kirjassa, mutta varsinkin lopussa ne kohosivat tärkeäksi teemaksi.

Kirja oli välillä hankalalukuinen, sillä siinä on lukuisia alaviitteitä. En tiedä, olisiko niiden huomautuksia pystynyt jotenkin sulauttamaan osaksi varsinaista tekstiä, mutta niihin tottui pian. Lopulta ne tuntuivat ihan sopivankin kirjaan.

Kirjan aloitus on loistava muotoilu Anna Kareninan kuuluisasta virkkeestä, jonka mukaan kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, kun taas jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.

Dysfunctional families are all alike. Ditto "survivors".

Skylerin ja Blissin vanhemmilla on paljon ongelmia jo ennen Blissin kuolemaakin, joten kirjassa kerrotaan myös siitä, miten Skyler selviytyy isänsä naisjuttujen ja äitinsä ylitunteellisten kohtauksien keskellä.

Mielestäni kirjassa kuvataan sen verran Skylerin mielenterveysongelmia, että osallistun tällä kirjalla Mieleni on rajaton -lukuhaasteeseen.

Oatesin kirjoista houkuttaisivat seuraavaksi ainakin The Gravedigger's Daughter ja Blonde. Vai sattuisiko teillä olemaan Oatesin tuotannosta muita suosituksia luettavaksi?

Tämän kirjan ovat kirjabloggareista lukeneet muun muassa Lukuneuvoja, Karoliina vanhassa blogissaan ja Leena Lumi.

*****

maanantai 25. helmikuuta 2013

Gail Carriger: Etiquette & Espionage

Gail Carriger: Etiquette & Espionage
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2013 Sivumäärä: 312

Törmäsin tähän kirjaan viime kuussa goodreadsissa. Vaikka en ollut ikinä kuullut kirjan kirjoittajasta saatikka lukenut Carrigerilta mitään, goodreadsin kuvaus kirjasta kuulosti niin hyvältä, että ennakkotilasin vielä silloin julkaisemattoman kirjan. Sain Etiquette & Espionage -kirjan käsiini tämän kuun alkupuolella, mutta ensin piti lukea joukko hyviä kirjastosta lainassa olevia kirjoja. Ei sillä, ettei kirjaston kirjoja vieläkin luettavana olisi, mutta välillä täytyy saada luettua myös omassa kirjahyllyssä olevia houkuttelevia teoksia.


Sophronia Angelina Temminnick on hieman rasavilli 14-vuotias tyttö, jonka hänen äitinsä päättää lähettää Mademoiselle Geraldine's Finishing Academy for Young Ladies of Quality -kouluun. Sophronia ei tästä ole kovinkaan innoissaan, sillä koulu ei vaikuta kiipeilyä rakastavalle tytölle mieluisalta paikalta. Koulu osoittautuu kuitenkin erilaiseksi kuin Sophronia etukäteen odotti. Vaikka Sophronia saa heti kuulla, että hänen niiauksessaan on parantamisen varaa, tässä Finishing Academyssa opetetaan muutakin kuin vain hyvän etiketin mukaan toimimista. Koulupäivät sisältävät myös muun muassa veitsen oikeaoppisen käytön opettelemista ihmissuden opastuksella. Miekat kun eivät ole käytännöllisiä hameiden kanssa.

The schedule proceeded at a good pace after the chaos of that first day. Sophronia came to accept the unfinishing-school aspects of Mademoiselle Geraldine's. The lessons were mostly un-lesson-like, the teachers were mainly un-teacher-like, and the routine was more that of a London dandy than that of any proper educational system.

Oman jännityksensä kirjaan tuo välillä koulun kimppuun hyökkäävät flywaymenit, jotka haluaisivat mystisen prototyypin itselleen. Sophronian arkkivihollinen Monique on kuitenkin piilottanut prototyypin, eikä kukaan tiedä, missä se on. Sophronian täytyy rikkoa koulun sääntöjä, jotta hän saisi prototyypin käsiinsä ennen Moniqueta, sillä kuka tietää, mitä suunnitelmia Moniquella prototyypin varalle on.

Tämä taisi olla ensimmäinen steampunk-genreen kuuluva kirja, jonka luin. Kirjan kannessa Etiquette & Espionagea kuvataan täydelliseksi steampunk-versioksi Harry Potterista. En ehkä tästä ole täysin samaa mieltä. Mielestäni ei kaikkia sisäoppilaitokseen sijoittuvia kirjoja tarvitsisi verrata Harry Potteriin, mutta kyllähän tuollainen kansiteksti varmasti herättää joidenkin ihmisten kiinnostuksen. Kirja oli kuitenkin viihdyttävä, ja aloin odottaa Finishing School -sarjan marraskuussa ilmestyvää Curtsies & Conspiracies -nimistä toista osaa.

Kirjassa ei tarkasti kerrota ajankohtaa, johon tapahtumat sijoittuvat, mutta steampunk-kirjat ilmeisesti kertovat yleensä 1800-luvusta. Naisten tyylin ja joidenkin muiden asioiden perusteella 1800-luku on hyvin mahdollinen kirjan tapahtumisajankohdaksi.

Gail Carrigerin kirjoja ei ole tainnut ilmestyä suomeksi, mutta ainakaan tämän kirjan englanti ei mielestäni mitenkään kovin hankalaa ollut. Rohkeasti siis kokeilemaan englanniksi lukemista, jos kirja vaikuttaa yhtään kiinnostavalta.

Osallistun kirjalla Lukemattomat kirjailijat -lukuhaasteeseen.

****

lauantai 23. helmikuuta 2013

Jeffrey Eugenides: The Marriage Plot

Jeffrey Eugenides: The Marriage Plot
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2011 Sivumäärä: 406 Suomenkielinen käännös: Naimapuuhia

Olen lukenut Jeffrey Eugenideksen kaksi aiempaa romaania kai yläasteikäisenä. Molemmista muistan silloin pitäneeni, joten pitihän The Marriage Plot -kirjakin lukea. The Marriage Plot päätyi myös viime keväänä tekemälleni TBR100-listalle, joten sain myös yhden kirjan siltä luetuksi.

One thing I learned, between addiction and depression? Depression is a lot worse. Depression ain't something you just get off of. You can't get clean from depression. Depression be like a bruise that never goes away. A bruise in your mind. You just got to be careful not to touch where it hurts. It always be there, though.

Kirjassa on kolme päähenkilöä: Madeleine, Leonard ja Mitchell. Madeleine on englannin opiskelija, joka rakastaa lukemista ja rakastuu Leonardiin. Leonardin ja Madeleinen suhde on tärkeä osa kirjaa. Suhde ei ole helpoimmasta päästä, sillä Leonard kärsii maanis-depressiivisyydestä. Madeleinen äiti yrittää saada tytärtään jättämään Leonardin, sillä hän on lukenut paljon siitä, miten vaikeaa elämä maanis-depressiivisen ihmisen kanssa voi olla. Madeleine ei kuitenkaan kuuntele äitiään, sillä hän on päättömästi rakastunut Leonardiin. Mitchell on Madeleinen ystävä, joka on rakastunut Madeleineen. Kirjassa kerrotaan Madeleinen ja Leonardin suhteen lisäksi Mitchellin valmistumisen jälkeisestä matkasta Intiaan.

Kirja kertoo pitkälti ihmissuhteista ja niiden vaikeudesta. Joko rakkaus kohdistuu ihmiseen, jolta ei saa vastakaikua tai rakkauden kohdetta on muuten hankala rakastaa.

Pidin siitä, miten alussa kuvailtiin Madeleinen rakkautta kirjoja kohtaan. Koin samaistuvani siihen, joten Madeleinenkin tunsin heti läheiseksi.

She'd become an English major for the purest and dullest of reasons: because she loved to read. The university's "British and American Literature Course Catalog" was, for Madeleine, what its Bergdorf equivalent was for her roommates. A course listing like "English 274: Lyly's Euphues" excited Madeleine the way a pair of Fiorucci cowboy boots did Abby. "English 450A: Hawthorne and James" filled Madeleine with an expectation of sinful hours in bed not unlike what Olivia got from wearing a Lycra skirt and leather blazer to Danceteria. Even as a girl in their house in Prettybrook, Madeleine wandered into the library, with its shelves of books rising higher than she could reach - newly purchased volumes such as Love Story or Myra Breckinridge that exuded a faintly forbidden air, as well as venerable leather-bound editions of Fieldin, Thackeray, and Dickens - and the magisterial presence of all those potentially readable works stopped her in her tracks. She could scan book spines for as long as an hour.

Mielenterveys on asia, joka kiehtoo minua. Siksi oli kiinnostavaa, vaikkakin välillä myös surullista, lukea Leonardin sairaudesta. Kirjailijalla tuntui olevan paljon tietämystä maanis-depressiivisyydestä. Kai tällaista kirjaa on melkein mahdoton kirjoittaa, jollei ota asiasta selvää. Se oli kuitenkin niin suuri osa kirjaa ja Madeleinen ja Leonardin suhdetta. Madeleinen äidin ennakkoluulot olivat välillä melkein ärsyttäviä, vaikka toisaalta myös ainakin Leonardin kohdalla oikeutettuja. Kuitenkin jos Leonardin lääkitys olisi ollut kohdillaan ja hän olisi syönyt lääkkeitään säännöllisesti, asia olisi voinut olla aivan eri. Madeleinen äiti suhtautui epäilevästi, koska Leonard on mielenterveysongelmainen, ja tällainen suhtautuminen suututtaa ainakin minua.

Tämä kirja sai minut innostumaan taas Eugenideksesta niin paljon, että Virgin Suicides - ja Middlesex-kirjojen uusintaluku on varmasti vuorossa jossakin vaiheesa.

Kirja on siis 10. luettu kirja TBR100-listaltani. Lisäksi The Marriage Plot on toinen kirja, jolla osallistun Mieleni on rajaton -lukuhaasteeseen.

Eugenideksen uusimpaan ovat lisäkseni tarttuneet muun muassa Minna JaakkolaSusaMorre ja Salla.

Pitäisiköhän minun suosiolla kohottaa goodreadsin lukutavoitetta? Vuotta ei ole kulunut vielä edes kahta kokonaista kuukautta, ja silti olen jo lukenut 80 kirjan tavoitteesta 28 kirjaa eli 35 prosenttia...

*****

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Ally Carter: Cross My Heart and Hope to Spy

Ally Carter: Cross My Heart and Hope to Spy
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2007 Sivumäärä: 236

Luin noin kuukausi sitten Gallagher Girls -sarjan ensimmäisen kirjan, ja vaikka en kokenut ikäni puolesta kuuluvani sarjan kohderyhmään, viihdyin kirjan parissa.

Minua jotenkin kiehtovat teinivakoojista kertovat kirjat. Olen pitänyt paljon Anthony Horowitzin Alex Rider -sarjasta, vaikka sitä luinkin ollessani yläasteikäinen eli ehkä oikeaa kohderyhmää. Ally Carterin kirjoista olen pitänyt myös kovasti, vaikka minua ei yleensä teiniksi enää luokitella. Teinivakoilun lisäksi olen huomannut kirjoissa joitakin yhtymäkohtia Harry Pottereihin. Gallagher Academy on sisäoppilaitos, jonka oppiaineet eivät ole sieltä tavallisimmista päästä. Lisäksi miltä kuulostaa lukittu käytävä, joka on oppilailta ehdottomasti kiellettyä aluetta? Entä toisesta samankaltaisesta sisäoppilaitoksesta vierailulle tulleet oppilaat? Ainakin minulle tulivat mieleen Harry Potterin ensimmäinen ja neljäs osa. Muistaakseni ensimmäisen osan takakannessa mainittiinkin Harry Potter. Toisaalta missäpä sitä ei nykyään mainittaisi, jos kirjassa on pienimpiäkään yhtymäkohtia Rowlingin menestysteoksiin. En tiedä, olisinko alkanut etsiä yhtäläisyyksiä ilman takakannen mainintaa, mutta ei niiden löytäminen todellakaan vaikeaa ollut.

Tätä kappaletta ei kannata lukea, jos ei ole lukenut sarjan ensimmäistä osaa. Ainakin minä varoitin. Cammie Morganin täytyi jättää ensirakkautensa Josh suojellakseen salaisuuttaan. Josh sai tietää Cammien olevan vakooja, mutta Joshille juotettiin muistia muuntavaa teetä. Joshilla ei siis enää ole mielikuvia siitä, mikä Cammiesta tekee hyvin poikkeuksellisen nuoren naisen. Cammiella ei kuitenkaan ole aikaa rypeä sydänsuruissa, sillä uusi lukukausi Gallagher Academyssa on alkanut. Cammie saa pian kouluun paluunsa jälkeen tietää, että Gallagher Academyyn on tulossa tänä vuonna vierailijoita. Gallagher Academy for Exceptional Young Women ei olekaan ainoa laatuaan, vaan on olemassa Blackthorne Institute, joka on vakoojakoulu pojille. Monet Gallagher-tytöistä eivät ole olleet paljonkaan tekemisissä vastakkaisen sukupuolen kanssa, joten tämä aloittaa aivan uudet rutiinit. Oppitunteihin kuuluu flirttailua ja aamuihin laittautumista. Kuitenkin Cammien elämä vaikeutuu, kun häntä syytetään aiheetta koulussa sattuneesta turvatoimien murtumisesta. Nyt Cammien on ystävineen todistettava, että hän ei ole oikea syyllinen.

Toisessa osassa ihmissuhteilla on suuri osa ensimmäisen osan tapaan. Silti mielestäni tässä kirjassa on ihmissuhdesotkujen lisäksi muutakin juonta, mikä teki Cross My Heart and Hope to Spy -kirjasta jännittävämmän kuin ensimmäisestä osasta. Tätä pidin positiivisena asiana. Ensimmäinen kirja on lähinnä romanttinen tarina ensirakastumisesta, jonka toisena osapuolena nyt vain sattuu olemaan vakoojaksi opiskeleva tyttö.

Olisin kaivannut tähänkin kirjaan enemmän kuvausta Gallagher-tyttöjen koulupäivistä. Gallagher Academyssa on monia todella mielenkiintoiselta kuulostavia aineita, joista ei ole kerrottu vielä muuten kuin ohimennen. Koulupäiväkuvaukset ovat keskittyneet lähinnä peiteoperaatioihin (englanniksi Covert Operations). Peiteoperaatiot on kiehtova aine sekin, mutta kaipaisin kirjassa kerrottavan myös muista aineista.

Gallagher Girls -sarjaa ei ole ainakaan vielä suomennettu. Ally Carterilta on käännetty suomeksi yksi kirja, jonka suomenkielinen nimi on Suloinen huijari. En ole sitä lukenut, mutta kuvauksen perusteella sekin kuulostaa mielenkiintoiselta.

PS. Lähiaikoina on odotettavissa varmaan ainakin Scott Westerfeldin Uglies-sarjan arvosteluja, sillä sain sen kokonaisuudessaan poikaystävältäni syntymäpäivälahjaksi. Tänään vietän syntymäpäivääni iloisesti yliopistolla kahdestatoista puoli kuuteen. Neljä tuntia valtio-oppia, voi kääk, en odota tätä kokemusta innolla.

****


tiistai 19. helmikuuta 2013

Milja Kaunisto: Synnintekijä

Milja Kaunisto: Synnintekijä
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2013 Sivumäärä: 308
 
Kaksi suomalaisen esikoiskirjailijan teosta perätysten. Tämä on minulta melkein jo jonkinlainen saavutus.

Kirja alkaa kertomuksesta, miten ylhäinen neito Beatrix lankeaa englantilaisen miehen käsivarsille ja tulee raskaaksi hänelle. Kirjan jatkuessa selviää, miten Beatrixin hairahdus liittyy muuhun juoneen. Tämän jälkeen alkaa toinen osa, joka kertoo Olavi Maununpojan opinvuosista Pariisissa. Tulevan papin ei ole helppoa pitää ajatuksiaan ja tekojaan synnittöminä. Vaikeuksia tuottaa muun muassa hieman liiankin läheinen ystävyys toisen studiosuksen, Miraclen, kanssa.

Synnintekijä on hyvin rietas keskiajan kuvaus. En muista lukeneeni toista historiallista romaania, jossa seksi ja himot olisivat näin suuri osa kirjaa. Synnintekijä on myös erittäin lahjakas kuvaus keskiajan Euroopasta. Olen myös käsittänyt, että Kaunisto on perehtynyt keskiajan historiaan, joten kuvaus on varmaankin myös autenttinen.

Naiset ovat Olavi Maununpojalle, tulevalle papille, syntisiä olentoja, jotka houkuttelevat miehiä kiusaukseen. Miracleella on kuitenkin kyseenalaistavampi suhtautuminen perisyntiin:

"Entä Aatami? Lankesiko hän Eevan tahdosta vai omasta tahdostaan?"
"Eevan tahdosta! Nainen on syy perisyntiin", olin huutanut ensin, mutta Miracle oli hymyillyt tyytyväistä hymyään. 
"Sehän tarkoittaisi vain että naisen tahto on miehen tahdon yläpuolella ja että Jumala halusi miehen seuraavan naisen tahtoa", hän sanoi. "Se tulkinta sopii kyllä minulle."

Kirjan suurin paljastus oli jo hyvissä ajoin ennen loppua, eivätkä viimeiset vajaa sata sivua tuottaneet enää suuria yllätyksiä. Tätä paljastusta en kyllä osannut arvata.

En täysin tiedä, miksi kirjan päähenkilöksi on täytynyt valita aito historian henkilö. Eiköhän täysin fiktiivinen henkilö olisi käynyt yhtä hyvin. 

Synnintekijä aloittaa Olavi Maununpojan vaiheista kertovan kirjasarjan. Kirja oli lupaava aloitus sarjalle, ja Kaunisto on ehdottomasti muistamisen arvoinen esikoiskirjailija.

Jollei kestä roisia kieltä, tätä kirjaa ei voi suositella. Ehkä tämä voi olla myös shokki perinteisten historiallisten romaanien ystäville. Minä pidin Synnintekijän tuomasta lukukokemuksesta, mutta en ole täysin varma, kenelle tätä kirjaa suosittelisin. Kokeilla kannattaa, jos yhtään kirja herättää kiinnostusta.

Keskiaikaisessa Ranskassa ovat vaeltaneet minun lisäkseni ainakin Elma Ilona, Ahmu, Lukuneuvoja, Kirsi ja Annika K.

****-

maanantai 18. helmikuuta 2013

Johannes Lahtinen: Alku eli 4 1/2 miljoonan vuoden rakkaustarina

Johannes Lahtinen: Alku eli 4 1/2 miljoonan vuoden rakkaustarina
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2013 Sivumäärä: 175

Luen nykyään hävettävän vähän suomalaista kirjallisuutta. Alku oli ensimmäinen suomalainen kirja tänä vuonna ja samalla ensimmäinen lukemani kirja, joka on ilmestynyt vuonna 2013. En edes muista, milloin viimeksi olen lukenut suomalaisen kirjailijan kirjoittaman kirjan, jollei lasketa mukaan satunnaisia tenttikirjoja. Tiedän, että minun pitäisi parantaa tapani, mutta silti aina jotenkin automaattisesti suuntaan kirjastossa englanninkielisten romaanien hyllyrivistöille.

Alku eli 4 1/2 miljoonan vuoden rakkaustarina on erittäin tiivistetty kertomus ihmislajin kehityksestä siihen, mitä olemme nykyään. Yksi luku kertoo, miten raha syntyi ja toinen taas kuvailee lain syntyä. Kirjassa on myös henkilö, joka suhtautuu kriittisesti yhteiskunnalliseen kehitykseen, nimittäin Aatami.

- Älkää kiusatko minua! Aatami kiljaisi. - Minä yritän kertoa teille, että maailma on muuttunut. Se ei ole enää se sama viaton luonnontila jossa minä vartuin. Ihmisellä on käsissään liian vaarallisia voimia! Ihminen ei voi enää toimia hetken oikkujen ja päähänpistojen mukaan. Nykyaikana ihmisen on tuon tuosta pysähdyttävä harkitsemaan. Ei sitä ennen vanhaan niin tarvinnut, kun emme pahaa osanneet tehdä! Nyt ihminen raivostuu toiselle, tarttuu kirveeseen kun se sattuu siinä käden ulottuvilla olemaan, ja jälki on aivan kammottavaa. Mahdollisuus pahaan on asettunut ihmiseen ilman pyyntöä, eikä sitä saa enää takaisin.

Kirja saa pohtimaan, onko kaikki kehitys vain hyvästä. Kirjan vastaus, ainakin jos Aatamia kuunnellaan, tuntuu olevan, että ei. Esimerkiksi kuvaus siitä, miten setä X&Y:lle mikään muu ei enää ole tärkeää kuin raha, on raastavan realistista. Vaikka setä X&Y:llä on rahaa riittämiin, hän ei enää raaski ostaa mitään vaan ompelee rahat vaatteisiinsa ja kulkee esittelemässä, miten rikas hän on.

En ole mikään evoluution asiantuntija, mutta en usko aivojen kehittyneen niin nopeasti, että niiden laajeneminen aiheutti ihmisille kipua. Pakkohan tässä kirjassa evoluutio oli kuvata nopeammin kuin se on tapahtunut. 175 sivuun ei mahdu paljon. Lahtinen on ryhtynyt melko kunnianhimoiseen tehtävään tiivistäessään todella pitkän ajan alle kahteensataan sivuun. Melko hyvin hän yrityksessään mielestäni onnistui.

Todennäköisesti luen, jos Lahtiselta ilmestyy vielä tulevaisuudessa kirjoja. En pitänyt Alkua loistavana, mutta silti halusin lukea sen nopeasti loppuun. Hyvästä ideasta annan plussaa.

Monessa blogissa Johannes Lahtisen esikoiskirjaa ei vielä ole ehditty lukea, mutta ainakin Jori ja Minna ovat ihmiskunnan historiaan tutustuneet.

***

Sarah Winman: When God Was a Rabbit



Sarah Winman: When God Was a Rabbit
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2011 Sivumäärä: 325 Suomenkielinen käännös: Kani nimeltä jumala


Ennakko-odotukseni tätä kirjaa kohtaan olivat todella kovat. Olen lukenut tästä niin monta ylistävää arviota, että suhtauduin tämän lukemiseen innokkaan pelokkaasti. Entä jos minä petynkin pahasti? Entä jos When God Was a Rabbit ei olekaan minun kirjani? Edellinen lainaaja palautti tämän hieman myöhässä, ja kun vihdoin sain viestin saapuneesta kirjasta, varovainen hymy hiipi kasvoilleni.

Ensin en täysin tavoittanut sitä jotakin, mikä muille on tehnyt tästä niin loistavan kirjan. Ehkä tämä johtui niin kovista odotuksista, että odotin tämän kirjan olevan jotakin ylimaallisen ihanaa. Alun pienoisesta pettymyksestä huolimatta lopulta pidin tästä kirjasta valtavasti. Varmaankin siksi, etten heti tempautunut täysillä kirjaan mukaan, minulla ei ollut minkäänlaista ongelmaa toisen osan kanssa. Pidin siitä ainakin yhtä paljon kuin ensimmäisestäkin osasta.

Useimmat teistä jo ovat tämän kirjan tainneet lukea, enkä halua pilata mahdollista tulevaa lukukokemusta niiltä, jotka eivät tähän kirjaan ole vielä tarttuneet, joten juonesta en kerro paljon. Kirja on Ellyn kasvutarina, jota kuvataan useamman vuosikymmenen ajan. Voisin sanoa kuten takakansi, että kirja kertoo rakkaudesta sen monissa muodoissa.

Kanilla kirjassa ei ole kovinkaan suurta roolia. Muuten kirja on aika realistinen, mutta alussa Ellyn kani puhuu hänen kanssaan. Toisaalta tämän voi laittaa lapsen mielikuvituksen piikkiin, joten ehkä tässä kirjassa ei varsinaisesti ollut fantasiaelementtejä. SPOILER ALERT! Itse asiassa kani nimeltä Jumala (kirjoitan sen isolla, sillä minuakin häiritsi godin pienellä kirjoittaminen, vaikka se oli nimi) kuolee sivun sata paikkeilla. Olin tästä järkyttynyt, niin kuin aina olen kirjoissa kuolevista eläimistä. Järkytyin niin pahasti, että poikaystäväni tuli lohduttamaan minua, kun jatkoin lukemista kyynelten läpi. Pakkohan kanin oli jossakin vaiheessa kirjaa kuolla, koska kirja kertoi niin pitkästä ajasta, että ei kani voi elää niin pitkään, mutta oli se silti surullista. SPOILERIT PÄÄTTYVÄT! En ole ainoa, joka on ihmetellyt, miksi kanin nimi kirjoitettiin pienellä. Päädyin siihen, että ehkä se johtui siihen, että haluttiin erottaa, milloin puhutaan kristinuskon Jumalasta ja milloin Ellyn kanista, mutta se olisi muutenkin ollut niin selvää, että lähinnä god pienellä kirjaimella häiritsi.

Mietin kirjaa lukiessani, minkä arvoinen lukukokemukseni on. Loppupuoli kosketti minua niin paljon, että päädyin kahden arvosanan välillä siihen korkeampaan. Tästä ei tullut yhtä lempikirjoistani, mutta silti kirja oli hyvin vaikuttava.

Sarah Winman on taas yksi seuraamisen arvoinen esikoiskirjailija. Näitähän kertyy nyt paljon, mikä ei tietenkään ole huono asia.

Kania on lukenut niin moni, että mainitsen vain pienen osan kaikista arvostelijoista: ZephyrSusaSaraVillasukka kirjahyllyssä ja Emilie.

*****

lauantai 16. helmikuuta 2013

Grace McCleen: The Land of Decoration



Grace McCleen: The Land of Decoration
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2012 Sivumäärä: 291 Suomenkielinen käännös: Ihana maa

Varasin tämän vain yhden arvostelun  perusteella. Kyllä kannatti. Tämä oli ehkä tähän mennessä paras löytö, jonka olen tehnyt pelkästään kirjablogien lukemisen takia.

Judith on 10-vuotias tyttö, joka ei usko elävänsä enää kauan tässä maailmassa. Hänen isänsä ja uskonnollinen yhteisö, johon he kuuluvat, ovat saaneet hänet uskomaan, että maailmanloppu lähestyy. Judith kuitenkin suhtautuu tähän odottaen, sillä maailman loputtua hän näkee taas kuolleen äitinsä. Judithin elämän täyttää uskonto. Hän lukee isänsä kanssa usein Raamattua, ja he levittävät uskontonsa sanomaa kulkemalla ovelta ovelle.

Father says we should never underestimate the power our thoughts have to help us. He says that all we need is One Good Thought to save the day. I have a few good thoughts. These are some of them:

1) that the world is about to end
2) that everything is actually quite small
3) that I am in the Land of Decoration having my perfect day

The last is the best thought of all.
 
Toinen tärkeä asia Judithin elämässä on hänen rakentamansa The Land of Decoration. Hän on rakentanut sen asioista, joita muut pitävät vain roskina ja siihen kuuluvat vuoret, talot ja ihmiset vievät suuren osan hänen huoneestaan. Eräänä päivänä Judith haluaa, että seuraavana yönä sataisi lunta, jotta hänen ei tarvitsisi mennä kouluun. Hän tekee keinotekoista lumisadetta huoneeseensa ja kuulee äänen. Seuraavana aamuna maa on valkoinen. Tästä lähtien Judith uskoo pystyvänsä saamaan aikaan ihmeitä.

Kirjasta ainutlaatuisen tekee lapsen kulma uskonnolliseen fundamentalismiin. Ainakaan aluksi Judith ei kyseenalaista asioita. Jumalan sanan mukaan pitää elää, ja maailmanloppu on pian. Vaikka häntä pidetään koulussa outona ja varsinkin Neil Lewis -niminen luokkatoveri tekee hänen koulupäivistään vaikeita, hän jaksaa uskoa parempaan tulevaisuuteen. Tuo parempi tulevaisuus on vain jossakin muualla kuin tässä maailmassa.

Judithin pohdinnat siitä, miksei hänen isänsä rakasta häntä ja mitä hän on tehnyt väärin, ovat satuttavia. Ainakin minä ajattelin heti, että isän suru ja ankaruus johtuivat kaipuusta, joka johtui Judithin äidin kuolemasta. Judith muistutti isää vain liikaa äidistään, ja tämä tuotti isälle vaikeuksia.

Vaikka kirjassa oli monia rankkoja aiheita - uskonnollinen fundamentalismi, koulukiusaaminen ja puoliksi orpona kasvaminen - , ei kirjaa ollut raskasta lukea. Kirja oli koskettava, mutta jollakin tavalla myös hurmaava. Ehkä lapsen näkökulma pehmensi vaikeita aiheita, vaikka tietenkin se sai myös pohtimaan, miten Judith selviää kaikesta.

Grace McCleen on erittäin lupaava esikoiskirjailija. Luin Wikipediasta, että hän on Judithin tapaan kasvanut fundamentalistiperheessä. Tämä on epäilemättä asia, josta hän sai kirjansa aiheen. Ehkä kirja on siksi kirjoitettu niin koskettavasti, että kirjailijalla on samankaltaisia kokemuksia kuin Judithilla.

Ihastuin kirjan kanteen. Tavallaan se on lapsellinen, mutta lapsellisuudessaan se on todella ihana ja sopii kirjaan.

Suomeksi The Land of Decoration ilmestyi nimellä Ihana maa tänä vuonna. Moni ei tästä ole vielä ehtinyt blogata, mutta KatjaHanna ja Maria ovat Ihanaan maahan ehtineet tutustua.

Seuraavaksi lukuvuorossa on kehuttu When God Was a Rabbit. Olen odottanut sen lukemista innokkaasti.

**** 1/2

perjantai 15. helmikuuta 2013

Amor Towles: Rules of Civility



Amor Towles: Rules of Civility
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2011 Sivumäärä: 335 Suomenkielinen käännös: Seuraelämän säännöt

Tenttiin lukiessa tarvitsen jotakin muutakin luettavaa, jotakin, joka on aivan muuta kuin tenttiin tulevat asiat. Tietoteoria ja tieteenfilosofia -tenttiin lukemisen vastapainoksi luin Rules of Civility -kirjan. Se oli juuri sopiva tähän tarkoitukseen: ei liian keveä, mutta ei myöskään liian paljon aivoja rasittava. Tentti on nyt takana, ja kirjan sain luettua loppuun muutama tunti sen jälkeen kun olin lähtenyt tenttisalista.

Kirja alkaa vuoden 1937 viimeisestä päivästä, jota Katey on mennyt viettämään kaupungille ystävänsä Even kanssa. He tapaavat kiinnostavan miehen nimeltään Tinker Grey ja alkavat viettää aikaansa hänen kanssaan.

- Who's the young man? Yours or your friend's?
- A little bit of both, I guess.
Chernoff smiled. He had two gold teeth. 
- That doesn't work for long, my slender one. 
- Says you.
- Says the sun, the moon and the stars.

Chernoffin ennustus käy toteen ja Kateyn elämä lähtee eri suuntaan kuin Even ja Tinkerin. Kirjassa ei itse asiassa ole muita pysyviä päähenkilöitä kuin Katey. Muut kirjan henkilöt riippuvat siitä, ketä Katey kohtaa kulloinkin elämässään.

Tässä kirjassa oli aika verkkaiseen etenevä juoni. Ehken edes sanoisi, että tässä mitään kovin ainutlaatuista juonta oli, mutta pidin tätä enemmänkin historiallisena kuvailuna. Kuvailun Towles osasi mielestäni hyvin. Pystyin näkemään 1930-luvun New Yorkin kadut sieluni silmin, ja tämän kaltainen eläytyminen oli mielestäni yksi kirjan parhaita puolia.

Kirjan päähenkilö Katey oli oikea lukutoukka, ja varsinkin Agatha Christien kirjat alkoivat houkutella Rules of Civilityä lukiessani. Onneksi yksi odottaa lukemista omassa hyllyssäni, vaikka en siihen heti seuraavaksi aio tarttuakaan.

Pidin kirjasta ehdottomasti niin paljon, että jos Towles joskus toisen kirjan julkaisee, aion sen varmasti lukea. Toivoisin, että Towles jatkaisi historiallisten romaanien parissa. Mielestäni hän niiden kirjoittamisen osaa, vaikka en tiedä, olivatko kaikki historialliset faktat oikein. Jolleivät, eipä se minua häirinnyt, sillä en virheellisyyksiä tiedostanut.

Lopussa oli kirjailijan muotoilemia kysymyksiä sen varalle, että jokin kirjakerho haluaa käsitellä hänen kirjaansa. Mielestäni tämä oli ihan hyvä idea, vaikka en itse ikinä ole varsinaisesti kirjakerhoillut, mutta luulisin, että kirjakerhot tästä lisäyksestä pitävät.

Tätäkin kirjaa on ehditty lukea jo monessa blogissa. 1930-luvun New Yorkin ovat tutustuneet muun muassa: Katja, Karoliina vanhassa blogissaan, Susa ja Laura, jonka blogista Towlesin esikoiskirjan taisin ensimmäistä kertaa bongatakin.

****

tiistai 12. helmikuuta 2013

TBR10

Päätin tehdä listan kymmenestä kirjasta, jotka ovat olleet lukulistallani niin kauan, että tänä vuonna minun pitää vihdoinkin lukea ne. Ehkä tämä listaaminen blogiin auttaa, koska nyt se tavoite on muiden nähtävillä ja muuallakin kuin mielessäni.

1. Sofi Oksanen: Puhdistus

Niin minä en ole lukenut tätä. Kaikki muut tuntuvat lukeneen ja pitäneen, joten pakko minun on vihdoin tähän tarttua. Puhdistus on jopa omassa kirjahyllyssäni. Oksaselta en ole lukenut kuin Baby Janen, ja en ollut kovinkaan ihastunut. Puhdistuksen pitäisi kuitenkin olla kuulemma erilainen, ja alkaa tuntua, että tämä on luettava jo ihan yleissivistyksen kannalta.

2. Margaret Atwood: Alias Grace

Rakastuin The Handmaid's Tale -kirjaan ehkä viitisen vuotta sitten. Jostakin syystä en silti ole vieläkään lukenut Atwoodilta mitään muuta kuin sen, joten on korkea aika korjata asia.

3. Donna Tartt: The Secret History

En ole lukenut Tarttilta yhtäkään kirjaa, mutta tästä kirjasta olen kuullut niin paljon kehuja, että se on päätynyt lukulistalleni.

4. Chuck Palahniuk: Fight Club

Elokuva on mielestäni todella hyvä. Varmaan sen katsominen ennen kirjan lukemista pilaa lukunautintoa, mutta silti haluan nähdä, onko kirja elokuvan tasolla.


5. J.R.R.Tolkien: Húrinin lasten tarina

Tämä on pitänyt lukea siitä lähtien, kun ensimmäistä kertaa näin suomennoksen kirjakaupassa. Suomennos on Wikipedian mukaan ilmestynyt 2007, joten tämä on ollut lukulistallani ihan liian pitkään.

6. George Orwell: 1984

Täytyyhän tämä scifi-kirjallisuuden klassikko lukea lopultakin.

7. Leo Tolstoi: Sota ja rauha

Tämä on omassa hyllyssäkin. Ihastuin yläasteella Anna Kareninaan, mutta tässä taisi olla hieman liikaa sotaa minun makuuni. Silti haluaisin saada Tolstoin kynästä tulleen toisenkin klassikon luettua.    

8. Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää

Tämäkin on päätynyt lukulistalleni lukuisien kuulemieni kehujen vuoksi. Viimeksi kyllä eräs tuttuni luki tämän ja piti tätä vaikeasti ymmärrettävänä kirjana. Saa nähdä, miten minun käy.

9. Audrey Niffenegger: The Time Traveler's Wife

Kirjan idea kiehtoo, ja lukuiset kehut vetävät minua tämän kirjan pariin. 

10. Franz Kafka: Oikeusjuttu

Luin tätä viime kesänä varmaankin noin puoleenväliin. En sitten tiedä, mikä sai lukemisen tyssäämään, koska en pitänyt tätä huonona kirjana. Tänä vuonna aion yrittää uudelleen toivottavasti paremmalla menestyksellä.

------

Mitä te olette näistä lukeneet? Mitä näistä kirjoista suosittelette erityisesti? Luultavasti alan lukea näitä piakkoin. Yritän saada nämä kaikki tämän vuoden aikana luetuiksi. Sen ei pitäisi olla mikään mahdoton haaste varsinkin, kun luultavasti suurin osa on nautittavia lukukokemuksia. 

Nyt lopetan lopulta tenttimuistiinpanojen välttelyn ja alan viettää iltaani niiden parissa.  

Joyce Carol Oates: Rape - A Love Story

Joyce Carol Oates: Rape - A Love Story
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2003 Sivumäärä: 154 Suomenkielinen käännös: Kosto: rakkaustarina

Vaikka ensimmäinen tutustumiseni Joyce Carol Oatesin kirjoihin oli vähemmän lämmin, halusin antaa kirjailijalle vielä ainakin yhden mahdollisuuden, koska hänen kirjojaan on niin paljon ylistetty. Onneksi annoin. Ehkä tällaista aihetta käsittelevästä kirjasta ei ole oikein sanoa näin, mutta silti sanon, että en rakastunut, mutta ihastuin.

Tämä oli kerrontatyyliltään erilainen kuin Zombie. Olihan tässäkin sellainen hieman erikoinen ratkaisu, että kirjaa kerrottiin puhuttelemalla Teenan tytärtä, Bethietä, mutta se ei niin paljon häirinnyt kuin Zombien kerrontatapa. Enemmän pidin sitä ihan hyvänä keinona tehdä tästä kirjasta erilainen.

Kolmekymppinen Teena Maguire joukkoraiskataan, kun hän on kulkemassa tyttärensä kanssa oikoreittiä kotiin itsenäisyyspäivän juhlinnan jälkeen. Kymmenkunta miestä pahoinpitelee Teenan kuoleman partaalle. Teenan ja Bethien elämä muuttuu täysin tämän jälkeen. Heidän elämänsä jakaantuu osaan, joka oli raiskausta ennen ja osaan, joka on raiskauksen jälkeen. Teena eroaa miesystävästään, sillä hän ajattelee rakastettunsa huomion olevan sääliä, jota hän ei kaipaa. Bethie ei saa enää huomiota äidiltään, joka makaa sängyn pohjalla masentuneena. Vaikka Teena on kokenut kauheita, Teenaa syyllistetään tapahtuneesta. Miksi Teena pukeutui kuin teinityttö? Miksi hän flirttaili miehille? Myös Bethien lokerikkoon koulussa ilmestyy inhottavia kirjoituksia.

After she's recognized their faces, might even have smiled at them, it's Fourth of July, fireworks at the Falls, firecrackers, car horns and whistles, the high school baseball game, festive atmosphere. Yes she might've smiled at them, and so she was asking for it. Might've been an edgy, nervous smile the way you'd smile at a snarling dog, still she smiled, that lipstick smile of Teena Maguire's, and that hair of hers. She had it coming, she was asking for it.

Kirja saa ainakin jokaisen naisen sisäisen feministin nousemaan pinnalle. Teenan ja Bethien saama kohtelu raivostuttaa, koska lukijalle on selvää, miten epäoikeudenmukaista se on. Vaikka näin on sanottu monen monta kertaa aiemmin, silti kirjoitan sen vielä tähän: nainen ei ole ikinä syyllinen raiskatuksi joutumiseen. On aivan samantekevää, millaiset vaatteet hänellä on tai onko niitä lainkaan. Tämä siis herättää vahvoja tunteita, mutta luultavasti tällöin täyttyy kirjailijan tarkoitus.

Kuvailisin kirjaa kipeän raastavaksi ja vahvaksi kirjaksi. Aiheensa puolesta Rape - A Love Storya eivät varmaankaan kaikki halua lukea. Näin lyhyeksi kirjaksi tämä herätti paljon ajatuksia. Ehkä kirjan lyhyys sai lukemaan sen hieman liiankin nopeasti. Muuten sisältöä voisi sulatella hitaammin, eikä se olisi niin rankka kokonaisuus. Rankka kirja tämä väistämättä on, sille ei voi mitään, mutta loppu mielestäni oli jotenkin lohdullinen.

Seuraavaksi kirjaksi Oatesilta aion uskaltautua lukea yhden niistä paksuista teoksista eli My Sister, My Love -kirjan. Saa nähdä, milloin sen saan kirjastosta käsiini. 

Luin kaksi raskasta kirjaa peräkkäin. Ei ehkä paras valinta siihen nähden, miten apea ja väsynyt oloni on viime aikoina ollut luultavasti vuodenajan vuoksi. Seuraavat kirjat voisinkin valita sen perusteella, että ne tuottaisivat parempaa mieltä.

Tästä kirjasta on lukuisia arvosteluja eri blogeissa. Näistä mainitsen esimerkiksi LauranAletheian , Katrin ja Joken arvostelut.

Tämä on yhdeksäs luettu kirja TBR-listaltani.

****+

maanantai 11. helmikuuta 2013

J. K.Rowling: The Casual Vacancy



J.K.Rowling: The Casual Vacancy

Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2012 Sivumäärä: 503 Suomenkielinen käännös: Paikka vapaana

Ensinnäkin tätä kirjaa lukiessa täytyy unohtaa, että kyse on kirjasta, jonka on kirjoittanut Harry Potterin luoja. Tämä kirja on täysin erilainen kuin Potterit, ja on täysin turhaa alkaa vertailla The Casual Vacancya Pottereihin. Minä ainakin olen iloinen, että Rowling ei yrittänyt kirjoittaa uutta Potteria, koska hän olisi väistämättä epäonnistunut.

Barry Fairbrother on pienen kunnan nimeltään Pagford kunnanvaltuutettu. Kun Barry kuolee kirjan alussa ja jättää vapaaksi yhden paikan valtuustossa, alkaa kilpailu siitä, kuka sen saa. Kunnanvaltuuston Internet-sivulle alkaa ilmestyä Ghost of Barry Fairbrother -nimimerkin tekemiä syytöksiä ehdokkaita vastaan. Nämä järkyttävät Pagfordin asukkaiden elämää. Kenen elämästä tehdään paljastuksia seuraavaksi? Kirja on kerrottu eri kaupunkilaisten näkökulmista, ja tämä kerrontatapa saattaa aluksi aiheuttaa sekaannusta siitä, kuka on kukakin. Kuitenkin kirjan edetessä joistakin pagfordilaisista alkoi pitää ja joitakin melkeinpä inhota.

Ensimmäisten sadan sivun ajan olin melkeinpä pettynyt, ehkäpä osittain niin monien henkilöhahmojen vuoksi, mutta sitten tempauduin tarinaan mukaan enkä olisi halunnut lopettaa lukemista. Välillä tuntui siltä kuin kirjassa olisi ollut liikaakin surullisia ja raakoja tapahtumia, raiskauksesta ja huumeidenkäytöstä viiltelyyn, mutta loppujen lopuksi tämä kirja oli hyvä juuri tällaisena ehkäpä jopa inhorealistisena kuvauksena Pagfordin elämästä.

Olen asunut suurimman osan elämästäni pienellä paikalla, ja tiedän, miten pikkukylän spekulaatiot voivat riistäytyä käsistä. Toisaalta melkeinpä kaikilla Pagfordin asukkailla oli niin suuria salaisuuksia, etteivät juorut aina olleet kovin kaukana totuudesta.

Kiinnitin huomiota siihen, että monien kirjan teini-ikäisten suhde vanhempiinsa oli negatiivinen, jopa inhoava, mutta joillakin oli todella syytä siihen. Tietenkin teini-ikäisillä on yleensäkin kiistansa vanhempiensa kanssa, mutta The Casual Vacancyssa oli monia vanhempia, jotka olivat täysin epäkelpoja lasten kasvattamiseen. Silti ei voinut olla täysin vihainen siitä, miten kaltoin joitakin lapsia kohdeltiin. Sen jälkeen kun huumeista riippuvaisen Terrin taustaa oli avattu, huomasin, että ei kaikki ole niin mustavalkoista ja tunsin empatiaa Terriä kohtaan.

Kirjan henkilöistä pidin erityisesti sosiaalityöntekijä Kaysta ja teini-ikäisestä Sukhvinderistä. Sukhvinderin kohtaama kiusaaminen oli suututtavaa, ja olin iloinen siitä, että uusi oppilas Gaia yritti ystävystyä hänen kanssaan. 

Rowlingin ensimmäistä aikuisille suunnattua kirjaa on luettu monessa blogissa. Muun muassa NorkkuLankakeijuValkoinen kirahviOlga ja Anu ovat kertoneet kokemuksiaan kirjasta.

**** 1/2

lauantai 9. helmikuuta 2013

Ensimmäinen haasteeni

Sain Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogista haasteen. Haaste oli lyhyen blogihistoriani ensimmäinen, joten vastaan siihen todella mielelläni. Kiitos Annalle haasteesta!

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.  
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.  
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa. 
5. Sinun pitää kertoa, kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista!

11. asiaa minusta





1. Vaikka en pidä blogia varsinaisella kutsumanimelläni, Annami on yksi kolmesta etunimestäni. Suurin osa ei ole kuullut koko nimen olemassaolosta ikinä, ja joudunkin usein toistamaan, jos kerron kaikki etunimeni. Ensimmäinen nimeni on ihan yleinen, mutta toista ja kolmatta nimeäni ei kohtaa kovinkaan usein.

2. Minulla on tässä kuussa syntymäpäivä. Täytän 23 vuotta, enkä ajatellut tehdä mitään erikoista. En tehnyt mitään erikoista viime vuonnakaan syntymäpäiväni kunniaksi. 

3. Kirjoitin nuoruudessani jossakin vaiheessa innokkaasti runoja. Voitin yhden runokilpailunkin runollani. Uskalsin kyllä osallistua siihen kilpailuun vasta 20-vuotiaana, ja olin kirjoittanut voittorunoni jo ollessani 16-vuotias.

4. Olen opiskellut englantia, saksaa pitkänä, ruotsia, ranskaa ja italiaa. Pidän siis kielten opiskelusta, mutta en silti luota kuin englannin kielen taitooni. Italiaa opiskelen tällä hetkellä vasta toista yliopiston alkeiskurssia, joten osaan vain perusfraasit.

5. Minua luokiteltiin nuoruudessani vaikka mihin alakulttuuriin kuuluvaksi. Olen saanut kuulla olevani muun muassa hevari, gootti ja emo. Nykyäänkin tykkään mustasta, värjään hiuksiani mustiksi, ja minulla on lävistyksiä. Minusta tuntuu, että luonteeni ei ehkä vastaa ulkonäköäni, mutta mitä sillä on väliä, sillä viihdyn tällaisena.

6. Rakastan filosofian opiskelemista. Olen niin iloinen, että pääsin opiskelemaan sitä, enkä jaksa välittää siitä, että koulutuksellani ei ehkä ole maailman helpoin saada töitä sitten joskus tulevaisuudessa. Ainakin nyt saan tehdä juuri sitä, mitä haluan.

7.  Tietenkin luen vapaa-aikanani mielelläni kirjoja, mutta toinen lempiajanviettotapani on lautapelien pelaaminen.

8. Rakastan kissoja. Minulla on kissa, joka tällä hetkellä kuitenkin asuu isäni luona. Uskon, että Ronja nauttii olostaan maalla omakotitalossa enemmän kuin kaupungissa kerrostalossa nauttisi.

9. Olen ollut reilu kymmenen vuotta kasvissyöjä. Aloin 12-vuotiaana kyseenalaistaa, miksi syön lihaa. Kun päätin, että lopetan lihan syömisen, myös sen lopetin vanhempieni vastalauseista huolimatta.

10. Moneskohan kerta tämä on, kun käytän rakastaa-verbiä, mutta rakastan suklaata. En muista karkeista niin välitä lukuun ottamatta lakuja, mutta suklaalla voisin elää koko loppuelämäni, jollei se olisi niin epäterveellistä. Eipä siitä saisi kaikkia tarvittavia ravintoaineitakaan valitettavasti.

11. Harrastin viulunsoittoa seitsemän vuotta, kunnes ennen yhdeksättä luokkaa lopetin. Välillä tämä päätös on harmittanut.


1. Mitä sinun tekisi mieli syödä juuri nyt?
Ei varsinaisesti mitään, sillä söin juuri, mutta toisaalta kyllä minä aina suklaata voin syödä.
2. Ranta- vai kaupunkiloma?
Jos kaupunki olisi vaikkapa Rooma tai Pariisi, valitsisin kaupunkiloman empimättä.
3. Mielenkiintoisin asia, jonka olet oppinut tänä vuonna?
Varmaankin jokin metafysiikan luennoilla opittu. Olen nauttinut niistä luennoista yllättävän paljon.
4. Mitä kirjaa et mistään nimessä suosittelisi ystävällesi? Miksi?
Candace Bushnellin Sex and the City tulee ensimmäisenä mieleen, koska luin sen hiljattain. Se oli suuri pettymys, sillä siinä ei ollut tv-sarjan kepeyttä, eikä se ollut läheskään yhtä hyvä. Olisin ihan hyvin voinut jättää lukematta.
5. Minkä kirjan toivoisit kaikkien maailman ihmisten lukevan?
 En osaa valita vain yhtä kirjaa, joten sanon kaksi: Bernard Beckettin Genesis ja Margaret Atwoodin The Handmaid's Tale.
6. Mitä bloggaaminen sinulle merkitsee?
 Olen bloggaajana vasta-aloittelija, mutta tähän mennessä kirjablogin pitäminen on ainakin saanut pohtimaan lukemiani kirjoja eri tavalla. Pidän kirja-arvostelujen kirjoittamisesta, vaikka en niitä ollutkaan kai kirjoittanut ala-asteen jälkeen ennen blogin aloittamista. 
7. Mikä on lempivärisi ja miksi?
En kai voi vastata tähän oikein muuta kuin musta. Viime aikoina pukeutumisessani on alkanut näkyä muitakin värejä, mutta musta on kestosuosikki. Pidän myös tummanvioletista, shokkipinkistä ja turkoosista.
8. Jos et olisikaan juuri siinä ammatissa kuin olet/ opiskelisi sitä alaa kuin opiskelet, mitä voisit tehdä sen sijasta?
Kirjan kirjoittaminen on ollut ikuisuushaaveeni. Toisaalta en kirjoita nykyään enää paljoakaan, joten se ei ehkä ikinä toteudu. Silti jos jotakin muuta pitäisi valita, kirjoittaminen olisi yksi suosikkivaihtoehdoistani.
10. Minkälaisessa talossa tai asunnossa asut?
Kerrostalon kolmannessa kerroksessa. Talo on muistaakseni rakennettu 1960-luvulla. Asuntoni on yksiö.
11. Jos vain taivas olisi rajana ja rahaa kuin roskaa, minkälaisessa asumuksessa mieluiten asuisit? (yksityiskohdat ja mielikuvituksen käyttö plussaa!)

Ensimmäisenä mieleen tuli jokin vanha linna, mutta toisaalta olen niin säikky, että varmaankin pelästyisin jatkuvasti siellä kuuluvia narahduksia. Silti jokin Tylypahkan tapainen olisi kiva asuinpaikka. Olisi jännittävää, koska aina voisi löytää salakäytäviä eikä ikinä tietäisi, mihin portaat vievät, koska ne muuttaisivat paikkaa.

 Keksimäni kysymykset

1. Mikä on suosikkisi elokuvista, jotka on tehty kirjan pohjalta?

2. Mikä eläin olisit, jos saisit valita? Miksi?

3. Missä historiallisessa tapahtumassa olisit halunnut olla todistajana? Miksi?

4. Mihin kirjaan petyit eniten?

5. Mikä on lempikirjasarjasi?

6. Mitä luet tällä hetkellä?

7. Mistä asiasta pidät eniten talvessa?

8. Mitä haluaisit osata tehdä hyvin?

9. Mistä haaveilet?

10. Mikä on mielestäsi bloggaamisessa parasta?

11. Mihin maahan haluaisit matkustaa?

Haastetut:

Villasukka kirjahyllyssä 
The Wonderful World of Books
Kannesta kanteen 
Kingiä, kahvia ja empatiaa
Le masque rouge
Lukuisa 

En haasta tämän enempää. Pitäisi jo olla muualla kuin koneella, ja haastettavien keksiminen ei ole helppoa. En tietenkään pakota tätä ketään tekemään, mutta olisihan vastauksia mukava lukea.

torstai 7. helmikuuta 2013

Philip Pullman: Northern Lights



Philip Pullman: Northern Lights
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1995 Sivumäärä: 403 Suomenkielinen käännös: Kultainen kompassi


On aina jännittävää lukea jokin kirjasuosikki monen vuoden takaa. Siitä voi hyvinkin olla kymmenen vuotta, kun olen viimeksi Universumin tomu -sarjaa lukenut, ja ikä saattaa useinkin muuttaa lukukokemuksia positiivisista negatiivisiksi. Onneksi tämän kirjan kanssa ei käynyt niin. Kirjojen lukemisesta on niin kauan, että en enää muistanut kuin lähinnä pääidean. Lukukokemus oli minulle siis melkein kuin olisin lukenut kirjaa ensimmäistä kertaa.

Olisin varmaankin ahminut kirjan todella nopeasti, jollei aina välillä pitäisi mennä luennolle ja lukea tenttiin. Valitettavasti vaikka olisi miten hyvä kirja kesken, ei voi lopettaa muuta elämää vaan muun elämän vuoksi tulee riistetyksi maailmasta, josta haluaisi nauttia täysillä. Varsinkin fantasiakirjoissa tämä on ongelma, sillä jos fantasiamaailma on hyvin luotu, todellisuus unohtuu eikä haluaisi palata kirjan maailmasta tylsään harmaaseen arkeen.

Lyran koti on Jordan collegessa, jossa hän leikkii muiden lasten kanssa talon katoilla ja välillä saa hieman koulutustakin, kunnes hän jättää tulematta oppitunneille ja tämä velvollisuus unohtuu. Lyran elämä kuitenkin muuttuu, kun hän piiloutuu kaappiin ja kuulee salaperäisestä tomusta. Pian tämän jälkeen Lyran huoleton elämä Jordan collegessa päättyy, ja hän päätyy rouva Coulterin avustajaksi. Coulter ei kuitenkaan ole niin hieno ihminen, miltä hän ensin vaikuttaa, ja Lyra päätyy karkaamaan Coulterin luota. Tämä johtaa seikkailuun, jonka päämääränä on pohjoinen.

Uskonnollisten piirien suhtautuminen kirjasarjaan on ollut ristiriitainen. Osa on ollut sitä mieltä, että kirjoissa kirkko ja uskonto kuvataan negatiivisesti. Uskonnolliset elementit ovat kirjoissa läsnä poikkeuksellisen vahvasti, mutta eivät mielestäni kuitenkaan häiritsevällä tavalla. Siihen en lähde ottamaan kantaa, onko tämä asia uskonnolle huono vai hyvä asia.

Mielestäni se, että jokaisella ihmisellä on daimoni on mielenkiintoinen idea. Daimonit muuttavat muotoaan ihmisten ollessa lapsia, mutta ne ottavat lopullisen muodon ihmisten aikuistuessa. Daimonin lopullinen muoto kertoo paljon ihmisestä ja hänen luonteestaan. Daimonit ovat ihmisen uskollisimpia kumppaneita eikä elämää ilman daimonia osata tai haluta kuvitella. Se olisi liian tuskallista. Ainakin ensimmäisessä osassa daimonit ovat hyvin keskeisessä osassa. Niiden kuvataan olevan se asia, joka erottaa ihmiset eläimistä. Tämä on kiehtovaa, sillä myös oikeassa maailmassa ihmisten ja eläinten suhdetta on pohdittu paljon. Erottavaksi piirteeksi ei tietenkään oikeasti ole ehdotettu daimoneita, sillä niitä on vain tämän sarjan maailmassa, mutta esimerkiksi rationaalisuutta on pidetty ihmiselle essentiaalisena piirteenä. Kirjassa on paljon kysymyksiä, joita ihmiset pohtivat oikeasti, ja vaikka vastaukset eivät ehkä ole samanlaisia kuin ne, joihin olemme tottuneet, tämä lisää sarjan kiehtovuutta ainakin minulle.

Aion ehdottomasti lukea myös kirjasarjan muut osat uudelleen. Suosittelen tätä kirjaa kaikille fantasian ystäville. Uskoisin myös, että fantasiaa tuntemattomillekin tämä on hyvä tapa tutustua fantasiakirjallisuuteen.

Tämän kirjan ovat lukeneet myös ainakin SallaSatuMaria ja Raisa.

*****

maanantai 4. helmikuuta 2013



Le Masque Rouge täyttää 3 vuotta ja järjestää sen kunniaksi arvonnan.



Lisäksi epäilisin, että muitakin kirjabloggaajia saattaisi kiinnostaa osallistua Akateemisen kirjakaupan asiakaskyselyyn. Minua ainakin nuo lahjakortit houkuttavat, vaikka luottamukseni arpaonneani kohtaan on aika pieni.

Joyce Carol Oates: Zombie

Joyce Carol Oates: Zombie
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1995 Sivumäärä: 181 Suomenkielinen käännös: ei ilmeisesti ole käännetty

Is Time outside me, I started wondering in high school. When things began to go fast. Or is Time inside me.
If OUTSIDE you have to keep pace with fucking clock & calendars. No slacking off. If INSIDE, you do what you want. Whatever. You create your own Time. Like breaking the hands off a clock like I did once so it's just the clock face there looking at you.

Edeltävä on ehkä mielestäni taidokkain kohta Zombie-kirjassa. Muita tuon kaltaisia oivalluksia ei mieleeni kirjasta jäänyt. Minua häiritsi varsinkin aluksi todella paljon, miten lauseita yhdisteltiin &-merkeillä. En muutenkaan ihastunut Oatesin tapaan kirjoittaa ainakaan tässä kirjassa.


Quentin P. on ehdonalaisessa jäätyään kiinni 12-vuotiaan pojan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hän käy säännöllisesti terapiassa, mutta ei ensin tunnu edistyvän lainkaan. Yhtäkkiä terapeutin mielestä Quentin alkaa edistyä ja näyttää tunteitaan. Silti samaan aikaan Quentin haluaa luoda itselleen täydellisen ja tottelevaisen kumppanin lobotomian avulla, hän haluaa tehdä zombin. Quentin kehittää pakkomielteen pojasta, joka muistuttaa hänen lapsuuden, nyt jo kuollutta, parasta ystäväänsä. Tästä Squirreliksi kutsumastaan pojasta tulisi Quentinin mielestä täydellinen zombi.

A true ZOMBIE would be mine forever. He would obey every command & whim. Saying "Yes, Master" & "No, Master." He would kneel before me lifting his eyes to me saying, "I love you, Master. There is no one but you, Master."


Kirjan päähenkilö on vastenmielinen, enkä päässyt häntä kovin lähelle. Toisaalta en varmaan edes kovasti yrittänyt, sillä Quentin ei ollut ihminen, jota haluaisi ymmärtää.

Yleensä, jos kirjan lukee melkein yhdeltä istumalta, syynä on joko, että se on todella hyvä tai kevyt lukea. Tämän luin melkein yhtäjaksoisesti loppuun, mutta en kuitenkaan pidä tätä erityisen hyvänä enkä kevyenä lukemisena. Tietenkin nopealukuisuuteen vaikutti kirjan pituus. Loppua kohti lukeminen alkoi kuitenkin kangistella, ja minun piti melkein pakottaa itseäni eteenpäin. Loppu oli mielestäni epätyydyttävä. Ei Zombiessa ollut mielestäni mitenkään kunnollista lopetusta. Se vain loppui, ja ainakin minulle jäi mieleeni vastaamattomia kysymyksiä.

Vaikka tähän kirjaan en ihastunut, aion antaa Oatesille toisen mahdollisuuden, sillä lainasin Rape: A Love Storyn kirjastosta. Toivon, että se on parempi ja että Zombie oli vain huonompi kirja Oatesilta. En suosittele tätä ainakaan ensimmäiseksi kirjaksi Oatesilta, sillä minä en ainakaan tämän jälkeen lukisi Oatesilta mitään kirjaa, jollei Oatesia olisi ylistetty niin paljon. Ei tämä kirja surkea ollut, vaan tämä suuri pettymys johtuu suurista odotuksista.

Osallistun Zombiella Lukemattomat kirjailijat - ja Mieleni on rajaton -haasteisiin

Ainakaan nopealla googlaamisella en löytänyt Zombiesta muita suomenkielisiä arvioita.

***-

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Arthur Conan Doyle: The Adventures of Sherlock Holmes

Arthur Conan Doyle: The Adventures of Sherlock Holmes
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1892 Sivumäärä: 365 Suomenkielinen käännös: on ainakin osa Sherlock Holmesin seikkailut I-II -kirjoja

Kaikkihan tuntevat tavalla tai toisella Sherlock Holmesin. Minä olen muistaakseni teini-ikäisenä lukenut äidilleni kuuluvia Sherlock Holmes -kirjoja, vaikka en niistä enää paljon mitään muistakaan, koska siitä on kulunut niin monta vuotta. Tämä kirja osui silmiini Suomalaisen kirjakaupan alennusmyynnissä, ja halpa hinta ja alennusmyyntihulluus houkuttivat minua ottamaan sen mukaani. 

Minkäänlaista erityistä juonikuvausta on vaikea, melkein mahdoton, tehdä, sillä tämä kirja koostuu kahdestatoista novellista, joissa Sherlock Holmes ratkoo toistaan oudompia tapauksia. Mikään novelleista ei ollut mielestäni ylitse muiden. Kaikki olivat viihdyttäviä, vaikka paria lukiessa arvasin loppuratkaisun ainakin osittain ennen sen kertomista. Sherlock Holmes on ehdottomasti tutustumisen arvoinen hahmo. Jos hänet kohtaisi, hän kertoisi sinulle yksityiskohtia elämästäsi, jotka ehkä olisit halunnut jättää salaisuudeksi. Kun ihmettelisit, miten hän onnistui, hän saisi sinut näkemään selvästi, mistä ne voi päätellä helposti. Watson on novellien minäkertoja. Hän on Holmesin uskollinen, mutta ei niin tarkkanäköinen apuri. Hän ihailee Holmesia eikä halua jättää tilaisuutta käyttämättä, jos hänellä on mahdollisuus olla osallisena jossakin Holmesin tutkimassa kiehtovassa tapauksessa.

Huono puoli tässä kirjassa on, että ei tätä ihan heti halua lukea uudestaan. Loppuratkaisut ovat jo selvillä ja hyvin muistissa. Tämä on siis ehkä hieman turha kirja olla itsellä, mutta luultavasti tämän voi sitten vuosien päästä kaivaa kirjahyllystä ja lukea seikkailuja uudestaan, kun ei enää muista, mitä tässä sitten kävikään.

Novellit ovat hyviä luettavia, sillä ne lukee nopeasti eikä jää harmittamaan, että joutuu lopettamaan lukemisen jännittävässä kohdassa. En oikein tiedä, miksi minä luen niin vähän novelleja. En edes muista, milloin viimeksi olisin novellikokoelman lukenut. Ehkä pitäisi yrittää lukea niitä enemmän, sillä ainakin tämä kirja oli kiinnostavaa ja joutuisaa luettavaa.

Sherlock Holmesin seikkailut voisi varmaan lukea klassikoksi, joten suosittelen kaikenlaisia lukijoita tutustumaan niihin.

Osallistun tällä kirjalla 1800-luvun kirjat -lukuhaasteeseen.

Sherlock Holmesin kanssa ovat seikkailleet minun lisäkseni ainakin Sara, Jokke ja Katinka.

Seuraavaksi alan lukea minulle ensimmäistä kirjaa Joyce Carol Oatesilta. Jännittävää saada selville, mitä pidän. Tästä kirjasta en ole lukenut yhtään arvosteluakaan, mutta esittelytekstin perusteella vaikuttaa kiinnostavalta.

*** 1/2

lauantai 2. helmikuuta 2013

Kathy Reichs: Death du Jour

Kathy Reichs: Death du Jour
Julkaisuvuosi: 1999 Sivumäärä: 379 Suomenkielinen käännös: Pyhimyksen hauta

Hetki teki mieli jo jättää tämä koko arvostelu kirjoittamatta, sillä ilmeisesti blogger haluaa olla minua kohtaan ihan älyttömän ärsyttävä ja vaihdella tekstin kokoa, avata uusia ikkunoita ja nyt sitten hävittää koko kirjoittamani tekstin ja sitten tallentaa sen tyhjyyden luonnokseksi. Ei minä en mielestäni tee mitään väärin. Minä vain kirjoitan ja sitten tapahtuu tuollaisia asioita, joiden tapahtumiselle en ymmärrä syytä. Bloggerin haukkumisen ja parin kyyneleenkin jälkeen päätin kuitenkin yrittää uudestaan. Kirjoitan nyt tämän sitten ensin tekstinkäsittelyohjelmalla ja copypastean bloggeriin. Toivottavasti on parempi onni tällä kertaa.

Temperance Brennania pyydetään tutkimaan Elizabeth Nicoletin jäännöksiä, sillä edesmenneen nunnan pyhimykseksi julistamista harkitaan. Kanadassa talvella murhien tutkinta on vähäistä, sillä lumi peittää ruumiit, jotka yleensä löydetään vasta kevään koitettua. Brennan toivoo, että hän voi rauhassa keskittyä yli sata vuotta sitten kuolleen nunnan luiden tutkimiseen. Kuitenkin pian Brennan saa tutkimuspöydälleen myös murhapoltossa kuolleiden jäännökset. Kun näiden kahden tapauksen tutkimiseen liitetään vielä kultit ja Brennanin heräävät tunteet työtoveriaan kohtaan, ei lukija ainakaan pääse kyllästymään.

Kiinnitin jo ensimmäisessä osassa huomiota siihen, että kirjasarjan Brennan ja Bones-sarjan Brennan eivät ole sama henkilö. Nyt alan pikkuhiljaa tottua kuvaukseen Brennanista entisenä alkoholistina, jonka mieli tekisi edelleen ryyppyä rankan päivän jälkeen ja jolla on entisen aviomiehensä kanssa jo lähes aikuinen tytär. Luultavasti kirjasarjan edetessä opin jossakin vaiheessa olemaan vertaamatta näitä kirjoja tv-sarjaan, sillä ne ovat kaksi täysin eri asiaa. Tv-sarja pohjautuu Reichsin kirjoihin hyvin löyhästi.

Minäkertoja tuo mielestäni päähenkilön lähemmäksi lukijaa. Joskus minua melkeinpä harmittaa, ettei jossakin kirjassa sellaista ole. En osaa päättää, ovatko kertojan viittaukset tuleviin tapahtumiin enemmän hyvä vai huono asia. Vaikka ne saavat lukemaan eteenpäin jännittyneenä, ehkä niitä ei ainakaan tässä sarjassa vaadittaisi. Mielestäni kirjat ovat muutenkin mukaansatempaavia.

SPOILER ALERT! Kun yhdessä vaiheessa luultiin Brennanin kissan tulleen tapetuksi, olin järkyttynyt ja pettynyt. Minusta on niin ikävää, että niin monissa dekkareissa murhaaja tappaa päähenkilön kissan varoitukseksi, miten paha kohtalo saattaa kohdata, jollei syyllisen jahtaaja luovuta tehtävässään. Minulle tulee tuollaisesta aina niin paha ja surullinen olo, että melkein meinaan jättää kirjan kesken. Tällä kertaa oli varsinkin onnekasta, että en tehnyt niin, sillä Birdie löytyi lopulta vahingoittumattomana. Muutenkin olen miettinyt, olenko jotenkin poikkeuksellinen yksilö vai onko jollakin muullakin niin, että dekkareissa kissan, tai ylipäätänsäkin eläimen, tappo herättää enemmän tunteita kuin ihmisten surman suuhun joutuminen. Ehkäpä tämä johtuu siitä, että dekkareissa on melkein poikkeuksetta murhatuiksi joutuvia ihmisiä, mutta eläimelle sellaista kohtaloa ei odota. Tässäkin kirjassa oli vaikka miten raakoja surmia. Vaikka ne eivät kylmäksi jättäneet, silti eniten kosketti Birdien oletettu kuolema. Tästä huolimatta kirjan ehkä koskettavinta antia olivat kohdat, joissa Brennanin syvää surua kuvattiin, kun hän luuli menettäneensä rakkaan kissansa ja voi sitä iloa, kun Birdie olikin elossa. SPOILERIT PÄÄTTYVÄT!

Kirjassa oli sen verran erilaisia juonikuvioita, että vaarana olisi saattanut mennä sekaisin. Yhdessä vaiheessa olin melkein unohtanut Elizabeth Nicoletin, ja olin hieman pöllämystynyt, kun hänen tapauksestaan alettiinkin yhtäkkiä puhua. Melko hyvin Reichs on kuitenkin onnistunut välttämään sekavuuden, ja pidinkin vilkkaita tapahtumia enemmän plussana kuin miinuksena.

Minua harmittaa, ettei Turun kirjastossa ole tämän kirjasarjan kolmatta osaa englanniksi. Déjà Dead ja Death du Jour ovat kyllä olleet sen verran hyviä, että voisin hankkia kolmannen osan omaksenikin, mutta olen päättänyt yrittää olla vähään aikaan hankkimatta uusia kirjoja. Mielestäni olen ostanut niitä vähän liikaa nyt alkuvuonna. Tietenkin voisin lukea kolmannen kirjan suomeksi, mutta en mielelläni lue alunperin englanniksi ilmestyneitä kirjoja käännöksinä. Ehkä teen tällä kertaa poikkeuksen, ehkä en.

Mielestäni Death du Jour oli hieman parempi kuin kirjasarjan ensimmäinen osa. Jos siis olet lukenut Déjà Deadin ja pitänyt siitä, tähän kirjaan kannattaa ehdottomasti tutustua. Suosittelen tätä myös muille dekkareiden ystäville.