keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Kirjallinen vuosi 2014

Vuosi 2014 vetelee viimeisiään. Siksi on aika tehdä vuosikooste. Viime vuoden kooste on luettavissa täällä. Blogin ulkopuolisessa elämässä tämä vuosi oli minulle surullinen, vaikka siihen mahtui tietenkin hienojakin hetkiä. Kirjallisena vuotena se ei ollut niin runsas kuin edeltäjänsä, mutta luettujen kirjojen joukkoon mahtui monia helmiä. Ensi vuonna elämässäni pitäisi olla suuria tapahtumia, jotka varmaan rajoittavat hieman lukuaikaa. Etenkin kandin kirjoittaminen ja kandiksi valmistuminen verottavat vapaa-aikaa oikein roimasti. Ensi syksyn tavoitteenani on siis valmistua valtiotieteiden kandidaatiksi. Jo nyt tiedän, että vuodesta 2015 on tulossa yksi elämäni merkittävimmistä ja ikimuistoisimmista. Blogia en aio tietenkään unohtaa, mutta täällä voi olla välillä hiljaisempia aikoja niin kuin tänä ja viime vuonnakin oli. Blogi kukoistaa silloin, kun minulla on aikaa lukea ja blogata ja on säästöliekillä silloin, kun luku- ja bloggausaikaa ei ole kovin paljoa. Olen kuitenkin iloinen siitä, että blogi on pysynyt hengissä ja bloggausinto on aina palannut hiljaisempien aikojen jälkeen. Ensi vuosi on Kirjan vuosi. Ei taida olla kovin yllättävää, että kirjabloggaajat ovat ideoineet erilaisia tempauksia vuoden kunniaksi. Ensimmäinen on jo ensi viikolla, ja siihen minäkin aion osallistua.

Blogirintamalla kaikki ei ole enää ollut niin uutta kuin viime vuonna. Olen ymmärtänyt, että kaikkia blogihuomiota saaneita kirjoja ei tarvitse tai ehdi lukea, ja olen oppinut kuorimaan blogisuosituksia saaneista kirjoista sen kerman, joka todennäköisesti kolahtaa itseeni parhaiten. Osallistuin toistamiseen Turun kirjamessuille ja haaveilen pääseväni ensi vuonna sekä Helsingin että Turun kirjamessuille. Kävin myös kuuntelemassa Anu Holopaista keväällä. Emännöin kesällä Blogistanian kolmatta yhteistä lukumaratonia. Maratoonaasin kolmatta ja neljättä kertaa. Luin vanhan kirjan arvostuspäivää varten Asko Martinheimon Tuhkanaaman ja taivaantakojan, vietin kesän parhaan lukuhetken J. R. R. Tolkienin The Lord of the Rings -teoksen parissa ja keväällä luin viikon verran lastenkirjoja. Kesällä vietin Omien kirjojen kesää, jonka aikana luin 16 oman hyllyn ennestään lukematonta kirjaa. Kesällä myös kirjabingoilin monen muun tavoin.

Olen tavannut vuoden aikana monia bloggaajia ja olen ollut erityisen iloinen siitä, että Turun kirjabloggaajien tapaamisia on järjestetty useampi. Seuraava onkin jo ensi viikolla. Olen myös tämän vuoden aikana blogannut ensimmäistä kertaa muusta kuin kirjoista. Vaikka blogin pääpaino on ollut kirjoissa, välillä blogissa on näkynyt myös elokuvia ja muita kiinnostavia juttuja. Olen kokenut tämän uuden linjani aika hyväksi, sillä näitä muuhun kuin kirjoihin liittyviä bloggauksia on ollut aika vähän ja niitä on ollut mukava kirjoittaa. Niitä varten ei kannata perustaa erillistä blogia, ja mielestäni ne ovat sopineet ihan sulavasti osaksi Anna minun lukea enempää. Blogini rantautui maaliskuun aikana Twitteriin.

Luin vuoden aikana 107 kirjaa, johon ei ole tällä kertaa laskettu mukaan opiskelun takia luettuja kirjoja. Kirjoista 11 olin lukenut aiemminkin. Lista kaikista tänä vuonna luetuista kirjoista löytyy täältä. Viime vuonna luin 163 kirjaa, jossa oli tosin mukana myös tenttikirjat. Luin vuoden 2014 aikana selvästi vähemmän kuin blogini ensimmäisenä vuonna. Sivuja lukemissani kirjoissa oli 34 247 (luvun katsoin Goodreadsista ja siksi siinä on hieman vääristävästi mukana myös tenttikirjat), kun taas vuonna 2013 luin huimat 52 237 sivua. Kuuntelin tänä vuonna myös yhden äänikirjan, jonka kuunteluun aikaan kului 4 tuntia 47 minuuttia.


Tiesin, että luen paljon spekulatiivista fiktiota ja halusin tarkastella, miten paljon sitä onkaan tullut luettua. Aika lailla puolet (53 kpl) vuoden aikana lukemistani kirjoista oli maagista realismia, scifiä (etenkin dystopiaa), fantasiaa tai yliluonnollista kauhua. Eniten kirjoja luin touko- ja kesäkuussa, joina kumpanakin kirjoja tuli luetuksi 17 kappaletta. Kun kesäloma päättyi ja palasin takaisin yliopiston penkille syyskuussa, ehdin lukea koko kuun aikana vain yhden kirjan.

Viime vuonna kolmasosa lukemistani kirjoista oli mieskirjailijoilta ja kaksi kolmasosaa naiskirjailijoilta. Tänä vuonna kirjailijoiden sukupuolijakauma pysyi täysin samana. Mieskirjailijoiden kirjoja luin 31 ja naiskirjailijoiden 74. Lisäksi luin kaksi kirjaa, joiden kirjoittajissa oli sekä mies että nainen.

Kotimaisten kirjojen osuus lukemistostani oli viime vuonna vajaa kolmannes. Tänä vuonna ulkomaisten kirjojen osuus kasvoi, sillä kotimaisia kirjoja luin vain 28 eli niitä oli suunnilleen neljännes kaikista lukemistani kirjoista.

Hieman yli puolet (55) lukemistani kirjoista oli lainattu kirjastosta. Suunnilleen kolmannes (33) kirjoista on joko itse hankittuja tai muilta saatuja. Arvostelukappaleiden osuus luetuista on vajaa viidennes (17). Muu-kategoriaan kuuluu yksi bookcrossing-kirja ja yksi tutulta lainattu kirja.
Suomeksi luin 66 kirjaa, englanniksi 40 ja ruotsiksi yhden. Suomenkielisten kirjojen osuus on kasvanut viime vuodesta, sillä silloin luin aika lailla puolet kirjoista suomeksi ja puolet englanniksi. Kaksi ruotsinkielistäkin mahtui vuonna 2013 mukaan, ja tänä vuonna niitä tuli luettua vain yksi.

Top11

Parhaimpien kirjojen lista meinasi paisua pariinkymmeneen nimikkeeseen, mutta päätin olla lopulta armoton ja laittaa listalle vain ne, joille olen antanut vuoden aikana viisi tähteä Goodreadissa. Tällaisia kirjoja oli yksitoista, ja ne kaikki ovat minulle omalla tavallaan tämän vuoden parhaimpia.

Emily Brontë: Humiseva harju
Victoria Schwab: The Archived
Markus Zusak: Kirjavaras
Hugh Howey: Wool
Parinoush Saniee: Kohtalon kirja
Catherynne M. Valente: Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa
James Bowen: Katukatti Bob - kissa joka muutti elämäni
Jenna Kostet: Lautturi
Johan Egerkrans: Pohjoismaiset taruolennot
Neal Shusterman: UnDivided 
Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema
---------------

Kirjasirkus-blogin Anne vinkkasi minulle tästä vuosikyselystä. En jaksa täyttää kyselyä kokonaan, mutta osaan vastaan vielä lopuksi.


kirja, joka ei täyttänyt korkeita odotuksiani: Sarah Lotz: Kolme

positiivisin yllättäjä: Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema

paras sarja, jonka aloitin: Hugh Howeyn Siilo-sarja

paras jatko-osa: Marissa Meyer: Cress

paras päätösosa: Neal Shusterman: UnDivided (oikeastaan myös paras jatko-osa, mutta en halunnut laittaa samaa kahteen kohtaan)

paras kirjailija, jonka löysin vuonna 2014: todella vaikea valita vain yhtä, mutta sanon Victoria Schwab

paras kirja genrestä, jota en usein lue: Graeme Simsion: Vaimotesti

kirja, jossa oli mukaansatempaavin juoni: Michelle Gagnon: Kukaan ei kaipaa sinua

kaunein kansikuva: Victoria Schwab: The Archived

kauneimmin kirjoitettu kirja: Jenna Kostet: Lautturi

olen ihmeissäni, miksen ole lukenut tätä kirjaa aiemmin: Emily Bronte: Humiseva harju

lyhyin kirja: Tove Jansson: Muumit - sarjakuvaklassikot I (96 s.)

pisin kirja: Andrei Pajanne: Autuaiden saari (994 s.)

kirja, joka järkytti minua eniten: Lirio Abbate: Mafian naiset

paras esikoiskirja: Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema

kirja, joka itketti eniten: Linnea Parkkonen: 112 - vihaan itseäni

omaperäisin kirja: Libba Bray: Beauty Queens

kirja, joka sai minut vihaisimmaksi: Marissa Meyer: Cinder

Hyvää ja kirjaisaa uutta vuotta 2015!

tiistai 30. joulukuuta 2014

Joululahjoja ja alelöytöjä

Ostokseni kirja-alennusmyynneistäkin voisi oikeastaan laskea joululahjoiksi, sillä sain rahaa joululahjaksi, mutta pidän etenkin ylemmässä kuvassa olevia neljää kirjaa tämänvuotisina joululahjoina. Siina Tiuraniemen Kukkia Birgitalle sain kirjabloggaajien joululahjaringin vuoksi Pihiltä naiselta. Satuin tosin omistamaan kirjan jo, mutta joululahjaksi saamani toinen kappale muistutti minua kirjan olemassaolosta ja se kohosi lukulistallani ylemmäs. Kirjaa on kehuttu sen verran hulvattomaksi, että uskon kirjasta pitäväni. Kiitos vielä Pihille naiselle! Neal Shustermanin UnDividedia olen himoinnut kirjan ilmestymisestä asti, mutta en kirjamessujen jälkeen ostanut lainkaan kirjoja puoleentoista kuukauteen, joten se päätyi omistukseeni vasta muutama kuukausi ilmestymisensä jälkeen. UnDivided on jo luettu ja blogattu. Leann Sweeneyn The Cat, the Quilt and the Corpse on ollut toivelistallani jo kesästä lähtien, sillä kissadekkari kuulostaa vallan ihastuttavalta. Jenny Lawsonin Let's Pretend This Never Happened halusin siksi, että muistan jonkun bloggaajan kehuneen sen todella hauskaksi ja olen viime aikoina kaivannut hauskaa luettavaa.
Tänään kävin tutkimassa, mitä Akateemisen ja Suomalaisen kirjakaupan alennusmyynneissä on tällä kertaa tarjolla. Akateemisesta mukaani tarttuivat Hanna Pylväisen We Sinners (tämä kirja lestadiolaisuudesta on jäänyt joistakin blogeista mieleeni), John Bradshaw'n Cat Sense (tietenkin haluan ymmärtää paremmin kissojen sielunelämää), Aldous Huxleyn Brave New World (tämä dystopiaklassikko on kiinnostanut jo jonkin aikaa mutta on vielä lukematta) ja Arne Nevanlinnan Varma (täysi heräteostos siksi, että en voinut vastustaa 0,45 euron hintaa).

Suomalaisen kirjakaupan alelöydöistä olen eniten innoissani. Simone de Beauvoirin Toinen sukupuoli on pitkään ollut lukulistalla. Syksyllä luin erään kurssin vuoksi kirjasta joitakin lukuja, mutta nyt kun teoksen ensimmäinen osa löytyy omasta hyllystä, se on helpompi lukea loppuun. Asko Sahlbergin Herodes herätti mielenkiintoni jo viime vuonna, mutta en ole järkälettä vielä ehtinyt lukea. Charles Dickensiltä olen lukenut vain Joululaulun, mutta nyt hyllyssäni odottaa myös Kolea talo, joka kuulostaa vallan mielenkiintoiselta tiiliskiveltä.

Alennusmyynnit saivat jälleen kerran kirjahankinnat riistäytymään käsistä, mutta lupaan olla hankkimatta tänä vuonna enää kirjoja. Onneksi lupaus on näin vuoden toisiksi viimeisenä päivänä harvinaisen helppo pitää. Alkuvuodesta täytän vuosia, joten kovin pitkää taukoa en kirjojen ostelussa varmasti pidä, vaikka onhan noita kirjoja kertynyt jo niin paljon, että kohta pitää alkaa harkita vakavasti uuden kirjahyllyn ostamista.

Onko kukaan muu ehtinyt vielä joulun jälkeisiin kirja-aleihin? Mitä mieltä olette minun tekemistäni alelöydöistä?

maanantai 29. joulukuuta 2014

Lois Lowry: The Giver

Lois Lowry: The Giver 1993 4 h 47 min äänikirjan lukija: Ron Rifkin
lainattu kirjastosta

The worst part of holding the memories is not the pain. It's the loneliness of it. Memories need to be shared.


Kirjan alussa Jonas on pian 12 vuotta täyttävä poika, joka odottaa jännittyneenä lähestyvää 12-vuotiaille järjestettävää seremoniaa. 12-vuotiaisten seremonia on ikäseremonioista tärkein, sillä sen aikana kukin 12 vuoden iän saavuttanut saa kuulla, mihin tehtävään heidät on määrätty. Jonas ei osaa arvata, mikä hänen tuleva tehtävänsä on, sillä hän ei ole osoittanut mielestään selviä taipumuksia mihinkään suuntaan. Hän saa tehtävän, joka on vain yhdellä yhteisön jäsenellä ja joka on kaikkein arvostetuin. Jonasista tulee muistojen saaja. Häntä varoitetaan heti tehtävän tuskallisuudesta, mutta siltikään Jonas ei osaa varautua siihen, miten hänelle määrätty tehtävä muuttaa hänen maailmankuvansa ja koko elämänsä.

Olen joskus aiemminkin yrittänyt kuunnella kirjastosta löytyviä englanninkielisiä äänikirjoja, mutta jostakin syystä en ole päässyt alkua pidemmälle. Päätin kokeilla vielä kerran ja kuuntelin tämänkertaisen valintani The Giverin loppuun asti vuorokauden aikana. Nyt kun pääsin alkukankeudesta äänikirjojen kuuntelun suhteen, aion ehdottomasti kuunnella äänikirjoja välillä jatkossakin. Silmäni ovat joskus iltaisin sen verran väsyneet, että tarinan kuunteleminen on sen varsinaista lukemista parempi vaihtoehto.

Muistan huomanneeni Lois Lowryn The Giverin monesti listoilla kirjoista, jotka jokaisen pitäisi lukea. Luulin kuitenkin monta vuotta, että olen kirjan jo lukenut, sillä muistin lukeneeni kaikki Lowryn kirjat, jotka lapsuuden kirjastoni hyllystä löytyivät. Lopulta minulle selvisi, että kirjaa ei ole lainkaan suomennettu ja silloin tajusin, että en ole kirjaa voinut lapsuudessani lukea. Kirja menikin heti lukulistalle, koska kirjan ideakin kuulosti tällaisen dystopiafanin korviin hyvin kiehtovalta.

Oli mielenkiintoista kuunnella nuorille suunnattu dystopiakirja, joka on kirjoitettu ennen viime vuodet vallinnutta dystopiabuumia. Liian monet nykyiset kirjat noudattavat samantyyppistä kaavaa ja ovat melko samankaltaisia. Minulle tulee Lowryn kirjasta mieleen niin Rothin Divergent, Condien Matched kuin Oliverin Deliriumkin. The Giver on selvästi nykyisen nuorten dystopiakirjallisuuden äiti, mutta siinä on myös ainutlaatuisuutensa. Jonasin koulutusta on kuvailtu hyvin yksityiskohtaisesti. Kirja on paljon rauhallisempi ja seesteisempi kuin sitä seuranneet teokset. Joku voisi kuvailla kirjan loppuosuutta jopa tylsäksi. Silti vaikka välillä mielenkiintoni hieman herpaantui, sillä jotkin yksityiskohdat Jonasin koulutuksesta tuntuivat hieman aiemman toistolta, pidin tällaisesta rauhaisammasta otteesta tarinan kerrontaan. The Giver on mielestäni kokonaisuudessaan vahva ja koskettava kertomus.

Yhteiskunta, jossa Jonas elää, vaikuttaa aluksi jopa utopistiselta. Kukaan ei kärsi, kaikki tuntuvat olevan tyytyväisiä tapaan, jolla yhteiskunta toimii ja sääntöjä noudatetaan mielellään. Kuitenkin utopistinen ensivaikutelma alkaa romuttua pikkuhiljaa. Ensin lukija alkaa miettiä, millaista olisi elää yhteiskunnassa, jossa yksilöillä ei olisi mitään päätäntävaltaa omasta elämästään. Kahdeksanvuotiaat eivät saa enää nukkua lohtuesineen kanssa. Kaikki yhdeksänvuotiaat saavat polkupyörät ja saavat vasta silloin ajaa pyörillä. Ihmiset paritetaan niin kuin yhteisön vanhimmat parhaaksi näkevät, eikä ihmisillä ole lainkaan yksityisyyttä. Unetkin täytyy kertoa yksityiskohtia myöden vanhemmille, jotka eivät ole ikinä lasten biologisia vanhempia. Jonasin kuva idyllisestä yhteiskunnasta alkaa huojua, kun häntä aletaan kouluttaa tehtäväänsä.

Osasin arvailla Jonasille paljastuvia asioita jo ennen kuin ne kerrottiin kirjassa. Arvasin heti, mitä ihmisten vapauttaminen tarkoittaa. Vapautetuiksi tulevat ihmiset, jotka ovat rikkoneet kolmannen kerran sääntöjä, ovat tulleet liian vanhoiksi tai eivät muuten ole sopeutuneet osaksi yhteisöä. Tuskinpa vapauttamisen todellista merkitystä on kovin vaikea arvata, vaikka dystopiakirjoja ei olisi paljon edes lukenut. Siispä kirja ei tarjoillut minulle kovin mullistavia juonenkäänteitä, mutta silti viihdyin sen parissa erinomaisesti. Pidän Lowryn tavasta kuvailla asioita. Kun Jonas kokee intoa tai tuskaa uusien muistojensa vuoksi, Jonasin tunteet välittyivät hyvin myös lukijalle.

The Giver -äänikirjasta haluan sanoa sen verran, että mielestäni formaatti sopi melko hyvin tarinaan tutustumiseen. Näyttelijä Ron Rifkin eläytyi tapahtumiin ja tunteisiin hyvin ja pidin hänen tavastaan esittää eri henkilöitä.

Tänä vuonna ilmestyi Lowryn kirjaan perustuva elokuva, mutta en ole aivan varma, haluanko nähdä elokuvaa, vaikka kirjasta pidinkin. Minusta tuntuu hieman siltä, että tarina ei ehkä toimisi kovin hyvin elokuvana. Olen kuitenkin hyvin kiinnostunut muista Lowryn kirjoittamista teoksista, jotka sijoittuvat samaan maailmaan vaikka kirjat eivät ilmeisesti muodosta sarjaa, jossa on yhtenäinen alusta loppuun etenevä juoni.

Muualla: Notko, se lukeva peikko, Kujerruksia, Hyönteisdokumentti, Lukuholistin maistiaiset ja Sivukirjasto

The Giver -kvartetti

The Giver (1993)
Gathering Blue (2000)
Messenger (2004)
Son (2012)

lauantai 27. joulukuuta 2014

Neal Shusterman: UnDivided

Neal Shusterman: Undivided 2014 Simon & Schuster 372 s.
saatu lahjaksi

When Sonia began to tell the tale of her husband, Connor thought he might, at best, get some information - clues as to why Proactive Citizenry was so afraid of not just the man, but the world's memory of him. Janson and Sonia Reinschild, winners of the Nobel Prize for medicine, were erased from history. Connor thought Sonia might give him information. He never expected this!

Älä lue tätä kappaletta, jos et ole lukenut aiempia osia! Muuten bloggaus on spoilerivapaa.
On kulunut lähes kaksi vuotta siitä, kun Connor karkasi kotoaan välttääkseen purettavaksi joutumisen. Starkeyn kasvattilapsista kokoama joukko nuoria levittää kauhua tappamalla purkamisen parissa työskenteleviä ihmisiä. Vaikka nuorisojoukko vastustaa purkamista, heidän toimillaan on epätoivottuja vaikutuksia. Koska ihmiset pelkäävät villiintyneitä nuoria, purkamisen kannatus on kasvanut. Se tuntuu joistakin ihmisistä ainoalta vaihtoehdolta äärimmäisyydestä huolimatta. Lainsäädäntöön yritetään saada uusia pykäliä, jotka muun muassa sallisivat lailliselta tieltä poikkeavien nuorten purkamisen ilman vanhempien lupaa. Voivatko Connor, Lev ja Risa tehdä enää mitään saadakseen purkamisen kielletyksi?
Spoilerit päättyvät.


Shustermanin dystologian ideana on tiivistettynä se, että pro choice - ja pro life -ihmisten väliset erimielisyydet ovat johtaneet karmivaan ratkaisuun. Abortit ovat kiellettyjä, mutta nuoret ovat 13 ja 18 ikävuoden välisenä aikana (tosin ikäraja on alennettu 17 vuoteen ensimmäisen kirjan jälkeen) vapaata riistaa. Jos he käyttäytyvät huonosti, joutuvat huoltajuuskiistojen välikappaleiksi tai ovat muuten vain epätoivottuja, huoltajat saavat ilmoittaa jälkikasvunsa purettaviksi. Purkamisen kannattajat eivät pidä purkamiseksi joutumista edes kuolemana vaan heidän mukaansa nuori jatkaa olemassaoloaan vain hieman eri muodossa. Puretun nuoren osat siirretään muille ihmisille, jotka niitä tarvitsevat.

Aloin lukea Unwind-dystologiaa lähes kaksi vuotta sitten, ja nyt on jälleen yksi kirjallinen matka saapunut päätökseensä. Kun hyvän sarjan saa luetuksi loppuun, olo on kaihoisa, melkeinpä jopa tyhjä. Enää ei tarvitse jännittää tulevien kirjojen tapahtumia ja rakkaiksi tulleiden henkilöiden kohtaloa. Vaikka kirjoihin voi palata, ensimmäistä lukukertaa ei ole enää mahdollista kokea uudelleen. Olen kärsinyt muutaman päivän ajan pienoisesta lukujumista ja olen lukenut sivun yhdestä ja katkelman toisesta kirjasta.

Jokaisessa Unwind-dystologian osassa on ollut juonenkäänteitä, jotka ovat onnistuneet täysin yllättämään minut. Juuri kun olen ajatellut, että mitään karmivampaa ei enää voi tapahtua, Shusterman tarjoilee seuraavan järkytyksen. Silti karmivuus ei ole mennyt liian pitkälle. Vaikka joskus on tullut hetkiä, jolloin mieluummin hyppäisi jonkin kohdan ylitse, silti se on juuri ja juuri lukijan sietokyvyn rajoissa. Lukemista ei voi lopettaa kesken, koska tarina on saanut lukijan liiaksi pauloihinsa.

Minulla on usein ongelmia sarjojen päätösosien kanssa. Varsinkin kun olen menettänyt sydämeni jollekin sarjalle, odotukset viimeistä kirjaa kohtaan kohoavat monesti liiankin korkeiksi. Shusterman ei ole vielä kertaakaan pettänyt minua, ja päätösosa oli todellakin odotuksen arvoinen. Se ei ole liian sekava, vaikka joissakin sarjoissa lopun lähestyessä on liian monia langanpäitä solmimatta ja viimeinen kirja tuntuu hieman hätäiseltä ja hutaistulta. UnDivided ei onneksi kärsi tällaisista ongelmista.

Sarjan piti olla alunperin trilogia, mutta kirjailija huomasi, että viimeiseen osaan vain tuli tekstiä. Hän ei halunnut kuitenkaan karsia ja lyhentää kirjaa ihanteelliseen 400 sivuun vaan hän mieluummin jakoi viimeisen osan kahdeksi kirjaksi. Tämä oli hyvä ratkaisu. Sarja ei tunnu mitenkään venytetyltä, mutta päätösosaan ei ole myöskään tungettu liikaa asioita. Sanoisin, että päätösosa on melkeinpä täydellinen, vaikkakin aivan kirjan lopun odotin menevän hieman eri tavalla. Kuitenkin se on niin pieni kauneusvirhe tässä kirjassa, että olen valmis unohtamaan asian ja rakastamaan UnDividedia ja koko sarjaa täydestä sydämestäni.

Unwind-dystologia on ehdottomasti paras lukemani nuorille aikuisille suunnattu dystopiasarja. Mikään muu ei ole vain yltänyt tällaiselle tasolle. Sarjan idea on nerokas, toteutus on loistava, ja henkilöt ovat inhimillisiä. Jännite on säilynyt kaikkien neljän kirjan ajan. Kaiken viimeistelee Shustermanin taito kirjoittaa. Jos pidät dystopiasta ja olet valmis lukemaan englanniksi, sinun täytyy lukea tämä sarja. Takaan, että et pety.

Unwind-sarja
Unwind (2007)
UnWholly (2012)
UnSouled (2013)
UnDivided (2014) 

torstai 25. joulukuuta 2014

Daniel Handler: Why We Broke Up

Daniel Handler: Why We Broke Up 2011 Little, Brown and Company 354 s. kuvittanut Maira Kalman (ilmestynyt suomeksi nimellä Ja sen takia me erosimme)
lainattu kirjastosta

I looked sadly out at the wet traffic. It had been raining, my Jewish hair a hideous cloud of pollution, and it was going to rain some more. I felt unshielded there outside Green Mountain, sensitive as a match flame, a lost baby something in the streets, without a mother or a collar or a cardboard box to call home. "I worry about everyone," I said, why not let out the honest answer. "Different, everyone keeps saying different. He's mine now but you're right, someone could take him. I'm like an outsider to everyone else he knows."

Min Greenin ja Ed Slatertonin välillä oli kiihkeä mutta lyhyeksi jäänyt seurustelusuhde. Eron jälkeen Min lähettää Edille laatikollisen tavaroita, joiden avulla Min selittää, miten tuleva ero oli nähtävissä jo suhteen aikana. 

Kiinnostuin kirjasta, kun minulle selvisi, että Daniel Handlerin pseudonyymi on Lemony Snicket, jonka nimisenä hän on kirjoittanut Surkeiden sattumusten sarjan. Rakastin kyseistä ylitraagista ja mustalla huumorilla kuorrutettua kirjasarjaa kymmenisen vuotta sitten. Lisäksi kirjan kuvaus kuulosti ihan mielenkiintoiselta ja varsinkin perinteisestä poikkeava rakenne herätti kiinnostukseni. En ollut kuitenkaan metsästänyt kirjaa luettavakseni ennen kuin kuljin viime viikolla kirjaston hyllyjen välissä etsimässä jotakin luettavaa. Luin takakannen ja muistin kirjan saamat kehut, joten kirja lähti kotiin mukanani.

Olen lukenut perinteisesti kerrottuja kirjoja niin paljon, että siitä poikkeavat kirjat tuntuvat ainakin alkuun piristäviltä poikkeuksilta. Daniel Handler rikkoi jo Surkeiden sattumusten sarjassa perinteisen kirjan rakennetta ja omaperäinen kertoja jäi mieleeni positiivisesti erottuvana. En ole lukenut sarjan jälkeen mitään, jonka voisin sanoa tuovan mieleen kyseiset kirjat. Tässä kerrontaratkaisu toimii ihan hyvin, mutta silti jäin miettimään, tuoko se kovinkaan paljon lisää tarinaan. Idean olisi voinut mielestäni toteuttaa perinteisemminkin, sillä koin esineiden jäävän välillä hieman turhiksi.

Parasta tarinassa on se, että Minin ja Edin suhteen loppu on heti tiedossa. Syyt tosin ovat alussa vielä hämärän peitossa. Joskus minua häiritsee lopun kertominen ennen viimeisiä sivuja, mutta Why We Broke Up -kirjassa ratkaisu on onnistunut. Kaikkea ei paljasteta heti ja lukijan mielenkiinto säilyy loppuun asti. Jollei suhteen olisi heti aluksi kerrottu päättyneen eroon, kirja olisi sisältänyt paljon perinteisemmän rakkaustarinan ja teoksen lopussa olisi paljastunut, ettei tarinalla ollutkaan onnellista loppua. Tällaisena tarina on perinteistä romantiikkaa nurin kurin. Rakkaustarinan alun sijaan olennaisinta on, miten ja miksi se päättyy. Vaikka minä-kertoja Min kertoo tarinan alusta loppuun, loppu häämöttää jo alussa. Ediin rakastuessaan Min luulee voivansa tehdä muiden epäilemästä suhteesta toimivan, mutta kaikki ei menekään niin kuin piti.

Suhteen loppumisesta on kulunut vain muutama viikko, joten Minin tuntema tuska on vielä pinnalla. Hän on katkera ja mielestäni sortuu hieman ylianalysoimaankin sitä, miksi hän ei sopinut yhteen Edin kanssa. Vaikka tarinassa on koko ajan lopun kaiku, siitä on aistittavissa myös suhteen aikana ollut vahva usko yhteiseen tulevaisuuteen alkutaipaleen kuoppaisuudesta huolimatta.

Kirja oli ihan hyvä lukukokemus, mutta en usko sen jättävän kovinkaan pysyvää jälkeä mieleeni. Mielestäni Handler on parhaimmillaan synkässä huumorissa, joten taidan seuraavaksi lukea häneltä Surkeiden sattumusten sarjan tapahtumia edeltävät All the Wrong Questions -kirjat.

Muualla: Kirjavinkit, Notko, se lukeva peikko, Kirjaneidon tornihuone, Lukisinkohan ja Lastenkirjahylly.

tiistai 23. joulukuuta 2014

Hyvän joulun toivotus

Turussa on tänä vuonna valkoinen joulu, vaikka muuta pelkäsinkin. Minulle joulua ei oikein ole ilman lunta, mutta eilinen koko päivän kestänyt lumipyry toi mukanaan joulumielen.

Vaikka tänä vuonna on 13. jouluni ilman perinteistä kinkkua, vasta nyt kokeilin ensimmäistä kertaa seitankinkun tekemistä. Maistelun jälkeen totesin kokeiluni onnistuneeksi. Herkuttelunkin kannalta tämä joulu on varmasti hyvin onnistunut.

Joulustani tulee varmasti vallan kirjaisa, sillä mikä olisi sen ihanampaa kuin nauttia joulun tunnelmasta ja rauhasta kirja kädessä. Tällä hetkellä kesken on Neal Shustermanin Undivided ja sen jälkeen aion lukea Risto Isomäen Kurganin varjot. Varsin spefimäinen joulu on siis luvassa. Toivottavasti tekin olette täynnä joulumieltä, ja saatte nauttia stressittömistä ja rauhaisista päivistä.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Johan Egerkrans: Pohjoismaiset taruolennot & kirjastolöydöt

Johan Egerkrans: Pohjoismaiset taruolennot 2014 (Nordiska Väsen 2013) Minerva 122 s. suom. Eero Ojanen
lainattu kirjastosta

Näkki on mestarillinen pelimanni, joka voi sekoittaa ihmisten päät sulosävelillään. Se soittaa useimmiten aamuhämärässä, istuen kivellä virtaavan veden ääressä, koskien ja myllyjen luona tai siltojen alla. Kun ihmiset kuulevat ihmeellisen musiikin, he voivat lumoutua niin, että he ovat helppo saalis näkille. Joskus musiikki voi olla niin mukaansatempaavaa, että väki ei voi lopettaa tanssia, ennen kuin aurinko nousee. Näkin lempisoitin on viulu, mutta se soittaa myös huilua tai harppua. Musiikki voi olla niin kaunista, että jokainen, joka sen kuulee, puhkeaa kyyneliin. Jos huomataan, että virtamies itse puhkeaa itkuun soittaessaan, se on selvä varoitus jostain uhkaavasta onnettomuudesta.
Niin leikkisän iloista kuin Näkin soitto onkin, siinä on silti aina taustalla jotain painostavaa ja surumielistä, aivan kuin se kantaisi suurta surua. Ehkä mukana on tieto siitä, että se ei tule koskaan saamaan rauhaa, koska siltä puuttuu ihmisen sielu. Ehkä yksinäisyys, joka saa sen vetämään ihmisiä alas valtakuntaansa, vain huomatakseen, että nämä eivät selviydy veden alla ja pian jättävät sen jälleen yksin.


Pohjoismaiset taruolennot lukemalla saa tietää muun muassa, miksi on vaarallista mennä liian varhain joulukirkkoon. Lukija oppii myös, että ei kannata kieltäytyä, jos kaunis neito tarjoutuu ostamaan laivan lastin keskellä merta. Minä en ainakaan tiennyt ennen kirjan lukemista, että haamu ja kummitus ovatkin kaksi eri taruolentoa, vaikka yleensä sanoja käytetään toistensa synonyymeina.

Innostuin Johan Egerkransin Pohjoismaisista taruolennoista heti, kun kuulin teoksesta ensimmäisen kerran keväällä. En kuitenkaan ehtinyt lukea sitä heti ilmestymisen jälkeen, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kirja nimittäin kuuluu ehdottomasti vuoden ihastuttavimpiin lukuelämyksiin. 

Rakastin sitä, miten todelliset historialliset tapahtumat ja uskomukset yhdistetään tarun kanssa niin, että kirjan olentojen olemassaoloon alkaa melkein uskoa. Erilaiset uskomusperinteet ovat vallan kiehtovia, ja vaikka useista taruolennoista olin kuullut jo aiemmin, mukaan mahtui täysin uusia tuttavuuksia ja ennestään tutuistakin opin paljon uutta.

Kirjan kuvat tukevat upeasti taruolentojen esittelyjä, ja niitä teki mieli jäädä ihastelemaan pitkäksi aikaa. Tämä onkin kirja, jonka aion jossakin vaiheessa hankkia myös omaan hyllyyni, sillä vain yksi lukukerta ei ollut riittävästi.

Voin kuvitella, että olisin ihastunut kirjaan jo lapsena, mutta jotkin taruolennot ovat sen verran kammottavia, että kovin herkille ja pienimmille lapsille en ehkä kirjaa lukisi. Olin ainakin itse lapsena sen verran herkkä saamaan hiemankin pelottavista asioista painajaisia, että voisin kuvitella esimerkiksi liekkiön, joka on äitinsä surmaama kastamaton lapsi, olevan todella järkyttävä perheen pienimpien mielestä.

Kirjan lopussa on lista muusta taruolentoihin liittyvästä kirjallisuudesta. Laitan loppuun listan kirjoista, jotka kiinnittivät erityisesti huomioni niin oman muistini tueksi että muillekin aiheesta kiinnostuneille vinkiksi.
John & Caitlin Matthews: The Element Encyclopedia of Magical Creatures - The Ultimate A-Z of Fantastic Beings from Myth and Magic
Katharine Mary Briggs: The Vanishing People - a Study of Traditional Fairy Beliefs
Rosemary Ellen Guiley: The Encyclopedia of Vampires, Werewolves and Other Monsters

Pohjoismaiset taruolennot on huikean hieno aloitus Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteelle.

Muualla: Kirjojen keskellä, Hyllytontun höpinöitä ja Kaisa-Reetta T.

Keskiviikkona minulla alkoi vihdoinkin odotettu loma. Syyslukukauden viimeisen opiskeluviikon aikana palautin yhden esseen ja tein kolme tenttiä, joten loma tuntuu todellakin ansaitulta ja tarpeelliselta. En ole syksyn aikana ehtinyt lukea niin paljon kuin yleensä, joten loman aloitukseen kuului tietysti reissu kirjastoon, vaikka lukemattomia kirjoja olisi ollut kotonani muutenkin.

Muistin tänään, miten paljon rakastan päämäärätöntä haahuilua kirjaston hyllyjen välissä. Kirjastoon sisään astuessani tiesin vain, että Jim Thompsonin Lumienkelit lainaan, sillä se kuulosti hyvin joulunaikaan sopivalta dekkarilta. Innostuin kuitenkin myös katsastamaan hyllyjä ilman mitään varsinaista etsinnän kohdetta. Joanne Harrisin Runemarks, Daniel Handlerin Why We Broke Up ja Ernest Clinen Ready Player One tuntuivat sellaisilta kirjoilta, jotka sattuivat kiinnostamaan eniten juuri tänään. Huumaannuin kirjaston lukemattomista vaihtoehdoista ja olisin voinut viettää kirjoja valikoiden paljon pidemmänkin hetken. Nämä kirjat saivat kuitenkin tällä kertaa riittää. Kaikki kolme olivat herättäneet kiinnostukseni jo aiemmin, mutta en ollut ennen tätä päivää päätynyt kantamaan niitä kirjastosta kotiin. Why We Broke Upia aloittelinkin jo hieman kirjastossa.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Graeme Simsion: The Rosie Effect

Graeme Simsion: The Rosie Effect 2014 Penguin Books 418 s.
lainattu kirjastosta

'Jeeesus,' she said. 'You don't have any feelings at all.'
I was suddenly angry. I wanted to shake not just Lydia but the whole world of people who do not understand the difference between control of emotion and lack of it, and who make a totally illogical connection between inability to read others' emotions and inability to experience their own. It was ridiculous to think that the pilot who landed the plane safely on the Hudson River loved his wife any less than the passenger who panicked. I brought the anger under control quickly, but my confidence in Lydia's qualifications to advise me had been reduced.

Tämä bloggaus käsittelee Graeme Simsionin Vaimotesti-kirjan jatko-osaa ja sisältää jonkin verran paljastuksia ensimmäisen osan juonesta.

Sosiaalisesti kömpelö Don on löytänyt itselleen elämänkumppanin, jonka kanssa on ehtinyt olla jo kymmenen kuukautta naimisissa. Nyt Rosien ja Donin yhteiselämä kuitenkin mutkistuu, sillä Rosie on tullut raskaaksi. Rosie on innoissaan tulevasta äitiydestä, mutta Donin sisällä heräävät epäilykset omasta sopivuudestaan isäksi. Kestääkö Donin ja Rosien rakkaustarina elämänmuutoksen?

Keväällä lukemani Simsionin Vaimotesti oli ehdottomasti hauskin pitkään aikaan lukemani teos. Huomasin silloin, että hurmaavista Donista ja Rosiesta kirjoitetaan toinenkin kirja, jonka päätin ehdottomasti lukea. Olen talven pimeyden ja opiskelustressin keskelle kaivannut jotakin hauskuutta ja viime viikolla satuin huomaamaan, että jatko-osa onkin jo ilmestynyt. Kipaisin samana päivänä hakemassa kirjan luettavakseni.

Vaimotestiä lukiessani minulle tuli hyvän kirjan parissa iskevä lukuvimma enkä oikein malttanut tehdä mitään muuta ennen kuin olin saanut kirjan luetuksi. The Rosie Effect ei valitettavasti herättänyt samanlaista reaktiota. Pystyin aivan hyvin keskittymään tenttiin lukemiseen ja lukemaan kirjaa pienissä pätkissä viikon ajan. En aivan tiedä, mikä oli pielessä. En vain tyrskähdellyt hillittömästä naurusta ennen kuin aivan kirjan loppupuolella.

Ehkä perheen perustaminen tuntui aiheena vakavammalta ja vieraammalta kuin deittailukuviot tai mahdollisesti ensimmäisen kirjan tapahtumat vain olivat hauskempia. Onneksi vanha Don on tallella. Bloggausta kirjoittaessani tajusin, että yksi kirjan ongelmista saattaa olla se, että Rosie tuntuu etäisemmältä. Don viettää enemmän aikaa ystäviensä kanssa, ja Rosie, johon rakastuin ensimmäisen kirjan aikana Donin lisäksi, on tietenkin kirjassa läsnä ja tärkeä osa kirjan juonta, mutta ensimmäisessä kirjassa hän oli mielestäni vahvemmin ja aidommin mukana. Tämä Rosien persoonan jääminen hieman taka-alalle on toisaalta ymmärrettävää kirjan juonen kannalta.

The Rosie Effect ei ole niin romantiikkapainotteinen kuin ensimmäinen osa vaan kirja kertoo ennemminkin vakiintuneen parisuhteen arjesta ja sen ongelmista kuin leiskuvista tunteista. Tästä huolimatta haluan antaa Simsionille erityismaininnan siitä, miten hyvin hän onnistuu kirjoittamaan romantiikasta sortumatta kliseisiin. Romanttiset kirjat saavat minut helposti pyörittelemään silmiäni, mutta Simsionin kirjojen kanssa niin ei ole käynyt vielä kertaakaan. Simsion on saanut minut ymmärtämään, että voin pitää romanttisista kirjoista, jos ne ovat älykkäästi ja hersyvästi kirjoitettuja eivätkä sorru ällöromanttisuuteen.

Simsionin toinen kirja ei kolahtanut aivan samalla tavalla kuin ensimmäinen, mutta kuitenkin suosittelen kirjaa niille, jotka ensimmäisestä kirjasta pitivät. Tässäkin on hauskoja hetkiä ja Donin ja Rosien pariin palaaminen oli piristävä kokemus. Jäin miettimään, tuleekohan kolmatta osaa.

Jenni piti toisesta osasta enemmän kuin ensimmäisestä.

torstai 4. joulukuuta 2014

Piper Kerman: Orange Is the New Black

Piper Kerman: Orange Is the New Black 2014 (2010) Abacus 340 s. (ilmestynyt suomeksi nimellä Orange Is the New Black - vuosi vankilassa)
lainattu kirjastosta

What made me finally recognize the indifferent cruelty of my own past wasn't the constraints put on me by the U.S. government, nor the debt I had amassed for legal fees, nor the fact that I could not be with the man I loved. It was sitting and talking and working with and knowing the people who suffered because of what people like me had done. None of these women rebuked me - most of them had been intimately involved in the drug business themselves. Yet for the first time I really understood how my choices made me complicit in their suffering. I was the accomplice to their addiction.
A lengthy term of community service working with addicts on the outside would probably have driven the same truth home and been a hell of a lot more productive for the community. But our current criminal justice system has no provision for restorative justice, in which an offender confronts the damage they have done and tries to make it right to the people they have harmed. (I was lucky to get there on my own, with the help of the women I met.) Instead, our system of 'corrections' is about arm's-length revenge and retribution, all day and all night. Then its overseers wonder why people leave prison more broken than when they went in.


Piper temmataan turvallisesta ja auvoisesta elämästään, kun hän joutuu vankilaan yli kymmenen vuotta tehdyn huumerikoksen vuoksi. Hän ei lainkaan tiedä, mikä häntä odottaa. Hän saa huomata, että vankila on täynnä erilaisia ihmisiä ja ihmiskohtaloita, joiden parissa eläminen jättää elämänpituisen jäljen.

En ole nähnyt suosittua Netflix-sarjaa Orange is the New Black jaksoakaan. Kuitenkin kun keväällä huomasin, että sarja perustuu kirjaan, Kermanin omaelämäkerrallinen teos meni välittömästi lukulistalle. Aluksi luin kirjaa innostuneesti eteenpäin, mutta noin puolivälin tienoilla muut kirjat veivät voiton. Mielestäni kirja sopiikin parhaiten pieninä annoksina nautittavaksi. Vaikka kyseessä on yhden ihmisen vankilakokemus, kerronta eteni melko episodimaisesti. Pysyin hyvin kärryillä tapahtumista, vaikka luinkin kirjaa kokonaisen kuukauden ajan.

Kirjassa näkyy selvästi kontrasti Kermanin entiseen elämään. Hän on elänyt nuoruuden erehdystensä jälkeen varsin kunnollista elämää, ja menneet lainrikkomukset tulevat täytenä yllätyksenä niin hänen miesystävälleen kuin suvulleenkin. Vankilaelämänkin piirteitä Kerman vertaa usein vankilan ulkopuoliseen elämään. Kaunokirjallisesti teos ei ole mitenkään huikea, mutta joissakin kirjoissa sisältö on sanoja ja tyyliä tärkeämpää.

Kerman joutuu odottamaan vankilatuomiotaan vuosia, ja ennen vankilaan astumista hän kokee vahvaa syyllisyyttä perheelleen aiheuttamasta tuskasta. Vaikka tämä syyllisyys säilyy vankilassa vietetyn ajankin, vankilassa ollessaan hän oppii myös ymmärtämään, millainen vaikutus hänen osuudellaan huumebisneksessä on. Vaikka Kerman oli vain pieni ratas suuressa huumebisneskoneistossa, hän näkee, miten pahasti huumeet voivat pilata ihmisten elämän. Tosin hän on sitä mieltä, että tämän ymmärtämiseen olisi ollut yhteiskunnalle paljon hyödyllisempikin tapa: yhdyskuntapalvelu huumeriippuvaisten parissa.

Kerman esittää tiukkaa kritiikkiä Yhdysvaltain vankilajärjestelmää kohtaan. Jotkin rikokset olisi järkevämpi sovittaa esimerkiksi yhdyskuntapalvelulla, ja kirja sisälsi muutaman sydäntäsärkevän kuvauksen joko liian nuorista tai liian vanhoista vankilaan laitetuista. Yhdysvalloissa huolehditaan liian huonosti siitä, miten vangit sopeutuvat uudelleen osaksi vankilan seinien ulkopuolista maailmaa. Kermanin kuvailemat pian vapautuville vangeille annetut vinkit olivat täysin riittämättömiä.

Kirja on kertomus vankilassa selviämisestä, mutta se on myös koskettava tarina ystävyydestä ja toisten auttamisesta. Heti kun Kerman saapuu vankilaan, hänelle ollaan tarjoamassa erilaisia vankilaelämässä tarpeellisia asioita suihkutossuista käytännön vinkkeihin.Vankilasta vapautumisen jälkeen hänelle jäi elinikäisiä ystäviä, joista tosin osa on valitettavasti joutunut uudelleen vankilaan.

Orange Is the New Black oli vihdoinkin ensimmäinen lukemani kirja Hei me lusitaan! -haasteeseen. Pääsin eristyksestä tavalliseen selliin.

Piper Kerman puhuu kokemuksistaan ja kirjaan perustuvasta televisiosarjasta.

Muualla: Kirjavinkit, Rakkaudesta kirjoihin, Vinttikamarissa, Kaiken voi lukea!, Todella vaiheessa, Eilispäivän kirjat, Kirjasirkus, Diary of the Page Turner, Tuhansia sivuja ja Lukutoukan kulttuuriblogi

maanantai 1. joulukuuta 2014

Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haaste

Ensi vuoden Turun kirjamessujen teemamaana on rakas naapurimaamme Ruotsi. Olen kuitenkin melko varma siitä, että moni suomalainen lukija lukee ruotsalaista kirjallisuutta muutenkin, joten en halunnut pistää pystyyn vain ruotsalaiseen kirjallisuuteen keskittyvää haastetta vaan laajensin haasteen koskemaan Pohjoismaita. Tosin Suomea en ota mukaan siksi, että kotimaista kirjallisuutta koskevia haasteita on ollut jo aiemmin useampi. Tässä haasteessa pysytellään Suomen rajojen ulkopuolella.

Haasteen säännöt

Lukuaikaa on tasan vuosi. Haaste alkaa tiistaina 2.12.2014 ja päättyy vuoden päästä keskiviikkona 2.12.2015. Haasteaika on siis 2.12.2014-2.12.2015. Haasteeseen saa laskea mukaan tänä aikana luetut ja blogatut kirjat. Jos haluat osallistua haastearvontaan, ilmoita 2.12.2015 klo 23.59 mennessä lukemanne kirjat sekä linkit joko yksittäisten kirjojen blogipostauksiin tai haastekoontiin. Haasteeseen sopivat islantilaisten, ruotsalaisten, tanskalaisten ja norjalaisten kirjailijoiden kirjoittamat teokset. Kirjailijan kotimaan voi kukin osallistuja määritellä parhaaksi katsomallaan tavalla.

Minimisuoritus haasteeseen on kaksi kirjaa, jotka eivät saa olla samasta maasta. 
Jos luet kustakin maasta yhden kirjan, olet Pohjoismaissa reissaaja.
Jos luet kustakin maasta kaksi kirjaa (eli yhteensä kahdeksan kirjaa), olet Pohjoismaiden tuntija.
Jos luet jostakin maasta vähintään neljä kirjaa (muista kuitenkin minimisuoritus!), olet kyseisen maan kirjallisuuden taituri.

Kirjavinkkilistat eivät todellakaan ole kattavia, mutta olen liittänyt kunkin maan kohdalle myös joitakin linkkejä, joista on mahdollista etsiä lisäinspiraatiota lukuvalintoihin.

Islantilaista kirjallisuutta

Tietoni islantilaisesta kirjallisuudesta ovat hyvin minimaaliset, joten tyydyn linkittämään tämän kirjaluettelon. Listalta vaikutti löytyvän aika lailla kirjat, joita löysin muistakin lähteistä. Islantilaista kirjallisuutta googlatessani minulle myös selvisi, että Islannilla oli vuonna 2011 kunnia olla Frankfurtin kirjamessujen kunniavieraana. Linkittämässäni artikkelissa kerrotaan myös, että asukaslukuun suhteutettuna Islannissa eniten kirjailijoita maailmassa. Varsin kiintoisaa! Islantilaiseen kirjallisuuteen tutustumista odotan erityisen innoissani, sillä se on aina tuntunut minusta kiehtovan mystiseltä.
Lisään vinkiksi: Arní Thorarínsson: Ylitse muiden (rikoskirjallisuutta)

Norjalaista kirjallisuutta

Norjalaisten kirjailijoiden joukossa minulla on sentään jopa ehdoton oma suosikki. Jostein Gaarder vei sydämeni jo ala-asteella. Reetan emännöimä Les! Lue! -blogi on erinomainen norjalaisen kirjallisuuden vinkkien lähde. Myös Sonjan lukuhetkissä on keskusteltu norjalaisesta kirjallisuudesta ja jaettu vinkkejä.

Fossum, Karin: esim. Konrad Sejer -sarja (rikoskirjallisuutta) ja Hullujenhuone
Gaarder, Jostein: esim. Sofian maailma, Joulumysteerio ja Pasianssimysteerio (suurimmaksi osaksi lanu-kirjallisuutta)
Hamsun, Knut: esim. Nälkä ja Mysteerioita
Harstad, Johan: Darlah - 172 tuntia kuussa (nuortenkirja), Ambulanssi ja Buzz Aldrin - taviksena olemisen taito 
Heivoll, Gaute: Etten palaisi tuhkaksi
Holt, Anne: Hanne Wilhelmsen -sarja ja Inger Johanne Vik -sarja (rikoskirjallisuutta)
Hovden, Magne: Viisuviikingit ja Saamelandia (humoristisia)
Ibsen, Henrik: esim. Nukkekoti (näytelmä) 
Loe, Erlend: esim. L, Supernaiivi ja Doppler
Nesbø, Jo: Harry Hole -sarja (rikoskirjallisuutta) ja Tohtori Proktori -kirjat (lastenkirjallisuutta)
Pettersson, Per: Hevosvarkaat, Kirottu ajan katoava virta ja En suostu
Sandemose, Aksel: esim. Pakolainen ylittää jälkensä, Kadonnut on vain unta ja Jerikon muurit (tanskalais-norjalainen kirjailija, mutta hänen koko tuotantonsa on julkaistu hänen asuessaan Norjassa, joten siksi laitoin hänet norjalaisen kirjallisuuden listaan)
Ullman, Linn: esim. Armo ja Kun olen luonasi
Undset, Sigrid: esim. Kristiina Lauritsantytär ja Yksitoista vuotta
Vesaas, Tarjei: esim. Jäälinna
Wassmo,  Herbjørg: Lasi maitoa, kiitos ja Seitsemäs kohtaaminen
Örstavik, Hanne: esim. Pappi

Ruotsalaista kirjallisuutta

En varmasti ole ainoa suomalainen, jolle tutuinta pohjoismaista kirjallisuutta kotimaisen lisäksi ovat ruotsalaiset dekkarit. Olen myös kasvanut monien muiden lasten tavoin Astrid Lindgrenin kirjojen parissa. Vinkkejä voi käydä poimimassa myös Koko lailla kirjallisesti - ja Sonjan lukuhetket -blogeista.

Axelsson, Majgull: esim. Huhtikuun noita
Ekman, Kerstin: esim. 30 metriä murhaa ja Kolme pientä mestaria (salapoliisiromaaneja), Sudentalja-sarja ja Huijareiden paraati
Fredriksson, Marianne: esim. Anna, Hanna ja Johanna, Vedenpaisumus ja Rakas lapsi 
Gardell, Jonas: esim. Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogia
Gripe, Maria: esim. Varjo-sarja (lanukirjallisuutta)
Guillou, Jan: esim. Pahuus
Inger, Nan: esim. Piglet-kirjat (hevoskirjoja)
Jonasson, Jonas: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi (humoristinen)
Lagerlöf, Selma: esim. Nils Holgerssonin ihmeellinen matka, Peukaloisen retket villihanhien seurassa, Peikkoja ja ihmisiä (lastenkirjallisuutta) ja Gösta Berlingin taru
Larsson, Stieg: Millenium-trilogia (rikoskirjallisuutta) 
Lee, Mara: Ladies
Lindgren, Astrid: muun muassa Peppi Pitkätossut; Mio, poikani Mio; Ronja, ryövärintytär ja  Veljeni Leijonamieli (lastenkirjallisuus)
Lindqvist, John Ajvide: muun muassa Ystävät hämärän jälkeen, Kuinka kuolleita käsitellään, Ihmissatama ja Kultatukka, tähtönen
Mankell, Henning: esim. Kurt Wallander -dekkarit
Marklund, Liza: esim. Annika Bengtzon -dekkarit
Ohlsson, Kristina: Nukketalo, Tuhatkaunot, Varjelijat ja Paratiisiuhrit (rikoskirjallisuutta)
Olsson, Linda: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja ja Sonaatti Miriamille
Theorin, Johan: Hämärän hetki, Yömyrsky, Verikallio ja Sankta Psykon kasvatit

Tanskalaista kirjallisuutta

Perehtymiseni tanskalaiseenkin kirjallisuuteen on jäänyt lähinnä Andersenin tunnettujen satujen tasolle (esim. Pieni merenneito, Lumikuningatar ja Keisarin uudet vaatteet). Lumikuningatar on muuten yksi eniten mieleeni jääneitä satuja lapsuudestani, vaikka varsinaista satua en ole ikinä tainnut kuulla vaan olen nähnyt siihen perustuvan elokuvan. Vaikka oma tanskalaisen kirjallisuuden tuntemukseni aika olematon onkin, yksi viime vuoden positiivisimmista yllättäjistä Hanne-Vibeke Holstin Mitä he toisilleen tekivät on tanskalainen. Sonjan lukuhetkissä on keskusteltu myös tanskalaisesta kirjallisuudesta.

Aabye, Karen: esim. Aurinko kiertää rataansa ja Käy Aurinkoa kohden
Adler-Olsen, Jussi: esim. Vanki, Metsästäjät ja Pullopostia (rikoskirjallisuutta)
Altschuler, Sally: Zone 5 -sarja (lanu)
Andersen, Hans Kristian: esim. Keisarin uudet vaatteet, Ruma ankanpoikanen ja Lumikuningatar (satuja)
Blixen, Karen: esim. Talvisia tarinoita ja Seitsemän salaperäistä tarinaa (novellikokoelmia)
Brøgger, Suzanne: Kyllä ja Vapauta meidät rakkaudesta
Dons, Aage: Hyveen palkka ja Jäähyväislahja
Høeg, Peter: esim. Lumen taju ja Hiljainen tyttö
Holst, Hanne-Vibeke: muun muassa Mitä he toisilleen tekivät, Theresen valinnat ja Onnellinen nainen
Ib, Michael: esim. Vaniljatyttö
Kaaberbøl, Lene: esim. W.I.T.C.H. -kirjat ja Näkijän kirja -sarja (fantasia) (myös yhdessä Agneta Friisin kanssa kirjoitetut rikosromaanit Poika matkalaukussa ja Hiljainen, huomaamaton murha)
Kirkegaard, Ole Lund: Kumi-Tarzan (lastenkirjallisuus)
Marx, Vibeke: Onnea matkaan, Robinson (lastenkirjallisuus)
Nansen, Peter: esim. Hääilta ja Onnellinen avioliitto
Nielsen, Niels E.: Vartija (sci-fi)

tiistai 18. marraskuuta 2014

Anu Ojala: Pommi

Anu Ojala: Pommi 2014 Otava 348 s.
lainattu kirjastosta

- Olisiko ihan mahdoton idea, jos joskus ottaisit esille luomu- ja free range -tuotantoa? Kertoisit jotain tuotantoeläinten arjesta, kuten millaisissa oloissa eläimiä meillä pidetään, Thomas ehdotti ja pyöritteli esitenippua käsissään katsoen odottavasti Miaa. - Aihe on tärkeä...
- No jaa, en mä nyt oikeen tiedä, Mia vastasi venytellen.
- Tämä tuotantojuttu ei ole oikein mun ominta alaa. Suurinta osaa lukijoista ei taida kiinnostaa tollaset asiat, eihän ne koske tavallisia ihmisiä. Meillä ei ole monta maajussia tässä lukiossa, niin etteivät ne yleisöksi asti riitä. Mun pitää ajatella blogin parasta, Mia kohautti olkapäitään.
Thomas ei sanonut hetkeen mitään, katseli vain Miaa.
Mia kallistui Thomasista poispäin.
- Se on harmi, sillä uutta eläinsuojelulainsäädäntöä tehdään parhaillaan, ja olisi tärkeää saada mahdollisimman moni..., Thomas yritti vielä, mutta Mia keskeytti tämän.
- Vaikka olisi mitä lakijuttuja, niin en mä ymmärrä, miten tuotantoeläimet voisivat kuulua mun blogiin! Käy katsomassa, mitä ihmiset kirjoittavat sinne, niin ymmärrät ehkä vähän paremmin, mitä tarkoitan. Mä vähän epäilen, etteivät maatilojen eläimet ketään kiinnosta. Lemmikkieläimiin melkein kaikilla on jokin tatsi, Mia selitti silmät kirkkaina. 


Mia pääsee heti lukioon siirryttyään koulun lemmikkiblogin pitäjäksi. Mia on pestistä innoissaan ja on valmis hehkuttamaan koiria ja kertomaan elämästään rakkaan mopsinsa kanssa. Hän saa kuitenkin erään kommentin, jonka sanomaa ei halua uskoa todeksi. Kommentoija väittää, että mopsit ovat sairaaksi jalostettu koirarotu ja että Roosan päästämät ja Miasta hassuilta kuulostavat äänet ovatkin merkki tukehtumisen partaalla olemisesta. Mia päättää ottaa selville, mikä on totuus. 

Aluksi minua vaivasi suuresti moni kirjaan liittyvä epäuskottavuus. Päähenkilö Mia on varsin naiivi ja epäuskottavan tietämätön. Jos hän on kiinnostunut koirista ja omistaa mopsin, miten hän ei ole muka koskaan kuullut jalostetuilla koiraroduilla esiintyvistä terveysongelmista? Miten noin välinpitämätön ja eläinasioista tietämätön nuori on edes päässyt lukionsa eläinblogin pitäjäksi? Eikö muka kukaan kiinnostuneempi ja kirjallisesti lahjakkaampi ole edes yrittänyt päästä blogistiksi?

Mian rakastuminen Kimiin on myöskin kuvattu ihan liian nopeaksi. Tiedän kyllä, että murrosiässä tunteet ovat kuohuttavampia ja ihastumisetkin nopeampia, mutta silti en pitänyt kovinkaan uskottavana sitä, miten Mia on muutaman vaihdetun sanan jälkeen vakuuttunut siitä, että hänet ja Kim tarkoitettu yhteen. Mian ärsyttävyyttä lisäsi hänen uskomaton ylenkatseisuutensa monia ihmisiä kohtaan. Pommin alussa Mia tuntui niin uskomattoman rasittavalta päähenkilöltä, että meinasin keskeyttää kirjan lukemisen heti alkuunsa.


Jatkoin kuitenkin, koska olin odottanut kirjan ilmestymistä, sillä Pommi kuulosti aiheensa vuoksi kiinnostavalta. Hiljalleen totuin Miaan ja hän kypsyy henkilönä, vaikka suurimman osan kirjasta hän on todella sinisilmäinen. 

Välillä kirja etenee hieman liian kovalla vauhdilla ja rytinällä. Kaipa vain teinin kiinnostuminen eläintuotannon ongelmakohdista ei tehnyt juonta kirjailijan mielestä riittävän lennokkaaksi. Mian käsitykset asioista muuttuvat kirjan aikana totaalisesti. Tosin Mia myös näkee kirjan aikana niin kammottavaa eläinten kohtelua, ettei silmien ammolleen avautuminen ollut kovinkaan yllättävää.

Mielelläni lukisin enemmänkin nuortenkirjoja eläinten oikeuksista. Varmasti on monia nuoria, joita aihe kiinnostaa ja lisäksi Pommin lukeminen voi saada jonkun nuoren miettimään eläinten oloja tarkemmin. Aihe tekee kirjasta kiintoisan ja alkukangertelun jälkeen luin kirjan nopeasti loppuun, vaikka mielestäni aiheessa olisi ollut aineksia vielä parempaankin kirjaan. Takakannen kuvaus ekotrilleristä on varsin osuva, sillä trillerimäisyyttä kirjassa kyllä riittää, vaikka minä jäinkin kaipaamaan hieman realistisempaa lähestymistapaa aiheeseen.

Muualla: Narseskan kirjanurkkaus, Kirjaston kummitus ja Lastenkirjahylly

tiistai 11. marraskuuta 2014

J. K. Rowling: Harry Potter and the Goblet of Fire

J. K. Rowling: Harry Potter and the Goblet of Fire 2000 Bloomsbury 636 s. (ilmestynyt suomeksi nimellä Harry Potter ja liekehtivä pikari)
lainattu kirjastosta

'The Triwizard Tournament was first established some seven hundred years ago, as a friendly competition between the three largest European schools of wizardry - Hogwarts, Beauxbatons and Durmstrang. A champion was selected to represent each school, and the three champions competed in three magical tasks. The schools took it in turns to host the Tournament once every five years, and it was generally agreed to be a most excellent way of establishing ties between young witches and wizards of different nationalities - until, that is, the death toll mounted so high that the Tournament was discontinued.'
'Death toll?' Hermione whispered, looking alarmed. But her anxiety did not seem to be shared by the majority of students in the Hall; many of them were whispering excitedly with each other, and Harry himself was far more interested in hearing more about the Tournament than in worrying about deaths that had happened hundreds of years ago.


Ennen neljännen lukuvuoden alkua Harry pääsee nauttimaan huispauksen maailmanmestaruuskisoista, mutta kisat eivät suju vain riemukkaissa merkeissä. Voldemortin kannattajat kuolonsyöjät Voldemortin pelätty merkki pimeän piirto ilmestyy taivaalle. Kun Harry palaa kouluun, hänet valitaan Tylypahkan toiseksi edustajaksi Kolmivelhoturnaukseen. Kuka ilmoitti Harryn mukaan ja millä aikeilla, sillä Harry itse ei nimeään Liekehtivään pikariin tiputtanut?

Pottereiden ties mones uusintalukukierros keskeytyi muutamaksi kuukaudeksi, koska oma neljäs Potterini on sen verran surkeassa kunnossa, että minun on jo jonkin aikaa pitänyt korvata huonokuntoinen pokkari uudella kovakantisella. En kuitenkaan ole vielä niin raaskinut tehdä ja siksi päädyin lopulta lainaamaan neljännen Potterin kirjastosta. 

Kolmas kirja on mielestäni lasten- ja nuortenkirjallisuuden rajamailla, mutta neljäs Potter on jo selvästi nuortenkirja. Kirjassa vallitsee synkkä tunnelma alusta alkaen. Lisäksi kirja on huomattavasti aiempia paksumpi. Itse luin neljännen Potterin ensimmäistä kertaa neljännellä luokalla, ja viidennen ilmestyessä olin onneksi jo yläasteella. Samanaikaisesti kun Rowling siirtyy lastenkirjallisuudesta nuortenkirjallisuuteen, Potter-kirjojen päähenkilöt kasvavat lapsista nuoriksi. Neljännessä kirjassa on romantiikkaa ja murrosiän oikkuja. 

Synkkyydestä huolimatta kirjassa pilkahtelee aika ajoin Rowlingille tyypillinen huumori. Se on varmasti yksi syy, miksi kirjat eivät tunnu niin raskailta kuin aiheiden perusteella voisi kuvitella.

Hermione ottaa kotitontut sydämen asiakseen, ja minusta Hermionen kotitonttuaktivismi on yksi neljännen Potterin juonen kiehtovimpia sivujuonteita. Vaikka kirjat sijoittuvat suurimmaksi osaksi taikamaailmaan, monet taikamaailman piirteet ovat tai ainakin ovat olleet nähtävissä oikeassa maailmassakin. Kotitonttujen oloista tulee väistämättä mieleen orjuus, johon Hermione asiaa vertaakin, ja nykyään ajankohtaisempi vähemmistöjen kohtelu.

Rowling esittelee nelosessa muutamankin mielenkiintoisen hahmon. Villisilmä Vauhkomieli ja Rita Luodiko lukeutuvat näihin. Rita Luodiko on varsin oivaltava karikatyyri sensaationhakuisesta journalistista. Luodiko on yksi sarjan raivostuttavimpia henkilöitä, mutta olen iloinen, että Rowling on kirjoittanut hänet mukaan sarjaan.

Muualla: Kirjaneidon tornihuone, La petite lectrice, Cilla in Wonderland, Satun luetut, Todella vaiheessa, Maailman ääreen, Sallan lukupäiväkirja, Uusi kuu ja Kirja käsilaukussa

Harry Potter
Harry Potter and the Philosopher's Stone 1997 (Harry Potter ja viisasten kivi)
Harry Potter and the Chamber of Secrets 1998 (Harry Potter ja salaisuuksien kammio)
Harry Potter and the Prisoner of Azkaban 1999 (Harry Potter ja Azkabanin vanki)
Harry Potter and the Goblet of Fire 2000 (Harry Potter ja liekehtivä pikari)
Harry Potter and the Order of the Phoenix 2003 (Harry Potter ja Feeniksin kilta)
Harry Potter and the Half-Blood Prince 2005 (Harry Potter ja puoliverinen prinssi)
Harry Potter and the Deathly Hallows 2007 (Harry Potter ja kuoleman varjelukset)

Jay Asher: Thirteen Reasons Why

Jay Asher: Thirteen Reasons Why 2007 Razorbill 288 s. (ilmestynyt suomeksi nimellä Kolmetoista syytä)
lainattu kirjastosta

You don't know what went on in the rest of my life. At home. Even at school. You don't know what goes on in anyone's life but your own. And when you mess with one part of a person's life, you're not messing with just that part. Unfortunately, you can't be that precise and selective. When you mess with one part of a person's life, you're messing with their entire life.

Yhden kenkälaatikon sisältö mullistaa Clay Jensenin elämän. Hänen koulutoverinsa ja ihastuksensa Hannah Baker on tappanut itsensä muutama viikko sitten, ja nyt Hannahin kaseteille tallennettu ääni lupaa kertoa, miten 13 ihmistä liittyvät hänen päätökseensä. Clay on saanut nauhat kuunneltavakseen, joten hän on yksi syistä. 

Joistakin kirjoista blogatessani joudun miettimään hyvinkin pitkään, mitä olen valmis sanomaan. Joistakin kirjoista on kuitenkin outoa kirjoittaa, jollen mainitse sanallakaan yhteyttä omaan elämääni. Blogini päivitystahti on ollut useamman kuukauden todella vaihteleva, ja tänä syksynä siihen on ollut muitakin syitä kuin opiskelukiireet. Kesällä menetin valitettavasti kaksi ihmistä, jotka eivät jaksaneet enää. Sen vuoksi Asherin kirjakin tuntui koskettavammalta kuin joskus muulloin luettuna. Kirjaa lukiessani vuodatin yllättävän vähän kyyneleitä ja jopa ihmettelin, miksen ollut sen surullisempi. Kirjan loputtua sen vaikutus kuitenkin iski kokonaisvaltaisemmin. En pidä kirjaa täydellisenä ja olen lukenut paremmin kirjoitettuja nuortenkirjoja, mutta en ihmettele, miksi se joillekin tuntuu olleen mullistava lukuelämys. Minullekin kirja olisi varmaan ollut sellainen kymmenisen vuotta nuorempana.

Merkityksettömiltä vaikuttavat asiat voivat saada kasautuessaan suunnattoman merkityksen. Yksi kaseteilla esiintyvistä henkilöistä tiivistää varmasti monen muunkin syyllisen ajatukset teoistaan: "Nothing. It's ridiculous. I don't belong on those tapes. Hannah just wanted an excuse to kill herself." Toivon, että tämä kirja päätyy monen yläkoululaisen luettavaksi, sillä kirjan sanoma on tärkeä. Jokainen teko voi vaikuttaa jonkun ihmisen elämään arvaamattomilla tavoilla. Vaikka kirjan sanoma ei ollut minulle mikään uusi ja elämänmullistava asia, Asher on onnistunut hyvin kuvaamaan tapahtumien kietoutumista toisiinsa. Lumipalloefekti näyttäytyy varsinkin erään yön traagisina tapahtumina ja vielä laajemmassa mittakaavassa Hannahin elämänä.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen -ajatuksen lisäksi minua jäi mietityttämään se, miten tyttöjen maine on jostakin syystä vieläkin helposti turmeltuva. Ilkeät juorut voivat saada aikaan tietynlaisen kuvan jostakin tytöstä, ja sitten häntä kohdellaan maineen mukaan. En vain pysty käsittämään, miksi pojat voivat kehuskella valloituksillaan ja tyttöjen maine on menetetty, jos heidän edes väitetään olleen monen kanssa. Vaikka Hannah olisikin tehnyt, mitä hänen väitettiin tehneen, mitä sitten? Ei hän olisi ollut yhtään sen huonompi ihminen.

Lopussa Asher kertoo keksineensä ensin kirjan rakenteen ja sitten vasta tarinan. Pidän perinteisen rakenteen haastavista kirjoista. Joskus kokeilut onnistuvat paremmin ja joskus huonommin. Ensin mielelläni oli vaikeuksia hyppiä sulavasti Hannahin sanoista Clayn reaktioihin, mutta melko pian näkökulmien vaihteluun tottui. Vaikka Hannahin kertomus oli minusta Clayn tarinaa kiinnostavampi, Clay toi kirjaan jotakin lisää, minkä puuttuminen olisi huonontanut lukukokemusta ainakin hieman.

Minusta oli kiinnostavaa lukea Wikipediasta, että Asherin mukaan My So-Called Life -televisiosarja on vaikuttanut suuresti hänen kirjoihinsa. Katsoin sarjan muutama vuosi sitten ja pidin sitä varsin onnistuneena teini-iän kuvauksena.

Muualla: Kirjaston kummitusKirjavinkitKirjojen keskelläKujerruksiaKirjaneidon tornihuoneJos vaikka lukisi..., Notko, se lukeva peikko ja Nenä kirjassa 

torstai 30. lokakuuta 2014

Uusi Vive la France! -voittaja

Koska alkuperäisestä Vive la France! -haastearvonnan voittajasta ei valitettavasti kuulunut mitään määräaikaan mennessä, arvoin osallistujien joukosta uuden voittajan. Tällä kertaa onni suosi Kirjakaapin kummitus -blogin Jonnaa. Onnea Jonnalle!
Valitse seuraavista kirjoista mieleisesi ja ilmoita kirjavalintasi ja osoitteesi sähköpostiini (annaminunlukea (at) gmail.com):

Virginie Despentes: Baise-Moi (Rape Me)
Grégoire Delacourt: Katseenvangitsijat
Hélène Grémillon: Uskottuni
Emmanuel Carrère: Huviretki painajaisiin
Milja Kaunisto: Kalmantanssi

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

M. G. Soikkeli: Läpinäkyvä kuolema

M. G. Soikkeli: Läpinäkyvä kuolema 2014 Minerva 308 s.
lainattu kirjastosta

Puhdistettuaan oman perimänsä ylimääräisestä informaatiosta ihmisestä oli tullut niin pitkäikäinen, että hän saattoi eläessään oppia enemmän kuin kolmen tiedekunnan tohtori vanhana aikana. Harva avointa yhteiskuntaa arvostelevista ihmisistä tuli ajatelleeksi sitä. Kaupunginarkistojen keräämä informaatio oli heille yhtä luonnollinen osa ympäristöä kuin muinaiset leikkipuistot.
Ennen geenihoitojen aikakautta yhdeksänkymmentä prosenttia ihmisen dna:sta oli ollut evoluution kerryttämää informaatiorihkamaa. Kun turha aines poistettiin ja perimän rakenteet oikoluettiin kohdalleen, solujen uusiutuminen muuttui tehokkaaksi. Ikääntymiselle herkin kohta ihmisessä oli kuitenkin soluinformaatiota edustavan kromosomin kärki, telomeeririhma. Jokainen kromosomi oli silmukoitu telomeeririhmalla kuin kudottu villavaate, mutta ajan kuluessa tuo elämän arvokkain kudos hapertui ja rispaantui. Telomeeririhmoja lisäämällä soluista saatiin kestävämpiä. Perimä siivottiin ja solmittiin uudelleen kuin ihmislajin kunniaa esittelevä seinävaate. Vaikka solujen pitkäikäisyys ei tarkoittanut samaa kuin ikuisuus, se oli niin lähellä kuolemattomuutta kuin kolmanneksen
elämästään nukkuva olento saattoi toivoa.
Järkytys oli ollut kaamea, kun hedelmällisyys oli kääntynyt samaan aikaan jyrkkään laskuun. Siitä ei ollut toivuttu vieläkään. Yhteys telomeerihoitoihin tunnustettiin vähitellen. Ihmisurosten siittiöt muistuttivat laakamadon laiskoja sukulaisia, ja jos joku vilkkaampi siimahäntä onnistui pääsemään perille perintötehtävässään, se ei pystynyt käynnistämään ihmiselämän kaikkia viidakkokoodeja.
Tilastojen mukaan oli selvää, että ihmiskunnan alamäki oli alkanut. Terveysvaltioiden huolella valitut, terveet ihmiset käyttäytyivät kuin umpikujaan joutuneet eläimet. Tyypillinen väkivaltarikos oli kansalaisen itseensä suuntaama väkivallanteko.


Dammenburgin poliisivoimat ovat kutistuneet yhteen komisarioon, etsivään ja sihteeriin. Kansalaisten jokapäiväistä elämää valvovat tuhannet kamerat, joten rikoksien selvittäminen on varsin yksinkertaista. Sitten tapahtuu jotakin täysin odottamatonta. Eräs kansalainen murhataan, ja murhaaja on täysi arvoitus. Miten tämä on mahdollista läpinäkyvässä yhteiskunnassa?

Luin Läpinäkyvän kuoleman jo muutama kuukausi sitten, joten muistikuvani kirjasta eivät ole tuoreimpia. Haluan kuitenkin kirjoittaa teoksesta, sillä se ei ole saanut kovinkaan paljon blogisavuja ja mielestäni se ansaitsee niitä enemmän huolimatta siitä, että kirja ei ollut niin sykähdyttävä kuin odotin. Ajattelin katalogitekstin perusteella kirjan olevan minulle yksi vuoden kirjoja. Ideasta tuli hieman mieleen Orwellin klassikko 1984, ja lempigenreni dystopian yhdistäminen dekkarijuoneen kuulosti lupaavalta.

Alkusivuilla minua häiritsi se, miten paljon informaatiota lukijalle annetaan hyvin nopeassa tahdissa. Tietenkin maailman kuvailu on toivottavaa, kun yhteiskunta poikkeaa selvästi omasta todellisuudestamme, mutta tätä kirjaa aloitellessani minulle tuli hetkeksi informaatioähky. Pidän ennemminkin siitä, että kirjan maailmaa koskevia tietoja tiputellaan pikkuhiljaa eikä paljon kerrallaan.

Läpinäkyvän kuoleman yhteiskunta herättää ristiriitaisia tuntemuksia. Tietenkin murhista ja muistakin ikävistä rikoksista haluaisi päästä eroon, mutta toisaalta kaipuu yksityisyyden suojaan on hyvinkin suuri. Nykyäänkin aika ajoin keskustellaan siitä, mitkä ovat yksityisyyden rajat. Mitä saa valvoa ja mitä ei? Millaisiin keinoihin saadaan turvautua esimerkiksi poliisitutkinnan aikana?

Kuolemattomuuteen pyrkiminen on johtanut kestämättömiin lopputuloksiin. Geenihoidot ovat saaneet ihmisten solujen vanhenemisen hidastumaan, mutta samalla hedelmällisyys on laskenut. Lapset ovat harvinaisia ja siksi arvokkaita. Murhan motiivikin saattaa olla lapsen ryöstö. Minulle tuli ainakin mieleen, oliko hedelmällisyyden lasku luonnon tapa estää liikakansoittuminen. Jos ihmisistä tulisi kuolemattomia, lapsia ei voitaisi hankkia yhtä paljon kuin nykyään ainakaan muuttamatta elintapoja radikaalisti. Läpinäkyvässä kuolemassa oli monia hyvin mielenkiintoisia aineksia. Mielestäni sekä kansalaisten elämän valvonnan että geenihoidoilla aikaansaadun pitkäikäisyyden olisi voinut jakaa eri kirjojenkin aiheiksi. 

En ole kovinkaan montaa dystopista dekkaria lukenut. Ensimmäisenä mieleeni tulee Antti Tuomaisen Parantaja. Pidin Läpinäkyvästä kuolemasta enemmän kuin Parantajasta. Vaikka kummassakin kirjassa motiivit ja selitykset olivat kirjojen yhteiskuntakuvauksen sopivia, silti Läpinäkyvän kuoleman kohdalla odotukseni täyttyivät hieman paremmin. Vaikka dekkarissa vaaditun jännityksen ylläpitäminen jäi vielä hieman vajaaksi, kirjan ideat olivat niin mielenkiintoisia, että M. G. Soikkelin mahdolliset tulevatkin dekkarit menevät varmasti lukulistalle.

Muualla: Eniten minua kiinnostaa tie ja Kirjoitan ja luen, siis olen

maanantai 20. lokakuuta 2014

Vive la France! -voittajan huhuilu

Kuulutan vielä täällä uudelleen, että Vive la France! -arvonnan voitti Kirjojen lumon Mia. Hänestä ei ole kuulunut vielä mitään yhteydenotoista huolimatta, joten annan hänelle vielä aikaa laittaa sähköpostia minulle (annaminunlukea (at) gmail.com) 29.10. asti. Jos Miasta ei kyseiseen päivämäärään mennessä ole kuulunut mitään, arvon uuden voittajan. Toivottavasti hän ehtii huomata voittonsa.

Teatterissa: Q.2 - Futurum in memoriam

TEHDAS TEATTERI: Q.2 - Futurum in memoriam
Esityspaikka: Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha
Esityskausi: 17.10.-4.12.2014
Dramaturgia: Sofia Molin, Ishmael Falke ja Ville Kurki
Esiintyjät: Janna Haavisto, Sofia Molin, Markku Tuulenkari ja Ishmael Falke
Valot: Jarkko Forsman
Äänet: Niklas Nybom
Graafikko: Marcus Lindén

Vaikka blogini ei varsinainen kulttuuriblogi olekaan, joskus tulee osallistuttua kirjallisuuteen liittymättömiin tapahtumiin, joista haluan muutaman sanasen lausua bloginkin puolella. Koin eilen Turun kasvitieteellisessä puutarhassa toteutettavan Q.2 - Futurum in memoriam -esityksen, jonka uskon kiinnostavan ainakin osaa blogini lukijoista.

Esitys alkoi jo aulasta. Esitykseen tulleille jaettiin samanlaiset valkoiset suojapuvut, joihin sujahtamisen jälkeen jokainen joutui turvatarkastuksen kohteeksi. Matkamme avaruuteen voi alkaa. Matkamme päämääränä oli Psykobotaniikan tutkimuskeskus, jossa tutkittiin kuolleen ihmisen tietoisuuden siirtymistä kasveihin. Olimme psykologi Molinin paikalle kutsumia puolueettomia tarkkailijoita, joiden oli tarkoitus tehdä havaintoja tutkimuskeskuksessa, sillä sieltä lähetetty data oli viime aikoina ollut sekavaa. Tarkkailijat jaettiin neljään ryhmään, joista kukin koki esityksen osaset hieman eri järjestyksessä. Saimme kuulla psykologi Molinin, lisensiaatti Haaviston, professori Tuulenkarin ja tohtori Falken näkökulmat tutkimukseen ja tapahtumiin. Tämän enempää esityksen varsinaisesta sisällöstä en halua paljastaa, sillä Q.2 - Futurum in memoriam on jokaisen koettava itse.

En ollut aiemmin käynyt Kasvitieteellisessä puutarhassa, joten miljöö oli minulle aivan uusi ja tuntematon. Oli helppoa eläytyä esitykseen ja melkein uskoa, että kyse on avaruudessa sijaitsevasta Psykobotaniikan tutkimuskeskuksesta. Pimeän syysillan vuoksi ulkoa ei tullut juuri lainkaan valoa. Ympäristö jo yksinään sai mielikuvituksen laukkaamaan, ja esiintyjien kertomukset lisäsivät tunnelman mystisyyttä ja painostavuutta.

Esiintyjät pysyivät todella hyvin rooleissaan. Yksi henkilöistä oli luonnottomuudessaan karmiva ja toinen varsin uskottavasti hermoromahduksen partaalla. Esittäjien ja esitettyjen nimet olivat samat, mikä häivytti entisestään rajaa todellisuuden ja esityksen välillä.

Kotimatkalla kävimme kiivasta spekulaatiota siitä, millaisen kokonaiskuvan saimme tapahtumista. Tulkintoja on varmasti yhtä monta kuin esityksen katsojia. Vaikka jonkinlaisen näkemyksen tapahtumista muodostinkin, jotkin kysymykset vaivaavat edelleen mieltäni. Tämä esitys ei todellakaan unohdu kovin nopeasti.

Olisin ehkäpä kaivannut hieman useampia mahdollisuuksia esitykseen osallistumiseen. Nyt osallistuminen oli lähinnä silloin tällöin esitettyihin kysymyksiin vastaamista. Ryhmien on mahdollista varata aika osallistavampaan ja katsojia haastavampaan versioon, mutta jotta kyseinen vaihtoehto olisi ollut lainkaan opiskelijabudjetille sopiva, olisi pitänyt saada kokoon aika iso ryhmä.

Suosittelen esitystä lämpimästi scifistä kiinnostuneille, joille esitys tarjoaa varsin hyvän mahdollisuuden päästä osaksi mahdollista tulevaisuuden maailmaa.

Näytökseen osallistumista ennen voin antaa pari käytännön vinkkiä. Kovin lämpimiä sisävaatteita ei kannata suojapuvun alla pitää, sillä ainakin itselleni tuli kuuma villapaita päällä. Esityksestä saa myös enemmän irti, jos siitä voi keskustella jonkun saman kokeneen kanssa jälkeenpäin, joten kaverin mukaanottaminen on mielestäni varsin suositeltavaa.

Myös Turun sanomissa on kirjoitettu perjantaina ensi-iltansa saaneesta esityksestä. Esitykselle on tehty kaksi traileria, ja esitysajat ovat nähtävissä TEHDAS teatterin nettisivuilla.