lainattu kirjastosta
Ja niin minulle jää vain yksi ainoa johtolanka - ja kaiken aikaa kalvava uhattuna olemisen tunne.
Ehkä naisen huuhtoi rantaani vain hänen elämänsä onnettomin ja viimeinen sattuma. Siihen uskoon en voi kuitenkaan tuudittautua.
Naisen läski räkänokkaseuralainen oli märisevä kakara, luonne yhtä veltto kuin ruumiinsa. Hän ei mahtanut asialle mitään, hänellä ei ollut aavistustakaan, hän ei tiennyt mistään mitään, eikä hän kertoisi kenellekään, ja sitten se jatkuva anelu, ole kiltti, ole kiltti. Sen ne oppivat kaksivuotiaana ja siitä lähtien uskovat sen suojelevan kaikelta pahalta.
Ne ovat kuitenkin vain merkityksettömiä sanoja.
Nainen ja mies löytyvät kuolleina. Ensin tapaus vaikuttaa selvältä. Mies on kuristanut naisen ja surmannut heti perään itsensä luodilla. Beatrice Kasparyn intuitio väittää kuitenkin vastaan, ja hän löytää pian mystisen yhteyden naisen ja miehen välillä. Facebookissa on runoryhmä, johon he molemmat kuuluivat. Voiko ryhmään kuulumisella olla tekemistä sen kanssa, että kaksi sen jäsentä ovat kuolleita?
Irenen mielestä Facebook on jo vanha juttu. Minulle sosiaalinen media ei ole vielä mitenkään kulunut aihe, ja minusta on ollut mielenkiintoista seurata sen tuloa kirjojen maailmaan. Myönnän, että Vii5i oli vielä persoonallisempi tapaus geokätköily-aiheellaan, mutta sosiaalinen media ja runot ovat minulle läheisempi ja tutumpi aihe. En nyt tuoreeltaan Sokeiden lintujen lukemisen jälkeen osaa sanoa, voittaako uutuudenviehätys vai tuttuuden tunne, vaan tällä hetkellä molemmat Poznanskin kirjat tuntuvat aika samantasoisilta.
Beatrice Kasparyn yksityiselämä tuntuu junnaavan hieman paikoillaan, mutta niinhän se tosielämässäkin välillä menee. Jonkinlaista eteenpäin menemistäkin oli kuitenkin huomattavissa, ja ihan mielenkiinnolla odotan, mitä Beatricen rakkauselämärintamalla tapahtuu seuraavassa kirjassa. Kuitenkin olin kiinnostunein jännitysjuonesta ja vähemmän innostunut yksityiselämän kiemuroista, joita välillä tuntui olevan mukana hieman liikaakin. Olen aiemmin sanonut pitäväni siitä, että poliisiromaaneissa on mukana myös päähenkilöiden yksityiselämää, ja olen edelleen sitä mieltä. Kyse on siitä, millä tavalla poliisin henkilökohtaista elämää käsitellään ja miten paljon tilaa se vie varsinaiselta rikostutkinnalta. Poznanskin tapa ei ollut tällä kertaa täysin mieleeni.
Poznanskin kirjojen raakuus ei ole todellakaan cozy mystery -tasoa, mutta vaikka pidän itseäni melko herkkänä lukijana, Kaspary-kirjat eivät ole saaneet oloani kovinkaan pahoinvoivaksi. Tosin etenkin kirjan loppupuolella on joitakin kohtauksia, jotka saattavat olla liikaa joillekin, varsinkin sellaisille, jotka eivät kestä lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa.
Vii5i oli yksi parhaista viime vuonna lukemistani dekkareista. Vaikka vuosi on vasta puolessa, uskon Sokeiden lintujenkin kuuluvan tämän vuoden jännityskirjojen parhaimmistoon. Pidän Poznanskin valikoimista aiheista ja hänen tavastaan rakentaa jännitystä. Loppua kohden kirjaa oli todella vaikea laskea käsistään. Poznanski takasi toisella Kaspary-kirjallaan asemansa mielenkiintoisempien dekkaristien joukossa. Toivon, että Poznanskilta ilmestyy pian uusi Beatrice Kaspary -kirja, sillä ainakaan vielä kolmatta osaa ei ole julkaistu edes saksaksi. En malttaisi odottaa, millaisen kudelman Poznanski kehittää seuraavan kirjan henkilöiden kohtaloksi.
♥♥♥♥¼
Sokeat linnut on viides kirja, jolla osallistun Rikoksen jäljillä -haasteeseen.
Muualla: Kirjavinkit, Kirjaston kummitus, Kirsin kirjanurkka, Rakkaudesta kirjoihin, Ullan luetut kirjat ja Lukutoukan ruokalista.
Poznanskista kiinnostuneet voivat käydä lukemassa myös kirjailijan haastattelun Lukulampusta.
