kuuluu kirjasarjaan: Marissa Meyer: Scarlet
historiallinen: Anna Godbersen: Splendor
tositarinaan perustuva: Susanna Kaysen: Girl, Interrupted
dekkari: Charlaine Harris: Real Murders
romantiikka: Kiera Cass: The Selection
kirja & elokuva: J. K. Rowling: Harry Potter and the Prisoner of Azkaban
fantasia: Merja Mäki: Venesataman Tillinka & Vaaralliset vuoret
lainattu kirja: Veronica Roth: Allegiant
alle 200 sivua: Petri Laine & Anne Leinonen: Kuulen laulun kaukaisen
kotimainen kirja: Hilja Valtonen: Hätävara
kannessa eläinkuva: James Bowen: Katukatti Bob - Kissa joka muutti elämäni
kannen perusteella valittu: Lotta-Liisa Joelsson: Vivika
sarjakuva: Tove Jansson: Muumit - Sarjakuvaklassikot I
pokkari: Robert J. Sawyer: Flashforward
palkittu kirja: Ray Bradbury: Fahrenheit 451
ostettu kirja: Neal Shusterman: UnSouled
tänä vuonna julkaistu: Linnea Parkkonen: 112 - vihaan itseäni
venäläinen kirjailija: Sergei Lukjanenko: Yöpartio
lastenkirja: J. M. Barrie: Peter Pan
Heinäkuuta on reilu puoli tuntia jäljellä, ja heinäkuun myötä loppuu myös kirjabingoilu. Tavoitteenani oli saada koko ruudukko täyteen, mutta loppumetreillä hyydyin. Kolme bingoon sopivaa kirjaa on enää hieman kesken, mutta viikon ajan olen lukenut muuta silloin, kun olen saanut mitään luetuksi, koska lukujumi uhkasi. Tämä oli kerrankin minulle sopivan vapaa haaste, mutta silti ihan lopussa halusin jo lukea bingoon sopimattomia kirjoja. Joistakin bingoon sopineista kirjoista en ole saanut vielä kirjoitettua. Yhtenä syynä on ollut se, että tämä kuumuus uuvuttaa minut niin, etten ole jaksanut tehdä parina viime viikkona paljon mitään. En ole lukenut paljonkaan enkä ole blogannut jo luetuista.
Kesä- ja heinäkuun aikana onnistuin saamaan kolme bingoriviä täyteen, ja
pääasiassa bingoilu oli todella hauskaa. Vielä kerran kiitos Emilielle kirjabingoilun tuomisesta suomalaiseen blogimaailmaan. Hän on laittanut alulle myös uuden haasteen. Kirjakuva päivässä
kuulostaa sen verran mukavalta ja kevyeltä, että osallistun uuteenkin
haasteeseen. Aion laittaa kuvia tänne blogiin, mutta laitan niitä
useamman kuvan ryppäissä ehkäpä kolmen-neljän päivän välein.
torstai 31. heinäkuuta 2014
torstai 17. heinäkuuta 2014
Neal Shusterman: UnSouled
Neal Shusterman: UnSouled 2013 Simon & Schuster 404 s.
ostettu uutena
Risa admires herself in a way she's never taken the time to do before. A makeover. That's something this misguided world is long overdue for as well. If only Risa knew how to make that happen. Her mind goes back to Audrey's heartfelt tale about her son. It used to be that medicine was about curing the world's ills. Research money went into finding solutions. Now it seems medical research does nothing but find increasingly bizarre ways to use Unwinds' various and sundry parts. NeuroWeaves instead of education. Muscle refits instead of exercise. And then there's Cam. Could it be true what Roberta said - that Cam is the wave of the future? How soon until people start wanting multiple parts of multiple people because it's the latest thing? Yes, perhaps unwinding is kept alive by parents desperate to save their children, but it's the vanity trade that allows it to thrive with such gusto.
If there were any other option... It's the first time Risa truly begins to wonder why there isn't.
Starkeyn johtama nuorisojoukko kapinoi purkamisjärjestelmää vastaan, mutta heidän kapinastaan voi seurata enemmän pahaa kuin hyvää. Connor ja Lev ovat jälleen pakomatkalla. Risa on jättänyt taakseen purettujen osista kootun Camin, ja Cam ei voi unohtaa Risaa. Camilla on myöskin identiteettikriisi. Onko hän varsinaisesti ihminen vai vain eri ihmisten paloista koottu olio?
Shustermanin dystologian ideana on tiivistettynä se, että pro choice - ja pro life -ihmisten väliset erimielisyydet ovat johtaneet karmivaan ratkaisuun. Abortit ovat kiellettyjä, mutta nuoret ovat 13 ja 18 ikävuoden välisenä aikana (tosin ikäraja on alennettu 17 vuoteen ensimmäisen kirjan jälkeen) vapaata riistaa. Jos he käyttäytyvät huonosti, joutuvat huoltajuuskiistojen välikappaleiksi tai ovat muuten vain epätoivottuja, huoltajat saavat ilmoittaa jälkikasvunsa purettaviksi. Purkamisen kannattajat eivät pidä purkamiseksi joutumista edes kuolemana vaan heidän mukaansa nuori jatkaa olemassaoloaan vain hieman eri muodossa. Puretun nuoren osat siirretään muille ihmisille, jotka niitä tarvitsevat.
Unwind-dystologiasta on vielä yksi kirja lukematta, mutta voin jo nyt sanoa ilman epäilystä, että Shusterman on onnistunut kirjoittamaan parhaan koskaan lukemani YA-dystopiasarjan. Sarjan kaikki kirjat ovat olleet äärimmäisen koukuttavia, mutta samalla ne ovat tarjonneet ajattelun aihetta. Joistakin ahmittavista kirjoista jää jälkeen hieman tyhjä olo. Lukiessa on aika kivaa, mutta lukemisen ja pienoisen pohdinnan jälkeen tajuaa, että kirja ei periaatteessa tuonut elämääni mitään kovin merkittävää. Shustermanin dystopiasarja on sitä vastoin älykästä nuorten aikuisten kirjallisuutta eikä vain kertakäyttötavaraa. Voisin kuvitella lukevani kirjat uudelleen ja nauttivani niistä toisellakin lukukerralla paljon.
Vaikka pidin sarjan kolmannestakin osasta, se ei aivan yllä ensimmäisen ja toisen tasolle. Yksi minua häirinnyt asia on näkökulman vaihtelut. Samaa metodia on käytetty aiemmissakin osissa, mutta tässä taitaa olla vieläkin enemmän näkökulmia, sillä ensimmäistä kertaa asia häiritsi. Välillä olin jo melkein unohtanut, mihin tilanteeseen jokin henkilö oli viimeksi jäänyt, koska sen jälkeen oli kuvattu vaikka kuinka monelle muulle henkilölle tapahtuneita asioita. Kirja ei tarjoa myöskään niin paljon ravisuttavia uusia juttuja kuin aiemmat. On tässäkin osassa kuitenkin juonen mullistava lopetus. Kiinnostavaa on myös se, miten purkamisen keksimistä avataan. Nuorten purkamisen takana olevat asiat ovat varsin kiinnostavia.
Shusterman on myös onnistunut asiassa, jota kaikissa kirjoissa ei edes yritetä. Hän saa lukijan ymmärtämään syyt myös vastapuolen toiminnalle, vaikka toiminta hirveältä tuntuukin. Purkamisen hyväksymiselle on syynsä, ja niiden uskottava selittäminen tekee kirjasta realistisemman.
Jos mahdollista, kolmannen osan lopetus tekee sarjan maailmasta vieläkin karmivamman. En malttaisi odottaa lokakuuta ja viimeistä kirjaa. Luulen, että Shusterman onnistuu jälleen yllättämään minut täysin ja uskon rakastavani viimeistä kirjaa. IMDb:n mukaan Unwind-elokuva olisi tulossa ensi vuonna, mutta en vielä uskalla luottaa tähän uutiseen. Kirjailija itse oli julkaissut tällaisen päivityksen elokuvan tilasta muutama päivä sitten.
Tämä sarja on yksi niistä, joille toivoisin suomennosta. Jos elokuva toteutuu ja tulee Suomen elokuvateattereihin, ehkäpä on jonkinlaista toivoa. Suosittelen kirjaa kaikille YA-dystopian ystäville. En oikein usko, että kukaan kyseisestä genrestä pitävä voisi pettyä. Varoitan kuitenkin, että tämä sarja on astetta karmivampi kuin muut YA-dystopiat. Nälkäpelit ovat aikamoisia lasten satuja tähän verrattuna.
♥♥♥♥½
Unwind-sarja
Unwind (2007)
UnWholly (2012)
UnSouled (2013)
UnDivided (lokakuu 2014)
UnSouled sopii kirjabingon ruutuun Ostettu kirja.
ostettu uutena
Risa admires herself in a way she's never taken the time to do before. A makeover. That's something this misguided world is long overdue for as well. If only Risa knew how to make that happen. Her mind goes back to Audrey's heartfelt tale about her son. It used to be that medicine was about curing the world's ills. Research money went into finding solutions. Now it seems medical research does nothing but find increasingly bizarre ways to use Unwinds' various and sundry parts. NeuroWeaves instead of education. Muscle refits instead of exercise. And then there's Cam. Could it be true what Roberta said - that Cam is the wave of the future? How soon until people start wanting multiple parts of multiple people because it's the latest thing? Yes, perhaps unwinding is kept alive by parents desperate to save their children, but it's the vanity trade that allows it to thrive with such gusto.
If there were any other option... It's the first time Risa truly begins to wonder why there isn't.
Starkeyn johtama nuorisojoukko kapinoi purkamisjärjestelmää vastaan, mutta heidän kapinastaan voi seurata enemmän pahaa kuin hyvää. Connor ja Lev ovat jälleen pakomatkalla. Risa on jättänyt taakseen purettujen osista kootun Camin, ja Cam ei voi unohtaa Risaa. Camilla on myöskin identiteettikriisi. Onko hän varsinaisesti ihminen vai vain eri ihmisten paloista koottu olio?
Shustermanin dystologian ideana on tiivistettynä se, että pro choice - ja pro life -ihmisten väliset erimielisyydet ovat johtaneet karmivaan ratkaisuun. Abortit ovat kiellettyjä, mutta nuoret ovat 13 ja 18 ikävuoden välisenä aikana (tosin ikäraja on alennettu 17 vuoteen ensimmäisen kirjan jälkeen) vapaata riistaa. Jos he käyttäytyvät huonosti, joutuvat huoltajuuskiistojen välikappaleiksi tai ovat muuten vain epätoivottuja, huoltajat saavat ilmoittaa jälkikasvunsa purettaviksi. Purkamisen kannattajat eivät pidä purkamiseksi joutumista edes kuolemana vaan heidän mukaansa nuori jatkaa olemassaoloaan vain hieman eri muodossa. Puretun nuoren osat siirretään muille ihmisille, jotka niitä tarvitsevat.
Unwind-dystologiasta on vielä yksi kirja lukematta, mutta voin jo nyt sanoa ilman epäilystä, että Shusterman on onnistunut kirjoittamaan parhaan koskaan lukemani YA-dystopiasarjan. Sarjan kaikki kirjat ovat olleet äärimmäisen koukuttavia, mutta samalla ne ovat tarjonneet ajattelun aihetta. Joistakin ahmittavista kirjoista jää jälkeen hieman tyhjä olo. Lukiessa on aika kivaa, mutta lukemisen ja pienoisen pohdinnan jälkeen tajuaa, että kirja ei periaatteessa tuonut elämääni mitään kovin merkittävää. Shustermanin dystopiasarja on sitä vastoin älykästä nuorten aikuisten kirjallisuutta eikä vain kertakäyttötavaraa. Voisin kuvitella lukevani kirjat uudelleen ja nauttivani niistä toisellakin lukukerralla paljon.
Vaikka pidin sarjan kolmannestakin osasta, se ei aivan yllä ensimmäisen ja toisen tasolle. Yksi minua häirinnyt asia on näkökulman vaihtelut. Samaa metodia on käytetty aiemmissakin osissa, mutta tässä taitaa olla vieläkin enemmän näkökulmia, sillä ensimmäistä kertaa asia häiritsi. Välillä olin jo melkein unohtanut, mihin tilanteeseen jokin henkilö oli viimeksi jäänyt, koska sen jälkeen oli kuvattu vaikka kuinka monelle muulle henkilölle tapahtuneita asioita. Kirja ei tarjoa myöskään niin paljon ravisuttavia uusia juttuja kuin aiemmat. On tässäkin osassa kuitenkin juonen mullistava lopetus. Kiinnostavaa on myös se, miten purkamisen keksimistä avataan. Nuorten purkamisen takana olevat asiat ovat varsin kiinnostavia.
Shusterman on myös onnistunut asiassa, jota kaikissa kirjoissa ei edes yritetä. Hän saa lukijan ymmärtämään syyt myös vastapuolen toiminnalle, vaikka toiminta hirveältä tuntuukin. Purkamisen hyväksymiselle on syynsä, ja niiden uskottava selittäminen tekee kirjasta realistisemman.
Jos mahdollista, kolmannen osan lopetus tekee sarjan maailmasta vieläkin karmivamman. En malttaisi odottaa lokakuuta ja viimeistä kirjaa. Luulen, että Shusterman onnistuu jälleen yllättämään minut täysin ja uskon rakastavani viimeistä kirjaa. IMDb:n mukaan Unwind-elokuva olisi tulossa ensi vuonna, mutta en vielä uskalla luottaa tähän uutiseen. Kirjailija itse oli julkaissut tällaisen päivityksen elokuvan tilasta muutama päivä sitten.
Tämä sarja on yksi niistä, joille toivoisin suomennosta. Jos elokuva toteutuu ja tulee Suomen elokuvateattereihin, ehkäpä on jonkinlaista toivoa. Suosittelen kirjaa kaikille YA-dystopian ystäville. En oikein usko, että kukaan kyseisestä genrestä pitävä voisi pettyä. Varoitan kuitenkin, että tämä sarja on astetta karmivampi kuin muut YA-dystopiat. Nälkäpelit ovat aikamoisia lasten satuja tähän verrattuna.
♥♥♥♥½
Unwind-sarja
Unwind (2007)
UnWholly (2012)
UnSouled (2013)
UnDivided (lokakuu 2014)
UnSouled sopii kirjabingon ruutuun Ostettu kirja.
Tunnisteet:
2000-luvun kirjallisuus,
2013,
dystopia,
mieskirjailijat,
nuorten aikuisten kirjallisuus,
oma ostos uutena,
romantiikka,
scifi,
seikkailu,
Shusterman Neal,
Simon & Schuster,
spefi
Kesän paras lukuhetki & maratonin jälkitunnelmia
Elina haastoi alkukesästä bloggaajat kuvaamaan kesän parhaan lukuhetken. Kiinnostuin haasteesta heti, vaikkakin epäilin, että en pakosti muistaisi räpsäistä kuvaa parhaan lukuhetken koittaessa. Toisin kuitenkin kävi, ja uskon kokeneeni kesän parhaan lukuhetken eilen maratonlukiessani TSH:tä. En lähtenyt kovin kauas ulos vaan tyydyin parvekkeeseen. Juuri sopiva lämpötila ja tuulenvire tekivät olostani mukavan, ja hetken kruunasivat suosikkikirjani ja mansikat. Voiko lukuhetkeltä enempää toivoa?
Maratoonasin ensimmäistä kertaa tiiliskivellä. Tein valinnan, johon en olisi voinut pettyä, koska rakastan Tolkienin luomaa maailmaa ja tarinaa koko sydämestäni, ja maraton sujuikin loistavasti. Etenin kirjassa 570 sivua ja kulutin maratonajasta hieman alle 15 tuntia lukemiseen. Tiiliskivimaraton tuntui sopivan minulle perintempää maratoonaamista paremmin, joten en usko ensimmäisen tiiliskivimaratonini jäävän viimeiseksi. Pystyin uppoamaan tarinaan ilman monia häiriötekijöitä, ja olisin voinut jatkaa kirjan lukemista pidempäänkin. Tänään täytyy kuitenkin vielä pakata ja tehdä muita lähtövalmisteluja, mutta käytän varmaankin automatkat hyödyksi ja saan toivottavasti TSH:n luettua pian loppuun.
Maratoonasin ensimmäistä kertaa tiiliskivellä. Tein valinnan, johon en olisi voinut pettyä, koska rakastan Tolkienin luomaa maailmaa ja tarinaa koko sydämestäni, ja maraton sujuikin loistavasti. Etenin kirjassa 570 sivua ja kulutin maratonajasta hieman alle 15 tuntia lukemiseen. Tiiliskivimaraton tuntui sopivan minulle perintempää maratoonaamista paremmin, joten en usko ensimmäisen tiiliskivimaratonini jäävän viimeiseksi. Pystyin uppoamaan tarinaan ilman monia häiriötekijöitä, ja olisin voinut jatkaa kirjan lukemista pidempäänkin. Tänään täytyy kuitenkin vielä pakata ja tehdä muita lähtövalmisteluja, mutta käytän varmaankin automatkat hyödyksi ja saan toivottavasti TSH:n luettua pian loppuun.
keskiviikko 16. heinäkuuta 2014
Lukumaraton IV: päivittyvä postaus (viimeinen päivitys)
13.00 Nyt se alkaa! Olen lukenut kirjaa hieman eilen ja tänään, joten nyt olen jo Elrondin neuvonpidossa. Vielä ei kuitenkaan ole päätetty, ketkä ovat Sormuksen ritareita. Kirjoitan tätä hieman yli kaksitoista, ja minun täytyisi vielä kipaista lähikaupassa ostamassa jääteetä ja mehujäätä. Aamulla jyrähteli hieman ukkonen. Nyt ei enää sada, mutta ainakaan ihan heti en uskalla ulos lähteä lukemaan.
14.50 Lukunopeus on vajaa kolmannes normaalista maratontahdistani, mutta ah ja voih, että TSH on ihana. Sormuksen ritarit ovat lähteneet Rivendellistä ja joutuneet jo lumimyrskyn koettelemiksi. Syön mehujäätä ja voisin käydä hieman kurkkimassa, miten muiden maraton edistyy.
18.03 Sormuksen ritarit on nyt luettu ja kohta jatkan Kahteen torniin. Olen myös syönyt mansikoita, vaihtanut kuulumisia kaverini kanssa tekstiviestitse ja lukenut parvekkeella. Kauemmas en ole kotoa uskaltanut, vaikka sää näyttääkin nyt kauniilta ja aurinkoiselta.
21.44 Entit. <3 Olen hieman yli koko teoksen puolenvälin. En yleensä niin tykkää taistelukohtauksista, mutta Gimlin ja Legolaksen kilpailu siitä, kumpi tappaa enemmän örkkejä, on aina piristävää.
01.00 Nyt täytyy mennä nukkumaan, jotta unirytmi ei sekoa, koska perjantaina on herättävä aikaisin. Luulisin, että saan luettua Kaksi tornia loppuun aamulla, koska sitä on jäljellä enää vajaa sata sivua. Vaikka muistan suuren osan teoksen tapahtumista, silti jokainen lukukerta tuo mukanaan jotakin uutta. Tämä on ollut ensimmäinen kerta alkuperäiskielistä teosta lukiessa, joten varsinkin se on tuonut ennestään kokematonta lukuelämykseen.
13.00 Heräsin yhdeksän aikoihin ja pääsin Kuninkaan paluussakin alkuun. En täysin keskittynyt vain lukemiseen vaan tein myös listaa matkalle otettavista asioista. Teos jäi maratonin loppuessa sivulle 812/1031. Loppuviikkoon sisältyy sen verran monta autossa istuttavaa tuntia, että saan varmasti pian lopunkin luettua. Keski-Maa-maraton ei oikeastaan tuntunut edes maratonilta ja sujui todella hyvin. Tiesin jo etukäteen, että sivumäärä ei ole lähelläkään tavallisia maratonlukemiani, mutta se ei haittaa. Olen aika tyytyväinen siihen, miten paljon kirjaa sain eteenpäin ja miten maraton sujui.
14.50 Lukunopeus on vajaa kolmannes normaalista maratontahdistani, mutta ah ja voih, että TSH on ihana. Sormuksen ritarit ovat lähteneet Rivendellistä ja joutuneet jo lumimyrskyn koettelemiksi. Syön mehujäätä ja voisin käydä hieman kurkkimassa, miten muiden maraton edistyy.
18.03 Sormuksen ritarit on nyt luettu ja kohta jatkan Kahteen torniin. Olen myös syönyt mansikoita, vaihtanut kuulumisia kaverini kanssa tekstiviestitse ja lukenut parvekkeella. Kauemmas en ole kotoa uskaltanut, vaikka sää näyttääkin nyt kauniilta ja aurinkoiselta.
21.44 Entit. <3 Olen hieman yli koko teoksen puolenvälin. En yleensä niin tykkää taistelukohtauksista, mutta Gimlin ja Legolaksen kilpailu siitä, kumpi tappaa enemmän örkkejä, on aina piristävää.
01.00 Nyt täytyy mennä nukkumaan, jotta unirytmi ei sekoa, koska perjantaina on herättävä aikaisin. Luulisin, että saan luettua Kaksi tornia loppuun aamulla, koska sitä on jäljellä enää vajaa sata sivua. Vaikka muistan suuren osan teoksen tapahtumista, silti jokainen lukukerta tuo mukanaan jotakin uutta. Tämä on ollut ensimmäinen kerta alkuperäiskielistä teosta lukiessa, joten varsinkin se on tuonut ennestään kokematonta lukuelämykseen.
13.00 Heräsin yhdeksän aikoihin ja pääsin Kuninkaan paluussakin alkuun. En täysin keskittynyt vain lukemiseen vaan tein myös listaa matkalle otettavista asioista. Teos jäi maratonin loppuessa sivulle 812/1031. Loppuviikkoon sisältyy sen verran monta autossa istuttavaa tuntia, että saan varmasti pian lopunkin luettua. Keski-Maa-maraton ei oikeastaan tuntunut edes maratonilta ja sujui todella hyvin. Tiesin jo etukäteen, että sivumäärä ei ole lähelläkään tavallisia maratonlukemiani, mutta se ei haittaa. Olen aika tyytyväinen siihen, miten paljon kirjaa sain eteenpäin ja miten maraton sujui.
tiistai 15. heinäkuuta 2014
Blogistanian lukumaraton IV: huominen Keski-Maassa
Kuva: Denise Kerbs, CC BY 2.0 Logoksi muokannut: Emmi T. |
Jos kuitenkin kaipaan hengähdystaukoa hobittien seikkailuista, varalla on kaksi novellikokoelmaa. Bram Stokerin Draculan vieras ja muita kauhukertomuksia ja Tuomas Salorannan ja Jyrki Pitkän toimittama Murhamystiikkaa - okkulttisia etsivätarinoita saattavat kuitenkin jäädä avaamattomiksi tällä kertaa.
Aion aloittaa huomenna yhden-kahden aikaan. Päätän tarkan aloitusajan vasta huomenna. En varmaankaan päivitä maratonini kulkua kovinkaan usein, mutta blogiini ilmestyy huomenna tuttuun tapaan virallinen maratonbloggaus ja Twitterissä aion myös välillä kertoa maratonin edistymisestä. Sään kannalta näyttää hieman pahalta, mutta toiveissani olisi ulkona lukeminen. Jos se onnistuu, niin päivitykset tulevat todella harvakseltaan. Maratonpäivä osui juuri sopivaan ajankohtaan. Loppuviikosta en olisi ehtinyt enää maratoonaamaan, sillä lähden käymään Itä-Suomessa.
Lukuiloa kaikille maratoonaajille ja tietenkin muillekin!
maanantai 14. heinäkuuta 2014
Elokuvissa: Tähtiin kirjoitettu virhe
Tähtiin kirjoitettu virhe
2014 K12
2 h 7 min
ohjaaja: Josh Boone
kiitos lipuista SF Film Finlandille!
Tähtiin kirjoitettu virhe -elokuva perustuu samannimiseen kirjaan. Hazel (Shailene Woodley) on nuori tyttö, joka tapaa syöpää sairastavien tukiryhmässä Gusin (Ansel Elgort). Olosuhteista huolimatta Hazelin ja Gusin välille alkaa kehittyä muutakin kuin ystävyyttä.
Elokuvan katsominen oli aikamoista tunteiden vuoristorataa, sillä ajoittain Hazelin ja Gusin välinen sanailu sai minut tyrskimään naurusta ja välillä aihe sai minut tyrskimään kyyneleistä. Esimerkiksi Hazelin huomautus We're just friends ja Gusin heti perään toteama She is, I'm not oli elokuvan pieniä nerokkaita kohtia. Vaikka tiesin, mitä elokuvassa tapahtuu, en silti voinut olla itkemättä melkein koko elokuvan viimeistä puolta tuntia.
Elokuvassa oli kirjasta tuttuja dialogeja, jotka jäivät jo luettuina mieleen ja itkettivät. Ne tuntuivat jopa vieläkin koskettavammilta ääneen lausuttuina. I'm a grenade and at some I'm going to blow up and I would like to minimize the casualties, okay? ja You don't get to choose if you get hurt in this world... but you do have some say in who hurts you. I like my choices ovat suosikkikohtiani. Kun etsin näitä lainauksia Goodreadsista, huomasin, että kirjan kohtia oli listattu todella paljon. En ihmettele. Tähtiin kirjoitettu virhe on kirjana ja elokuvana juuri sellainen, josta haluaisi painaa muistiinsa monta kohtaa. Kirjassa näitä kohtia oli tosin vielä enemmän, ja pidin kirjan dialogeja vieläkin nokkelampina. Olen kuullut joidenkin valittavan, että Gusin ja Hazelin keskustelut ovat liiankin älykkäitä. Ehkäpä ne joissakin kohdin menevätkin liian nokkeliksi ja sanavalmiiksi, mutta silti en osaa laskea sitä Tähtiin kirjoitetun virheen puutteeksi.
Minua hieman epäilytti, että Hazelin näyttelijä esitti Divergent-elokuvassa Trisia ja Gusin näyttelijä Calebia. Shailene Woodley oli kuitenkin elokuvissa sen verran erilainen tyyliltään, ettei hänestä tullut Tähtiin kirjoitetussa virheessä paljonkaan mieleen Tris. Ainoastaan Hazelin isän näyttelijä Sam Trammell sai minussa koko elokuvan aikaan mielleyhtymiä True Bloodiin, mutta se ei onneksi niin häirinnyt, koska kyseessä oli kuitenkin sivuosanäyttelijä. Shailene ja Ansel olivat varsin sopivat osiinsa, ja he esittivät Hazelin ja Gusin melkeinpä juuri sellaisina kuin heidät kuvittelinkin. Minusta Shailene sopi ehkäpä jopa paremmin Hazelin kuin Trisin rooliin.
En muista ennen käyneeni elokuvassa, jota varmaan kukaan ei katsonut kuivin silmin. Elokuvasta oli tehty hieman sentimentaalisempi kuin kirjasta. En ole ainoa, joka on vuodattanut elokuvaa katsoessaan enemmän kyyneliä kuin kirjaa lukiessaan. Pidin kuitenkin kirjasta hitusen elokuvaa enemmän. Kuten jo aiemmin mainitsin Gusin ja Hazelin sanailut tuntuivat vieläkin nokkelammilta kirjassa. Elokuva oli silti varsin onnistunut, ja uskon sen olevan kirjasta tykänneiden mieleen.
Kaikille, jotka aikovat mennä katsomaan elokuvan, annan vain yhden neuvon. Varatkaa mukaan nenäliinoja. Paljon. Uskokaa pois, niitä ei voi olla liikaa.
♥♥♥♥
Ainakin Tiina, Kirjaneito, Heidi ja Tuuli ovat bloganneet elokuvasta. Kannattaa käydä lukemassa myös Antonin ja Riikan kirjoitetukset Tähtiin kirjoitettu virhe -ilmiöstä.
lauantai 12. heinäkuuta 2014
Kesäkuussa luettua
Kesäkuu oli varsin surullinen ja sateinen kuukausi. Heinäkuukin on alkanut valitettavan surullisissa merkeissä mutta ainakin lämpimämpänä. Kesäkuun aikana emännöin Blogistanian kesälukumaratonia. Kesän toinen yhteismaraton on muuten jo ensi keskiviikkona (16.7.). Lukutoukan ruokalista -blogissa voi käydä ilmoittautumassa, jos haluaa viettää koko keskiviikon kirjojen parissa. Tällä kertaa säätkin suosivat, joten minä varmaankin kannan Tolkienin The Lord of the Rings -opuksen Aurajoen rannalle ja nautiskelen lempikirjani parissa.
Kesäkuun jälkeen on kulunut kolmasosa omien kirjojen kesästä. Tavoitteenani on lukea kunakin kesäkuukautena vähintään kymmenen lukematonta oman hyllyn kirjaa. Luin viime kuussa kymmenen omaa kirjaa, joista yhden olin lukenut jo aiemmin, joten jäin tavoitteestani yhden kirjan jälkeen. Luin kuitenkin yhden oman kirjan loppuun vain puoli tuntia heinäkuun puolella, joten lähes onnistuin.
Anna Godbersenin Splendor päätti historiallisen viihdesarjan, jonka parissa olen viihtynyt aika hyvin. Viimeinen osa oli pienoinen pettymys, mutta aion sukeltaa pikimmiten Godbersenin toiseen 1920-luvulle sijoittuvaan sarjaan. Susanna Kaysenin Girl, Interrupted ei yltänyt samannimisen elokuvan tasolle. Charlaine Harrisin Real Murders oli varsin piristävä dekkarisarjan aloitus. Kiera Cassin The Selection oli hieman liian romanttinen minun mieleeni. J. K. Rowlingin Harry Potter and the Prisoner of Azkaban tuli sekä luettua kirjana että katsottua elokuvana. Kummankaan viehätys ei ole haihtunut mihinkään lukemattomista luku- ja katselukerroista huolimatta. Hilja Valtosen Hätävara oli varsin nokkela ja viihdyttävä kirja, ja minun tekisi mieli lukea pian lisää Valtosta. Lotta-Liisa Joelssonin Vivika oli kotimainen kauhukirja, joka kauhistutti hieman. Jean Websterin Setä Pitkäsääri oli varsin ihastuttava sisäoppilaitokseen sijoittuva kirjeromaani. Shannon Halen The Storybook of Legends tarjosi modernin retken satujen maailmaan. Robert J. Sawyerin Flashforward
poikkesi samannimisestä televisiosarjasta kuin yö päivästä, mutta pidin myös kirjasta.
Lukumaratonin aikana luin omien kirjojen (Hätävara, Setä Pitkäsääri ja The Storybook of Legends) lisäksi Mathias Malzieun Sydämen mekaniikan (yllättävän omaperäinen ja kiehtova), James Bowenin Katukatti Bobin (aivan ihana) ja Tove Janssonin Muumit - Sarjakuvaklassikot I -albumin (jäi hieman kirjojen varjoon).
Kuukauteni oli jälleen melko spefi-painotteinen ja aiemmin mainittujen kirjojen lisäksi luin Merja Mäen satumaisen seikkailufantasian Venesataman Tillinka & Vaaralliset vuoret, Veronica Rothin dystopiatrilogian Allegiant -päätösosan ja Petri Laineen & Anne Leinosen Kuulen laulun kaukaisen -scifinovellikokoelman.
Rikoksen jäljillä -haaste edistyi kahden kirjan verran. Harrisin Real Murders -romaanin lisäksi luin Ursula Poznanskin Sokeat linnut, joka takasi Poznanskille aseman yhtenä suosikkijännityskirjailijoistani. Malzieun Sydämen mekaniikka lisäsi Vive la France! -haasteeseen luettujen kirjojen saldon neljään. Eniten kirjavalintoihini vaikutti kuitenkin Emilien luotsaama kirjabingo. Peräti 13 kesäkuun aikana luetuista kirjoista sopi johonkin kirjabingon ruutuun.
Lukemisen lisäksi kävin elokuvateatterissa katsomassa Maleficent - Pahatar -elokuvan ja esittelin viime aikoina tekemiäni kirjahankintoja.
Luin kesäkuun aikana 17 kirjaa ja 4565 sivua. Keskiarvoksi tulee 269 sivua per kirja. Luin kahdeksan kirjoista englanniksi ja loput suomeksi. Kolme kirjoista on mieskirjailijoiden kirjoittamia ja yksi novellikokoelma oli sekä mies- että naiskirjailijan luomus. Viisi lukemistani kirjoista on kotimaisia.
Aurinkoista ja kirjaisaa kesän jatkoa!
Kesäkuun jälkeen on kulunut kolmasosa omien kirjojen kesästä. Tavoitteenani on lukea kunakin kesäkuukautena vähintään kymmenen lukematonta oman hyllyn kirjaa. Luin viime kuussa kymmenen omaa kirjaa, joista yhden olin lukenut jo aiemmin, joten jäin tavoitteestani yhden kirjan jälkeen. Luin kuitenkin yhden oman kirjan loppuun vain puoli tuntia heinäkuun puolella, joten lähes onnistuin.
Anna Godbersenin Splendor päätti historiallisen viihdesarjan, jonka parissa olen viihtynyt aika hyvin. Viimeinen osa oli pienoinen pettymys, mutta aion sukeltaa pikimmiten Godbersenin toiseen 1920-luvulle sijoittuvaan sarjaan. Susanna Kaysenin Girl, Interrupted ei yltänyt samannimisen elokuvan tasolle. Charlaine Harrisin Real Murders oli varsin piristävä dekkarisarjan aloitus. Kiera Cassin The Selection oli hieman liian romanttinen minun mieleeni. J. K. Rowlingin Harry Potter and the Prisoner of Azkaban tuli sekä luettua kirjana että katsottua elokuvana. Kummankaan viehätys ei ole haihtunut mihinkään lukemattomista luku- ja katselukerroista huolimatta. Hilja Valtosen Hätävara oli varsin nokkela ja viihdyttävä kirja, ja minun tekisi mieli lukea pian lisää Valtosta. Lotta-Liisa Joelssonin Vivika oli kotimainen kauhukirja, joka kauhistutti hieman. Jean Websterin Setä Pitkäsääri oli varsin ihastuttava sisäoppilaitokseen sijoittuva kirjeromaani. Shannon Halen The Storybook of Legends tarjosi modernin retken satujen maailmaan. Robert J. Sawyerin Flashforward
poikkesi samannimisestä televisiosarjasta kuin yö päivästä, mutta pidin myös kirjasta.
Lukumaratonin aikana luin omien kirjojen (Hätävara, Setä Pitkäsääri ja The Storybook of Legends) lisäksi Mathias Malzieun Sydämen mekaniikan (yllättävän omaperäinen ja kiehtova), James Bowenin Katukatti Bobin (aivan ihana) ja Tove Janssonin Muumit - Sarjakuvaklassikot I -albumin (jäi hieman kirjojen varjoon).
Kuukauteni oli jälleen melko spefi-painotteinen ja aiemmin mainittujen kirjojen lisäksi luin Merja Mäen satumaisen seikkailufantasian Venesataman Tillinka & Vaaralliset vuoret, Veronica Rothin dystopiatrilogian Allegiant -päätösosan ja Petri Laineen & Anne Leinosen Kuulen laulun kaukaisen -scifinovellikokoelman.
Rikoksen jäljillä -haaste edistyi kahden kirjan verran. Harrisin Real Murders -romaanin lisäksi luin Ursula Poznanskin Sokeat linnut, joka takasi Poznanskille aseman yhtenä suosikkijännityskirjailijoistani. Malzieun Sydämen mekaniikka lisäsi Vive la France! -haasteeseen luettujen kirjojen saldon neljään. Eniten kirjavalintoihini vaikutti kuitenkin Emilien luotsaama kirjabingo. Peräti 13 kesäkuun aikana luetuista kirjoista sopi johonkin kirjabingon ruutuun.
Lukemisen lisäksi kävin elokuvateatterissa katsomassa Maleficent - Pahatar -elokuvan ja esittelin viime aikoina tekemiäni kirjahankintoja.
Luin kesäkuun aikana 17 kirjaa ja 4565 sivua. Keskiarvoksi tulee 269 sivua per kirja. Luin kahdeksan kirjoista englanniksi ja loput suomeksi. Kolme kirjoista on mieskirjailijoiden kirjoittamia ja yksi novellikokoelma oli sekä mies- että naiskirjailijan luomus. Viisi lukemistani kirjoista on kotimaisia.
Aurinkoista ja kirjaisaa kesän jatkoa!
perjantai 11. heinäkuuta 2014
Hilja Valtonen: Hätävara & Jean Webster: Setä Pitkäsääri
Ylemmän kannen piirros: Alexander Lindeberg Alemman kannen kuva: Leena Puranen |
ostettu käytettynä
"Ja naisten tapaan haavoitit kielellä."
"Naisten tapaan! Yhtä hyvin miesten tapaan. Kielellään hänkin minua loukkasi."
Maailma on kiero. Pojat ovat siinä aina oikeassa ja tytöt väärässä. Jos tyttö uskaltaa puolustautua, on hän vähintään porsas, äkäsäkki, joka ei ymmärrä leikkiä.
Olen minä kotonakin huomannut, miten isä monesti moittii äitiä samoista virheistä, joita hän itse tekee paljon törkeämmin. "Kultaseni", saattaa isä sanoa äidille lauantaina, "elä puhu pahaa lähimmäisestäsi!" Sunnuntaina hän itse selostaa saman jutun juurtajaksain saarnatuolissa.
Voi, kun minusta kasvaisi viisas nainen, jolle ei jokainen miehen käppyrä voi sanoa: "Millainen porsas olet! Niin naisten tapaista?"
Vappu Kankare huomaa Jali Kinnusen, kun Jali ehdottaa sanavalmista Vappua toverikunnan uudeksi puheenjohtajaksi. Vappu uskoo tunteidensa olevan vihaa, mutta tunteiden ääripääthän ovat yllättävän lähellä toisiaan. Jali ja Vappu päätyvät naimisiin, mutta Vapusta tuntuu, ettei hän ole Jalille kuin hätävara, jonka sai paremman puutteessa.
Hilja Valtonen (1897-1988) oli kansakoulunopettajanakin toiminut kirjailija. Hänen viihderomaaninsa olivat niin suosittuja, että niistä otetut uusintapainokset toivat hänelle kutsumanimen Painosten herratar. Wikipedian mukaan suomalaisen kirjallisuuden on kiitettävä Valtosta modernista, itsenäisestä naistyypistä.
Olen lukenut Hilja Valtoselta aiemmin vain yhden kirjan: Nuoren opettajattaren varaventtiilin. Luin sen toistamiseen viime kesänä ja Valtosesta innostuneena en voinut olla hankkimatta kirjamessuilta löytämääni Hätävaraa.
Muistan jonkun luonnehtineen Valtosta osuvasti oman aikansa chick litiksi. Allekirjoitan kuvauksen täysin, vaikka nykyisestä chick litistä en niin paljon välitäkään. 1930-luvun valtosmaisesta chick litistä nautin kuitenkin suunnattomasti.
Vaikka kirjassa on selvimmin näkyvissä romanttinen juoni ja kaipaan yleensä kirjalta muutakin, Valtonen taitaa romanttisen kirjallisuuden. Tarinassa on nokkeluutta ja teräviä huomautuksia esimerkiksi sukupuolten eriarvoisesta kohtelusta. Valtosen kieli on usein hulvattoman hauskaa ja omanlaistaan.
Pidin Valtosen esikoisteoksestakin, mutta Hätävara esitteli entisestään terävöityneen ja sukkeloituneen Valtosen. Muistan pitäneeni Valtosen esikoisromaanin päähenkilöstä suunnattomasti, ja niin pidin Vapustakin. Tosin kirjojen naispäähenkilöt muistuttivat hieman toisiaan, mutta he olivat kumpikin juuri sellaisia oman päänsä pitäviä ja sisukkaita naishahmoja, joita ihailen. Vaikka voin aavistaa, että Valtosen muissakin kirjoissa on samantyyppisiä henkilöitä, saatan ihan rehellisesti sanoa, että se ei haittaa yhtään. Onneksi minulla on vielä monta Valtosta lukematta, ja kaksi lukematonta (Vaimoke ja Neiti talonmies) odottaa omassa hyllyssä.
♥♥♥♥¼
Valtosen Hätävara sopii mainiosti kirjabingon Kotimainen kirja -ruutuun.
Jean Webster: Setä Pitkäsääri 1994 (1918, Daddy-Long-Legs 1912) WSOY 176 s. suom. Tyyni Haapanen-Tallgren
ostettu käytettynä
Minulla on uusi, järkähtämätön laki: en koskaan, en koskaan lue läksyjä illalla, oli sitten miten monet kirjalliset kokeet tahansa aamulla. Sen sijaan luen ihan tavallisia kirjoja - minun täytyy, ymmärräthän, kun takanani on kahdeksantoista tyhjää vuotta. Sinä et usko, Setä, minkälainen tietämättömyyden kuilu minun sieluni on, itsekin vasta rupean toteamaan sen syvyyksiä. Tytöt, joilla on kunniallinen perhe ja koti ja ystäviä ja kirjasto, tietävät kuin itsestään asioita, joista minä en ole koskaan kuullut puhuttavan. Esimerkiksi:
En ole lukenut Hanhiäitiä enkä David Copperfieldiä enkä Ivanhoeta enkä Tuhkimoa enkä Sinipartaa enkä Robinson Crusoeta enkä Kotiopettajattaren romaania enkä Liisan seikkailuja ihmemaassa enkä sanaakaan Rudyard Kiplingiltä. En tietänyt että Henrik VIII oli naimisissa useammin kuin kerran ja että Shelley oli runoilija. En tietänyt että ihmiset ennen vanhaan olivat apinoita ja että Eedenin puutarha on kaunis taru. En tietänyt että R. L. S. oli Robert Louis Stevenson ja että George Elliot oli nainen. En ollut koskaan nähnyt Mona Lisan kuvaa enkä (se on totta, mutta sinä et usko sitä) ollut koskaan kuullut puhuttavan Sherlock Holmesista.
Jerusha Abbot on 18-vuotias orvoksi jäänyt tyttö, joka asuu orpokodissa ja auttaa muista orvoista huolehtimisessa. Jerusha, joka mieluummin käyttää itsestään nimeä Judy, ei voi uskoa hyvää onneaan, kun rikas tuntematon mies lupautuu rahoittamaan Judyn korkeakouluopinnot. Vastineeksi tukija haluaa Judyn kirjoittavan hänelle kirjeen kuukaudessa.
Jean Webster (1876-1916) oli yhdysvaltalainen kirjailija, joka kannatti romaaneissaan naisten koulutusta. Setä Pitkäsääri on kirjeromaani, joka koostuu Judyn setä Pitkäsäärelle osoittamista kirjeistä. Setä Pitkäsäärelle on ilmestynyt myös jatko-osa nimeltään Paras vihollinen.
Judyn kirjeistä huokuu innostuneisuus opiskelua ja uusia asioita kohtaan. Välillä Judy haluaa osoittaa setä Pitkäsäärelle, että Judyn opintojen rahoittaja saa rahoilleen vastinetta ja siksi kirjoittaa yhden kirjeistä melkein kokonaan ranskaksi. Sisäoppilaitoselämä on täysin erilaista kuin Judyn aiempi elämä, ja varsinkin ensimmäisenä opiskeluvuotenaan Judy saa monia uudenlaisia kokemuksia.
Judy on vuorotellen katkera ja kiitollinen tukijalleen. Setä Pitkäsääri on ehdottanut, että Judy kutsuisi häntä nimellä herra Smith, mutta Judysta nimitys kuulostaa persoonattomalta, joten Judy osoittaa kirjeensä setä Pitkäsäärelle. Judy teeskentelee välillä kirjoittavansa perheelleen, kun hän oikeasti kirjoittaa setä Pitkäsäärelle. Setä Pitkäsäärestä tulee hänelle puuttuvien sukulaisten korvike, ja Judy on välillä suutuksissa ja ymmällään siitä, miksei setä Pitkäsääri vastaa hänen kirjeisiinsä. Katkeruuskohtauksia seuraa katumus, sillä kaikesta huolimatta setä Pitkäsääri on muuttanut Judyn elämää suuresti.
Minulle tuli Jerusha Abbottista mieleen Montgomeryn Uudenkuun Emilia. Molemmat ovat jääneet nuorina orvoiksi ja kumpikin tähtää kirjailijan uraan. Tosin Judyn kirjailijahaaveisiin vaikuttaa setä Pitkäsäären toiveet, kun taas Emilian unelmia lähipiiri vastustaa. Runotytöissä on myös päähenkilön kirjoittamia kirjeitä, sillä Emilia kirjoittaa ensin kirjeitä kuolleelle isälleen.
♥♥♥♥½
Muualla: Kirjan viemää, Saran kirjat, Lukisinkohan, Lumiomena ja Lurun luvut.
Tunnisteet:
1900-luvun kirjallisuus,
1912,
1918,
1938,
kirjabingo,
kotimainen kirjallisuus,
naiskirjailijat,
nuortenkirjallisuus,
oma ostos käytettynä,
Otava,
romantiikka,
Valtonen Hilja,
Webster Jean,
WSOY
keskiviikko 9. heinäkuuta 2014
Linnea Parkkonen: 112 - vihaan itseäni
Linnea Parkkonen: 112 - vihaan itseäni 2014 Myllylahti 348 s.
kustantajalta pyydetty arvostelukappale
Syömishäiriöisethän oikeasti vihaavat ruokaa. Ei minulla siis voinut mitään sairautta olla. Rakastin ruokaa, en vain halunnut syödä sitä.
- Must tuntuu, että jos mun pitää olla normaalipainoinen, nii mä en ees haluu tietää, paljon painan. Haluisin vaa poistaa maailmasta kaikki vaa'at, peilit, painoindeksit, mittanauhat, laihdutuslääkkeet ja muut. En haluis laihduttaa. Tai olla koko ajan niin tietonen siitä, ettei näytä hyvältä. Ois ihanaa syödä ja nauttii siitä miltä näyttää. Ettei tarvis miettii koko ajan. Olla vaikka koira ja huoletta vaa vetää sisuksiinsa kaikki, mitä tarjotaan.
- Ois ihanaa ees yhen päivän muistaa, millasta oli olla terve, syödä koska halus, mitä halus ja niin paljon ku jakso, Lumi sanoi ja sen silmäkulmassa kimalsi jotain, joka muistutti epäilyttävästi kyyneleen alkua.
- Luuletsä, että me tullaan viel paranee tästä? kysyin varovasti.
Lumi käänsi kasvonsa minua kohti ja hengitti syvään. - Mä toivon niin. Mut luulen, että tää tulee olee aina osa mua ja se on ehkä parempi oppii hyväksymään. Syödä sitte tasan kolmen tunnin välein, jos ei oo valmis muutokseen. Pitää karkkipäivii, jos ei uskalla herkutella viikolla. Hyväksyy ittensä sairaana. Kai seki on jonkilaista terveyttä. Anoreksia tulee ehkä aina olee osa mua, mutta mä en tuu koskaa olee anoreksia.
Lilli on peruskoulun viimeistä luokkaa käyvä tyttö, jonka perheolot eivät ole ihanteelliset. Isä on kaappijuoppo, eikä kumpikaan vanhemmista huomioi lapsiaan tarpeeksi. Lillin tukipilari on hänen isosiskonsa Nani. Kavereiden kanssa aloitettu herkkulakko saa Lillin tarkastelemaan kehoaan uusilla silmillä, ja hän alkaa tuntea itsensä lihavaksi. Hän päättää alkaa laihduttaa ja panostaa kouluun. Laihduttamisesta tulee kuitenkin hengenvaarallista.
Linnea Parkkonen on vuonna 1995 syntynyt kirjailija, jolta on ilmestynyt jo kolme teosta. Aiempia kirjoja Summer ja uusi alku ja Kovaa kilpailua, Summer en ole lukenut. Parkkosen tänä vuonna ilmestyneestä 112 - vihaan itseäni -kirjasta kiinnostuin aiheen vuoksi. Aloin lukea Parkkosen teosta jo toukokuussa, kun sain kirjan käsiini, mutta minun oli silloin pakko keskeyttää lukeminen. En muista, milloin jokin kirja olisi saanut oloni niin pahaksi. En tarkoita, että kirja olisi ollut huono vaan sitä, että kirjailija on onnistunut kirjoittamaan satuttavan aiheen koskettavaksi kirjaksi. Jatkoin kirjan lukemista vihdoinkin sunnuntaina ja aamuneljältä vuodatin sisältäni katkeria muistoja kyyneleiden muodossa. Poikaystäväni totesi nähdessään itkettyneet silmäni, että se on vain kirja. Hän oli kuitenkin väärässä. Jotkin kirjat ovat ihan muuta kuin vain kirjoja. Jotkin kirjat jättävät jäljen ja saavat sydämen vereslihalle. Tämä on minulle yksi niistä. Kirja ei ole pakosti sellainen kaikille, mutta minulle se oli monestakin syystä.
Parkkonen on kuvannut onnistuneesti syömishäiriöisen mielen kieroutunutta viha-rakkaussuhdetta ruokaan. Ruoka on ajatuksissa enemmän silloin, kun sitä ei saa syödä. Silloin, kun elämälle välttämätön polttoaine yhtaikaa vetää vastustamattomasti puoleensa ja oksettaa. Syömishäiriö kierouttaa Lillin ajatusmaailman. Syöminen on epäonnistumista, syömättömyys on onnistumista. Lillin koko elämästä on tullut suorittamista, ja epäonnistumisesta seuraa rangaistus. Kun koko muu elämä romahtaa, ainakin syömistään voi hallita.
Parkkosen teksti on suureksi osaksi dialogimuotoista. Henkilöiden väliset keskustelut ovat puhekielisiä, mutta se tuntui vain luonnolliselta ratkaisulta. Se on yksi syy, miksi nuoret henkilöt tuntuivat muuttuvan lihaksi ja vereksi. Tosin loppua kohden kerrontatyyli alkoi hieman puuduttaa, mutta tunteen saattoi aiheuttaa tottumattomuuteni puhekielisen tekstin lukemiseen.
Minua ehkäpä häiritsi eniten se, että kirjassa painotetaan Lillin perheolojen kurjuutta. Yhdessä kohdassa Lillin ajatuksista voisi ymmärtää, ettei syömishäiriöisiä tule muista kuin pahoinvoivista kodeista. Minä en allekirjoita tätä, sillä syömishäiriöön johtava pahoinvointi ei välttämättä johdu huonoista perheoloista. Syitä voi olla muitakin.
Tämä ei ole hyvän mielen kirja. Tämä on kirja, joka täyttää lukijan Lillin pahoinvoinnilla. En voi luvata helppoa lukukokemusta, mutta voin luvata kirjan, joka ei heti lukemisen jälkeen haihdu mielestä. Mielestäni syömisen ollessa hankalaa syömishäiriötä käsitteleviä kirjoja ei kannata lukea. Vaikka tässäkin kirjassa kuvataan syömishäiriöiden raadollinen puoli, syömishäiriöinen voi poimia kirjasta vain sen osan, joka saa jatkamaan. Hän voi verrata itseään Lilliin, ja se ei ole vain hyvä asia.
♥♥♥♥¼
Muualla: Kirjavinkit, Kirjasähkökäyrä ja Smirge lukee.
112 - vihaan itseäni on kevään uutuuskirjoja, joten rastitan kirjabingosta ruudun Tänä vuonna julkaistu.
kustantajalta pyydetty arvostelukappale
Syömishäiriöisethän oikeasti vihaavat ruokaa. Ei minulla siis voinut mitään sairautta olla. Rakastin ruokaa, en vain halunnut syödä sitä.
- Must tuntuu, että jos mun pitää olla normaalipainoinen, nii mä en ees haluu tietää, paljon painan. Haluisin vaa poistaa maailmasta kaikki vaa'at, peilit, painoindeksit, mittanauhat, laihdutuslääkkeet ja muut. En haluis laihduttaa. Tai olla koko ajan niin tietonen siitä, ettei näytä hyvältä. Ois ihanaa syödä ja nauttii siitä miltä näyttää. Ettei tarvis miettii koko ajan. Olla vaikka koira ja huoletta vaa vetää sisuksiinsa kaikki, mitä tarjotaan.
- Ois ihanaa ees yhen päivän muistaa, millasta oli olla terve, syödä koska halus, mitä halus ja niin paljon ku jakso, Lumi sanoi ja sen silmäkulmassa kimalsi jotain, joka muistutti epäilyttävästi kyyneleen alkua.
- Luuletsä, että me tullaan viel paranee tästä? kysyin varovasti.
Lumi käänsi kasvonsa minua kohti ja hengitti syvään. - Mä toivon niin. Mut luulen, että tää tulee olee aina osa mua ja se on ehkä parempi oppii hyväksymään. Syödä sitte tasan kolmen tunnin välein, jos ei oo valmis muutokseen. Pitää karkkipäivii, jos ei uskalla herkutella viikolla. Hyväksyy ittensä sairaana. Kai seki on jonkilaista terveyttä. Anoreksia tulee ehkä aina olee osa mua, mutta mä en tuu koskaa olee anoreksia.
Lilli on peruskoulun viimeistä luokkaa käyvä tyttö, jonka perheolot eivät ole ihanteelliset. Isä on kaappijuoppo, eikä kumpikaan vanhemmista huomioi lapsiaan tarpeeksi. Lillin tukipilari on hänen isosiskonsa Nani. Kavereiden kanssa aloitettu herkkulakko saa Lillin tarkastelemaan kehoaan uusilla silmillä, ja hän alkaa tuntea itsensä lihavaksi. Hän päättää alkaa laihduttaa ja panostaa kouluun. Laihduttamisesta tulee kuitenkin hengenvaarallista.
Linnea Parkkonen on vuonna 1995 syntynyt kirjailija, jolta on ilmestynyt jo kolme teosta. Aiempia kirjoja Summer ja uusi alku ja Kovaa kilpailua, Summer en ole lukenut. Parkkosen tänä vuonna ilmestyneestä 112 - vihaan itseäni -kirjasta kiinnostuin aiheen vuoksi. Aloin lukea Parkkosen teosta jo toukokuussa, kun sain kirjan käsiini, mutta minun oli silloin pakko keskeyttää lukeminen. En muista, milloin jokin kirja olisi saanut oloni niin pahaksi. En tarkoita, että kirja olisi ollut huono vaan sitä, että kirjailija on onnistunut kirjoittamaan satuttavan aiheen koskettavaksi kirjaksi. Jatkoin kirjan lukemista vihdoinkin sunnuntaina ja aamuneljältä vuodatin sisältäni katkeria muistoja kyyneleiden muodossa. Poikaystäväni totesi nähdessään itkettyneet silmäni, että se on vain kirja. Hän oli kuitenkin väärässä. Jotkin kirjat ovat ihan muuta kuin vain kirjoja. Jotkin kirjat jättävät jäljen ja saavat sydämen vereslihalle. Tämä on minulle yksi niistä. Kirja ei ole pakosti sellainen kaikille, mutta minulle se oli monestakin syystä.
Parkkonen on kuvannut onnistuneesti syömishäiriöisen mielen kieroutunutta viha-rakkaussuhdetta ruokaan. Ruoka on ajatuksissa enemmän silloin, kun sitä ei saa syödä. Silloin, kun elämälle välttämätön polttoaine yhtaikaa vetää vastustamattomasti puoleensa ja oksettaa. Syömishäiriö kierouttaa Lillin ajatusmaailman. Syöminen on epäonnistumista, syömättömyys on onnistumista. Lillin koko elämästä on tullut suorittamista, ja epäonnistumisesta seuraa rangaistus. Kun koko muu elämä romahtaa, ainakin syömistään voi hallita.
Parkkosen teksti on suureksi osaksi dialogimuotoista. Henkilöiden väliset keskustelut ovat puhekielisiä, mutta se tuntui vain luonnolliselta ratkaisulta. Se on yksi syy, miksi nuoret henkilöt tuntuivat muuttuvan lihaksi ja vereksi. Tosin loppua kohden kerrontatyyli alkoi hieman puuduttaa, mutta tunteen saattoi aiheuttaa tottumattomuuteni puhekielisen tekstin lukemiseen.
Minua ehkäpä häiritsi eniten se, että kirjassa painotetaan Lillin perheolojen kurjuutta. Yhdessä kohdassa Lillin ajatuksista voisi ymmärtää, ettei syömishäiriöisiä tule muista kuin pahoinvoivista kodeista. Minä en allekirjoita tätä, sillä syömishäiriöön johtava pahoinvointi ei välttämättä johdu huonoista perheoloista. Syitä voi olla muitakin.
Tämä ei ole hyvän mielen kirja. Tämä on kirja, joka täyttää lukijan Lillin pahoinvoinnilla. En voi luvata helppoa lukukokemusta, mutta voin luvata kirjan, joka ei heti lukemisen jälkeen haihdu mielestä. Mielestäni syömisen ollessa hankalaa syömishäiriötä käsitteleviä kirjoja ei kannata lukea. Vaikka tässäkin kirjassa kuvataan syömishäiriöiden raadollinen puoli, syömishäiriöinen voi poimia kirjasta vain sen osan, joka saa jatkamaan. Hän voi verrata itseään Lilliin, ja se ei ole vain hyvä asia.
♥♥♥♥¼
Muualla: Kirjavinkit, Kirjasähkökäyrä ja Smirge lukee.
112 - vihaan itseäni on kevään uutuuskirjoja, joten rastitan kirjabingosta ruudun Tänä vuonna julkaistu.
Tunnisteet:
2000-luvun kirjallisuus,
2014,
arvostelukappale,
kasvukertomus,
kirjabingo,
kotimainen kirjallisuus,
koulu,
mielenterveys,
Myllylahti,
naiskirjailijat,
nuortenkirjallisuus,
Parkkonen Linnea,
syömishäiriöt
lauantai 5. heinäkuuta 2014
Ray Bradbury: Fahrenheit 451
Ray Bradbury: Fahrenheit 451 2008 (1953) HarperCollins 211 s. (ilmestynyt suomeksi nimellä Fahrenheit 451)
lainattu kirjastosta
The magic is only in what books say, how they stitched the patches of the universe together into one garment for us.
'Luckily, queer ones like her don't happen, often. We know how to nip most of them in the bud, early. You can't build a house without nails and wood. If you don't want a house built, hide the nails and wood. If you don't want a man unhappy politically, don't give him two sides to a question to worry him; give him one. Better yet, give him none. Let him forget there is such as thing as war. If the Government is inefficient, top-heavy, and tax-mad, better it be all those than that people worry over it. Peace, Montag. Give the people contests they win by remembering the words to more popular songs or the names of state capitals or how much corn Iowa grew last year. Cram them full of non-combustible data, chock them so damned full of "facts" they feel stuffed, but absolutely "brilliant" with information. Then they'll feel they're thinking, they'll get a sense of motion without moving. And they'll be happy, because facts of that sort don't change. Don't give them any slippery stuff like philosophy or sociology to tie things up with. That way lies melancholy. Any man who can take a TV wall apart and put it back together again, and most men can nowadays, is happier than any man who tries to slide-rule, measure, and equate the universe, which just won't be measured or equated without making man feel bestial and lonely. I know, I've tried it; to hell with it. So bring on your clubs and parties, your acrobats and magicians, your dare-devils, jet cars, motorcycle helicopters, your sex and heroin, more of everything to do with automatic reflex. If the drama is bad, if the film says nothing, if the play is hollow, sting me with the theremin, loudly. I'll think I'm responding to the play, when it's only a tactile reaction to vibration. But I don't care. I just like solid entertainment.'
Guy Montag on palomies, jonka tehtävänä on sytyttää tulipaloja niiden sammuttamisen sijaan. Palomiehet polttavat kirjoja, joiden hallussapito on ehdottomasti kielletty, sillä ne estävät ihmisten onnellisuuden. Kuitenkin kun Guy tapaa naapurinsa Clarissen, Clarissen kanssa keskusteleminen saa Guyn miettimään uudelleen elämäänsä. Guy toteaa, ettei hän ole onnellinen eikä taida edes rakastaa vaimoaan, vaikka hän elää yhteiskunnassa, joka keskittyy tarjoamaan ihmisille nautintoa.
Ray Bradburyn Fahrenheit 451 kuuluu dystopiakirjallisuuden klassikoihin, ja olen siksi halunnut jo kauan sen lukea. Lainasin kirjan keväällä, koska harkitsin osallistuvani lukupiiritapaamiseen, jossa kirjaa käsiteltiin. Aika ei sitten sopinutkaan ja kirjakin jäi odottamaan vuoroaan. En voinut kirjaa enää uusia, joten minun oli pakko lukea se tai palauttaa lukemattomana kirjastoon. On ilmiselvää, että valitsin lukemisen.
Onnistuneimmat dystopiakirjat saavat ensin huoahtamaan helpotuksesta, ettei yhteiskuntamme onneksi ole aivan tällä mallilla. Tämän ajatuksen jälkeen mieleen alkaa hiipiä ajatuksia siitä, millaista todellisuuspohjaa kirjan tapahtumilla on. Maailmassa on maita, joissa sananvapautta rajoitetaan ja joistakin asioista ei vain saa puhua tai kirjoittaa. Länsimaissa taas kulutetaan paljon aivot narikkaan -viihdettä. Saippuasarjat ja tositv-ohjelmat on luotu kevyeksi viihdykkeeksi. Niiden olemassaolo ei ole mielestäni huono juttu. Tunnen ihmisen, joka sanoo tarvitsevansa saippuasarjoja jaksaakseen elämäänsä kuuluvia vaikeita asioita. Minusta niitä pitäisi kuitenkin pääasiassa kuluttaa tasapainona enemmän älyllisiä virikkeitä tarjoavalle toiminnalle.
Ajatteleminen ja tieto lisäävät välillä tuskaa, sillä varmasti moni mieluummin ummistaisi silmänsä epäkohdilta, mutta epäkohdat eivät myöskään parane, jollei niitä huomata ja yritetä parantaa. Pelkästään hedonismiin perustuva kulttuuri jättäisi ihmiset aika tyhjiksi. Nozickin mielihyväkone on ajatuskoe, jonka pyrkimyksenä on todistaa eettinen hedonismi virheelliseksi. Tuskinpa moni olisi kytkemässä itseään mielihyväkoneeseen, sillä ihmiset mieluummin kokevat asioita oikeasti kuin nauttivat koneen heille keinotekoisesti tuottamista kokemuksista.
Propaganda tekee ihmisistä helpommin hallittavia. Jos kansa saadaan olemaan kyseenalaistamatta hallituksen sanomaa, se ei kapinoi. Kirjassa lapset otetaan vanhempien vaikutuksen alaisuudesta pois ennen kuin vanhemmat ovat ehtineet kylvää vaarallisten ajatusten siemenen jälkikasvunsa mieleen. Kun keskustellaan presidenttiehdokkaista, tärkein arviointikriteeri on ulkonäkö.
Välillä lukeminen hieman takkusi, ja melko pian tajusin, että kirjaa ei kannata lainkaan lukea väsyneenä. Bradburyn ajoittain omintakeinen kirjoitustyyli sai minut tipahtamaan kärryiltä, jos ajatukseni harhautuivat hetkeksi muualle. Tavallaan minua huvitti se, että näin kävi juuri kirjan kanssa, jossa puhutaan siitä, miten kirjat lyhenivät ensin lyhenemistään, koska ihmisten keskittymiskyky huonontui. Onneksi yleensä pystyn keskittymään kirjoihin melko hyvin, mutta iltalukeminen juuri ennen nukahtamista ei sopinut tälle kirjalle.
Kirjassa oli joitakin vaikuttavia kohtia. Yksi suosikeistani on bloggauksen alkuun valitsemani lainaus. Jo hetki lukemisen jälkeen minusta alkoi tuntua, että pidän kirjasta enemmän kuin juuri viimeisen sivun luettuani. Kirjan sanoma kypsyy sisälläni, ja todennäköisesti teos tuntuu yhä vaikuttavammalta kuukauden, puolen vuoden ja vuoden päästä. Kuitenkaan Fahrenheit 451 ei kuulu dystopiaklassikkosuosikkeihini, enkä usko, että se kuuluu niihin vuodenkaan päästä. Orwellin 1984 ja Atwoodin The Handmaid's Tale vain ovat mullistaneet ajatusmaailmaani enemmän. Tästä huolimatta Fahrenheit 451 kuuluu varmasti niihin kirjoihin, jotka jättävät jonkinlaisen pysyvän jäljen.
♥♥♥♥
Muualla: Hurja hassu lukija, Kuuttaren lukupäiväkirja, Nulla dies sine legendo, Olgan lukupäiväkirja, Luen, mutta en kirjoita, Yöpöydän kirjat ja Taikakirjaimet
Fahrenheit 451 on voittanut ilmestymisensä jälkeen lukuisia palkintoja, muun muassa yhden harvoista jaetuista Retro Hugo -palkinnoista. Tämän vuoksi kirja sopiikin kirjabingon Palkittu kirja -ruutuun. Kirjan lukemisen myötä saan myös toisen bingon. Kannen perusteella valitsin Lotta-Liisa Joelssonin Vivikan, Susanna Kaysenin Girl, Interrupted perustuu tositarinaan, James Bowenin Katukatti Bobin kannessa komeilee kissa, ja Charlaine Harrisin Real Murders on dekkari.
Kirja on myös kolmas luettu teos TBR100-listaltani.
lainattu kirjastosta
The magic is only in what books say, how they stitched the patches of the universe together into one garment for us.
'Luckily, queer ones like her don't happen, often. We know how to nip most of them in the bud, early. You can't build a house without nails and wood. If you don't want a house built, hide the nails and wood. If you don't want a man unhappy politically, don't give him two sides to a question to worry him; give him one. Better yet, give him none. Let him forget there is such as thing as war. If the Government is inefficient, top-heavy, and tax-mad, better it be all those than that people worry over it. Peace, Montag. Give the people contests they win by remembering the words to more popular songs or the names of state capitals or how much corn Iowa grew last year. Cram them full of non-combustible data, chock them so damned full of "facts" they feel stuffed, but absolutely "brilliant" with information. Then they'll feel they're thinking, they'll get a sense of motion without moving. And they'll be happy, because facts of that sort don't change. Don't give them any slippery stuff like philosophy or sociology to tie things up with. That way lies melancholy. Any man who can take a TV wall apart and put it back together again, and most men can nowadays, is happier than any man who tries to slide-rule, measure, and equate the universe, which just won't be measured or equated without making man feel bestial and lonely. I know, I've tried it; to hell with it. So bring on your clubs and parties, your acrobats and magicians, your dare-devils, jet cars, motorcycle helicopters, your sex and heroin, more of everything to do with automatic reflex. If the drama is bad, if the film says nothing, if the play is hollow, sting me with the theremin, loudly. I'll think I'm responding to the play, when it's only a tactile reaction to vibration. But I don't care. I just like solid entertainment.'
Guy Montag on palomies, jonka tehtävänä on sytyttää tulipaloja niiden sammuttamisen sijaan. Palomiehet polttavat kirjoja, joiden hallussapito on ehdottomasti kielletty, sillä ne estävät ihmisten onnellisuuden. Kuitenkin kun Guy tapaa naapurinsa Clarissen, Clarissen kanssa keskusteleminen saa Guyn miettimään uudelleen elämäänsä. Guy toteaa, ettei hän ole onnellinen eikä taida edes rakastaa vaimoaan, vaikka hän elää yhteiskunnassa, joka keskittyy tarjoamaan ihmisille nautintoa.
Ray Bradburyn Fahrenheit 451 kuuluu dystopiakirjallisuuden klassikoihin, ja olen siksi halunnut jo kauan sen lukea. Lainasin kirjan keväällä, koska harkitsin osallistuvani lukupiiritapaamiseen, jossa kirjaa käsiteltiin. Aika ei sitten sopinutkaan ja kirjakin jäi odottamaan vuoroaan. En voinut kirjaa enää uusia, joten minun oli pakko lukea se tai palauttaa lukemattomana kirjastoon. On ilmiselvää, että valitsin lukemisen.
Onnistuneimmat dystopiakirjat saavat ensin huoahtamaan helpotuksesta, ettei yhteiskuntamme onneksi ole aivan tällä mallilla. Tämän ajatuksen jälkeen mieleen alkaa hiipiä ajatuksia siitä, millaista todellisuuspohjaa kirjan tapahtumilla on. Maailmassa on maita, joissa sananvapautta rajoitetaan ja joistakin asioista ei vain saa puhua tai kirjoittaa. Länsimaissa taas kulutetaan paljon aivot narikkaan -viihdettä. Saippuasarjat ja tositv-ohjelmat on luotu kevyeksi viihdykkeeksi. Niiden olemassaolo ei ole mielestäni huono juttu. Tunnen ihmisen, joka sanoo tarvitsevansa saippuasarjoja jaksaakseen elämäänsä kuuluvia vaikeita asioita. Minusta niitä pitäisi kuitenkin pääasiassa kuluttaa tasapainona enemmän älyllisiä virikkeitä tarjoavalle toiminnalle.
Ajatteleminen ja tieto lisäävät välillä tuskaa, sillä varmasti moni mieluummin ummistaisi silmänsä epäkohdilta, mutta epäkohdat eivät myöskään parane, jollei niitä huomata ja yritetä parantaa. Pelkästään hedonismiin perustuva kulttuuri jättäisi ihmiset aika tyhjiksi. Nozickin mielihyväkone on ajatuskoe, jonka pyrkimyksenä on todistaa eettinen hedonismi virheelliseksi. Tuskinpa moni olisi kytkemässä itseään mielihyväkoneeseen, sillä ihmiset mieluummin kokevat asioita oikeasti kuin nauttivat koneen heille keinotekoisesti tuottamista kokemuksista.
Propaganda tekee ihmisistä helpommin hallittavia. Jos kansa saadaan olemaan kyseenalaistamatta hallituksen sanomaa, se ei kapinoi. Kirjassa lapset otetaan vanhempien vaikutuksen alaisuudesta pois ennen kuin vanhemmat ovat ehtineet kylvää vaarallisten ajatusten siemenen jälkikasvunsa mieleen. Kun keskustellaan presidenttiehdokkaista, tärkein arviointikriteeri on ulkonäkö.
Välillä lukeminen hieman takkusi, ja melko pian tajusin, että kirjaa ei kannata lainkaan lukea väsyneenä. Bradburyn ajoittain omintakeinen kirjoitustyyli sai minut tipahtamaan kärryiltä, jos ajatukseni harhautuivat hetkeksi muualle. Tavallaan minua huvitti se, että näin kävi juuri kirjan kanssa, jossa puhutaan siitä, miten kirjat lyhenivät ensin lyhenemistään, koska ihmisten keskittymiskyky huonontui. Onneksi yleensä pystyn keskittymään kirjoihin melko hyvin, mutta iltalukeminen juuri ennen nukahtamista ei sopinut tälle kirjalle.
Kirjassa oli joitakin vaikuttavia kohtia. Yksi suosikeistani on bloggauksen alkuun valitsemani lainaus. Jo hetki lukemisen jälkeen minusta alkoi tuntua, että pidän kirjasta enemmän kuin juuri viimeisen sivun luettuani. Kirjan sanoma kypsyy sisälläni, ja todennäköisesti teos tuntuu yhä vaikuttavammalta kuukauden, puolen vuoden ja vuoden päästä. Kuitenkaan Fahrenheit 451 ei kuulu dystopiaklassikkosuosikkeihini, enkä usko, että se kuuluu niihin vuodenkaan päästä. Orwellin 1984 ja Atwoodin The Handmaid's Tale vain ovat mullistaneet ajatusmaailmaani enemmän. Tästä huolimatta Fahrenheit 451 kuuluu varmasti niihin kirjoihin, jotka jättävät jonkinlaisen pysyvän jäljen.
♥♥♥♥
Muualla: Hurja hassu lukija, Kuuttaren lukupäiväkirja, Nulla dies sine legendo, Olgan lukupäiväkirja, Luen, mutta en kirjoita, Yöpöydän kirjat ja Taikakirjaimet
Fahrenheit 451 on voittanut ilmestymisensä jälkeen lukuisia palkintoja, muun muassa yhden harvoista jaetuista Retro Hugo -palkinnoista. Tämän vuoksi kirja sopiikin kirjabingon Palkittu kirja -ruutuun. Kirjan lukemisen myötä saan myös toisen bingon. Kannen perusteella valitsin Lotta-Liisa Joelssonin Vivikan, Susanna Kaysenin Girl, Interrupted perustuu tositarinaan, James Bowenin Katukatti Bobin kannessa komeilee kissa, ja Charlaine Harrisin Real Murders on dekkari.
Kirja on myös kolmas luettu teos TBR100-listaltani.
Tunnisteet:
1900-luvun kirjallisuus,
1953,
Bradbury Ray,
dystopia,
HarperCollins,
kirjabingo,
kirjastosta,
kirjoista kertovat kirjat,
klassikko,
mieskirjailijat,
scifi,
spefi
tiistai 1. heinäkuuta 2014
Michelle Gagnon: Don't Look Now
Kansi: Sammy Yuen |
saatu lahjaksi
Bloggaus käsittelee sarjan toista osaa, joten se sisältää paljastuksia ensimmäisen osan juonesta!
A group of teenagers swarmed out from behind her. They were all dressed differently: a few Goths, some skate rats, a couple of stoner types. All straggly and unkempt looking, like most street kids. But Teo had never seen any of them before.
He'd heard of them, though. This had to be the other thing everyone murmured about, late at night as they huddled in the dark. The group that was trying to protect street kids: Persefone's Army. He hadn't believed in them, either - a bunch of teenagers acting like some modern-day version of Robin Hood? He'd assumed it was just another urban myth.
But here they were. His eyes swept around the group - the three kids who'd been chasing him were standing guard over the guys on the ground. And the girl with them, who was clearly the leader...
"You're Persefone," Teo said, his voice filled with awe.
The girl gave him a funny look. "Actually, my name's Noa. You all right?"
Neljä kuukautta sitten Noa pakeni toistamiseen projekti Persefonen takana olevalta järjestöltä. Noa Torson on osa Persefonen armeijaa, joka yrittää pelastaa kodittomia nuoria sieppaajien kynsistä. Persefonen armeijan muut jäsenet pitävät Noaa lähes superihmisenä, sillä Noan sisälle sijoitettu toinen kateenkorva on vähentänyt Noan unen- ja ruoantarpeen äärimmäisen pieneksi. Peter Gregory ei ole nähnyt Noaa pitkään aikaan, mutta hän avustaa Persefonen armeijaa parhaansa mukaan. Peterin hakkerointitaidot ovat todella tarpeen.
Gagnon osaa käyttää juonikoukkuja taitavasti. Monesti kappaleiden loppuminen juonikoukkuihin käy pidemmän päälle ärsyttäväksi, mutta Gagnonin kirjoissa ne toimivat juuri halutulla tavalla. Ensimmäisen osan tavoin Don't Look Now -kirjaa ei meinannut malttaa laskea käsistään, sillä oli aivan pakko saada tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Olin ensimmäisiltä sivuilta lähtien täysin kirjan tarinan vankina.
Usein trilogioiden toiset osat tuntuvat hieman epätyydyttäviltä. Ensimmäisen osan uutuudenviehätys on haihtunut, mutta suuret paljastukset täytyy jättää viimeiseen osaan. Don't Look Now sisälsi joitakin yllättäviä käänteitä, ja se ei kärsinyt pahasti väliosan ongelmista. Kuitenkin nautin ensimmäisen osan lukemisesta vielä hitusen enemmän. Tästä huolimatta toinenkin kirja oli todella hyvä, ja haluaisin saada elokuussa ilmestyvän päätösosan pian käsiini. En yhtään osaa arvata, mitä Noalle ja Peterille tapahtuu. Uskon viimeisen osan olevan aivan huikea ja toivon, ettei Gagnon petä odotuksiani.
Pientä miinusta kirja saa rakkauskuvioista. Kirjassa on meneillään neliödraama, jossakin vaiheessa jo melkeinpä viisiödraama. Kirja ei todellakaan tarvitsisi tällaista teinimäistä draamailua, enkä oikein tiedä, miten henkilöillä on kaikkien vaarojen keskellä edes aikaa tai energiaa sellaiseen. Olen edelleen sitä mieltä, että Peter ja Noa kuuluvat yhteen. Tässä osassa Peter ja Noa ovat kuitenkin kaukana toisistaan ja kuvioita sekoittavat Amanda ja Zeke.
Gagnon osaa kirjoittaa äärimmäisen koukuttavaa jännitystä, jossa on hienoisia dystopisia elementtejä. En ole aiemmin lukenut mitään tämänkaltaista, ja PERSEFONE-trilogia onkin piristävä lisä YA-genreen.
♥♥♥♥¼
PERSEFONE-trilogia
Kukaan ei kaipaa sinua 2014 (Don't Turn Around 2012)
Don't Look Now 2013
Don't Let Go elokuussa 2014
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)