Linnea Parkkonen: 112 - vihaan itseäni

Linnea Parkkonen: 112 - vihaan itseäni 2014 Myllylahti 348 s.
kustantajalta pyydetty arvostelukappale

Syömishäiriöisethän oikeasti vihaavat ruokaa. Ei minulla siis voinut mitään sairautta olla. Rakastin ruokaa, en vain halunnut syödä sitä.

- Must tuntuu, että jos mun pitää olla normaalipainoinen, nii mä en ees haluu tietää, paljon painan. Haluisin vaa poistaa maailmasta kaikki vaa'at, peilit, painoindeksit, mittanauhat, laihdutuslääkkeet ja muut. En haluis laihduttaa. Tai olla koko ajan niin tietonen siitä, ettei näytä hyvältä. Ois ihanaa syödä ja nauttii siitä miltä näyttää. Ettei tarvis miettii koko ajan. Olla vaikka koira ja huoletta vaa vetää sisuksiinsa kaikki, mitä tarjotaan.
- Ois ihanaa ees yhen päivän muistaa, millasta oli olla terve, syödä koska halus, mitä halus ja niin paljon ku jakso, Lumi sanoi ja sen silmäkulmassa kimalsi jotain, joka muistutti epäilyttävästi kyyneleen alkua.
- Luuletsä, että me tullaan viel paranee tästä? kysyin varovasti.
Lumi käänsi kasvonsa minua kohti ja hengitti syvään. - Mä toivon niin. Mut luulen, että tää tulee olee aina osa mua ja se on ehkä parempi oppii hyväksymään. Syödä sitte tasan kolmen tunnin välein, jos ei oo valmis muutokseen. Pitää karkkipäivii, jos ei uskalla herkutella viikolla. Hyväksyy ittensä sairaana. Kai seki on jonkilaista terveyttä. Anoreksia tulee ehkä aina olee osa mua, mutta mä en tuu koskaa olee anoreksia. 

Lilli on peruskoulun viimeistä luokkaa käyvä tyttö, jonka perheolot eivät ole ihanteelliset. Isä on kaappijuoppo, eikä kumpikaan vanhemmista huomioi lapsiaan tarpeeksi. Lillin tukipilari on hänen isosiskonsa Nani. Kavereiden kanssa aloitettu herkkulakko saa Lillin tarkastelemaan kehoaan uusilla silmillä, ja hän alkaa tuntea itsensä lihavaksi. Hän päättää alkaa laihduttaa ja panostaa kouluun. Laihduttamisesta tulee kuitenkin hengenvaarallista.

Linnea Parkkonen on vuonna 1995 syntynyt kirjailija, jolta on ilmestynyt jo kolme teosta. Aiempia kirjoja Summer ja uusi alku ja Kovaa kilpailua, Summer en ole lukenut. Parkkosen tänä vuonna ilmestyneestä 112 - vihaan itseäni -kirjasta kiinnostuin aiheen vuoksi. Aloin lukea Parkkosen teosta jo toukokuussa, kun sain kirjan käsiini, mutta minun oli silloin pakko keskeyttää lukeminen. En muista, milloin jokin kirja olisi saanut oloni niin pahaksi. En tarkoita, että kirja olisi ollut huono vaan sitä, että kirjailija on onnistunut kirjoittamaan satuttavan aiheen koskettavaksi kirjaksi. Jatkoin kirjan lukemista vihdoinkin sunnuntaina ja aamuneljältä vuodatin sisältäni katkeria muistoja kyyneleiden muodossa. Poikaystäväni totesi nähdessään itkettyneet silmäni, että se on vain kirja. Hän oli kuitenkin väärässä. Jotkin kirjat ovat ihan muuta kuin vain kirjoja. Jotkin kirjat jättävät jäljen ja saavat sydämen vereslihalle. Tämä on minulle yksi niistä. Kirja ei ole pakosti sellainen kaikille, mutta minulle se oli monestakin syystä.

Parkkonen on kuvannut onnistuneesti syömishäiriöisen mielen kieroutunutta viha-rakkaussuhdetta ruokaan. Ruoka on ajatuksissa enemmän silloin, kun sitä ei saa syödä. Silloin, kun elämälle välttämätön polttoaine yhtaikaa vetää vastustamattomasti puoleensa ja oksettaa. Syömishäiriö kierouttaa Lillin ajatusmaailman. Syöminen on epäonnistumista, syömättömyys on onnistumista. Lillin koko elämästä on tullut suorittamista, ja epäonnistumisesta seuraa rangaistus. Kun koko muu elämä romahtaa, ainakin syömistään voi hallita.

Parkkosen teksti on suureksi osaksi dialogimuotoista. Henkilöiden väliset keskustelut ovat puhekielisiä, mutta se tuntui vain luonnolliselta ratkaisulta. Se on yksi syy, miksi nuoret henkilöt tuntuivat muuttuvan lihaksi ja vereksi. Tosin loppua kohden kerrontatyyli alkoi hieman puuduttaa, mutta tunteen saattoi aiheuttaa tottumattomuuteni puhekielisen tekstin lukemiseen.

Minua ehkäpä häiritsi eniten se, että kirjassa painotetaan Lillin perheolojen kurjuutta. Yhdessä kohdassa Lillin ajatuksista voisi ymmärtää, ettei syömishäiriöisiä tule muista kuin pahoinvoivista kodeista. Minä en allekirjoita tätä, sillä syömishäiriöön johtava pahoinvointi ei välttämättä johdu huonoista perheoloista. Syitä voi olla muitakin.

Tämä ei ole hyvän mielen kirja. Tämä on kirja, joka täyttää lukijan Lillin pahoinvoinnilla. En voi luvata helppoa lukukokemusta, mutta voin luvata kirjan, joka ei heti lukemisen jälkeen haihdu mielestä. Mielestäni syömisen ollessa hankalaa syömishäiriötä käsitteleviä kirjoja ei kannata lukea. Vaikka tässäkin kirjassa kuvataan syömishäiriöiden raadollinen puoli, syömishäiriöinen voi poimia kirjasta vain sen osan, joka saa jatkamaan. Hän voi verrata itseään Lilliin, ja se ei ole vain hyvä asia.

♥♥♥♥¼

Muualla: Kirjavinkit, Kirjasähkökäyrä ja Smirge lukee.

112 - vihaan itseäni on kevään uutuuskirjoja, joten rastitan kirjabingosta ruudun Tänä vuonna julkaistu.

Catherynne M. Valente: Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa

Catherynne M. Valente: Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa 2014 (The Girl Who Fell Beneath Fairyland and Led the Revels There 2012) Gummerus 353 s. suom. Sarianna Silvonen kuv. Ana Juan
lainattu kirjastosta

"En halua olla prinsessa", hän sanoi vihdoin. "Ette voi pakottaa minua." Hän tiesi aivan hyvin mitä prinsessoille tapahtui, koska prinsessoista kirjoitettiin usein kirjoja. Joko heille tapahtui kamalia asioita, heidät siepattiin ja kirottiin ja heidän sormiaan pisteltiin ja heidät myrkytettiin ja lukittiin torneihin, tai sitten he vain odottelivat kunnes prinssi oli päässyt tarinan loppuun ja ehti naimaan heidät. Oli sitten kummin päin tahansa, Syyskuu ei halunnut prinsessahommiin. Jos johonkin sellaiseen täytyy ryhtyä, hän järkeili, parasta olla sitten saman tien kuningatar. Kuningattaren ajatteleminen toi hänen mieleensä kuitenkin Halloweenin, ja hän tiukensi otettaan kupistaan.

Syyskuun ensivierailusta Satumaahan on melkein vuosi. Joskus hän epäilee, että Satumaa oli vain hänen alitajuntansa kehittämää unta, mutta sitten hän vilkaisee taakseen ja näkee varjonsa puuttuvan. Syyskuun varjo kun jäi Satumaahan. Syyskuu pelkää, että seuraavaan kertaan Satumaassa on liian kauan, mutta eräänä päivänä hän päätyykin Satumaahan jälleen ihan yllättäen. Hän luulee tällä kertaa pääsevänsä viettämään rauhaisaa aikaa ystäviensä kanssa, mutta joutuukin jälleen seikkailuun. Tällä kertaa Satumaan asukkaiden varjoja on alettu varastaa ja Satumaan taikuus vähenee varjojen mukana. Syyskuu matkustaa Alimaahan saadakseen varjot takaisin ja saa huomata, että hänen oma varjonsa on Alimaan hallitsija.

Ihastuin alkuvuodesta Valenten Satumaa-kvartetin ensimmäiseen osaan ja toinen osa meni täytyy ehdottomasti lukea pian -kirjojen listalle. Pian on suhteellinen käsite ja toinen osa on hetken ehtinyt jo olla minulla kirjastosta lainassa. Tartuin tähän kuitenkin vihdoin tällä viikolla, kun kaipasin sairauden vuoksi jotakin piristävää ja sopivan kevyttä luettavaa.

Valenten käyttämä ja suomentajan onnistuneesti kääntämä rikas kieli ja osuvat kielikuvat viehättivät myös ensimmäisessä osassa, ja mitenkä sanataituri lahjoistaan pääsisi, joten toinen osa oli yhtä ilmeikkäästi ja satumaisesti kerrottu. Kirjailijan luomasta Satumaasta ei mielikuvitusta puutu eikä hän ole tyytynyt vanhoihin satuolentoihin vaan Syyskuu tapaa niin Alimaan portinvartijan monimuotoisen sibyllan kuin kivien avulla muistinsa säilyttävän järlopin.

Vaikka kirja on satumaista fantasiaa, siinä käsitellään myös vakavia realistisia aiheita. Syyskuu ei sovi joukkoon ja luokkakaverit kiusaavat häntä levittämällä perättömiä huhuja. Isä on edelleen sodassa ja äidin huomio on harvinaista herkkua. Syyskuuta repii kahtaalle kaipuu Satumaata ja toisaalta vanhempiaan kohtaan. Hänen todelliset ystävänsä ovat Satumaassa, mutta toisaalta hänen täytyy sopeutua siihen, että hänellä on kaksi kotia, joista toisessa on mahdollista vain vierailla.

Syyskuu täyttää kirjan alussa 13 vuotta ja hän miettiikin kirjan kuluessa paljon tulevaisuuttaan. Hän ei tiedä, mitä tekee aikuisena ja hämmästelee, kun muut ovat selvillä tulevaisuuden suunnitelmistaan. Syyskuu alkaa selvästi siirtyä lapsuudesta nuoruuteen ja kokee kirjan aikana muun muassa ensisuudelmansa ja uuden sydämensä tuottamat vaikeudet.

Kirja ei ehkä ole antoisimmillaan ihan pienimmille lukijoille, mutta noin yhdeksänvuotiaalle lapselle uskaltaisin jo Valenten kirjaa suositella. Tietysti kirja avautuu eri tavalla hieman vanhemmalle, mutta uskon, että Syyskuun ihastuttavan vahvasta ja omapäisestä hahmosta ja kirjan satumaisesta tunnelmasta voisi olla iloa monelle lapsellekin.

♥♥♥♥¾

Satumaa-kvartetti
Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla 2013
Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa 2014
The Girl Who Soared Over Fairyland and Cut the Moon in Two 2013

Niina T. toteaa Valenten ammentavan kertomukseensa raikkaasti satujen kerrontaperinnettä ja antiikin mytologioita.
Liinan mielestä toinen osa on vähintään yhtä sympaattinen ja ihana kuin ykkösosakin.
Mikko kuvailee kirjaa edeltäjänsä tavoin vauhdikkaaksi seikkailuksi, joka kiitää oudosta tilanteesta toiseen.
Juha Salmi toteaa kirjan sopivan niin vanhoille kuin nuorille lukijoille, jotka kaipaavat elämäänsä seikkailua Satumaassa.
Raija kuvailee Satumaata ja varjojen valtakuntaa omanlaisiksi ihmemaiksi. Ne ovat mielikuvitusrikkaita, kiehtovia, haltioittavia ja ehkä jopa pelottavia omine epämääräisyyksineen.
Maria Kinnunen miettii, voiko Catherynne M. Valentea ylistää liikaa.

Parinoush Saniee: Kohtalon kirja

Kannen valokuva: Shutterstock

Parinoush Saniee: Kohtalon kirja 2014 (Sahme man 2003) Tammi 609 s. suom. englanninkielisestä käännöksestä The Book of Fate: Anna Lönnroth
lainattu kirjastosta

Naiset ovat maailmanhistorian alistetuin kansa.


Ennen muuttoa Teheraniin talossamme riideltiin ja kinasteltiin pitkän aikaa. Ainoa asia, mistä kaikki olivat samaa mieltä, oli että minut piti naittaa ja minusta piti päästä eroon. Aivan kuin koko Teheranin väki olisi odottanut minun saapumistani, jotta voisi alkaa turmella minua. Joka päivä menin pyhän Masumen pyhäkköön ja rukoilin häntä tekemään jotain, että perheeni ottaisi minut mukaan ja antaisi minun käydä koulua. Itkin ja sanoin, että kunpa olisin poika tai sairastuisin ja kuolisin niin kuin Zari. Hän oli minua kolme vuotta vanhempi, mutta oli kahdeksanvuotiaana saanut kurkkumädän ja kuollut.
Jumalan kiitos rukouksiini vastattiin, eikä yksikään sielu koputtanut ovelle ja pyytänyt kättäni. Isä järjesti asiansa, ja Abbas-setä vuokrasi meille talon Gorgan-kadun läheltä. Ja sitten kaikki vain jäivät odottamaan, mitä minulle tapahtuisi. Aina kun äiti arveli olevansa kelpo ihmisten joukossa, hän sanoi, että Masumen oli aika mennä naimisiin. Ja minä punastuin häpeästä ja raivosta. 

Masume on kirjan alussa teini-ikäinen tyttö, joka toivoo perheensä antavan hänen jatkaa opintojaan eikä pakottavan häntä naimisiin. Aluksi vaikuttaakin siltä, että Masumen toiveet toteutuvat, mutta sitten hän tekee kohtalokkaan virheen: hän rakastuu. Perhe saa selville Masumen ja Saidin tunteet ja pakkonaittaa Masumen Hamidille. Hamidilla on vallankumouksellisia ajatuksia, jotka vaikuttavat ratkaisevasti myös Masumen elämän suuntaan.

Kohtalon kirja oli jäänyt minulta huomaamatta selaillessani kevään katalogeja, mutta onneksi korviini alkoi kiiriä, että Sanieen kirja kannattaa ehdottomasti lukea. Nyt voin sanoa, että olen muiden kirjan lukeneiden kanssa aivan samaa mieltä. Voin suositella Kohtalon kirjaa lämpimästi kaikille, sillä se jättää pysyvän jäljen mieleen ja sydämeen.

Kohtalon kirjan kirjoittanut Parinoush Saniee on iranilainen sosiologi ja psykologi, jonka esikoisteos kiellettiin kirjailijan kotimaassa kahdesti ennen kuin kirja vapautui sensuurista. 

Olen viime aikoina miettinyt paljon naisten alistettua asemaa, sillä olen sekä aloittanut sukupuolentutkimuksen opinnot että lukenut Mafian naiset -tietokirjaa Kohtalon kirjan ohella. Sanieen teos antoi minulle paljon, sillä sain tietää Iranin vallankumouksen syistä ja vaikutuksista ja naisen asemasta muslimimaissa. Tietenkin tiedostan, että Saniee kertoo vain yhden (fiktiivisen) naisen kohtalon parikymmentä vuotta sitten, mutta uskon, että moni Masumelle tapahtunut asia olisi valitettavasti mahdollinen edelleen. 

Hyvä jumala, millainen perinne tämä oikein oli? Yhtenä päivänä he halusivat tappaa minut, koska olin vaihtanut pari sanaa miehen kanssa, jonka olin tuntenut kaksi vuotta, josta tiesin paljon, jota rakastin ja jonka kanssa olisin lähtenyt maailman ääriin. Ja seuraavana päivänä he halusivat minun menevän sänkyyn tuntemattoman kanssa, josta en tiennyt mitään ja jota kohtaan en tuntenut muuta kuin pelkoa.

Kunnia rajoittaa Masumen elämää suunnattomasti. Hän ei saa valita aviomieheksi rakastamaansa miestä vaan hänet pakkonaitetaan tuntemattomalle miehelle. Hänen vastuullaan on vanhempiensa ja veljiensä kunnia. Milloin hän kärsii aviomiehensä poliittisesta osallistumisesta ja milloin hän hyötyy siitä. Masume ei itse osallistu aktiivisesti politiikkaan, mutta se ei estä työpaikkoja sulkemasta oveaan häneltä. 

Masume on hyvin omistautuva äiti ja tekee kaikkensa lapsiensa eteen. Siksi ihmettelinkin suuresti aikuisiksi varttuneiden lapsien käytöstä lopussa. En vain voinut ymmärtää, miksi he olivat niin itsekkäitä ja niin mukautuneita sosiaalisiin normeihin.

Kohtalon kirja olisi sopinut loistavasti yhdessä luettavaksi, sillä sen herättämistä ajatuksista olisi ollut antoisaa jutella muiden samaa kirjaa lukevien kanssa. Onneksi Krista oli kirjan jo lukenut, joten pääsin purkamaan hänelle lopun aiheuttamia tunteita. 

♥♥♥♥¾

Kirjan lukemisen jälkeen suosittelen myös lukemaan haastattelun (sisältää paljastuksia loppuratkaisusta), jossa Parinoush Saniee toteaa muun muassa: So whereas Masoumeh is a hypothetical character, none of the events in her life or experiences she endures are superficial but real events that have taken place to other women of her generation.

Kristan mielestä kirja hipoi täydellisyyttä.
Kirja valoi Annikaan uskoa naisenergiaan.
Elegia toteaa, että Saniee kuvaa tarkkanäköisesti erilaisten asenteiden ja aatteiden ristiriitoja Iranissa.
Anneli kuvaa juonta jännittäväksi ja henkilökuvausta monipuoliseksi ja eläväksi.

Juhana Pettersson: Sokerisamurai

Juhana Pettersson: Sokerisamurai 2013 Into 316 s.
kustantajalta pyydetty arvostelukappale

Pidän kirjoista, jotka kertovat muusikoista enkä mielestäni provosoidu kovin helposti. Nämä voisi mainita tärkeiksi syiksi sille, miksi tartuin Juhana Petterssonin esikoisromaaniin. 

"Äiti, äiti, mä sain sen, mä pääsin, mä oon siinä bändissä, ne otti mut."
"Sehän on upeeta, rakas." Äiti on hetken hiljaa. Hän on niin liikuttunut, ettei saa puhuttua. Äiti liikuttuu aina, kun menestyn. "Mä halaisin sua, jos olisin siellä. Halataan heti kun pääset kotiin. Mä olen niin ylpeä susta. Sä olet niin kaunis ja lahjakas, että niiden oli vaan pakko rakastaa sua."
Tiesin että tämä tekisi äidin onnelliseksi. Pysähdyn koulun pihalta jalkakäytävälle johtaville portaille, koska en malta lähteä mihinkään suuntaan.
"Ne oli tosi tylyjä siellä haastattelussa, mutta ne otti mut silti."
"Se on tosi hienoa, Stella. Äitisi on niin onnellinen sun puolesta. Tää on vasta alkua."
"Mä en olisi onnistunut ilman sua, äiti."   

Sugar Samurai on kahdesta ennalta toisilleen tuntemattomasta täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevasta tytöstä koottu bändi. Toinen Lumin ja Stellan löytäneistä miehistä ehdottaa puoliksi vitsillä, että Sugar Samurain konseptina olisi Lumin ja Stellan mainostemppuna toimiva lesbosuhde. Stella ottaa ehdotuksen tosissaan ja alkaa käyttäytyä julkisesti niin kuin hän ja Lumi seurustelisivat. Lumille suhde Stellan kanssa ei kuitenkaan ole pelkkä julkisuustemppu, sillä hän huomaa pikkuhiljaa rakastuvansa bänditoveriinsa. Lumin sydämeen sattuu, kun Stella flirttailee keikkojen jälkeen miehille ja pitää Lumia vain ystävänään. Stella on kunnianhimoinen ja on päättänyt, että hänestä tulee menestyvä muusikko. Stellan keinot saavuttaa kuuluisuus ovat vähintäänkin kyseenalaiset, sillä hänelle on aivan sama, ketä hänen pitää mielistellä päästäkseen huipulle. Lumi pitää Sugar Samuraita ohimenevänä ilmiönä eikä ole niin omistautunut bändille kuin Stella. Mikä on bändin ja ennen kaikkea sen muodostavien tyttöjen kohtalo?

Sugar Samurai on kaksijäseninen tyttöbändi, jonka jäsenet uskottelevat olevansa parisuhteessa keskenään. Kuulostaako tutulta? Minä en ainakaan voinut välttyä mielleyhtymistä erääseen venäläiseen tyttöbändiin, joka 2000-luvun alussa herätti kohua myös Suomessa. Kirjailija on tämän tietenkin tiedostanut itsekin ja ujuttanut tekstiinsä erään kirjan henkilön esittämän väitteen siitä, että Sugar Samurai on vain t.A.T.u.-kopio.

Sugar Samurain ulkokuori on mahdollisimman myyväksi kiillotettu ja jopa teennäinen, ja eräs Lumia ja Stellaa haastatteleva toimittaja jopa toteaa Sugar Samurain olevan feikein bändi, jota hän on koskaan haastatellut. Siloisen pinnan alla kuitenkin kuohuu ja musiikkibisneksen raadollisuus iskee lukijan tietoisuuteen välillä liiankin kovaa. En tietenkään tiedä, millaista muusikkojen elämä on kulissien takana, mutta ei pelkkänä musiikin kuuntelijanakaan voi välttyä siltä, miten usein naisartistien imago perustuu vahvasti seksiin. Musiikkivideoissa on usein vähäpukeisia naisia, joiden lahjat tai lahjattomuus peittyvät muihin avuihin. 

Kirjan päähenkilöt herättivät minussa ristiriitaisia tunteita. Ensin Stella tuntui ärsyttävän laskelmoivalta ja kylmältä ihmiseltä, mutta lopulta aloin hieman sääliä Stellaa. Stellan äiti minua inhotti. Miten kukaan voi kasvattaa lapsiaan sillä tavoin? Stellan äidin arvojärjestys on aivan päälaellaan ja menestys, raha ja vaikutusvalta voittavat ne oikeasti tärkeät arvot. Oikeastaan vähiten järkyttävä Stellan äidin neuvoista oli se, kuinka hän kehoittaa tytärtään jättämään poikaystävänsä, sillä poikaystävä ei ole oikea Stellalle. Minä luin kommentin niin, että Kosmo, Stellan poikaystävä, ei ole kukaan, josta voi hyötyä. Hän ei ole kuuluisa, oikealla alalla eikä rikas, joten hän ei voi tehdä Stellasta menestyvää tähteä. Vaikka Stella selvästi hyväksikäyttää monia ihmisiä oman mielensä mukaan, jollakin tapaa pidin Stellaa lopulta myös uhrina. Sokerisamuraissa hyväksikäyttäjän ja hyväksikäytettävän ero onkin melko häilyvä. Lumista pidin kirjan alkupuolella melko paljonkin. Hänessä oli jotakin hieman naiivia ja helposti lähestyttävää, mutta kirjan aikana Lumikin muuttuu ihmiseksi, josta en erityisemmin pidä. Tunteeni Sokerisamurain päähenkilöitä kohtaan kulkevat aivan vastakkaisiin suuntiin kirjan edetessä. 

Tämä kappale kannattaa ehkä jättää väliin, jollei kirjaa ole lukenut. Kirjan loppua voisi varmasti joku pitää melkein onnellisena, mutta minulle jäi lopetuksestakin surullinen olo. Lumi ja Stella tuntuivat takertuvan johonkin jo menetettyyn ja toimimattomaan, sillä eivät uskalla päästää irti tarinastaan tai toisistaan. Voi jatkaa lukemista.

Yleensä en pidä kirjoista, joita ei ole kirjoitettu kirjakielellä. Mietin siis hieman, mitäköhän tästä tulee, kun aloin lukea Sokerisamuraita ja kirjan ensimmäinen kappale oli tällainen: 
"Ootsä kans hakemassa tähän bändiin?" tyttö kysyy multa. Seison Museokadulla ja mietin miten pääsen portista sisään. Oon menossa sisäpihalle mutta se ois helpompaa jos tässä ois vaikka joku summeri. Tytöllä taitaa olla sama ongelma. Sillä on puhelin kädessä, joten mä toivon että se on soittanut jollekulle. 
Huomasin, että olin liian ennakkoluuloinen kirjan kieltä kohtaan, sillä toiseen lukuun päästyäni minulle selvisi, että Lumin näkökannasta kirjoitetut luvut ovat esimerkkini kaltaisella kielellä ja Stellan toimiessa kertojana kieli on huoliteltua kirjakieltä. Tällainen eri kertojien erottaminen toimii lopulta todella hyvin. Minua ei kauan häirinnyt Lumin tapa käyttää kieltä, ja mielestäni Lumin ja Stellan käyttämän kielen eroavuus kuvaa heitä hyvin ihmisinä.

En voi suositella kirjaa kellekään, joka provoituu helposti. Kirjassa käsiteltävät aiheet ovat rankkoja, sillä kirjaan mahtuu musiikkibisneksen pimeän puolen lisäksi muun muassa raiskaus. Sanoisin, että tämä on kirja, jota ei kannata tuomita pelkän ulkokuoren perusteella. Ehkä tähän kannattaa tarttua myös jonkun sellaisen, joka ei yleensä tällaista kirjallisuutta lue. Edellinen lause sai minut pohtimaan, mihin genreen Sokerisamurai pitäisi luokitella. Tämän kirjan tunkeminen johonkin lokeroon on vaikeaa, ja pidän parempana, että en edes yritä. Juhana Petterssonin Sokerisamurai on piristävän erilainen esikoisromaani, jonka en usko jättävän ketään kylmäksi. Oli sitten kirjan aiheuttama reaktio positiivinen tai negatiivinen. 

Petterssonin esikoisromaanin ovat arvostelleet lisäkseni Ahmu, Krista ja Taika.

Sokerisamurain myötä koin yhden uuden kotimaisen kirjailijan lisää.

****+