Chelsea Handler: My Horizontal Life

Chelsea Handler: My Horizontal Life 2007 (2005) Arrow Books 213 s. (ilmestynee kesäkuussa suomeksi nimellä Elämäni vaakatasossa. Yhden yön juttuja)
lainattu kirjastosta

Many people feel like a one-night stand is something to be ashamed of or embarrassed by. I disagree. There are many ways to get to know someone, and my personal favorite is seeing them naked in Happy Baby pose.
I also feel it is important to have sex soon after meeting someone in order to find out if you have sexual chemistry together. Otherwise, you could wait two to three months after you start dating someone only to discover that your new boyfriend is bad in bed, or even worse, is into anal beads and duct tape.
I can remember my first one-night stand like it was yesterday. Well, maybe not the first. Or the second... or the fifth. I'll just begin with what I can remember and not concern myself with order.
It was a starry summer night at the Jersey shore. Picture violins and a harmonica. Now picture the harmonica up my ass. I think it's safe to say that the Jersey shore, specifically an area called Belmar, isn't what pops into mind when thinking of romance.
I was around eighteen at the time. It's hard to say since I started lying about my age as soon as I got my boobs. My girlfriend Ivory and I had just graduated from high school and decided to celebrate by the water. Ivory and I had met freshman year and had been close ever since. Her parents came to America from Cuba long before Ivory was born. They had since tried to prove their loyalty to America with every child they'd had. Her brother's name is Cincinnati and she has a sister named July, presumably after the fourth. Somewhere along the way, they also converted to Judaism. 

Chelsea Handler tekee muun muassa koomikon ja näyttelijän töitä, ja häneltä on ilmestynyt myös neljä kirjaa. Hyvin myynyt My Horizontal Life on kirjoista ensimmäinen. Niin kuin nimestäkin voi jo päätellä, Handler kirjoittaa omista sänkypuuhistaan. Handler ei kuitenkaan ole kovin innokas sitoutumaan vaan harrastaa mieluummin vaakamamboa milloin kenenkin haluttavan miehen kanssa. Esikoisteoksessaan hän kertoo yhden yön juttujen aiheuttamista hauskoista tilanteista.

Sain tietää My Horizontal Lifen olemassaolosta katsoessani abookaffairin book haul -videota. Vloggaaja sanoi pitävänsä Chelsea Handleria hulvattomana. Kun huomasin, että kirja on hankittuna kirjastoon, päätin kokeilla, sillä yritän päästä ennakkoluuloistani hauskoiksi tarkoitettuja kirjoja kohtaan. Viime aikoina ne ovatkin oikeasti onnistuneet naurattamaan minua, ja nauraminen on tietysti aina kivaa, joten tämäkin kirja ansaitsi mahdollisuuden.

Nauroinkin jo heti ensimmäisten sivujen aikana, mutta kokonaisuutena kirja ei ollut hauskin lukemani. Jotkin tapaukset naurattivat paljon, jotkin eivät yhtään, mutta pieninä annoksina luettuna kirja oli sangen viihdyttävä. Minulle tuli vahvasti mieleen Sinkkuelämää-tv-sarja, joka tosin on mielestäni vieläkin hauskempi. 

Handler on rohkeasti sinut seksuaalisuutensa kanssa eikä hän häpeile tai peittele sitä. Kirjassa tosin puhutaan enemmän seksistä kuin varsinaisesti harrastetaan sitä. My Horizontal Lifessa on myös monia läheltä piti -tilanteita, koska Handler toteaakin viime hetkellä, ettei kumppani olekaan aivan mieluinen. Jotkin tapaukset saivat minut hieman epäilemään, onko Handler välillä hieman liioitellut, sillä osa sattumuksista tuntui melko uskomattomilta.

Kirjoitustyyli oli välillä melko töksähtelevä. Tosin tämä onkin Chelsea Handlerin esikoisteos ja ennen kirjan kirjoittamista hän on todennäköisesti naurattanut ihmisiä lähinnä suullisilla kertomuksilla, joten hänellä ei pakosti ole paljon kokemusta kirjoittamisesta. Kirjassa onkin olennaisinta sisältö eikä tyyli, mutta vähemmän hauskoissa kohdissa tyyli alkoi välillä häiritä.

Miehet tuntuivat kirjassa hyvin esineellistetyiltä. Chelsea tarkasteli heitä lähinnä seksiobjekteina ja pelkiksi kavereiksi kelpasivat lähinnä he, jotka eivät avioliiton tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi olleet potentiaalisia petikumppaneita.

Vaikka My Horizontal Life oli aika ajoin melko nauruhermoja kutkuttava, en todennäköisesti lue muita Handlerin teoksia. Kirjaston hyllystä niitä ei löydy, ja koin ainakin Handlerin esikoisteoksen vain kertakulutustavarana, joten en halua Handlerin kirjoja itsellenikään hankkia.

♥♥♥¼

Miss S.: Extra Confessions of a Working Girl & muistutus kirja-arvonnasta

Miss S.: Extra Confessions of a Working Girl 2008 Penguin Books 277 s.
poimittu mukaan kirjaston bookcrossing-hyllystä

It was my first real shift after my trial nights at the stripclub a few weeks back, and I was a bag of nerves. I shouldn't have been but I was. This time I didn't have friends close at hand to give me support if I needed it. My first night would be a slow one, I had been told, and I had spent most of it standing in the corner watching, so no wonder I hadn't made much money. But I was determined to give this dancing thing a good try. How hard could it be? Everyone kept saying it had to be better than selling your body, though I couldn't say I really got the distinction. And this was London: surely it had to pay better than working in a brothel in a provincial town?

Miss S. on päätynyt kokeilemaan vaihteeksi stripparin uraa, koska kaikki sanovat sen olevan seksin myymistä parempi vaihtoehto. Hän ei kuitenkaan ymmärrä strippaamisen viehätystä. Palkka on huonompi ja ulkonäkö merkitsee enemmän kuin tanssitaidot. Uhkeimmat työtoverit saavat parhaat tipit. Strippaaminen jääkin vain hetkelliseksi kokeiluksi ja Miss S. päätyy takaisin vanhalle urapolulleen ja hänestä tuleekin lopulta escort. 

Katseeni osui jokin aika sitten Extra Confessions of a Working Girliin kirjaston bookcrossing-hyllyä silmäillessäni. Luin teini-ikäisenä Belle de Jourin Puhelintytön salaiset seikkailut ja pidin siitä aika paljonkin. Belle de Jour kuvaili elinkeinoaan varsin nokkelasti ja mielenkiintoisesti. Ajattelinkin, että ehkäpä Miss S.:n kokemuksiin perustuva kirja voisi tarjota samankaltaisen lukukokemuksen kuin Belle de Jourin seikkailut. Osittain odotukseni täyttyivät, mutta osittain eivät. 

Kirjaa lukiessani aloin arvella, että Miss S.:n tunnustukset ovat päätyneet kansien väliin juuri Belle de Jourin menestyksen vuoksi. Varsinkin lopussa oleva lista, joka valotti escortin laukun sisältöä, tuntui Bellen matkimiselta. Kirja ei tosin ollut päiväkirjamuodossa ja Miss S. kuvaili vähemmän omaa henkilökohtaista elämäänsä kuin Belle. Lähinnä minulle selvisi, että hän ei pidä vierailuista vanhempiensa luona, mutta hän nauttii seksistä. Kovin syvällinen kirja ei siis todellakaan ollut, mutta toisaalta enpä mitään maailmankuvaani mullistavaa odottanutkaan, kun kirjan poimin luettavakseni. Extra Confessions of a Working Girl tuntui laimentuneelta yritykseltä sanoa samat asiat kuin Belle de Jour. Belle vain onnistui kertomaan tarinansa nokkelammin ja kiehtovammin. Goodreadsissa joku lukija mainitsi, että hän piti kirjaa ensimmäistä osaa parempana. Ensimmäinen osa ei todellakaan aivan heti ole päätymässä luettavakseni, sillä jo toisen osankin parissa alkoi haukotuttaa.

Minun on kuitenkin myönnettävä, että ensimmäiset 150 sivua olivat ihan viihdyttäviä. Kaipasin silloinkin jotakin enemmän, mutta kirja tuntui ihan hyvältä. Sitten minua alkoivat puuduttaa toisteisuus ja episodimaisuus. Yleensä luvuissa keskityttiin erityisesti johonkin asiakkaaseen tai asiakastyyppiin. Kirjassa jatkuvasti läsnä oli lähinnä Miss S.:n epätyytyväisyys asiakkaisiinsa, joita viehättivät hänen pikkutyttömäisyytensä. Aika pitkään hän myös pohti silikonien ottamista, koska hän ajatteli suurempien rintojen myötä asiakaskunnan muuttuvan mieleisekseen. Minua ei tämä kovinkaan paljon kiinnostanut. Olisin harkinnut kirjan keskeyttämistä, jollei tunnustuksia olisi ollut luettavana enää vain sadan sivun verran.

Sanoisin, että kirja antaa melko kiillotetun kuvan seksityöstä. Tosin tietenkin osa seksityöläisistä viihtyy työssään eivätkä ole riistettyjä ja siitä näkökulmasta katsottuna kirja oli varmaankin ihan uskottava. Kannessa sen sanotaan perustuvan tositapahtumiin. Jo kirjan ulkoasu on viihdekirjamainen ja Miss S. tuo ammattinsa haittapuolena esiin lähinnä hankalat asiakkaat. Hänen näkökulmastaan ne varmasti ovatkin suurin haittapuoli, sillä hän selvästi pitää työstään. Hyvä niin.

Seuraavalla kirjastoreissullani vien kirjan takaisin bookcrossing-hyllyyn. Tämä ei tosin varsinaisesti ole bookcrossing-kirja, sillä tätä ei ole rekisteröity Bookcrossing-sivustolle. Minäkään en rekisteröintiä jaksa tehdä, vaikka kirjan matkaa olisikin varmasti mielenkiintoista seurata.

♥♥½

Lopuksi muistutan, että halukkailla on vielä pari päivää aikaa osallistua kirja-arvontaan. Osallistumisaikaa on keskiviikkoon klo 23.59 asti ja torstaina arvonkin voittajat. 

Virginie Despentes: Baise-Moi (Rape Me)

kannen suunnittelu: Marcia Salo

Virginie Despentes: Baise-Moi (Rape Me) 2002 (Baise-moi 1993) Grove Press 244 s. engl. Bruce Benderson (suomennettu nimellä Pane mua)
ostettu uutena

He shakes his head. This time he seems very solemn, about to say something he's sorry he has to: "I don't want to judge you, 'cause I don't know your story. On TV they said you'd fired on a woman and the father of a family for no reason at all.
"You'd think it was more moral of us if we'd been looking for money? There's no extenuating circumstances, you know enough about it to judge."
"It's hard to believe that it's you; if I'd passed you on the bus, I wouldn't have batted an eyelash."
Manu nods. "That's what makes it the ultimate scam, that's how we get away with it. If you watch TV tonight, you'll hear about some new stuff. Shot a child, which I know isn't the most popular thing to do. So if that's a problem for you and you want us to clear out, just say it before you start working on the wreck.

Nadine on prostituoitu, joka viettää suuren osan ajastaan katsomalla pornoa. Manu on joutunut raiskatuksi ja näkemään raiskaajiensa tappavan hänen ystävänsä. Manu ja Nadine kohtaavat sattumalta, ja aluksi Nadine on Manulle vain keino päästä pois kaupungista. He kuitenkin päätyvät yhteiselle retkelle, jonka aikana he nauttivat miehistä ja kylvävät ympärilleen kuolemaa ja tuhoa.

She can hear Karla swallowing her snot. Doesn't want her to be here, doesn't want to talk to her. Karla manages to speak: "How could you do that? How could you give in like that?"
Manu doesn't answer right away. She thinks she disgusts Karla even more than the guys. How could she do that? What an idiotic remark. 
She hears them starting their car. It's over. She answers, "After what just happened, I think it's cool that I'm breathing. Still alive, thrilled about that. That was nothing compared to what they could've done, all they did was fuck us..."
Karla's voice rises, announcing a real nervous breakdown: "How can you say that?" 

Despentes rikkoo perinteisiä sukupuolirooleja taitavasti. Nadine ja Manu eivät antaudu tunteidensa riepoteltavaksi eivätkä kirjan naishenkilöt ole ainakaan passiivisia. Silti tekojen absurdius ja silmitön raakuus olivat ajoittain minulle liikaa. Päähenkilöt ilmaisevat halunsa ja leikittelevät miehillä tahtonsa mukaan välillä julmaan loppuun asti. Kirjan edetessä pidin jo aika selvänä, että melkeinpä kukaan ei ole turvassa naisilta. Vaikka Nadine pohtii, pystyisikö hänkään tappamaan lasta, seuraavassa hetkessä lapsi on jo kuollut. Tavallaan minusta tuntui, että naisten kaikkia tekoja ei voinut pysähtyä kovin tarkasti miettimään, koska huomasin muutenkin voivani välillä pahoin. Kuolevia ihmisiä kuvataan välillä hyvinkin yksityiskohtaisesti ja Nadine ja Manu tuntuvat tarkastelevan murhaamiaan ihmisiä hyvin kylmästi. Aivan kuin he eivät pitäisi uhrejaan edes varsinaisesti ihmisinä. Toisiinsa he kuitenkin kiintyvät hyvin vahvasti, ja varsinkin lopussa heidän suhteensa syvyys on selvästi nähtävissä.

When she's going to work, she always wears the same outfit, the same perfume, the same lipstick. It's as if she figured out what to wear and isn't interested in discussing it anymore.
When she wears that hooker's costume, people she runs into look at her differently. She looks them right in the eye, all the men who pass her can have her. Even the oldest and the dirtiest can come up to her. As long as they pay cash, she'll lie on her back for any of them.

Kirjan alkupuolella Manun kokemukset miehistä eivät ole kovinkaan imartelevia. Manua lyödään, ja häntä lyönyt mies väittää Manun kerjänneen lyöntiä. Myöhemmin Manu joutuu väkivaltaisesti raiskatuksi ja raiskaajat tappavat hänen ystävänsä. Ennen murharetkeään Manu on nähnyt miehistä pimeän puolen. Olisiko Manu toiminut toisin, jos häntä olisi kohdeltu paremmin vai olivatko tapahtumat toisistaan riippumattomia? Minä uskoisin, että vastaus ensimmäiseen kysymykseen on kyllä, mutta tämä jäi lukijan pääteltäväksi.

Kirja jätti minut ristiriitaisiin tunnelmiin, minkä vuoksi kirjasta bloggaaminen ei ole kovin helppoa. Toisaalta kirja oli liian brutaali, jotta voisin siitä täysin sanoa pitäneeni, mutta toisaalta kirja herätti ajatuksia ja tunteita paljonkin. Baise-Moi ei todellakaan ole kevyttä luettavaa enkä suosittele kirjaa kovin heikkohermoisille. Olen itsekin huomannut Despentesin romaanin lukemisen jälkeen kaipaavani tavallista kevyempää lukemista. Jos muut Despentesin teokset ovat näin rankkoja, minun on odotettava hetki ennen kuin tutustun Despentesiin lisää. Vaikka Baise-Moi ei minulle täysosuma ollutkaan, mielenkiintoni on kuitenkin herännyt ja aion lukea Despentesia vielä lisää.

Minua mietitytti myös kirjan nimen suomenkielinen käännös Pane mua. Tässä tosin suomennos vastaa paremmin alkuperäistä nimeä kuin englanninkielinen käännös, mutta ainakaan äkkiseltään minulle ei tule mieleen mitään suomenkielistä kirjan nimeä, jossa olisi sana raiskaus. Esimerkiksi Joyce Carol Oatesin Rape - A Love Story on suomennettu Kosto - Rakkaustarina -nimellä. Vältelläänkö sanaa tarkoituksella suomenkielisissä kirjan nimissä vai olenko vain onnistunut välttymään niiltä kirjan nimiltä, joissa "raiskaus"-sana esiintyy?

Osallistun kirjalla Vive la France! -haasteeseen.

Muissa blogeissa: Ankin kirjablogi, Sanasta sanaan ja takaisin ja Häkkilintu kopissaan.

Juhana Pettersson: Sokerisamurai

Juhana Pettersson: Sokerisamurai 2013 Into 316 s.
kustantajalta pyydetty arvostelukappale

Pidän kirjoista, jotka kertovat muusikoista enkä mielestäni provosoidu kovin helposti. Nämä voisi mainita tärkeiksi syiksi sille, miksi tartuin Juhana Petterssonin esikoisromaaniin. 

"Äiti, äiti, mä sain sen, mä pääsin, mä oon siinä bändissä, ne otti mut."
"Sehän on upeeta, rakas." Äiti on hetken hiljaa. Hän on niin liikuttunut, ettei saa puhuttua. Äiti liikuttuu aina, kun menestyn. "Mä halaisin sua, jos olisin siellä. Halataan heti kun pääset kotiin. Mä olen niin ylpeä susta. Sä olet niin kaunis ja lahjakas, että niiden oli vaan pakko rakastaa sua."
Tiesin että tämä tekisi äidin onnelliseksi. Pysähdyn koulun pihalta jalkakäytävälle johtaville portaille, koska en malta lähteä mihinkään suuntaan.
"Ne oli tosi tylyjä siellä haastattelussa, mutta ne otti mut silti."
"Se on tosi hienoa, Stella. Äitisi on niin onnellinen sun puolesta. Tää on vasta alkua."
"Mä en olisi onnistunut ilman sua, äiti."   

Sugar Samurai on kahdesta ennalta toisilleen tuntemattomasta täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevasta tytöstä koottu bändi. Toinen Lumin ja Stellan löytäneistä miehistä ehdottaa puoliksi vitsillä, että Sugar Samurain konseptina olisi Lumin ja Stellan mainostemppuna toimiva lesbosuhde. Stella ottaa ehdotuksen tosissaan ja alkaa käyttäytyä julkisesti niin kuin hän ja Lumi seurustelisivat. Lumille suhde Stellan kanssa ei kuitenkaan ole pelkkä julkisuustemppu, sillä hän huomaa pikkuhiljaa rakastuvansa bänditoveriinsa. Lumin sydämeen sattuu, kun Stella flirttailee keikkojen jälkeen miehille ja pitää Lumia vain ystävänään. Stella on kunnianhimoinen ja on päättänyt, että hänestä tulee menestyvä muusikko. Stellan keinot saavuttaa kuuluisuus ovat vähintäänkin kyseenalaiset, sillä hänelle on aivan sama, ketä hänen pitää mielistellä päästäkseen huipulle. Lumi pitää Sugar Samuraita ohimenevänä ilmiönä eikä ole niin omistautunut bändille kuin Stella. Mikä on bändin ja ennen kaikkea sen muodostavien tyttöjen kohtalo?

Sugar Samurai on kaksijäseninen tyttöbändi, jonka jäsenet uskottelevat olevansa parisuhteessa keskenään. Kuulostaako tutulta? Minä en ainakaan voinut välttyä mielleyhtymistä erääseen venäläiseen tyttöbändiin, joka 2000-luvun alussa herätti kohua myös Suomessa. Kirjailija on tämän tietenkin tiedostanut itsekin ja ujuttanut tekstiinsä erään kirjan henkilön esittämän väitteen siitä, että Sugar Samurai on vain t.A.T.u.-kopio.

Sugar Samurain ulkokuori on mahdollisimman myyväksi kiillotettu ja jopa teennäinen, ja eräs Lumia ja Stellaa haastatteleva toimittaja jopa toteaa Sugar Samurain olevan feikein bändi, jota hän on koskaan haastatellut. Siloisen pinnan alla kuitenkin kuohuu ja musiikkibisneksen raadollisuus iskee lukijan tietoisuuteen välillä liiankin kovaa. En tietenkään tiedä, millaista muusikkojen elämä on kulissien takana, mutta ei pelkkänä musiikin kuuntelijanakaan voi välttyä siltä, miten usein naisartistien imago perustuu vahvasti seksiin. Musiikkivideoissa on usein vähäpukeisia naisia, joiden lahjat tai lahjattomuus peittyvät muihin avuihin. 

Kirjan päähenkilöt herättivät minussa ristiriitaisia tunteita. Ensin Stella tuntui ärsyttävän laskelmoivalta ja kylmältä ihmiseltä, mutta lopulta aloin hieman sääliä Stellaa. Stellan äiti minua inhotti. Miten kukaan voi kasvattaa lapsiaan sillä tavoin? Stellan äidin arvojärjestys on aivan päälaellaan ja menestys, raha ja vaikutusvalta voittavat ne oikeasti tärkeät arvot. Oikeastaan vähiten järkyttävä Stellan äidin neuvoista oli se, kuinka hän kehoittaa tytärtään jättämään poikaystävänsä, sillä poikaystävä ei ole oikea Stellalle. Minä luin kommentin niin, että Kosmo, Stellan poikaystävä, ei ole kukaan, josta voi hyötyä. Hän ei ole kuuluisa, oikealla alalla eikä rikas, joten hän ei voi tehdä Stellasta menestyvää tähteä. Vaikka Stella selvästi hyväksikäyttää monia ihmisiä oman mielensä mukaan, jollakin tapaa pidin Stellaa lopulta myös uhrina. Sokerisamuraissa hyväksikäyttäjän ja hyväksikäytettävän ero onkin melko häilyvä. Lumista pidin kirjan alkupuolella melko paljonkin. Hänessä oli jotakin hieman naiivia ja helposti lähestyttävää, mutta kirjan aikana Lumikin muuttuu ihmiseksi, josta en erityisemmin pidä. Tunteeni Sokerisamurain päähenkilöitä kohtaan kulkevat aivan vastakkaisiin suuntiin kirjan edetessä. 

Tämä kappale kannattaa ehkä jättää väliin, jollei kirjaa ole lukenut. Kirjan loppua voisi varmasti joku pitää melkein onnellisena, mutta minulle jäi lopetuksestakin surullinen olo. Lumi ja Stella tuntuivat takertuvan johonkin jo menetettyyn ja toimimattomaan, sillä eivät uskalla päästää irti tarinastaan tai toisistaan. Voi jatkaa lukemista.

Yleensä en pidä kirjoista, joita ei ole kirjoitettu kirjakielellä. Mietin siis hieman, mitäköhän tästä tulee, kun aloin lukea Sokerisamuraita ja kirjan ensimmäinen kappale oli tällainen: 
"Ootsä kans hakemassa tähän bändiin?" tyttö kysyy multa. Seison Museokadulla ja mietin miten pääsen portista sisään. Oon menossa sisäpihalle mutta se ois helpompaa jos tässä ois vaikka joku summeri. Tytöllä taitaa olla sama ongelma. Sillä on puhelin kädessä, joten mä toivon että se on soittanut jollekulle. 
Huomasin, että olin liian ennakkoluuloinen kirjan kieltä kohtaan, sillä toiseen lukuun päästyäni minulle selvisi, että Lumin näkökannasta kirjoitetut luvut ovat esimerkkini kaltaisella kielellä ja Stellan toimiessa kertojana kieli on huoliteltua kirjakieltä. Tällainen eri kertojien erottaminen toimii lopulta todella hyvin. Minua ei kauan häirinnyt Lumin tapa käyttää kieltä, ja mielestäni Lumin ja Stellan käyttämän kielen eroavuus kuvaa heitä hyvin ihmisinä.

En voi suositella kirjaa kellekään, joka provoituu helposti. Kirjassa käsiteltävät aiheet ovat rankkoja, sillä kirjaan mahtuu musiikkibisneksen pimeän puolen lisäksi muun muassa raiskaus. Sanoisin, että tämä on kirja, jota ei kannata tuomita pelkän ulkokuoren perusteella. Ehkä tähän kannattaa tarttua myös jonkun sellaisen, joka ei yleensä tällaista kirjallisuutta lue. Edellinen lause sai minut pohtimaan, mihin genreen Sokerisamurai pitäisi luokitella. Tämän kirjan tunkeminen johonkin lokeroon on vaikeaa, ja pidän parempana, että en edes yritä. Juhana Petterssonin Sokerisamurai on piristävän erilainen esikoisromaani, jonka en usko jättävän ketään kylmäksi. Oli sitten kirjan aiheuttama reaktio positiivinen tai negatiivinen. 

Petterssonin esikoisromaanin ovat arvostelleet lisäkseni Ahmu, Krista ja Taika.

Sokerisamurain myötä koin yhden uuden kotimaisen kirjailijan lisää.

****+