Chelsea Handler: My Horizontal Life

Chelsea Handler: My Horizontal Life 2007 (2005) Arrow Books 213 s. (ilmestynee kesäkuussa suomeksi nimellä Elämäni vaakatasossa. Yhden yön juttuja)
lainattu kirjastosta

Many people feel like a one-night stand is something to be ashamed of or embarrassed by. I disagree. There are many ways to get to know someone, and my personal favorite is seeing them naked in Happy Baby pose.
I also feel it is important to have sex soon after meeting someone in order to find out if you have sexual chemistry together. Otherwise, you could wait two to three months after you start dating someone only to discover that your new boyfriend is bad in bed, or even worse, is into anal beads and duct tape.
I can remember my first one-night stand like it was yesterday. Well, maybe not the first. Or the second... or the fifth. I'll just begin with what I can remember and not concern myself with order.
It was a starry summer night at the Jersey shore. Picture violins and a harmonica. Now picture the harmonica up my ass. I think it's safe to say that the Jersey shore, specifically an area called Belmar, isn't what pops into mind when thinking of romance.
I was around eighteen at the time. It's hard to say since I started lying about my age as soon as I got my boobs. My girlfriend Ivory and I had just graduated from high school and decided to celebrate by the water. Ivory and I had met freshman year and had been close ever since. Her parents came to America from Cuba long before Ivory was born. They had since tried to prove their loyalty to America with every child they'd had. Her brother's name is Cincinnati and she has a sister named July, presumably after the fourth. Somewhere along the way, they also converted to Judaism. 

Chelsea Handler tekee muun muassa koomikon ja näyttelijän töitä, ja häneltä on ilmestynyt myös neljä kirjaa. Hyvin myynyt My Horizontal Life on kirjoista ensimmäinen. Niin kuin nimestäkin voi jo päätellä, Handler kirjoittaa omista sänkypuuhistaan. Handler ei kuitenkaan ole kovin innokas sitoutumaan vaan harrastaa mieluummin vaakamamboa milloin kenenkin haluttavan miehen kanssa. Esikoisteoksessaan hän kertoo yhden yön juttujen aiheuttamista hauskoista tilanteista.

Sain tietää My Horizontal Lifen olemassaolosta katsoessani abookaffairin book haul -videota. Vloggaaja sanoi pitävänsä Chelsea Handleria hulvattomana. Kun huomasin, että kirja on hankittuna kirjastoon, päätin kokeilla, sillä yritän päästä ennakkoluuloistani hauskoiksi tarkoitettuja kirjoja kohtaan. Viime aikoina ne ovatkin oikeasti onnistuneet naurattamaan minua, ja nauraminen on tietysti aina kivaa, joten tämäkin kirja ansaitsi mahdollisuuden.

Nauroinkin jo heti ensimmäisten sivujen aikana, mutta kokonaisuutena kirja ei ollut hauskin lukemani. Jotkin tapaukset naurattivat paljon, jotkin eivät yhtään, mutta pieninä annoksina luettuna kirja oli sangen viihdyttävä. Minulle tuli vahvasti mieleen Sinkkuelämää-tv-sarja, joka tosin on mielestäni vieläkin hauskempi. 

Handler on rohkeasti sinut seksuaalisuutensa kanssa eikä hän häpeile tai peittele sitä. Kirjassa tosin puhutaan enemmän seksistä kuin varsinaisesti harrastetaan sitä. My Horizontal Lifessa on myös monia läheltä piti -tilanteita, koska Handler toteaakin viime hetkellä, ettei kumppani olekaan aivan mieluinen. Jotkin tapaukset saivat minut hieman epäilemään, onko Handler välillä hieman liioitellut, sillä osa sattumuksista tuntui melko uskomattomilta.

Kirjoitustyyli oli välillä melko töksähtelevä. Tosin tämä onkin Chelsea Handlerin esikoisteos ja ennen kirjan kirjoittamista hän on todennäköisesti naurattanut ihmisiä lähinnä suullisilla kertomuksilla, joten hänellä ei pakosti ole paljon kokemusta kirjoittamisesta. Kirjassa onkin olennaisinta sisältö eikä tyyli, mutta vähemmän hauskoissa kohdissa tyyli alkoi välillä häiritä.

Miehet tuntuivat kirjassa hyvin esineellistetyiltä. Chelsea tarkasteli heitä lähinnä seksiobjekteina ja pelkiksi kavereiksi kelpasivat lähinnä he, jotka eivät avioliiton tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi olleet potentiaalisia petikumppaneita.

Vaikka My Horizontal Life oli aika ajoin melko nauruhermoja kutkuttava, en todennäköisesti lue muita Handlerin teoksia. Kirjaston hyllystä niitä ei löydy, ja koin ainakin Handlerin esikoisteoksen vain kertakulutustavarana, joten en halua Handlerin kirjoja itsellenikään hankkia.

♥♥♥¼

Markus Zusak: Kirjavaras (kirjana ja elokuvana)

Markus Zusak: Kirjavaras 2014 (2008) (The Book Thief 2005) Otava 556 s. suom. Pirkko Biström
kirja saatu Blogat-yhteistyönä

Kun olimme ensimmäisen kerran samoilla tienoilla, Hans oli kahdenkymmenenkolmen ja taisteli Ranskassa. Suurin osa hänen joukkueensa nuorista miehistä halusi innokkaasti taistella. Hans ei ollut asiasta niinkään varma. Olin matkan varrella vienyt muutamia heistä, mutta voisi sanoa, etten kertaakaan ollut edes vähällä koskettaa Hans Hubermannia. Hänellä oli liian hyvä onni tai hän ansaitsi jäädä henkiin tai sitten hänen hengissä pysymiseensä oli jokin hyvä syy.
Armeijassa hän oli huomiota herättämättömän tavanomainen. Hän juoksi keskitasoisesti, kiipesi keskitasoisesti ja osasi ampua sen verran suoraan, ettei häpäissyt esimiehiään. Hän ei myöskään ollut missään niin hyvä, että hänet olisi valittu ensimmäisten joukossa juoksemaan suoraan minua kohti.

***PIENI MUTTA HUOMIONARVOINEN***
HUOMAUTUS
Vuosien mittaan olen nähnyt paljon nuoria miehiä, jotka luulevat juoksevansa toisia nuoria miehiä kohti. 
Väärin.
He juoksevat minua kohti. 

Kuolema kohtaa Lieselin ensimmäistä kertaa junamatkalla, jonka aikana Kuolema vie Lieseliltä pikkuveljen. Veljensä kuoleman vuoksi Lieselillä ei ole ketään tuttua turvanaan, kun hän saapuu ottovanhempiensa Hans ja Rosa Hubermannin luokse. Hän kaipaa äitiään, mutta löytää ystävän naapurissa asuvasta Rudysta. Ottoisä alkaa opettaa Lieseliä lukemaan öisin. Sanoista tulee Lieselille rakkaita ja hän hankkii luettavaa itselleen erikoisilla tavoilla. Ensimmäinen kirja tarttui hänen mukaansa pikkuveljen hautajaisista ja toisen Liesel nappasi kytevästä kirjakokosta. Kun Hansin ystävän poika saapuu Hubermannien luokse pyytämään ystävän palvelusta, Liesel saa uuden ystävän kellariin piilotetusta juutalaisesta.

Olin kuullut Zusakin kirjasta paljon ennen tätäkin vuotta ja olin lisännyt kirjan lukulistallekin. Kuitenkaan se ei ollut päätynyt luettavakseni ennen kuin universumi tuntui muistuttavan minua kirjasta joka toinen päivä. Ensin luin Hurjan hassun lukijan bloggauksen, josta minulle selvisi, että kirjan minä-kertojana on kuolema. Tuumasin silloin, että kuulostaapa mielenkiintoiselta. Sitten Irene hehkutti Kirjavarkaan maasta taivaisiin, ja kun syntymäpäiväarvontani yhteydessä kyselin kirjavinkkejä, kaksi osallistujaa suositteli Kirjavarasta. Sitten minulle vielä tarjoutui tilaisuus saada pokkari ja kaksi elokuvalippua bloggausta vastaan, joten vihdoin vuosien harkinnan jälkeen sain luettua Kirjavarkaan. Nyt vain ihmettelen, miksen lukenut kirjaa jo aiemmin.

Luen harvoin natsi-Saksaan sijoittuvaa kirjallisuutta. Kyseessä on ihan tietoinen valinta, sillä kyseinen ajanjakso saa minut vain niin ahdistuneeksi ja surulliseksi, että yleensä haluan ennemmin säästää itseni siltä. Se onkin yksi syistä, miksi luin Kirjavarkaan vasta nyt. Osasin varautua siihen, että tuskin pystyn lukemaan kirjaa kuivin silmin. Enpä usko, että kukaan on kovin yllättynyt, jos sanon, että kirja on harvinaisen koskettava lukuelämys.

Pidin suunnattomasti Zusakin ratkaisusta käyttää Kuolemaa minä-kertojana. Natsi-Saksassa kuolema lymyili aina ainakin nurkan takana, joten ratkaisu oli kirjan tapahtuma-aikaan sopiva ja persoonallinen. Joidenkin lukijoiden mielestä Kuoleman tekemät sivuhuomautukset (esimerkki alun lainauksessa) tekevät kerronnasta inhottavan töksähtelevää, mutta minä pidin niistäkin. Täytyihän niihin hetki totutella, mutta loppujen lopuksi nekin toivat kerrontaan ainutlaatuisuutta ja nokkeluutta. Viittaukset tulevaan olivat hieman häiritsevämpiä ja kirja olisi toiminut ilman niitäkin, ehkä osittain jopa paremmin.

Kirjavaras sai aikaan halun lukea lisää ajanjaksoon liittyvää kirjallisuutta. Kirja oli ajoittain hyvinkin raastava, niin kuin arvelinkin, mutta toisaalta se vei ison palan sydäntäni. 

♥♥♥♥♥

Niin kuin kirjan nimeen sopii Kirjavarkaasta on kirjoitettu todella monessa kirjablogissa: Järjellä ja tunteella, Kirjojen rakastaja, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, La petite lectrice, Luettua, Rivien väleissä, Notko, se lukeva peikko, Sallan lukupäiväkirja, Kirjaneidon tornihuone, Kirjojen parissa, Nenä kirjassa, Kirjahullun mietteitä, Todella vaiheessa, Yöpöydän kirjat, Tarinauttisen hämärän hetket, Lukuisat kissanpäivät, Kirjapäiväkirjani, Satun luetut, Kuvia ja sanoja, Lukematon maailma, Uusi Kuu, Books Under the Stairs, Pihin naisen elämää, Insinöörin kirjahylly, Kaikkea kirjasta, Kirjan viemää ja Pilvien tarkkailuun.

Kirjavaras K-12 kesto: 2 h 12 min ensi-ilta: 4.4.

En ole ennen blogiini elokuvista kirjoitellut, mutta kevään ja kesän aikana on tulossa ensi-iltaan ainakin kolme kirjallista elokuvaa, jotka haluaisin nähdä. On siis hyvinkin mahdollista, että lausun sanasen The Fault in Our Starsin (11.7.), Vampire Academyn ja Divergentin (9.4.) (linkit vievät kirjabloggauksiini ja suluissa on ensi-iltapäivämäärä) elokuvaversioista. Tosin Vampire Academyn googlettaminen jätti minut hieman hämmennyksiin, sillä elokuvaa ei löydy Finnkinon tulevasta ohjelmistosta, vaikka olen melkein varma, että se siellä jossakin vaiheessa oli. En siis ole täysin selvillä, onko Vampire Academy tulossa Suomen elokuvateattereihin ja jos on, niin milloin.

Eilisiltana kävin katsastamassa Kirjavarkaan elokuvasovituksen. Odotukseni olivat aika korkealla, sillä kirja oli mielestäni loistava. Elokuva ei onneksi pettänyt odotuksiani, vaikka tarina olikin tuoreena mielessä. Vaikka tarina olikin tuttu, mielestäni se on niin vahva, ettei se kulu kerrasta tai kahdesta. Elokuva ei ollut täysin kopio kirjasta vaan joitakin eroavuuksia huomasin, mitä pidin vain hyvänä, sillä lisätyt kommentit ym. tuntuivat tunnelmaan sopivilta ja osa niistä oli aika hauskoja.

Elokuva alkoi kirjan tavoin synkästi. Kertojaääni muistuttaa jokaisen kuolevaisuudesta ja Lieselin pikkuveli menehtyy junamatkalla. Elokuva toi kyyneleet silmiini useasti, vaikka osasin varautua surullisiin kohtiin.

Vuonna 2000 syntyneen ja Lieseliä esittäneen Sophie Nélissen näyttelijäsuoritus oli varsin uskottava ja hyvä. Uskon, että kyseisestä näyttelijästä kuullaan vielä paljon, sillä hänessä on ehdottomasti se jokin, taika saada henkilö eläväksi. Muutenkin näyttelijät tuntuivat minusta osiinsa sopivilta ja suoriutuivat hyvin.

Vaikka kirjassa oli myös siroteltu saksankielisiä sanoja kerronnan sekaan, elokuvassa ne tuntuivat häiritseviltä. Aluksi jo toivoin, että elokuvassa puhuttaisiin koko ajan saksaa, sillä nyt Saukerlit ja Saumenschit tuntuivat niin oudoilta englanninkielisen puheen seassa. Ei natsi-Saksassa ole varmasti puhuttu niin, joten mieluummin olisin ottanut dialogin kokonaan englanniksi tai kokonaan saksaksi. Muuten ajan henki oli tavoitettu hienosti. Hakaristit lasten takeissa ja juutalaisten pahoinpitelyt tuntuivat hyvin pysäyttäviltä.

Elokuvaseuralaiseni piti elokuvasta, mutta koki kertojaäänen melko irralliseksi ja oudoksi ratkaisuksi. Koimme molemmat elokuvaa katsoessamme melkoisen tunnemyrskyn ja keskustelimme elokuvan jälkeen natsi-Saksan ajan käsittämättömyydestä.

Kirjavaras tuli ensi-iltaan eilen, joten olin yllättynyt yleisön määrän vähyydestä. Ehkäpä aihe ole kaikkein mediaseksikkäin, mutta elokuva on kuitenkin ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Kiitos kirjasta ja elokuvalipuista SF Film Finlandille!

Kirjavarkaan filmatisoinnin ovat ehtineet käydä katsastamassa myös Minna Vuo-Cho ja Linnea.

Kazuo Ishiguro: Never Let Me Go

Kazuo Ishiguro: Never Let Me Go 2005 Faber and Faber 282 s. (ilmestynyt suomeksi nimellä Ole luonani aina)

Olen kuullut Ishiguron kirjasta paljon kehuja, mutta minulla ei ollut ennen lukemista aavistustakaan, mistä kirja oikein kertoo. Näin tämä kirja onkin parasta lukea, sillä kirjailija tiputtelee lukijalle tiedonmuruja hiljalleen. Varoitan jo siis alkuun, että tätä arvostelua tuskin kannattaa lukea, jos ei ole tätä kirjaa lukenut ja aikoo ehkä vielä jossakin vaiheessa lukea.

Kathy H. alkaa muistella nuoruuttaan Hailshamin sisäoppilaitoksessa. Ensin lukijasta vaikuttaa, että Hailsham on ollut melkein maanpäällinen taivas, mutta pikkuhiljaa Kathy tiputtelee vihjeitä Hailshamin paljon synkemmästä tarkoituksesta. Hailshamin oppilaat ovat klooneja, joiden päämääränä on työskennellä ensin valvojina ja päätyä sitten luovuttajiksi. Hailshamin oppilaille korostetaan, miten erityislaatuisia he ovat ja kuinka heidän täytyy pitää todella hyvää huolta terveydestään. Hailshamissa luovuus on hyvin arvostettua. Välillä salaperäinen Madame käy valikoimassa taideteoksista kerman päältä. Kathy arvostaa kuitenkin Hailshamissa eniten ehkä ihmisiä. Hän muodostaa alkuun erottamattomalta vaikuttavan kolmikon Tommyn ja Ruthin kanssa. Kirja onkin loppujen lopuksi tarina ystävyydestä, hieman rakkaudestakin. Science fiction -vaikutteet ovat tarinassa sivuosassa.

Ishiguron kirja toi minulle hieman mieleen viime kuussa lukemani Neal Shustermanin upean Unwind-kirjan. Molemmissa kirjoissa osan nuorista kohtalona on luovuttaa elimiä. Ishiguron kirjassa elinluovutukset tapahtuvat kuitenkin hiljalleen, joten luovuttajat voivat elää vielä monta vuotta ensimmäisen luovutuksensa jälkeen. Ishiguron kirjan päähenkilöt suhtautuvat myös kohtaloonsa hiljaisen hyväksyvästi. Välillä Ruth, Kathy ja Tommy haaveilevat erilaisesta tulevaisuudesta kuin se, mikä heille on suunniteltu, mutta he eivät tee mitään kovin radikaalia toteuttaakseen unelmansa.

Tämä hiljainen hyväksyntä herätti minussa ihmetystä. Eivätkö kloonatut luovuttajat halua pelastua kohtaloltaan? Ei ainakaan minusta kuulosta kovin houkuttelevalta joutua vain nipuksi elimiä, jotka yksi kerrallaan luovutetaan jollekin muulle niitä tarvitsevalle. Yleensä dystopiakirjoissa on jonkinlainen vastarintaliike, mutta tässä kirjassa ei sellaista kunnolla ole.

Kirjan tunnelma on haikea, sillä lukija kyseenalaistaa, onko kloonien kohtalo hyväksyttävä. Kirjassa muut ihmiset pitivät klooneja ensin sieluttomina ja aivan erilaisina kuin "oikeat" ihmiset. Silti lukijan mielessä ei ole epäilystäkään siitä, etteivät kloonit olisi aivan yhtä arvokkaita olentoja kuin muutkin ihmiset. Ei ole lainkaan epäselvää, pitäisikö klooneja kohdella yhtä hyvin kuin niitäkin, joille kloonit jossakin vaiheessa elämäänsä luovuttavat elimiä.

Kazuo Ishiguron tyyli on rauhallinen. Asiat paljastetaan hiljalleen ja muuten Kathy kertoo tavallisesta arjestaan. Kirjaa lukiessani janosin seuraavaa paljastusta ja yritin yhdistellä Kathyn antamia tiedon palasia kokonaisuudeksi. Jotkut ovat kuvanneet Ishiguron kirjaa osittain jopa tylsäksi, mutta minä en tylsistynyt missään vaiheessa. Rakastuin Ishiguron tyyliin kirjoittaa.

Ishiguron dystopia-romaania on luettu muun muassa Katjan / Lumiomenan, Rosan ja Anna Elinan blogeissa.

Osallistun kirjalla Lukemattomat kirjailijat -haasteeseen.

*****