lainattu kirjastosta
Ihmiset soittivat ovikelloa hyvin eri tavoin, vaikka sen pitäisi olla mekaaninen laite eikä varsinaisesti mikään soitin. Kenen tahansa temperamentin ja mielentilan pystyi kuulemaan siitä, miten hän vaati ovea auki. Nyt Siirin oven takana oli soittaja, joka oli täynnä energiaa ja ilmeisesti kiireinen, kenties suorastaan hätäinen, joten hän ei ollut Ehtoolehdon asukas, ei myöskään siivooja tai kukaan muu työnsä puolesta ovikelloja soittava, ei Sinikka Sundström, koska Sundström ei ollut energinen ja innokas, eikä Virpi Hiukkanen, koska hän ei soittanut ovikelloa vaan tuli omilla avaimilla sisään. Joten soittajan täytyi olla Mika Korhonen.
Palvelutalo Ehtoolehdossa tapahtuu kummia. Nuori kokkipoika Tero kuolee, vanhuksien lääkitystä nostetaan syyttä suotta ja asukkaita laskutetaan turhaan. Palvelukodissa asuvat ystävykset Siiri ja Irma, jotka ajelevat mielellään raitiovaunulla ympäri Helsinkiä ja jotka eivät pelkää kuolemaa vaan dementiaosastolle päätymistä. Irma ei kuitenkaan ole enää oma itsensä, ja Siiri alkaa pelätä, mitä hänen ystävälleen on tapahtumassa.
En muista, olenko ikinä ennen lukenut kirjaa, jonka päähenkilöt ovat yhdeksänkymppisiä. En myöskään muista, milloin olisin lukenut näin hauskan kirjan. Yleensä välttelen huumoripitoisia kirjoja, koska useimmiten niiden hauskuus ei oikein tavoita minun huumorintajuani. Kuolema ehtoolehdossa on tragikoominen, mutta osa päähenkilöiden Siirin, Irman ja Anna-Liisan elämänmenosta ja sutkautuksista todella kutkuttivat myös minun ei-niin-herkkiä nauruhermojani. Lindgren osaa tehdä pikkutarkkoja maailmanmenosta havaintoja, joita esittämällä hän saa lukijan huomaamaan, miten paljon asiat ovat muuttuneet entisestä. Välillä esimerkiksi suomen kielen muutokset johtavat pienoisiin väärinkäsityksiin, joista Lindgren on kirjoittanut hersyvän hauskasti.
Kirjalla on myös vakava puolensa. Kuolema ehtoolehdossa kärjistää vanhustenhoidon epäkohtia ja saa lukijan miettimään, millaisella laidalla iäkkäiden ihmisten hoito Suomessa on. Toivottavasti ei ihan kirjassa kuvatun kaltaisella, mutta varmasti parantamisen varaa olisi vaikka kuinka. Palvelukoti Ehtoolehto laskuttaa jokaisesta mahdollisesta palvelusta ja siellä asuvien ikäihmisten lääkitykset eivät taida olla ihan kohdillaan.
Kuolemaa ehtoolehdossa voisi kai osittain kutsua dekkariksi, mutta minä en sellaisena kirjaa kokenut. Kyllähän Siiri tovereineen selvitti salamyhkäisiä tapahtumia, mutta luin kirjan kritiikkinä vanhustenhoidon epäkohdille, tarkkasilmäisinä huomioina nykyisestä maailmasta ja myös hurmaavana kertomuksena kuolemattomasta ystävyydestä.
Kirjan lukija voi muodostaa oman mielipiteensä siitä, mitä kirjassa sitten oikeasti tapahtui. Asioiden jättäminen avoimiksi toimii Lindgrenin kirjassa, vaikka en ole vielä ihan tietoinen, mille kannalle lopulta jään. Onko palvelukoti Ehtoolehto ihan tavallinen vai ei?
En ihan rakastunut eli taidan olla poikkeuksellinen tämän lukenut bloggaaja. Kirja ei temmannut minua täysillä mukaansa, eikä minun tarvinnut unohtaa muuta elämää kirjaa lukiessa. Silti viihdyin mainiosti Kuolema ehtoolehdossa -romaanin parissa. Minna Lindgrenille kiitokset erilaisesta kirjaideasta ja älykkäästi kirjoitetusta romaanista.
Minna Lindgrenin Kuolema ehtoolehdossa -romaanista on kirjoitettu ainakin seuraavissa blogeissa:
Amman kirjablogi
Annelin kirjoissa
Annelin lukuvinkit
Hemulin kirjahylly
Kirjasfääri
Kirjojen keskellä
Kirsin kirjanurkka
Kulttuuri kukoistaa
Lukuneuvoja
Lukutoukan kirjablogi
Lukutoukan ruokalista
Notko, se lukeva peikko
Oota, mä luen tän eka loppuun
Pisara
Rakkaudesta kirjoihin
****
