Anu Holopaisen Täti-turnee Turun pääkirjastossa

Luettuani Ilmestyskirjan tädin satuin käymään Anu Holopaisen blogissa ja huomaamaan, että Holopainen on tulossa kertomaan uudesta kirjastaan Turun pääkirjastoon. Minun ei tarvinnut kauan miettiä ennen kuin päätin, missä vietän perjantai-iltapäiväni.

Holopainen kertoi kirjoittaneensa ensin aivan toisenlaista kirjaa samasta aiheesta. Kirja oli tunnelmaltaan melko ahdistava, ja monella oli kerrottavana oma tarinansa, kun he kuulivat tekeillä olevan kirjan aiheen. Näistä tarinoista tuli materiaalia hieman liikaakin, ja Holopainen päätti lopulta jättää idean hetkeksi hautumaan. Hän kirjoitti puolen vuoden ajan aivan muuta, kunnes aloitti uudestaan. Tällä kertaa kirjoittaminen olikin kevyttä ja vapaata. Hahmot vain syntyivät ja tuntuivat heti eläviltä. Ensimmäinen luonnos syntyi nopeassa tahdissa. Ilmestyskirjan tätiä ei yhdistä alkuperäiseen käsikirjoitukseen oikein muu kuin se, että päähenkilönä on edelleen nuori perheenäiti.

Holopainen käytti myös Ilmestyskirjan tädin työelämän kuvailussa apunaan kuulemiaan tosikertomuksia. Tarinat olivat kirjailijan mukaan pöyristyttäviä. Hän ei itse olisi mitenkään pystynyt keksimään niin kamalia simputuskeinoja kuin millaisista jotkut työntekijät ovat joutuneet kärsimään. Hän totesikin, että kirjassa tapahtuvat työelämän kauheudet ovat tositapahtumiin perustuvia, vaikka arveli, että osa lukijoista pitää kauheuksia epäuskottavina.

Kun fantasiakirjailijaksi leimautunut valtaa uudenlaisen kirjallisuuden lajin, kirjailija voi varautua myös nuiviin reaktioihin. Vanhat fanit ja kustantamo saattavat olla pettyneitä genren vaihdoksen vuoksi. Holopainen olikin kuullut eräältä vanhalta faniltaan kommentin, ettei kirja kuulosta aivan hänen mieleiseltään. Toisaalta Reta, joka oli myös kuuntelemassa Holopaista, totesi lukeneensa Holopaisen kirjoja innokkaasti nuorempana ja pitäneensä Ilmestyskirjan tätiä todella hauskana. Kirjailija kertoi, että hän ei osaa kirjoittaa mittatilaustyönä vaikkapa Köyliöön sijoittuvaa ihmissusitarinaa, vaan hän kirjoittaa sellaisen tarinan, joka on milloinkin tulossa. Eihän Ilmestyskirjan tädistäkään tullut lainkaan alkuperäisten suunnitelmien kaltainen.

Holopaisen aiemmat kirjat ovat ilmestyneet Kariston kustantamina, mutta Ilmestyskirjan tädistä Karisto ei innostunut. Karisto ehdotti suuria muutoksia, joiden jälkeen julkaiseminen olisi ollut ehkä mahdollista, mutta Holopaisen mielestä muutettavaksi ehdotetut asiat tekivät kirjasta juuri sen, mikä se on. Siksi hän lähetti käsikirjoituksen tarjolle pariin muuhunkin kustantamoon, ja Myllylahdelta tuli nopeasti innostunut vastaus. Holopainen halusi mieluummin kirjalleen kustantamon, joka rakastaa kirjaa, joten ratkaisu oli selvä.

Myllylahti kuvaili Ilmestyskirjan tätiä erilaiseksi chick litiksi. Holopaisen olikin sitä mieltä, että kun erilaiset kirjailijat päätyvät chick litin pariin tarkoituksella tai vahingossa, he tuovat genreen oman mausteensa. Holopainen arveli, että ehkäpä chick lit kehittyy myös ulos korkkarimerkkilaukku-jutuista ja myös vakavampaa chick litiä alkaa ilmestyä enemmän.

Holopainen oli yllättynyt siitä, että Suomi lukee -sivustolla Ilmestyskirjan täti oli luokiteltu uuskummaksi. Hän on tottunut pitämään uuskummaa vakavampana ja oikeastaan korkeakirjallisena spekulatiisen fiktion lajina. Yllätys oli kuitenkin iloinen, ja Holopainen totesi, että ovathan kirja ja Liila aika kummallisia.

Kohderyhmää kysyttäessä Holopainen sanoi toivovansa kaikkien lukevan Ilmestyskirjan tädin, mutta etenkin työelämässä kovia kokeneille kirja voi olla antoisa. Kirja tarjoaa eräänlaisen kostofantasian, jossa paha saa palkkansa. Kirjailija arvelee, että Ilmestyskirjan tädin satiirinen tyyli jakaa lukijoita. Todennäköisesti kirjaa joko inhoaa tai rakastaa, mutta Holopaisen mielestä tällaiset reaktiot ovat parempi asia kuin, että kirja olisi lukijoiden mielestä mitäänsanomaton. Kirja on löytänyt tiensä jo muutamaan kirjablogiin, joissa Ilmestyskirjan täti on saanut kaksi kiittävää ja yhden ei-niin-ihastuneen arvion.

Juttuni on kirjoitettu vain muistini pohjalta, mutta olen pyrkinyt mahdollisimman todenmukaiseen selontekoon. Pahoitteluni mahdollisista virheistä Anu Holopaisen kertomissa asioissa.

Lopuksi pyysin vielä vähän vanhempaan Holopaisen kirjaan omistuskirjoituksen. Olen kerännyt Syysmaa-sarjaa oman hyllyyni, koska haluaisin palata sen pariin. Ehkäpä kesällä olisi sopivasti aikaa.

Myös Reta on blogannut Anu Holopaisen kohtaamisesta.

Täti-turnee pysähtyy vielä näissä paikoissa:

Lauantai 10.5. klo 12.00 Suomalainen Kirjakauppa, Tampere (Hämeenkatu 18)
Lauantai 10.5. klo 14.00 Tampereen pääkirjasto, Olotila

Lauantai 24.5. klo 12.00 Suomalainen Kirjakauppa, Mikkeli (Maaherrankatu 13)
Lauantai 24.5. klo 13.30 Mikkelin pääkirjasto

Anu Holopainen: Ilmestyskirjan täti

Kansi: Satu Kontinen

Anu Holopainen: Ilmestyskirjan täti 2014 Myllylahti 290 s.
kustantajalta pyydetty arvostelukappale

Oven savulasin läpi näkyi lähestyvä varjo, ja asettelin hymyä valmiiksi huulille. Ovi aukesi ja hymyni jäätyi irveeksi.
"Morjens", Liila tervehti savuke suupielessä roikkuen. Tapansa mukaan hän ei kunnioittanut perhetapaamista asuvalinnallaan, vaan oli pukeutunut violetin ja oranssin kirjavaan kaapumaiseen rytkyyn, jonka päälle oli kietaistu vihreä verkkomainen villatakki. Mustat hiukset olivat kahdella sykeröllä joista roikkui irrallisia suortuvia. Kampauksentapainen oli viimeistelty päälaelle nostetuilla myrkynvihreillä paksusankaisilla silmälaseilla, jalassa kolisivat maihinnoususaappaat. Hän näytti prätkäjengiläisen ja puunhalaajahipin rakkauslapselta, ja kun hän kiepautti tupakan suupielestä toiseen, ilmassa tuulahti viskin aromia. Mutta ainakin hän vielä tuli ulos polttamaan.
"Mitäs kuuluu!" Liila ei kysynyt vaan ikään kuin komensi. Pojat hyppäsivät halaamaan hänen laihoja kinttujaan.
"Mitäpä tässä." Jarno hymyili. "Töitä ja perhe-elämää."
"Just just", Liila totesi ja se kuulosti korvissani tuomitsevalta, ikään kuin hänellä olisi jotakin kunnollisten ihmisten tavallista elämää vastaan. Luultavasti olikin.

Airi Kivikko on todella ihastunut miehensä sukuun, mutta viime aikojen sukujuhlia on pilannut Lampisen suvun omalaatuinen Liila-täti. Airin mielestä Liila on aivan sietämätön ja hirveä, mutta muu suku tuntuu nauttivan Liilan seurasta. Onko Liilalla kenties maagisia lahjoja, joilla hän saa lumottua ihmiset puolelleen? Kun Liilasta tulee lähes sukulaisen lisäksi työkaveri ja työpaikalla alkaa tapahtua kummia asioita, Airi alkaa vakuuttua siitä, että Liilalla täytyy olla salaisia kykyjä.

Luin Anu Holopaisen fantasiakirjoja reilu kymmenen vuotta sitten. Pidin niistä suuresti, mutta silti hänen kirjojensa lukeminen jossakin vaiheessa jäi muun fantasian ohessa. Viime aikoina minua on alkanut houkutella ajatus varsinkin Welman tyttöjen pariin palaamisesta, ja kun huomasin Holopaisen tekevän uuden aluevaltauksen maagisen chick litin puolelle, Ilmestyskirjan tätikin alkoi kiinnostaa. Luinhan viime kesänä Sophie Kinsellan maagisella realismilla maustetun Twenties Girlin, joten arvelin, että Holopaisen uutuuskin voisi olla minulle mieleistä chick litiä.

Heti alku ei minua aivan vakuuttanut, mutta pikkuhiljaa pääsin kirjan maailmaan sisälle. Lopulta kirjan luettuani mietin, että tällaista voisin lukea lisääkin. Arkisen ja maagisen yhdistelmä on minun mieleeni. En olisi tätä todennäköisesti määritellyt chick litiksi, jollei jo kannessa kirjaa luokiteltaisi kyseisen genren edustajaksi. Vaikka tiedän, että tämänkin voi chick litin alaan laskea, sillä kirja todellakin käsitteli modernin naisen elämän ongelmia kevyesti ja humoristisesti, minulle chick lit merkitsee ennen kaikkea miespulmia ja ulkonäkökeskeisyyttä. Pidän enemmän tällaisesta hieman syvällisemmästä chick litistä. Vaikka kirja on kerrottu naisnäkökulmasta, Holopainen käsittelee kirjassaan monen ihmisen, niin naisten kuin miestenkin, elämää koskettavia huolia.

Kirjassa käsitellään työpaikkojen yt-neuvotteluja ja työstressiä. Kirja ei ole tarkoitettu vain pelkäksi ajankuluksi vaan siitä on luettavissa kritiikkiä kustannusten karsimiselle työntekijöiden kustannuksella. En ole itse vielä työelämässä, mutta voin kuvitella, että Airin ja Airin työkavereiden tuntemukset ja reaktiot irtisanomisiin ovat hyvinkin realistisia. Tietenkin kirjassa on myös maaginen vivahteensa, mutta suurimmaksi osaksi kirja voisi olla valitettavasti täyttä totta. En ole aiemmin lukenut kirjallisuutta, jossa keskitytään nykyisen työelämän ongelmiin, mutta uskallan silti arvella, että Ilmestyskirjan tädissä oli tartuttu aiheeseen melko tuoreella otteella. Airilla on myöskin vaikeuksia työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisessa, ja uskon, että näihinkin ongelmiin moni lukija voi samaistua.

Airin suhtautuminen Liilaan tuntui melko ihmeelliseltä. Miten Airi voi olla niin ennakkoluuloihinsa jumittunut? Liila oli hänelle ystävällinen silloinkin, kun Airi ei pakosti ystävällisyyttä olisi osakseen ansainnut. Erilaiset luonteet ovat kirjassa todellisessa törmäyskurssissa. Luulisin kuitenkin, että tosielämässä ihmiset sietävät kumppaninsa ärsyttäviä sukulaisia paremmin kuin Airi. Tunsin aikamoista myötähäpeää, kun hän alkoi avautua Liilan kauheudesta sukujuhlissa. Liilan ja Airin suhteen oli varmasti tarkoituskin olla kärjistetyn räjähdysaltis, ja se oli tärkeä osa kirjan ideaa, mutta silti Airin käytös sai minut monta kertaa pyörittelemään silmiäni.

Ilmestyskirjan täti oli varsin mukava luettava, mutta aivot narikkaan -kirjallisuudeksi en tätä luokittelisi. Hyvä niin. Jos kaipaat viihdyttävää kirjaa, joka voi saada sekä nauramaan että ajattelemaan, Ilmestyskirjan täti on hyvä vaihtoehto.

♥♥♥♥

Kristan mielestä on ihanaa, että Suomessa kirjoitetaan hyvää viihdekirjallisuutta.