Marissa Meyer: Cress

Kansikuva: Michael O.

Marissa Meyer: Cress 2014 Puffin Books 550 s.
lainattu kirjastosta

Bloggaus käsittelee sarjan kolmatta osaa, joten se voi sisältää paljastuksia edellisten osien juonista.

Her satellite made one full orbit around planet Earth every sixteen hours. It was a prison that came with an endlessly breathtaking view - vast blue oceans and swirling clouds and sunrises that set half the world on fire.
When she was first imprisoned, she had loved nothing more than to stack her pillows on top of the desk that was built into the walls and drape her bed linens over the screens, making a small alcove for herself. She would pretend that she was not on a satellite at all, but in a podship en route to the blue planet. Soon she would land and step out onto real dirt, feel real sunshine, smell real oxygen.
She would stare at the continents for hours and hours, imagining what that must be like.
Her view of Luna, however, was always to be avoided. Some days her satellite passed so close that the moon took up the entire view and she could make out the enormous glinting domes on its surface and the sparkling cities where the Lunars lived. Where she, too, had lived. Years ago. Before she'd been banished. 

Cress on ollut vankilassaan maapalloa kiertävässä satelliitissa jo vuosia. Hän kuuluu kuukansaan, mutta hänellä ei ole kansalle ominaisia voimia. Hänestä on kuitenkin kuukansalle hyötyä, sillä hän pystyy muun muassa estämään kuukansan alusten näkyvyyden maapallolla asujille. Viime aikoina Cress on kuitenkin avustanut Cinderin pakomatkaa, sillä hän on kiintynyt ihmisiin tarkkaillessaan heitä. Ihmisten suojeleminen kuukansan valtiaan Levanan päähänpistoilta on alkanut tuntua paljon tärkeämmältä kuin Cressin oman kansan intressit.

Aiemmat osat eivät ole temmanneet minua heti ensimmäiseltä sivulta lähtien otteeseensa, mutta Cress on varsin kiinnostavaa ja vauhdikasta luettavaa alusta saakka. Pidin uudesta hahmosta, Tähkäpäähän perustuvasta Cressistä, aika paljon. Hän on ihastuttavan kömpelö ja ujo uudessa ympäristössä, ja hänen ensi-ihastumisensa kuvailu tuo mieleen omat teiniajat.

En ole kovinkaan paljon lukenut satumukaelmia, mutta olen silti varma, että Meyerin The Lunar Chronicles on genren parhaimmistoa. Meyer käyttää satuja ihailtavan omaperäisesti, ja satuihin löyhästi perustuvissa hahmoissa on paljon aivan uutta. Ensimmäinen osa kärsi pienoisesta ennalta-arvattavuudesta, mutta mielestäni muilla osilla ei ole ollut kovin paljon samantyyppisiä ongelmia. 

Kyborgien kohtelu on herättänyt minussa suuttumusta ensimmäisestä osasta lähtien, mutta onneksi tässä osassa siihen tulee jotakin parannusta. Sarjassa keskitytään kahdenkin väestöryhmän epäoikeudenmukaiseen kohteluun. Kuusta paenneet kuukansan edustajat ovat pelättyjä ja inhottuja, vaikka tämän osan aikana paljastuu, että niin ei ole maapallon ympäri. Kyborgeja ei pidetä varsinaisesti edes ihmisinä, mikä on mielestäni hieman ihmeellisenä, sillä suurin osa kyborgeista on kuitenkin ollut alunperin ihmisiä, joiden osia on vain korvattu teknisillä vempaimilla. Miten tämä yhtäkkiä alentaa ihmisen asemaa ja oikeuttaa hänen hyväksikäyttönsä muun muassa ruton parannuskeinon etsimisessä?

Harmi, että Winter ilmestyy vasta ensi vuonna. Luulin sen ilmestyvän jo alkuvuodesta, mutta googletuksen jälkeen minulle selvisikin, että se on ilmestymässä vasta ensi vuoden marraskuussa. Winter vaikuttaa jo nyt todella kiinnostavalta hahmolta sen perusteella, millainen hän oli Cressissä. En yleensä lue sarjojen ekstratarinoita, mutta minun on ehkä pakko lukea kuningatar Levanan tarinan kertova Fairest, jonka pitäisi ilmestyä tammikuussa ja joka on ilmeisesti ihan oikean kirjan pituinen eikä vain novelli. Siinä on kuviakin ja katkelma Winter-kirjasta. Aloin odottaa tammikuuta.

♥♥♥♥½

Kirjaneidon mielestä kirjassa on sopivassa suhteessa toimintaa, jännittäviä paljastuksia, huumoria ja ripaus romantiikkaa.

The Lunar Chronicles 
Cinder 2012
Scarlet 2013
Cress 2014
Winter 2015 

Marissa Meyer: Scarlet

Marissa Meyer: Scarlet 2013 Puffin 452 s.
lainattu kirjastosta

But she'd been gone for over two weeks. Just disappeared without sending a comm, without a good-bye, without any warning. She'd even missed Scarlet's eighteenth birthday, though she'd bought the ingredients for Scarlet's favorite lemon cake the week before. 
None of the farmhands had seen her go. None of the worker androids had recorded anything suspicious. Her portscreen had been left behind, though it offered no clues in its stored comms, calendar, or net history. Her leaving without it was suspicious enough. No one went anywhere without their ports.
But that wasn't the worst of it. Not the abandoned portscreen or the unmade cake.
Scarlet had also found her grandmother's ID chip.
Her ID chip. Wrapped in cheesecloth spotted red from her blood and left like a tiny package on the kitchen counter.
The detective said that's what people did when they ran away and didn't want to be found - they cut out their ID chips. He'd said it like he'd just solved the mystery, but Scarlet figured most kidnappers probably knew that trick too.

Scarlet on kirjasarjan toinen osa, joten bloggaus sisältää paljastuksia ensimmäisen osan juonesta!

Scarlet Benoit'n isoäiti on ollut kadoksissa yli kaksi viikkoa ja poliisi on päättänyt lopettaa tapauksen tutkinnan, sillä he ovat varmoja siitä, että Scarletin isoäiti on kadonnut vapaaehtoisesti. Scarlet ei jaa poliisien mielipidettä vaan aloittaa oman etsintäretkensä, johon hän saa apua mystiseltä Wolfilta. Toisaalla Cinder on karkaamassa vankisellistään. Hän ei ole vielä tottunut ajatukseen, että hän on prinsessa Selene, Lunar-kansan oikea johtaja. Vallan kaapannut kuningatar Levana haluaa saada Cinderin käsiinsä keinolla millä hyvänsä, sillä hän ei halua menettää kruunuaan kyborgi-prinsessalle. 

Marissa Meyerin Scarlet on ollut minulla kesken poikkeuksellisen kauan, sillä aloin lukea sitä jo kaksi ja puoli kuukautta sitten. Kirjan lukeminen ei kestänyt pitkään siksi, että kirja olisi huono vaan siksi, että lukufiilikseni ei vain ole ollut oikea. Olen valittanut, ettei YA-spefi ole oikein maistunut eikä tämänkään lukeminen oikein edistynyt juuri siksi, että kirja on kyseistä genreä. 

Scarlet oli joiltakin osin ensimmäistä osaa parempi mutta joiltakin osin myös huonompi. Kirja oli hieman vähemmän ennalta arvattava, vaikka nytkin kaikki käänteet eivät yllättäneet. Kirjan varsinainen päähenkilö Scarlet ei kuitenkaan ollut minusta yhtä kiehtova hahmo kuin Cinder, mutta onneksi kirjassa riitti kyllä Cinderiakin. Ennen sarjan lukemista jotenkin luulin, että kirjat ovat itsenäisiä teoksia, koska minulle oli selvinnyt, että kussakin kirjassa on eri päähenkilö, mutta toisen osan luettuani huomaan olleeni täysin väärässä. Toista osaa lukiessa ei ole samanlaista maailmaan ja ideaan kohdistuvaa alkuviehätystä kuin sarjaan tutustuessa, mutta The Lunar Chronicles -sarjan idea onneksi jaksaa kiinnostaa enemmän kuin yhden kirjan verran.

En ole lukenut paljon satumukaelmia, mutta Meyer näyttää, miten vanhoja ideoita kierrätetään tyylikkäästi. Sarja ei tunnu hetkeäkään tunkkaiselta tai ennen kuullulta vaan kirjailija on onnistunut ottamaan valitsemistaan saduista tuttuja piirteitä, joita hän käyttää aivan uudella tavalla. Scarletin hahmo perustuu pieneen Punahilkkaan, mutta Scarlet ei onneksi ole niin avuton kuin moni perinteisten satujen naishahmo. Vaikka Scarletista ei tullut minulle niin mieleinen kuin Cinderista, Scarlet on myös varsin onnistunut hahmo. Jään odottamaan mielenkiinnolla, millaisen hahmon Meyer on luonut Tähkäpää esikuvanaan, sillä seuraava osa Cress perustuu kyseiseen satuun.

Toista osaa lukiessani en nähnyt punaista (pun intended) niin usein kuin Cinderin parissa. Lähinnä yksi kohtaus, jossa Cinderin äitipuoli Adri haukkuu Cinderiä prinssi Kaille ja toteaa, etteivät kyborgit ole muuta kuin rasite ahkeralle yhteiskunnalle sai minut raivoihinsa. Adri kohteli Cinderia miehensä kuoleman jälkeen kuin orjaa ja pakotti Cinderin tuomaan kaikki kovalla työllä ansaitsemansa rahat Adrin käytettäviksi. Kukakohan tässä kuviossa on se ahkera ja kuka rasite? Adri kohtelee Cinderia niin epäoikeudenmukaisesti, että en voi muuta kuin inhota ilkeää äitipuolta sydämeni pohjasta. Meyer on onnistunut luomaan hyvin voimakkaita tunteita herättävän hahmon.

Tarina käy vain jännittävämmäksi sarjan edetessä ja luen varmasti kolmannen osan kesän aikana, vaikka se ei omien kirjojen kesään sovikaan. The Lunar Chronicles on aika koukuttava sarja ja molempien lukemieni osien jälkeen on tullut tunne, että tätä on pakko saada lisää. 

♥♥♥♥¼

The Lunar Chronicles 
Cinder 2012
Scarlet 2013
Cress 2014
Winter 2015 

Kirjaneito ei malta odottaa, minne seuraavat osat tarinan vielä vievät.
Katinka suosittelee viihdykkeeksi.

Scarletin lukemisen myötä voin rastittaa ensimmäisen lokeron kesäisessä kirjabingossa. Se sopisi useampaankin lokeroon, mutta päätin sijoittaa sen kuuluu kirjasarjaan -lokeroon. Lokeroiden rastittelu on aluksi varmasti aika helppoa, sillä minusta tuntuu, että kaikki parina seuraavana viikkona lukemani kirjat sopivat bingon johonkin lokeroon, mutta varmasti bingoilusta tulee ajan myötä vain haastavampaa, koska vaikeimmat lokerot jäävät jäljelle.

Marissa Meyer: Cinder

Marissa Meyer: Cinder 2012 Puffin Books 387 s.
lainattu kirjastosta

Irritation hardened in Cinder's gut. She might have pointed out that Pearl and Peony could have been given ready-made rather than custom dresses in order to budget for Cinder's as well. She might have pointed out that they would wear their dresses one time too. She might have pointed out that, as she was the one doing the work, the money should have been hers to spend as she saw fit. But all arguments would come to nothing. Legally, Cinder belonged to Adri as much as the household android and so too did her money, her few possessions, even the new foot she'd just attached. Adri loved to remind her of that.

Cinder on orpo tyttö, joka elää ilkeän äitipuolensa ja ilkeän ja kiltin sisarpuolensa kanssa. Vaikka Cinder tuo perheelle rahaa, Adri-äitipuoli ei suo hänelle kiitoksen sanaa vaan syyttää häntä miehensä kuolemasta. Kun Cinderin kiltti sisarpuoli sairastuu ruttoon, Adri ilmoittaa Cinderin olevan vapaaehtoinen kuolettaviin lääkekokeisiin. Laboratoriossa paljastuu kuitenkin jotakin hyvin odottamatonta.

Dystopian ohella satumukaelmat (engl. fairy retellings) tuntuvat olevan tällä hetkellä (ulkomaisen) nuorten aikuisten kirjallisuuden trendi-ilmiö. Niitäkin on ilmestynyt vaikka kuinka, joten kirjavasta joukosta on valittava kirjat, jotka oikeasti vaikuttavat tuoreilta ja kiinnostavilta. Marissa Meyerin The Lunar Chronicles -sarjasta en ole tainnut kuulla mitään muuta kuin ylistyssanoja ja moderni kyborgi-mekaanikko Tuhkimo kuulosti vallan mielenkiintoiselta. Lainasin kirjan jo viime vuonna kirjastosta, mutta silloin se palautui lukemattomana takaisin kirjaston hyllyyn. Luin muutaman sivun alusta ja minusta alkoi tuntua, että kirja ei sopinut luettavaksi juuri silloin. Totesin, että yritän joskus myöhemmin uudelleen ja onneksi yritin.

Wikipediassa todetaan Tuhkimon olevan suosittu kansansatu epäoikeudenmukaisuudesta. Cinderissäkin epäoikeudenmukaisuus on hyvin vahvasti läsnä ja koin syvää raivoa Cinderin kohtelun vuoksi. Adri ei lainkaan huomioi Cinderistä olevaa apua vaan hän syyttää Cinderiä asioista, jotka eivät edes ole Cinderin aiheuttamia. Todennäköisesti miehen äkillisen kuoleman aiheuttama suru on sekoittanut Adrin mielen eikä hän vain osaa antaa Cinderille mahdollisuutta. Vaikka kirjassa annetaan ymmärtää syitä Adrin käytökselle, lukija ei voi olla tuntematta empatiaa Cinderiä kohtaan.

Kyborgeja kohdellaan yleisestikin toisen luokan kansalaisina. Heitä saa käyttää koekaniineina, vaikka tämä tietää melkein väistämätöntä kuolemaa. Mietinkin, miksei jo kuolemassa olevia ihmisiä käytetty antibioottitesteissä. Heillä ei muutenkaan ollut mahdollisuuksia selvitä, joten miksi terveitä kyborgeja piti altistaa rutolle. Lopussa paljastuu tähän syy, mutta silti ihmettelen, miksi kukaan ei alkanut kyseenalaistaa kyborgien kaltoinkohtelua. Kyborgit olivat kuitenkin ihmisiä, joissa on vain osa korvattu mekaanisilla osilla. Cinderille väitetään monesti, ettei hän kykene rakkauteen, minkä väitteen Cinder kiistää, mutta Cinderin vastalauseet kaikuvat kuuroille korville.

Koska kyseessä on satumukaelma, voisi luulla, että juonikuviot ovat melko selvillä alusta lähtien. Meyer on kuitenkin onneksi rakentanut Cinderiin monimutkaisemman ja jännittävämmän juonen kuin alkuperäisessä sadussa. Tosin lopussa paljastettavan käänteen arvasin jo puolessavälissä ja minusta se oli hyvin itsestään selvä, miten muutenkaan asia olisi voinut olla, mutta tämä pieni ennalta-arvattavuus ei lopulta häirinnyt kuin hieman. Cinderissä on tietenkin selviä Tuhkimo-vivahteita, mutta mukana on myös pelkoa herättävä rutto ja kuussa asuvien Lunarien tuoma sodanuhka. Olen iloinen, että kirjassa on muukin idea kuin rakkaustarina eikä Cinder ole kovin satumainen. Teos on selvästi suunnattu nuorille eikä lapsille.

Sarjasta on ilmestynyt jo toinen ja kolmaskin osa Scarlet ja Cress. Aion lukea Scarletin mahdollisimman pian ja toivoa, että Cress hankittaisiin kirjastoon. 

Cinderistä on kirjoitettu myös näissä blogeissa: Espoon fantasia ja Lukuholistin maistiaiset

♥♥♥♥ ½