Agatha Christie: The Mysterious Affair at Styles

Agatha Christie: The Mysterious Affair at Styles 2007 (1920) HarperCollins 297 s. (ilmestynyt suomeksi nimellä Stylesin tapaus)
tarjouskirja

'Well, I've always had a secret hankering to be a detective!'
'The real thing - Scotland Yard? Or Sherlock Holmes?'
'Oh, Sherlock Holmes by all means. But really, seriously, I am awfully drawn to it. I came across a man in Belgium once, a very famous detective, and he quite inflamed me. He was a marvellous little fellow. He used to say that all good detective work was a mere matter of method. My system is based on his - though of course I have progressed rather further. He was a funny little man, a great dandy, but wonderfully clever.'
'Like a good detective story myself,' remarked Miss Howard. 'Lots of nonsense written, though. Criminal discovered in last chapter. Every one dumbfounded. Real crime - you'd know at once.'
'There have been a great number of undiscovered crimes,' I argued.
'Don't mean the police, but the people that are right in it. The family. You couldn't really hoodwink them. They'd know.'

Kun varakas Emily Inglethorp murhataan, hänen nuori ja onnenonkijaksi leimattu aviomiehensä on epäiltyjen listan kärjessä. Hastings sattuu juuri olemaan vierailulla rikospaikaksi joutuneessa talossa ja hän pyytää lähikylässä oleilevaa Hercule Poirot'ta apuun. Tapaus osoittautuukin monimutkaisemmaksi kuin miltä se ensisilmäyksellä näytti, ja Poirot'n päättelykykyä todellakin tarvitaan.

Kun luin viime vuonna neiti Marplen tähdittämän A Pocket Full of Ryen, totesin ikävöiväni Hercule Poirot'ta. Kaipaus Christien kirjojen pariin hiipui kuitenkin säästöliekille, kunnes toissa viikolla kuumeisena yritin keksiä jotakin riittävän helppoa mutta kuitenkin mielenkiintoista luettavaa. Hetken palloilin vaihtoehdosta toiseen, kunnes otin käteeni viime Hulluilta päiviltä ostamani ensimmäisen Poirot-romaanin. Olen lukenut kirjan varmasti ennenkin, sillä hulluttelun jälkeen huomasin omistavani kirjan myös suomenkielisenä, mutta viime lukukerrasta oli kulunut jo lähes kymmenen vuotta. Olen myös ihastunut näiden signeerattujen pokkaripainosten kansiin. Minusta ne ovat yksinkertaisen tyylikkäitä, ja varmasti hankin kahdelle omistamalleni vielä samantyylisiä seuralaisia.

Tällä kertaa lukunautintoani eivät häirinneet hämärät muistikuvat kirjan tapahtumista. En todellakaan muistanut, miten juonenkäänteet menevät, joten pystyin nauttimaan kirjasta niin kuin lukukerta olisi ollut ensimmäinen. En nuorena pitänyt minkäänlaista lukupäiväkirjaa, joten minulla ei ole aavistustakaan, mitkä kaikki Christien kirjat olen jo ehtinyt lukea, mutta onneksi se ei taida paljon Christien lukemista haitata, jos tarinat ovat kadonneet mielestäni näin täysin.

Mitä olisi Rikoksen jäljillä -haaste ilman Christietä, joten osallistun kirjalla tietenkin MarikaOksan kesäiseen lukuhaasteeseen. En tätä parhaaksi Christieksi nimittäisi, mutta silti kirja on taattua christiemäistä laatua.

Minusta on aika mielenkiintoista, että vaikka Poirot on valloittanut monen dekkareiden lukijan sydämen, Christie oli kirjailijan uransa loppupuolella tyytymätön luomaansa viiksekkääseen belgialaisetsivään. Nyt kiinnitinkin huomiota siihen, että jo ensimmäisessä 1920-luvulla ilmestyneessä kirjassa Poirot on aika iäkäs ja Hastings jopa epäilee Poirot'n älyn terävyyttä. Kuitenkin Poirot esiintyy vielä 32 romaanissa ja 54 novellissa, joista viimeiset ilmestyivät 1970-luvulla.

En muista, kuinka paljon ajankuvausta Christien myöhemmissä kirjoissa on. En ole siis varma, ovatko 1970-luvulla ilmestyneet kirjat selvästi sijoitettavissa aikaansa. Jos eivät, sitten ehkä olisi mahdollista, että Poirot vain selvittää vielä vanhoilla päivillään hyvin ahkerasti rikoksia. Jos kuitenkin kirjoissa kuluu selvästi 50 vuoden ajanjakso ja Poirot ei huomattavasti ikäänny, epäuskottavuus on väistämätöntä. Todennäköisesti en kuitenkaan näitä asioita miettisi, jollen tietäisi kirjailijan itsensä näitä pohtineen. Christien mielestä Poirot alkoi myös ajan kanssa tuntua liian ärsyttävältä ja karrikoidulta hahmolta. Tavallaan ymmärrän kirjailijan näkemyksen, mutta silti Hercule Poirot on suosikkini kirjallisista salapoliiseista ja hänen paikkansa sellaisena on melko turvattu.

Kumpi on suosikkisi Christien tunnetuista salapoliiseista: Jane Marple vai Hercule Poirot? Kuulisin myös mielelläni, mikä Christien kirjoista on mielestäsi paras, sillä haluaisin kuoria kermat päältä ja lukea kaikkein onnistuneimpia Christien kirjoja.

♥♥♥♥

Muualla: Nulla dies sine legendo, Kirjan viemää, Uusi kuu, Kirjakertomuksia ja Tavaus - kirjoja luetellaan ja ihmetellään

Agatha Christie: A Pocket Full of Rye

Agatha Christie: A Pocket Full of Rye 2002 (1953) 317 s. (ilmestynyt suomeksi nimellä Salaperäiset rukiinjyvät)
omassa kirjahyllyssä

It was possible, of course, that Mr Fortescue's sudden illness was due to natural causes, but Dr Isaacs of Bethnal Green had not thought so and Sir Edwin Sandeman of Harley Street had not thought so.
Inspector Neele pressed a buzzer conveniently situated at his left hand and demanded that Mr Fortescue's personal secretary should be sent in to him.
Miss Grosvenor had recovered a little of her poise, but not much. She came in apprehensively, with nothing of the swanlike glide about her motions, and said at once defensively: 'I didn't do it!'
Inspector Neele murmured conversationally: 'No?'
He indicated the chair where Miss Grosvenor was wont to place herself, pad in hand, when summoned to take down Mr Fortescue's letters. She sat down now with reluctance and eyed Inspector Neele in alarm. Inspector Neele, his mind playing imaginatively on the themes Seduction? Blackmail? Platinum Blonde in Court? etc., looked reassuring and just a little stupid. 
'There wasn't anything wrong with the tea,' said Miss Grosvenor. 'There couldn't have been.'

Peruskouluikäisenä minulla oli erilaisia lukijakausia. Ala-asteikäisenä ihastuin tyttökirjoihin, hullaannuin hevoskirjoihin, ahmin fantasiaa ja viimein siirryin dekkareihin. Yläasteella pelottelin jonkin aikaa itseäni kauhukirjoilla ja jatkoin myös fantasian ja dekkareiden parissa. Tietenkin näiden kausien aikana luin muidenkin genrejen kirjoja, mutta eniten minua viehätti se uusin genrelöytö. Varsinkin teini-iän suosikkigenreistä moni on kulkenut kanssani aikuisuuteen, ja säännöllisin väliajoin jokin niistä muistuttaa mieltäni olemassaolostaan. Kun dekkarit olivat se ykkösjuttu, Agatha Christien kirjat olivat suuressa suosiossani. Viimeksi luin kuitenkin Christietä varmaan vajaa kymmenen vuotta sitten. Alkuvuonna tekemistäni alennusmyyntilöydöistä yksi oli pokkariversio Agatha Christien A Pocket Full of Rye -kirjasta. Jokin aika sitten minuun alkoi hiipiä halu lukea pitkästä aikaa Christietä. Halu oli jäädäkseen, joten oli taivuttava ja tartuttava Christien kirjaan.

Rex Fortescue kuolee aamuteensä juomisen jälkeen. Ensin vaikuttaa selvältä, että Rexiä reilusti nuorempi vaimo on syyllinen miehensä myrkyttämiseen. Juttu muuttuu kinkkisemmäksi, kun myös Rexin leskeksi jäänyt vaimo myrkytetään ja sitten kuolee vielä palvelustyttö. Neiti Marple lukee murhista lehdestä ja saapuu paikalla, koska on tuntenut kuolleen Gladys-palvelustytön. Neiti Marple huomaa pian, että murhat kuulostavat oudon samalta kuin vanha lastenloru. Voiko tämä olla vain sattumaa?

Takakannessa kirjaa mainostetaan parhaaksi Miss Marple -romaaniksi, mutta minuun kirja ei tehnyt mitään erityisen suurta vaikutusta. Toisaalta epäilen vahvasti, että A Pocket Full of Rye on yksi niistä Christien kirjoista, jotka luin silloin vuosia sitten, kun Christie-kärpänen oli minua kovaa puraissut. Kirjassa oli jotakin hämärästi tuttua, ja loppuratkaisustakin arvasin etukäteen sen verran, että joko olen vuosien aikana muuttunut paremmaksi Christien kehittämien mysteerien selvittäjäksi tai en miettinyt ensimmäistä kertaa, kuka se murhaaja sitten onkaan.

A Pocket Full of Rye ei ollut erityisen hyvä, mutta ei erityisen huonokaan Christie. Keskinkertainenkin Christie päihittää kuitenkin monet nykyisistä dekkaristeista mennen tullen. Jos luen Christien kirjan ensimmäisen kerran, Christie onnistuu poikkeuksetta johdattamaan minut täysin väärille jäljille. Olen täysin vailla hajua oikeasta murhaajasta, ennen kuin Jane Marple tai Hercule Poirot paljastaa havaintonsa. Minun tekisi mieli lukea seuraavana Christienä jokin Poirot-dekkari, sillä häntä ikävöin vielä. Hercule Poirot, tuo viiksekäs alkujaan belgialainen etsivä, on asettunut sydämeeni vielä kotoisammin kuin neiti Marple siitä huolimatta, että Marplea kiehtovana henkilönä pidänkin.

Christien kirjoja on kritisoitu siitä, ettei Christien kirjan sivuille luomissa ihmisissä ole syvyyttä. Kirjojen on myös väitetty sisältävän loogisia ristiriitaisuuksia. Henkilöitä koskevan kritiikin allekirjoitan osittain, mutta en minä parempaa henkilöiden rakennusta Christien kirjoihin tavallaan edes haluaisi. Joskus fiktion voi suosiolla antaa fiktiota. Mitä siitä, vaikkei Christien kirjojen kaltaisia henkilöitä oikeassa elämässä olisi? Christien kirjojen henkilöt eivät ole jääneet mieleeni, jollei oteta lukuun Poirotia ja Marplea, joita ainakin minun on mahdoton unohtaa. Osa Christien kirjojen viehätyksessä piilee mielestäni henkilöiden jättämisessä sen verran etäisiksi, että lukija ei pysty arvaamaan murhaajaa. En tiedä, olisivatko Christien kirjoittamat murhamysteerit niin vaikeita ratkaista, jos henkilökuvaukset olisivat syvällisempiä. Minä pidän Christien kirjoja nopeasti ahmittavana viihteenä, eikä minua harmita, että kirjojen henkilöt saattavat olla hieman heppoisesti kuvattuja.

Vaadin Christieltä enemmän kuin monelta muulta dekkaristilta, joten arvosana on siksi näin alhainen, vaikka kirjan parissa viihdyin. Todennäköisesti myös hämärät muistijäljet mahdollisesta edellisestä lukukerrasta vähensivät kirjan jännittävyyttä, joten tähtiä en voi tämän enempää antaa.

***+

Kirja-alelöytöjä

Minäkin tein löytöjä kirja-alennusmyynneistä. Olin vähän myöhään liikkeellä, sillä kohtahan ne loppuvatkin, mutta toisaalta sen takia sain kirjoja ihan uskomattoman halvalla. Valikoima olisi varmaan ollut parempi alen alussa, mutta seitsemän pokkaria nytkin ostin, joten ehkä oli ihan hyvä, etten mennyt kirjakauppoihin heti joulun jälkeen...

Akateemisesti hankin neljä pokkaria hieman reilulla kymmenellä eurolla, ja niiden joukossa oli se yksi todellinen löytö, josta jo yöllä kirjoitin.

Bernard Beckett: Genesis 

Arvion olen jo kirjoittanut, mutta sanon vielä, että lukekaa tämä. Luin tänään goodreadsista ihmisten arvioita, enkä näköjään ole todellakaan ainoa, jonka mielestä kaikkien pitäisi lukea tämä.

Alma Katsu: The Taker

Tämä oli ainoa Akateemisesta ostamistani kirjoista, josta olin kuullut jo aiemmin. Tein siis päätökset aika pitkälti takakansitekstien perusteella. Tämä on TBR-listallani, ja olen varmaan jokin vuosi sitten katsellut tätä juuri Akateemisessa, mutta en silloin raaskinut ostaa. Kannessa tätä kuvataan kuolemattomaksi rakkaustarinaksi. Mielestäni tässä on yksinkertaisen kaunis kansi. Toivottavasti tykkään. Huomasin goodreadsista, että tämähän on trilogian ensimmäinen osa. Saattaa olla siis, että tulee vielä lisää lukemista, jos tämä on mieleinen.

Joan Frances Turner: Dust

Takakansitekstistä voisi päätellä, että kerrankin kirjoitetaan zombista, jolla on tunteita. En ole mikään suuri zombifani siksi, että eivät ne herätä minkäänlaisia sympatioita, koska niillä on vain loputon halu purra ja syödä ihmisiä. Tämä vaikuttaa kuitenkin siltä, että minä ehkä voisin pitää. Tähänkin on näköjään kirjoitettu toinen osa.

Jonathan Barnes: The Domino Men

En ihan tiedä, mistä tämä kirja kertoo, mutta luulisi sen lukemalla selviävän. Takakannesta: This is the story that matters. This, the story of the war, the last prince, the fall of the House of Windsor.

Suomalaisen alesta mukaani poimin kolme pokkaria.

Arthur Conan Doyle: The Adventures of Sherlock Holmes

Olen mielestäni joskus lukenut Sherlock Holmesia äidin hyllystä, mutta siitä on jo aikaa. Luen hyvin harvoin novelleja, mutta Sherlock Holmes olkoon poikkeus.

Agatha Christie: A Pocket Full of Rye

Luin Agatha Christien kirjoja paljon teini-ikäisenä. En muista, olenko tätä kyseistä kirjaa lukenut, mutta jos olen, en melko varmasti muista loppuratkaisua, joten ei se haittaa. Christie nyt on taattua laatua ja päihittää osan nykyisistä dekkarikirjailijoista mennen tullen.

Monica Ali: Untold Story

Tämän itse asiassa meinasin jättää kauppaan, mutta otin silti mukaani. Saa nähdä, kannattiko. Kirjassa kuvitellaan, että Diana olisikin selviytynyt hengissä. Missä hän olisi nyt? Mitä hän tekisi?

Olen seurannut ilahtuneena, että minulle on tullut pikkuhiljaa lisää lukijoita. Pidän tänne kirjoittamisesta, mutta onhan se mukava tietää, että joku näitä lukeekin ja toivottavasti saisi joskus innoitusta jonkin kirjan lukemiseen. Kysyn siis teiltä, oletteko te lukeneet mitään ostamistani kirjoista. Jos olette, kannattivatko ostokseni? Mitä löytöjä te olette tehneet tämän vuoden kirja-alennusmyynneistä?