Tove Jansson: Taikatalvi

Tove Jansson: Taikatalvi 2010 tarkistettu suomennos (Trollvinter 1957) WSOY 121 s. suom. Laila Järvinen ja suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä
lainattu kirjastosta

Kellot kävivät taas. Tunteakseen itsensä vähemmän yksinäiseksi Muumipeikko oli vetänyt talossa jokaisen kellon. Koska aika oli joka tapauksessa mennyt sekaisin, hän oli pannut ne näyttämään eri tunteja - ehkäpä jokin niistä sattuisi oikeaan.
Ne löivät silloin tällöin, välistä soi herätyskellokin, ja se tuntui hyvin lohdulliselta. Silti Muumipeikko ei saanut mielestään kauheaa havaintoaan: aurinko ei noussut enää. Se oli totista totta; aamu toisensa jälkeen valkeni jonkinlaisena harmaana hämäränä ja painui taas vähitellen pitkäksi talviyöksi - mutta aurinko ei näyttäytynyt koskaan. Se oli kerta kaikkiaan kadonnut - ehkä se oli pyörähtänyt ulos avaruuteen. Aluksi Muumipeikko ei tahtonut uskoa sitä. Hän odotti kauan.
Joka päivä hän meni merenrantaan ja asettui odottamaan kuono itään päin. Mutta mitään ei tapahtunut. Silloin hän palasi kotiin, sulki kattoluukun jälkeensä ja sytytti rivin kynttilöitä kaakeliuunin reunustalle. Se joka asui tiskipöydän alla ei ollut vieläkään tullut piilostaan syömään, mutta eli varmaan itsekseen hyvin salaista ja merkittävää elämää.

Muumit nukkuvat marraskuusta huhtikuuhun, mutta yllättäen Muumipeikko havahtaakin hereille kesken talviuniensa. Muu perhe jatkaa uniaan ja muistakin tutuista olennoista vain pikku Myy on valveilla. Muumipeikko kaipaa perhettään ja kevättä mutta tutustuu talven aikana muun muassa uimahuoneessa asuvaan Tuu-tikkiin.

Olen tänä vuonna lukenut toisen ja kolmannen romaanimuotoisen Muumi-kirjan, mutta nyt hyppäsin neljännen ja viidennen yli ja uppouduin kuudenteen ja kehuttuun Taikatalveen. Pidin ensimmäisistäkin Muumi-kirjoista, mutta Taikatalvi jätti minut vielä ihastuneemmaksi. Voi kunpa olisin lukenut tämän jo jouluaattona, kun vesisade latisti joulutunnelman. Kirja olisi saanut varmasti jouluun kaipaamaani talven tuntua. Tosin kirja sopi mielentilaani varsin hyvin, vaikka kirjaa lukiessani kevät olikin jo pitkällä.

Taikatalvessa on aiemmin lukemistani Muumi-kirjoista poikkeava henkilökavalkadi. Vihdoinkin sain lukea pikku Myyn edesottamuksista, ja Tuu-tikki oli myös varsin kiehtova hahmo. Jotkin aiemmista kirjoista tutut hahmot ovat läsnä vain nukkuvina ja Muumipeikon ajatuksissa. Myöskään talveen sijoittuvat Muumi-kirjat eivät ole yleisiä, sillä muumithan nukkuvat talviunta. Jansson taitaa talvitunnelman luomisen, ja vaikka ulkona ei ollut lunta eikä pakkasta, pystyin tuntemaan ihollani purevan kylmyyden ja aistimaan talvisuuden.

Taikatalvi on ilmestynyt kymmenen vuotta Taikurin hatun jälkeen ja mielestäni Jansson on kehittynyt kirjailijana sinä aikana. Kaikki aiemmissakin Muumi-kirjoissa ihastuttaneet piirteet tuntuivat vielä jotenkin korostuneemmilta ja paremmin onnistuneilta. Aiemmin lukemani Muumi-kirjat olivat hyvin vauhdikkaita, mutta Taikatalvessa oli enemmän kuvailua, vaikka ei tapahtumistakaan ollut puutetta. Taikurin hatussa tapahtui mielestäni liikaakin, mutta Taikatalvessa nautin ennen kaikkea maagisesta talvitunnelmasta.

Taikatalvesta tuli ehdottomasti suosikkini tähän mennessä lukemistani Muumi-kirjoista. Saa nähdä, onko kirja suosikkieni joukossa vielä luettuani lukemattomat Muumit. 

♥♥♥♥½

Kaisa Reetta  kuvailee kirjaa ennen kaikkea kertomukseksi nuoren Muumipeikon itsenäistymisestä, siirtymisestä lapsuuden turvallisista ympyröistä kohti nuoruutta.
Joken mukaan kirjan teho on tunnelman luomisessa, Muumipeikon tunteissa kylmässä autiossa lumimaailmassa ja talvisen autiuden kuvauksessa.
Amma kuunteli Taikatalven äänikirjana ja hänellä oli aluksi huomattavia vaikeuksia päästä tarinaan sisälle. 
Saran mielestä Muumi-romaaneihin sopii sanonta "Hyvä kirja ei katso ikää".
Villasukka kirjahyllyssä mainitsee, että Tove Janssonin tekemää kuvitusta on pysähdyttävä ihailemaan.
Taikatalvi on ollut aina yksi Elma Ilonan suosikeista Muumi-kirjojen joukossa ja talvinen tarina oli aikuisena yhtä lumoava kuin ennenkin.

Blogien lastenkirjaviikko: Tove Jansson: Taikurin hattu & Muumikirjat ja minä -haaste

Tove Jansson: Taikurin hattu 2010 tarkistettu suomennos (Trollkarlens hatt 1948) WSOY 140 s. suom. Laila Järvinen ja suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä
lainattu kirjastosta

Oli heinäkuun loppupuoli ja Muumilaaksossa oli hirveän kuuma. Eivät edes kärpäset jaksaneet surista. Puut näyttivät väsyneiltä ja tomuisilta, joki kuivui ja juoksi kapeana ja ruskeana läpi nuokkuvien niittyjen. Vesi ei enää kelvannut Taikurin hatussa valmistettavaksi mehuksi (hattu oli jälleen otettu armoihin ja se oli lipastolla peilin alapuolella).
Aurinko hellitti päivästä toiseen kukkuloiden välissä olevaan laaksoon. Kaikki pikku mönkijät ryömivät viileihin maanalaisiin käytäviinsä, linnut olivat vaiti. Mutta Muumipeikon ystävät hermostuivat kuumuudesta ja kuljeskelivat ympäriinsä riidellen keskenään.
- Äiti, sanoi Muumipeikko, - keiksi meille jotakin tekemistä! Me vain riitelemme, ja on niin kuuma!
- Niin, rakas lapsi, sanoi Muumimamma. - Minä olen huomannut sen ja tuntuisi hyvältä, jos olisitte jonkin aikaa poissa näkyvistä. Ettekö voisi muuttaa pariksi päiväksi luolaan? Siellä on vilpoisampaa, ja voitte lekotella meressä rauhoittumassa vaikka koko päivän jos haluatte.
- Saammeko nukkuakin luolassa? Muumipeikko kysyi ihastuneena.
- Tietenkin! sanoi Muumimamma. - Älkääkä tulko kotiin ennen kuin olette taas iloisia!

Muumipeikko, Nuuskamuikkunen ja Nipsu löytävät silinterihatun, joka ei ole kuitenkaan ihan tavallinen hattu. Eipä aikaakaan, kun se on käyttänyt taikavoimiaan muun muassa munankuoriin. Kirjan aikana ehditään myös matkustaa Hattivattien saarelle ja kohdata Tiuhti, Viuhti, Mörkö ja Taikuri. 

Olin jälleen melko hyvin selvillä, mitä tuleman pitää, koska olin juuri katsonut Muumi-piirrettyjen Taikurin hatun tapahtumiin keskittyvät jaksot. Kirja on siirretty melko tarkasti piirretyksi, vaikka joitakin pieniä poikkeamia juonessa huomasinkin. Esimerkiksi kirjassa Mörkö halusi itselleen Taikurin hatun, mutta sarjassa hän kelpuutti näkinkengän. Muumipeikossa ja pyrstötähdessä keskityttiin yhteen seikkailuun, mutta Taikurin hatussa tapahtumia on niin paljon, että televisiosarjassa kirjan tapahtumista on monta jaksoa. 

Tiuhti ja Viuhti -kieli oli ihastuttava pieni yksityiskohta ja minua ihmetytti ja harmitutti, että suomenkielisessä televisiosarjassa Tiuhti ja Viuhti puhuvat tavallisesti (toisin on esimerkiksi ruotsinkielisessä). Puhuimmeti sitäti hetkenti, mutta palasimmeti pianti tavalliseenti puhetapaanti.

Muumipeikon ja pyrstötähden tavoin kirjassa on läsnä sekä materialismi että materialismin vastaisuus. Maallisen ominaisuuden kerääminen on Nipsulle tärkeää ja hän joutuu kirjan aikana pulmaisaan tilanteeseen, kun hänen pitäisi päättää, vaihtaako korkkivyön talvitalismaaniin. Nipsu ei osaa tehdä päätöstä ja lopulta Nipsu pitää korkkivyön ja jakaa talvitalismaanin Muumipeikon kanssa. Nuuskamuikkunen ei välitä omistamisesta, sillä ainoastaan huuliharppu on esine, jota ilman hän ei voi elää. Myös lopussa paljastuu, mikä on kenellekin tärkeää: Niiskuneidille kauneus (ja Muumipeikon osoittama ihailu) ja Muumimammalle lastensa hyvä mieli. 

♥♥♥♥¼

Muissa blogeissa: Jokken kirjanurkka, Lukuisa, Ei vain mustaa valkoisella, Sallan lukupäiväkirja, Kirjakaapin kummitus, NONO, Olgan lukupäiväkirja, Kristiinan lukupäiväkirja, Kaleidoscope, Kirjakaapin avain, Lukutoukan kulttuuriblogi, Maailman ääreen ja Kaisa Reetta T.

Blogeissa on pyörinyt Opuscolo - kirjasta kirjaan -blogista lähtöisin oleva Muumikirjat ja minä -haaste. Haaste heitettiin minullekin peräti kolmelta suunnalta (kiitos Kirjaneito, Minna Siikilä ja Marjaana!) ennen kuin ennätin ottaa siitä kopin. 

Haasteen säännöt:

- Kirjoita Tove Janssonin Muumi-kirjoista ja siitä, miten ja missä vaiheessa ne ovat kuuluneet elämääsi. Tee omaelämäkerrallinen teksti aiheesta ja julkaise se blogissasi.
- Lähetä haaste kolmelle sellaiselle kirjabloggaajalle, joita aihe voisi kiinnostaa.
- Mainitse haasteen alkuperä tekstissäsi.

Vaikka olin jo lapsena innokas lukija, en jostakin syystä tullut lukeneeksi Muumeja. Sarjaa katsoin satunnaisesti ja Muumi-tarinat ovatkin sen vuoksi hyvin tuttuja, mutta kirjat kiinnostivat vain varovaisesti. Muistelisin kerran aloitelleeni yhtä äitini hyllystä löytynyttä Muumikirjaa (epäilisin kyseessä olleen Muumipappa ja meri), mutta syystä tai toisesta en päässyt alkua pidemmälle.

Tove Jansson -juhlavuoden innoittamana päätin, että nyt on oiva tilaisuus korjata aukko sivistyksessäni ja tutustua Muumeihin kirjamuodossa. Luin kuukausi sitten Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan ja sen jälkeen olen kantanut kirjastosta kotiin sekä Taikurin hatun että Taikatalven, joista jälkimmäinen odottaa vielä lukemattomana. Muumi-innostus on tarttuvaa laatua, sillä kuten jo aiemmin mainitsin Muumipeikko ja pyrstötähti vietiin melkein käsistäni ja nyt poikaystäväni lukee jo Taikurin hattua. Olemme myös katselleet yhdessä Muumi-piirrettyjä.

Muumi-kirjat ovat kestäneet todella hyvin ajan, enkä ole yhtään ihmeissäni, että ne ovat saaneet klassikkoaseman. Kaksi lukemaani Muumi-kirjaa ovat saaneet minut sen verran ihastuneeksi, että todennäköisesti luen kaikki Janssonin kirjoittamat ja kuvittamat Muumi-seikkailut juhlavuoden aikana. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.  

Lennätän haasteen eteenpäin Kristalle, Annikalle ja noreenielle.

Kuvan on taiteillut Eucco.

Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti

Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti 2010 (Kometen kommer 1946 ja Kometjakten 1968) WSOY 144 s. suom. Laila Järvinen ja Päivi Kivelä
lainattu kirjastosta

- No ehkä pieni, sanoi Piisamirotta. - Kiitos, kiitos. Nyt tuntuu paremmalta. Ei suuri tuho minua paljonkaan huoleta, mutta ei sitä kuitenkaan halua, että vatsaa viluttaa kun tuho tulee.
- Eipä tietenkään, sanoi äiti. - Mutta tuskin tästä sateesta tuhotulvaa tulee.
Piisamirotta tuhahti.
- Rouva ei tiedä mistä minä puhun, hän sanoi. - Ettekö ole tunteneet jotain outoa ilmassa viime aikoina? Eikö teillä ole ollut aavistuksia? Eikö teidän niskaanne ole joskus kihelmöinyt?
- Eei, sanoi Muumimamma hämmästyneenä.
- Onko se jotain vaarallista? kuiskasi Nipsu tuijottaen Piisamirottaa.
- Ei sitä koskaan tiedä, mumisi Piisamirotta. - Maailmankaikkeus on niin suuri ja maapallo niin hirveän pieni ja surkea...
- Eiköhän nyt ole parasta mennä nukkumaan, sanoi äiti kiireesti. - Kauhutarinat eivät ole hyväksi myöhään yöllä.
Hetken kuluttua kaikki valot olivat sammuneet ja koko talo nukkui. Mutta sade ja myrsky jatkuivat aamuun asti.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta Tove Janssonin syntymästä. Tämän juhlavuoden kunniaksi sekä Les! Lue! -blogin Reeta että Opuscolon Valkoinen kirahvi ovat haastaneet lukemaan Tove Janssonia ja Jansson-aiheisia kirjoja. 

Vaikka katsoin lapsena monen monta jaksoa Muumi-piirrettyjä, en ole ikinä lukenut Janssonin kirjoja. Päätin korjata tämän vääryyden juhlavuoden aikana, mutta en ollut aivan varma, mistä Muumi-kirjasta olisi hyvä aloittaa. Ensimmäinen Muumi-kirja ei taida olla pidetyin, joten kronologinen järjestys ei tällä kertaa houkuttanut. Mietiskelin valinnan vaikeutta myös Valkoiselle kirahville, joka antoikin monta suositusta. Helmikuiseen mielentilaani tuntui parhaiten sopivan seikkailullinen ja toisaalta sodan ajan perspektiivi, joten päädyin lainaamaan ensimmäisenä Muumipeikko ja pyrstötähden.

Katsoin viime kesänä samannimisen elokuvan, joten kirjan tarina ei ollut minulle enää uusi. Kirjassa Muumitalon oven taakse ilmestyy Piisamirotta, jonka oma koti on sortunut. Piisamirotta ennustaa tuhoa, ja Piisamirotan uhkaavat sanat saavat Nipsun ja Muumipeikon pelästymään. He lähtevät matkalle kohti tähtitornia ja matkan aikana heille paljastuu, että Muumilaaksoa uhkaa todellakin pyrstötähti. 

Mikään kirja ei ole vähään aikaan saanut minua nauramaan niin paljon kuin Muumipeikko ja pyrstötähti. Hahmojen väliset dialogit ovat vallan mainioita ja välillä jopa hyvällä tavalla hämmentäviä, poikaystäväni kuvaili niitä jopa absurdeiksi. Tove Janssonin kuvitus tuo kirjaan oman viehätyksensä ja olen aiemmin ihastellut Tove Janssonin töitä ainakin J.R.R. Tolkienin Hobitti-suomennoksessa. 

Olen katsonut Muumeja sen verran, että Muumi-hahmot kuulostivat päässäni aivan piirrettyjen hahmojen suomenkielisiltä ääninäyttelijöiltä. Jäin hieman kaipaamaan Pikku Myytä, joka on suosikkini. Tosin Nuuskamuikkusen materialismin vastaisuus ja luonne ovat tehneet hänestä toisen suosikkihahmoni, joten Pikku Myyn puuttuminen harmitti vain hetkittäin. Myös Piisamirotta viehättää minua pessimismistään huolimatta tai ehkäpä juuri sen vuoksi.  

Muumipeikko ja pyrstötähti oli varsin mainio valinta ensimmäiseksi Muumi-kirjaksi. Olisin nauttinut kirjasta ehkä vielä enemmän, jollei tarina olisi ollut niin tuttu, mutta kirja tempasi mukaansa, vaikka ei suuria yllätyksiä tarjoillutkaan. Aion ehdottomasti lukea lisää Muumi-kirjoja.

Poikaystäväni ei ole kaltaiseni himolukija, vaikka hänellä onkin aina jokin kirja kesken (kirjat vain yleensä ovat kesken monia kuukausia). Hän kuitenkin pyysi minua lukemaan Muumipeikkoa ja pyrstötähteä ääneen, mutta olen melko tottumaton ääneen lukemiseen, joten en jaksanut lukea kauan. Kuitenkin kun olin saanut luettua kirjan itsekseni loppuun, poikaystävä kävi sieppaamassa kirjan itselleen. Tämä kirja ei siis vielä palaudukaan kirjastoon.

Muualla:
Luettua, Lukutoukan kulttuuriblogi, Luen, mutta en kirjoita, Ilselä, Vauhkon kirjat ja kirjaimet, Kirjaurakka, Jokken kirjanurkka, Lukuisa, Käännä jo sivua, Kirjaston kummitus, Kaleidoscope, Kalaksikukko, Kirjamaa, Kirjojen keskellä ja Satua.
 

♥♥♥♥¼