Tove Jansson: Taikatalvi

Tove Jansson: Taikatalvi 2010 tarkistettu suomennos (Trollvinter 1957) WSOY 121 s. suom. Laila Järvinen ja suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä
lainattu kirjastosta

Kellot kävivät taas. Tunteakseen itsensä vähemmän yksinäiseksi Muumipeikko oli vetänyt talossa jokaisen kellon. Koska aika oli joka tapauksessa mennyt sekaisin, hän oli pannut ne näyttämään eri tunteja - ehkäpä jokin niistä sattuisi oikeaan.
Ne löivät silloin tällöin, välistä soi herätyskellokin, ja se tuntui hyvin lohdulliselta. Silti Muumipeikko ei saanut mielestään kauheaa havaintoaan: aurinko ei noussut enää. Se oli totista totta; aamu toisensa jälkeen valkeni jonkinlaisena harmaana hämäränä ja painui taas vähitellen pitkäksi talviyöksi - mutta aurinko ei näyttäytynyt koskaan. Se oli kerta kaikkiaan kadonnut - ehkä se oli pyörähtänyt ulos avaruuteen. Aluksi Muumipeikko ei tahtonut uskoa sitä. Hän odotti kauan.
Joka päivä hän meni merenrantaan ja asettui odottamaan kuono itään päin. Mutta mitään ei tapahtunut. Silloin hän palasi kotiin, sulki kattoluukun jälkeensä ja sytytti rivin kynttilöitä kaakeliuunin reunustalle. Se joka asui tiskipöydän alla ei ollut vieläkään tullut piilostaan syömään, mutta eli varmaan itsekseen hyvin salaista ja merkittävää elämää.

Muumit nukkuvat marraskuusta huhtikuuhun, mutta yllättäen Muumipeikko havahtaakin hereille kesken talviuniensa. Muu perhe jatkaa uniaan ja muistakin tutuista olennoista vain pikku Myy on valveilla. Muumipeikko kaipaa perhettään ja kevättä mutta tutustuu talven aikana muun muassa uimahuoneessa asuvaan Tuu-tikkiin.

Olen tänä vuonna lukenut toisen ja kolmannen romaanimuotoisen Muumi-kirjan, mutta nyt hyppäsin neljännen ja viidennen yli ja uppouduin kuudenteen ja kehuttuun Taikatalveen. Pidin ensimmäisistäkin Muumi-kirjoista, mutta Taikatalvi jätti minut vielä ihastuneemmaksi. Voi kunpa olisin lukenut tämän jo jouluaattona, kun vesisade latisti joulutunnelman. Kirja olisi saanut varmasti jouluun kaipaamaani talven tuntua. Tosin kirja sopi mielentilaani varsin hyvin, vaikka kirjaa lukiessani kevät olikin jo pitkällä.

Taikatalvessa on aiemmin lukemistani Muumi-kirjoista poikkeava henkilökavalkadi. Vihdoinkin sain lukea pikku Myyn edesottamuksista, ja Tuu-tikki oli myös varsin kiehtova hahmo. Jotkin aiemmista kirjoista tutut hahmot ovat läsnä vain nukkuvina ja Muumipeikon ajatuksissa. Myöskään talveen sijoittuvat Muumi-kirjat eivät ole yleisiä, sillä muumithan nukkuvat talviunta. Jansson taitaa talvitunnelman luomisen, ja vaikka ulkona ei ollut lunta eikä pakkasta, pystyin tuntemaan ihollani purevan kylmyyden ja aistimaan talvisuuden.

Taikatalvi on ilmestynyt kymmenen vuotta Taikurin hatun jälkeen ja mielestäni Jansson on kehittynyt kirjailijana sinä aikana. Kaikki aiemmissakin Muumi-kirjoissa ihastuttaneet piirteet tuntuivat vielä jotenkin korostuneemmilta ja paremmin onnistuneilta. Aiemmin lukemani Muumi-kirjat olivat hyvin vauhdikkaita, mutta Taikatalvessa oli enemmän kuvailua, vaikka ei tapahtumistakaan ollut puutetta. Taikurin hatussa tapahtui mielestäni liikaakin, mutta Taikatalvessa nautin ennen kaikkea maagisesta talvitunnelmasta.

Taikatalvesta tuli ehdottomasti suosikkini tähän mennessä lukemistani Muumi-kirjoista. Saa nähdä, onko kirja suosikkieni joukossa vielä luettuani lukemattomat Muumit. 

♥♥♥♥½

Kaisa Reetta  kuvailee kirjaa ennen kaikkea kertomukseksi nuoren Muumipeikon itsenäistymisestä, siirtymisestä lapsuuden turvallisista ympyröistä kohti nuoruutta.
Joken mukaan kirjan teho on tunnelman luomisessa, Muumipeikon tunteissa kylmässä autiossa lumimaailmassa ja talvisen autiuden kuvauksessa.
Amma kuunteli Taikatalven äänikirjana ja hänellä oli aluksi huomattavia vaikeuksia päästä tarinaan sisälle. 
Saran mielestä Muumi-romaaneihin sopii sanonta "Hyvä kirja ei katso ikää".
Villasukka kirjahyllyssä mainitsee, että Tove Janssonin tekemää kuvitusta on pysähdyttävä ihailemaan.
Taikatalvi on ollut aina yksi Elma Ilonan suosikeista Muumi-kirjojen joukossa ja talvinen tarina oli aikuisena yhtä lumoava kuin ennenkin.