kustantajalta pyydetty arvostelukappale
Ei ihmistä kouli aika vaan se, mitä hän kokee.
Paljastan kirjasta erään seikan, joka ei aivan heti alussa selviä, mutta mielestäni se ei ollut kovin yllättävä käännekohta.
- Kerran halusin lähteä Yhdysvaltoihin tapaamaan häntä.
Halusin, että hän näkisi itsensä. Että hän voisi kuvitella, mitä minun elämäni on hänen kasvojensa kanssa. Hänen huuliensa, hänen poskipäidensä, hänen rintojensa. Ajattelin että hänestäkin voisi tuntua kammottavalta se, että hän on olemassa kahtena kappaleena. Että hän saisi tietää, ettei hän ole ainutlaatuinen. Eikä harvinainen. Kolme kuukautta sitten Beauté Conseils -sivuston toimitus nimitti hänet maailman kauneimmaksi naiseksi. (Hän hymyili katkerasti.) Minä olen maailman kaunein nainen, Arthur. Maailman kaunein nainen, ja minulla on maailman paskin elämä. Mikä häntä ja minua erottaa? Sekö, että minä synnyin kaksi vuotta häntä myöhemmin? Kaksi vuotta liian myöhään? Sekö, että hän on valo, minä olen varjo? Miksi meidän elämiämme ei voi vaihtaa keskenään?
Arthur Dreyfuss on parikymppinen mies, joka pitää isoista rinnoista. (Kerrottakoon tämä heti ensimmäisenä, sillä niin tehdään myös kirjassa.) Kauniit naiset eivät jää enää vain haaveiden tasolle, kun Arthurin oven taakse ilmestyy Scarlett Johansson.
En olisi varmaan kiinnostunut Katseenvangitsijoista, jollen olisi pitänyt Delacourtin viime vuonna suomennetusta Onnen koukuista. Jo ensimmäinen virke sai minut epäilemään kirjan sopivuutta minulle lukijana. Arthur Dreyfuss piti isoista rinnoista. Alussa kuvattiin Arthurin fantasioita ja menestystä naisrintamalla ja pelkäsin kirjan olevan yhtä miehinen ja epäkiinnostava loppuun saakka. Epäily jatkui lähelle sivua sata, mutta onneksi tarina alkoi saada muitakin ulottuvuuksia. Aika miehiseltä tämä silti kokonaisuudessaankin tuntui. Vaikka en olisi tiennyt Katseenvangitsijoiden olevan mieskirjailijan teos, olisin asian arvannut hyvinkin pian.
Alku oli niin absurdi, että epäilin hetken kyseessä olevan Arthurin fantasia. Kuuluisasta näyttelijästä unelmoiminen olisi tuntunut luonnolliselta jatkolta Arthurin naisihanteen kertomiselle.
Kirjassa keskitytään ajoittain julkisuuden henkilöiden ja ulkonäön palvonnan kritisointiin. Delacourt oli varmasti tietoisesti halunnut tuoda kirjaan mukaan vertauksia tunnettuihin henkilöihin. Arthur Dreyfuss on komeampi versio Ryan Goslingista, ja eri ihmiset vertaavat Jeaninea vaikka kehen. Pinnallisuuden kritisointi tekikin kirjasta hitusen syvällisemmän kuin alku antoi olettaa.
Jeaninella on vahva kaipuu omalle identiteetille. Hän ei halua olla aina halutumpi Scarlett Johanssonina tai muuna julkkiksen ulkoisena kopiona vaan hän haluaa saada arvostusta ja rakkautta omana itsenään. Kauneus on ollut Jeaninen taakka lapsuudesta lähtien ja hänen isoäitinsä totesikin kerran osuvasti, miten pahinta mitä voi tapahtua on olla maailman kaunein tyttö.
Delacourtin tyyli tökki välillä. En muista, että minulla olisi ollut Onnen koukkujen kanssa samaa ongelmaa, vaikka tyylissä jotakin samaa tietenkin oli, koska kirjailija ja myös suomentaja olivat samat. Kävinkin lukemassa bloggaustani Onnen koukuista ja huomasin jopa erityisesti kehuneeni kieltä. Olen hieman hämmentynyt. Tosin kirjassa oli joitakin lauseita, jotka toimivat hyvin mietelauseina kuten tuo bloggauksen alkuun laittamani Ei ihmistä kouli aika vaan se, mitä hän kokee.
Katseenvangitsijat ei jää mieleeni syvällisimpänä mutta ei myöskään pinnallisimpana lukemanani kirjana. Asian painavuus oli mielestäni aika samalla tasolla kuin Onnen koukuissakin, johon tosin ihastuin enemmän.
Ilselän Minna ei tajua, mikä juttu rinnoissa on, mutta kehuu Delacourtin tapaa kuvata ihastumisen ja rakastumisen tunteita.
Katseenvangitsijat on toinen lukemani kirja omaan Vive la France! -haasteeseeni.
♥♥♥
