Näytetään tekstit, joissa on tunniste Delacourt Grégoire. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Delacourt Grégoire. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. helmikuuta 2014

Grégoire Delacourt: Katseenvangitsijat

Grégoire Delacourt: Katseenvangitsijat 2014 (La première chose qu'on regarde 2013) WSOY 238 s. suom. Leena Leinonen
kustantajalta pyydetty arvostelukappale

Ei ihmistä kouli aika vaan se, mitä hän kokee.

Paljastan kirjasta erään seikan, joka ei aivan heti alussa selviä, mutta mielestäni se ei ollut kovin yllättävä käännekohta.

- Kerran halusin lähteä Yhdysvaltoihin tapaamaan häntä.
Halusin, että hän näkisi itsensä. Että hän voisi kuvitella, mitä minun elämäni on hänen kasvojensa kanssa. Hänen huuliensa, hänen poskipäidensä, hänen rintojensa. Ajattelin että hänestäkin voisi tuntua kammottavalta se, että hän on olemassa kahtena kappaleena. Että hän saisi tietää, ettei hän ole ainutlaatuinen. Eikä harvinainen. Kolme kuukautta sitten Beauté Conseils -sivuston toimitus nimitti hänet maailman kauneimmaksi naiseksi. (Hän hymyili katkerasti.) Minä olen maailman kaunein nainen, Arthur. Maailman kaunein nainen, ja minulla on maailman paskin elämä. Mikä häntä ja minua erottaa? Sekö, että minä synnyin kaksi vuotta häntä myöhemmin? Kaksi vuotta liian myöhään? Sekö, että hän on valo, minä olen varjo? Miksi meidän elämiämme ei voi vaihtaa keskenään?

Arthur Dreyfuss on parikymppinen mies, joka pitää isoista rinnoista. (Kerrottakoon tämä heti ensimmäisenä, sillä niin tehdään myös kirjassa.) Kauniit naiset eivät jää enää vain haaveiden tasolle, kun Arthurin oven taakse ilmestyy Scarlett Johansson.

En olisi varmaan kiinnostunut Katseenvangitsijoista, jollen olisi pitänyt Delacourtin viime vuonna suomennetusta Onnen koukuista. Jo ensimmäinen virke sai minut epäilemään kirjan sopivuutta minulle lukijana. Arthur Dreyfuss piti isoista rinnoista. Alussa kuvattiin Arthurin fantasioita ja menestystä naisrintamalla ja pelkäsin kirjan olevan yhtä miehinen ja epäkiinnostava loppuun saakka. Epäily jatkui lähelle sivua sata, mutta onneksi tarina alkoi saada muitakin ulottuvuuksia. Aika miehiseltä tämä silti kokonaisuudessaankin tuntui. Vaikka en olisi tiennyt Katseenvangitsijoiden olevan mieskirjailijan teos, olisin asian arvannut hyvinkin pian.

Alku oli niin absurdi, että epäilin hetken kyseessä olevan Arthurin fantasia. Kuuluisasta näyttelijästä unelmoiminen olisi tuntunut luonnolliselta jatkolta Arthurin naisihanteen kertomiselle.

Kirjassa keskitytään ajoittain julkisuuden henkilöiden ja ulkonäön palvonnan kritisointiin. Delacourt oli varmasti tietoisesti halunnut tuoda kirjaan mukaan vertauksia tunnettuihin henkilöihin. Arthur Dreyfuss on komeampi versio Ryan Goslingista, ja eri ihmiset vertaavat Jeaninea vaikka kehen. Pinnallisuuden kritisointi tekikin kirjasta hitusen syvällisemmän kuin alku antoi olettaa.

Jeaninella on vahva kaipuu omalle identiteetille. Hän ei halua olla aina halutumpi Scarlett Johanssonina tai muuna julkkiksen ulkoisena kopiona vaan hän haluaa saada arvostusta ja rakkautta omana itsenään. Kauneus on ollut Jeaninen taakka lapsuudesta lähtien ja hänen isoäitinsä totesikin kerran osuvasti, miten pahinta mitä voi tapahtua on olla maailman kaunein tyttö.

Delacourtin tyyli tökki välillä. En muista, että minulla olisi ollut Onnen koukkujen kanssa samaa ongelmaa, vaikka tyylissä jotakin samaa tietenkin oli, koska kirjailija ja myös suomentaja olivat samat. Kävinkin lukemassa bloggaustani Onnen koukuista ja huomasin jopa erityisesti kehuneeni kieltä. Olen hieman hämmentynyt. Tosin kirjassa oli joitakin lauseita, jotka toimivat hyvin mietelauseina kuten tuo bloggauksen alkuun laittamani Ei ihmistä kouli aika vaan se, mitä hän kokee.

Katseenvangitsijat ei jää mieleeni syvällisimpänä mutta ei myöskään pinnallisimpana lukemanani kirjana. Asian painavuus oli mielestäni aika samalla tasolla kuin Onnen koukuissakin, johon tosin ihastuin enemmän.
Ilselän Minna ei tajua, mikä juttu rinnoissa on, mutta kehuu Delacourtin tapaa kuvata ihastumisen ja rakastumisen tunteita.

Katseenvangitsijat on toinen lukemani kirja omaan Vive la France! -haasteeseeni.

♥♥♥

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja

                                                          kuva WSOY:n sivulta


Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja 2013 WSOY (La liste des mes envies 2012) 163 s. suom. Leena Leinonen

Delacourtin Onnen koukkuja on The Dinnerin tavoin kirja, josta en olisi kiinnostunut ilman kirjablogeja. Ensin en lukemieni arvioidenkaan perusteella kiinnostunut, mutta lopulta mielenkiintoni kohosi niin korkealle, että laitoin Onnen koukkuja varaukseen. Voin jo heti sanoa, että onneksi laitoin.

Mutta en minä ole rikas. Minulla on vain kahdeksantoista miljoonan viidensadanneljänkymmenenseitsemäntuhannen kolmensadanyhden euron ja kahdenkymmenenkahdeksan sentin sekki kahdeksaan osaan taiteltuna, piilotettuna kengän perukoille. Minulla on vain houkutus. Mahdollisuus saada toisenlainen elämä. Uusi talo. Uusi televisio. Monia uusia asioita.
Mutta ei mitään erilaista. 

Jocelyne on 47-vuotias lankakauppias, joka on luopunut haaveistaan, mutta on haavelinnojen kaatumisesta huolimatta melko tyytyväinen elämäänsä. Sitten kaikki muuttuu hetkessä, kun hänen ystävänsä saavat hänet ostamaan lottokupongin. Jocelynen onni on uskomaton, ja hän voittaa 18 miljoonan pääpotin. Jocelyne ei tiedä, mitä hän tekisi niin suurella rahasummalla. Ostaisiko hän kenties hienon kalliin silitysraudan ja Diorin laukun? Antaisiko hän osan rahoista lapsilleen? Toteuttaisiko hän miehensä suurimmat toiveet? Äitiään Jocelyne ei ainakaan voi saada takaisin millään rahasummalla.

Kirjan herättämä keskeinen kysymys on, tuoko raha onnea. Millaisen vastauksen kirja tähän antaa vai antaako kunnollista vastausta lainkaan saa tietää lukemalla kirjan. Sen voin kuitenkin sanoa, että kun Jocelyne menee hakemaan shekin voittorahoista, psykologi kertoo hänelle voiton vaaroista. Rahat tulevat houkuttamaan monenlaisia pyyntöjä, liehittelyä ja ehkä jopa masennusta. Psykologi kertoo, että jotkut ovat jopa päätyneet riistämään hengen itseltään. Psykologi lopettaa varoitussaarnansa sanoihin älkääkä unohtako, että tästedes teitä rakastetaan muista syistä kuin teidän itsenne vuoksi. Tässä vaiheessa miljoonien voittaminen alkoi tuntua enemmän kiroukselta kuin siunaukselta.

Joku tämän kirjan lukijoista oli pohtinut sitä, miksei Jocelyne olisi esimerkiksi lahjoittanut rahoja hyväntekeväisyyteen, jos niitä ei itse halunnut käyttää. Tämä on hyvä kysymys, mutta toisaalta, jos Jocelyne olisi päätynyt tuohon järkevään ratkaisuun, kirja ei olisi ollut näin hyvä.

Onnen koukkuja on verrattu Muriel Barberyn Siilin eleganssiin. En osaa vielä sanoa, miten onnistunut Siilin eleganssiin vertailu on. Seuraavassa postauksessa osaan kuitenkin varmaan sanoa asiasta enemmän, sillä tällä hetkellä luen Barberyn menestynyttä teosta. Ainakin kyseisen kirjat neljäkymmentä ensimmäistä sivua ovat herättäneet minussa ihastuksen tunteita.

Luin kirjan melkein yhdeltä istumalta. Olisin lukenut Onnen koukkuja varmaan alusta loppuun ilman taukoja, jollen olisi aloittanut lukemista puolenyön jälkeen ja väsymys alkoi siinä vaiheessa painaa jo liikaa. Kirja on juuri sopivan pituinen yhdellä kertaa ahmittavaksi, mutta sen tarina on myös sen verran vangitseva, ettei kirjaa haluaisi laskea käsistään pois.

Pidin kirjan kielestä paljon. Suomentaja on tehnyt hyvää työtä, ja erityismaininnan haluan antaa loistavalle suomenkieliselle nimelle Onnen koukkuja. Mielestäni nimi on aivan täydellinen tälle kirjalle. 

Mitä minä tekisin, jos voittaisin lottoarvonnassa useita miljoonia? Pohdinta on hypoteettista, sillä enhän minä lottoa. Todennäköisesti ostaisin asunnon, en edes mitään hienoa omakotitaloa upealla alueella vaan ihan tavallisen kerrostaloasunnon. Lähtisin lomamatkalle Ranskaan tai Italiaan. Ostaisin kirjoja kerrankin joutumatta miettimään hintoja. Ostaisin uuden kannettavan tietokoneen. Antaisin osan rahoista läheisilleni. Lahjoittaisin muutaman miljoonan hyväntekeväisyyteen. Todennäköisesti kuitenkin olen onnellisempi nykyään. Olisihan se mukavaa matkustella ja saada uusia kokemuksia, mutta lomamatkoja voin toivottavasti toteuttaa sitten joskus tulevaisuudessa. Ei ole mitään kovin tärkeää syytä, miksi minä tarvitsisin 18 miljoonaa euroa.

Voisin suositella kirjaa oikeastaan kaikille, mutta varsinkin niille, jotka odottavat launtai-iltaisin kynä kädessä jännittyneenä lottonumeroja. Ehkä voitto ei sittenkään olisi kaikkien unelmien täyttymys.

Delacourtin romaanin ovat lukeneet lisäkseni muun muassa Laura / Lukuisa, Jenni S., Tessa, Katja / Lumiomena ja Minna Jaakkola.

**** 1/2