Tämä Muriel Barberyn kirja on herättänyt suurta ihastusta blogeissa. Vaikka negatiivisia mielipiteitäkin on joukkoon kuulemma mahtunut (näin ainakin yhdestä blogista luin), minä en ole niihin törmännyt. Esimerkiksi La petite lectrice -blogin Katri ihastui, rakastui eikä halunnut Siilin eleganssin koskaan lähtevän luotaan. Ihan näin voimakasta reaktiota minussa ei herännyt, mutta voimakasta ihastusta ilmassa ja perhosia vatsanpohjassa on minullakin.
The problem is that children believe what adults say and, once they're adults themselves, they exact their revenge by deceiving their own children. 'Life has a meaning and we grown-ups know what it is' is the universal lie that everyone is supposed to believe. Once you become an adult and you realise that's not true, it's too late.
Kirjaa kerrotaan vuorotellen kahden henkilön näkökulmista: pariisilaisen huoneistorakennuksen talonnaisen Renéen ja samassa talossa asuvan 12-vuotiaan Paloman.
Renée yrittää teeskennellä olevansa täysin tavallinen kiinteistönhoitaja, vaikka todellisuudessa hän nauttii filosofisen kirjallisuuden lukemisesta ja on nimennyt kissansa Leo Tolstoin mukaan. Paloma on todella älykäs tyttö, joka on päättänyt tehdä itsemurhan päivänä, jona hän täyttää kolmetoista. Kun eräs talon asukkaista kuolee ja hänen asuntonsa ostaa kiinnostava Kakuro Ozu -niminen japanilainen mies, Renéen ja Paloman tarinat alkavat kietoutua yhä tiukemmin yhteen.
Barberyn kirjassa ei olennaisinta ole juoni. Kirjassa tapahtuu loppujen lopuksi melko vähän mitään merkittävää. Kaikkien kirjojen ei pidäkään olla vauhtia ja jännitystä ensimmäisestä sanasta viimeiseen. Jos sellaista kaipaa, voi aina valita lukemiseksi dekkarin. The Elegance of the Hedgehog -romaanissa on oleellista erilaisten asioiden pohdiskelu ja tunnelma.
Pidin, yllätys yllätys, kirjan filosofiaviittauksista. Voisin olettaa, että Barberyn toinen kirja, Kulinaristin kuolema, sisältäisi myös filosofiaa, sillä Muriel Barbery on ammatiltaan filosofian professori. Kyseinen kirja menee siis lukulistalle.
Olin lukenut kirjaa ehkä viitisenkymmentä sivua, kun vitsailin poikaystävälleni, että kirjan nimen pitäisi olla Kissan eikä siilin eleganssi. Sen verran paljon kissoja kirjassa esiintyi. Paloman kuvailu kissoista sisustusesineinä huvitti minua, vaikka en asiasta samaa mieltä olekaan. Kuulun nimittäin niihin Paloman äidin kaltaisiin outoihin ihmisiin, jotka puhuvat kissoille kuin ihmisille.
Mainitsin edellisessä blogitekstissäni, että Onnen koukkuja ja Siilin eleganssia on verrattu toisiinsa. Minä en niitä kovin samankaltaisina kirjoina kokenut. Ehkä mielipiteeni olisi asiasta erilainen, jos kirjojen lukemisen välillä olisi ehtinyt kulua aikaa. Näin peräkkäin luettuina kirjojen tunnelmat olivat huomattavan erilaisia. Se yhteneväisyys molemmissa kuitenkin oli, että minua alkoi harmittaa liian huono ranskan kielen taitoni. Olisin mielelläni lukenut molemmat kirjat alkuperäiskielellä. Sillä tavoin kirjoihin olisi todennäköisesti pystynyt parhaiten eläytymään.
Kirjan kieli on kaunista. Kirjassa on melko traagisia aiheita kuten kuolemaa odottavan teinitytön epätoivoinen elämän mielekkyyden etsintä, mutta niistä kerrotaan todella viehättävästi. Olisin halunnut kirjaan onnellisemman lopun, mutta kaikkea ei aina voi saada ja toisaalta vaikka onnelliset loput ovat miellyttävämpiä lukijalle, ne ovat myös ennalta-arvattavampia kuin surulliset.
Vaikka kirjasta paljon pidin, jokin pieni viimeinen silaus jäi puuttumaan. En saa siitä kunnolla otetta, mutta se kuuluisa je ne sais quoi, tiedättehän. Sen osaan sanoa, että minussa herätti suurta ihmetystä, miten niin Renéen täytyy niin huolellisesti yrittää peittää älykkyyttään. Vaikka Renée ei ole saanut kunnollista koulutusta eikä kuulu "oikeaan" luokkaan, niin silti älynlahjojen salailu meni minusta jo naurettavan pitkälle. Ei luokkajaon pitäisi enää nykypäivänä noin paljon vaikuttaa.
Googletuksen ansiosta sain tietää, että kirjan tarina on siirretty myös valkokankaalle. Tiedänpähän nyt ainakin yhden asian, jonka teen ensi viikonloppuna.
Osallistun kirjalla Lukemattomat kirjailijat -haasteeseen.
Tämän kirjat ovat lukeneet lisäkseni muun muassa jo mainitsemani Katri, Aletheia, Annika K ja Linnea /pigeonnaire.
*****-
