M. G. Soikkeli: Läpinäkyvä kuolema

M. G. Soikkeli: Läpinäkyvä kuolema 2014 Minerva 308 s.
lainattu kirjastosta

Puhdistettuaan oman perimänsä ylimääräisestä informaatiosta ihmisestä oli tullut niin pitkäikäinen, että hän saattoi eläessään oppia enemmän kuin kolmen tiedekunnan tohtori vanhana aikana. Harva avointa yhteiskuntaa arvostelevista ihmisistä tuli ajatelleeksi sitä. Kaupunginarkistojen keräämä informaatio oli heille yhtä luonnollinen osa ympäristöä kuin muinaiset leikkipuistot.
Ennen geenihoitojen aikakautta yhdeksänkymmentä prosenttia ihmisen dna:sta oli ollut evoluution kerryttämää informaatiorihkamaa. Kun turha aines poistettiin ja perimän rakenteet oikoluettiin kohdalleen, solujen uusiutuminen muuttui tehokkaaksi. Ikääntymiselle herkin kohta ihmisessä oli kuitenkin soluinformaatiota edustavan kromosomin kärki, telomeeririhma. Jokainen kromosomi oli silmukoitu telomeeririhmalla kuin kudottu villavaate, mutta ajan kuluessa tuo elämän arvokkain kudos hapertui ja rispaantui. Telomeeririhmoja lisäämällä soluista saatiin kestävämpiä. Perimä siivottiin ja solmittiin uudelleen kuin ihmislajin kunniaa esittelevä seinävaate. Vaikka solujen pitkäikäisyys ei tarkoittanut samaa kuin ikuisuus, se oli niin lähellä kuolemattomuutta kuin kolmanneksen elämästään nukkuva olento saattoi toivoa.
Järkytys oli ollut kaamea, kun hedelmällisyys oli kääntynyt samaan aikaan jyrkkään laskuun. Siitä ei ollut toivuttu vieläkään. Yhteys telomeerihoitoihin tunnustettiin vähitellen. Ihmisurosten siittiöt muistuttivat laakamadon laiskoja sukulaisia, ja jos joku vilkkaampi siimahäntä onnistui pääsemään perille perintötehtävässään, se ei pystynyt käynnistämään ihmiselämän kaikkia viidakkokoodeja.
Tilastojen mukaan oli selvää, että ihmiskunnan alamäki oli alkanut. Terveysvaltioiden huolella valitut, terveet ihmiset käyttäytyivät kuin umpikujaan joutuneet eläimet. Tyypillinen väkivaltarikos oli kansalaisen itseensä suuntaama väkivallanteko.

Dammenburgin poliisivoimat ovat kutistuneet yhteen komisarioon, etsivään ja sihteeriin. Kansalaisten jokapäiväistä elämää valvovat tuhannet kamerat, joten rikoksien selvittäminen on varsin yksinkertaista. Sitten tapahtuu jotakin täysin odottamatonta. Eräs kansalainen murhataan, ja murhaaja on täysi arvoitus. Miten tämä on mahdollista läpinäkyvässä yhteiskunnassa?

Luin Läpinäkyvän kuoleman jo muutama kuukausi sitten, joten muistikuvani kirjasta eivät ole tuoreimpia. Haluan kuitenkin kirjoittaa teoksesta, sillä se ei ole saanut kovinkaan paljon blogisavuja ja mielestäni se ansaitsee niitä enemmän huolimatta siitä, että kirja ei ollut niin sykähdyttävä kuin odotin. Ajattelin katalogitekstin perusteella kirjan olevan minulle yksi vuoden kirjoja. Ideasta tuli hieman mieleen Orwellin klassikko 1984, ja lempigenreni dystopian yhdistäminen dekkarijuoneen kuulosti lupaavalta.

Alkusivuilla minua häiritsi se, miten paljon informaatiota lukijalle annetaan hyvin nopeassa tahdissa. Tietenkin maailman kuvailu on toivottavaa, kun yhteiskunta poikkeaa selvästi omasta todellisuudestamme, mutta tätä kirjaa aloitellessani minulle tuli hetkeksi informaatioähky. Pidän ennemminkin siitä, että kirjan maailmaa koskevia tietoja tiputellaan pikkuhiljaa eikä paljon kerrallaan.

Läpinäkyvän kuoleman yhteiskunta herättää ristiriitaisia tuntemuksia. Tietenkin murhista ja muistakin ikävistä rikoksista haluaisi päästä eroon, mutta toisaalta kaipuu yksityisyyden suojaan on hyvinkin suuri. Nykyäänkin aika ajoin keskustellaan siitä, mitkä ovat yksityisyyden rajat. Mitä saa valvoa ja mitä ei? Millaisiin keinoihin saadaan turvautua esimerkiksi poliisitutkinnan aikana?

Kuolemattomuuteen pyrkiminen on johtanut kestämättömiin lopputuloksiin. Geenihoidot ovat saaneet ihmisten solujen vanhenemisen hidastumaan, mutta samalla hedelmällisyys on laskenut. Lapset ovat harvinaisia ja siksi arvokkaita. Murhan motiivikin saattaa olla lapsen ryöstö. Minulle tuli ainakin mieleen, oliko hedelmällisyyden lasku luonnon tapa estää liikakansoittuminen. Jos ihmisistä tulisi kuolemattomia, lapsia ei voitaisi hankkia yhtä paljon kuin nykyään ainakaan muuttamatta elintapoja radikaalisti. Läpinäkyvässä kuolemassa oli monia hyvin mielenkiintoisia aineksia. Mielestäni sekä kansalaisten elämän valvonnan että geenihoidoilla aikaansaadun pitkäikäisyyden olisi voinut jakaa eri kirjojenkin aiheiksi. 

En ole kovinkaan montaa dystopista dekkaria lukenut. Ensimmäisenä mieleeni tulee Antti Tuomaisen Parantaja. Pidin Läpinäkyvästä kuolemasta enemmän kuin Parantajasta. Vaikka kummassakin kirjassa motiivit ja selitykset olivat kirjojen yhteiskuntakuvauksen sopivia, silti Läpinäkyvän kuoleman kohdalla odotukseni täyttyivät hieman paremmin. Vaikka dekkarissa vaaditun jännityksen ylläpitäminen jäi vielä hieman vajaaksi, kirjan ideat olivat niin mielenkiintoisia, että M. G. Soikkelin mahdolliset tulevatkin dekkarit menevät varmasti lukulistalle.

Muualla: Eniten minua kiinnostaa tie ja Kirjoitan ja luen, siis olen