lainattu kirjastosta
Hän asetti kupin Jennien eteen ja palasi keittiöön. Pörrötukka oli myös vetäytynyt sinne. Poirot tiesi, miten mielellään kyseinen tarjoilijatar pohti vakioasiakkaittensa käytöstä, joten hän arvasi, että keittiössä oli parhaillaan kehkeytymässä vilkas keskustelu ulkomaalaisesta herrasta ja hänen odottamattomasta vierailustaan Jennien pöytään. Poirot ei yleensä puhunut kahvilan muiden asiakkaiden kanssa enempää kuin oli tarpeen. Lukuun ottamatta niitä kertoja, jolloin hän illasti ystävänsä Edward Catchpoolin seurassa, Scotland Yardin rikosetsivän, jonka kanssa hän tilapäisesti asui samassa täysihoitolassa, hän pysytteli omissa oloissaan tavoitteenaan l'hibernation, talvihorros.
Kahvilan tarjoilijoiden juoruilu ei Poirotia haitannut; hän oli kiitollinen siitä, että he olivat kätevästi poissa. Hän toivoi, että sen ansiosta Jennie saattaisi puhua hänelle suoremmin. "Tarjoan teille mieluusti neuvojani, mademoiselle", Poirot sanoi.
"Erittäin ystävällistä, mutta kukaan ei pysty minua auttamaan." Jennie pyyhki silmiään. "Kunpa joku voisikin! Toivoisin sitä enemmän kuin mitään muuta! Mutta nyt on myöhäistä. Olen nimittäin jo kuollut, tai siis kuolen aivan kohta. En voi piileskellä loputtomiin."
Jo kuollut... Jennien sanat toivat huoneeseen uuden viileän henkäyksen.
Hercule Poirot on lempikahvilassaan, kun sisään ryntää nainen, joka paljastaa olevansa kuolemanvaarassa. Nainen ei kuitenkaan halua Poirot'n yrittävän estää murhaa, sillä nainen väittää saavansa ansionsa mukaan. Samana iltana Poirot saa kuulla ystävältään rikosetsivä Catchpoolilta, että Bloxham-nimisessä hotellissa on tapahtunut kolme murhaa. Murhat liittyvät selvästi toisiinsa, sillä kaikkien uhrien suusta löytyy nimikirjaimin varustettu kalvosinnappi. Poirot alkaa epäillä, että myös kuolemaansa ennustanut nainen liittyy tapaukseen.
Minulle ennestään tuntematon brittikirjailija Sophie Hannah on astunut melko isoihin saappaisiin. Kun kuulin aiemmin tänä vuonna, että Christien perikunta on antanut hyväksyntänsä uudelle Poirot-kirjalle, jonka kirjoittajaksi on valittu Sophie Hannah, olin melko epäileväinen. Agatha Christie on omaa luokkaansa lukijan huijaamisessa ja viihdyttävien murhamysteerien luomisessa. En uskonut, että jonkun muun kirjoittama Hercule Poirot -kirja tuntuisi samalta.
Eihän se tuntunutkaan. Ensi sivuilta lähtien huomasin Christien kirjoista tuttuja piirteitä, mutta silti koko ajan oli vain hyvinkin selvää, että kirja ei ole Christien käsialaa. Sophie Hannah ei ole huono kirjoittaja, ja hän ripotteli melko kiinnostavasti lukijan ja rikosetsivä Catchpoolin pään vaivaksi johtolankoja, jotka eivät tuntuneet yhdistyvän toisiinsa ennen kuin Poirot paljastaa kokonaiskuvan. Silti se jokin jäi puuttumaan.
Minusta tuntui, että kirjailija oli takertunut joihinkin Poirotin ominaisuuksiin liiankin tiukasti ja korosti niitä liikaa. Poirot tuntui tutulta mutta osittain myös vieraalta. Hannah ei ollut onnistunut tuomaan häntä kirjansa sivuille juuri oikeanlaisena. Kirja tuntui vain himmeältä jäljitelmältä, ja olisin pitänyt kirjasta enemmän, jollen olisi väistämättä verrannut Hannahin tuotosta Christien aikaansaannoksiin. Tästä tunnustuksesta huolimatta olen varma, että en olisi muutenkaan pitänyt kirjaa mitenkään erityisen huikaisevana dekkarina.
Loppuratkaisu onnistui yllättämään, mitä aina toivonkin dekkarilta. Se kuitenkin tuntui liiankin epäuskottavalta. Christien omatkin loppuratkaisut olivat välillä melko mielikuvituksellisia, mutta silti niitä lukiessani en miettinyt, miksi ihmeessä kirja loppuu näin.
Keskustelimme viime kirjabloggaajien tapaamisessa kirjan kansikuvan hämäävyydestä. Kansi kieltämättä voi saada ensin uskomaan, että kirja olisi Christien kirjoittama. Tosin suomalainen kansi on vähemmän harhaanjohtava kuin esimerkiksi tämä. Kenenköhän arvelisit ensivilkaisulla kirjoittaneen kansien sisällä olevan tarinan? Onhan oikean kirjailijan nimi alanurkassa pienellä, mutta Agatha Christien nimi komeilee kansikuvan yläosassa paljon isommalla. Ei ole kovin vaikea huomata, kenen nimellä kirjaa myydään.
Rehellisesti sanottuna en pidä tämän uuden Hercule Poirot -mysteerin julkaisua kovinkaan tarpeellisena, vaikka olinkin niin utelias, etten malttanut kirjaa olla lukematta. Kirja oli varsin nopealukuinen, ja alun tökkimisestä huolimatta en lopulta olisi todellakaan pystynyt jättämään kirjaa kesken. Silti mielestäni kirja oli vain keskinkertainen salapoliisikirja, jonka pariin ainakaan minun ei tee mieli palata toiste. Seuraavan kerran nautin Hercule Poirotin seurasta lukemalla itsensä rikosten kuningattaren teoksen, sillä niiden pariin haluan palata yhä uudelleen.
Muualla: Blogisisko, Kanervanvarpu ja Hemulin kirjahylly
Minäkin olen suhtautunut tähän epäileväisesti, sillä uusi Poirot-mysteeri tuntuu aika turhalta. Eikö sen olisi voinut jättää siihen mihin Christie? Kansi tässä on kuitenkin aika hieno (vaikka Christien nimi onkin isosti esillä) joten katsotaan josko tähän joskus tarttuisi.
VastaaPoistaChristien oma tuotantokin oli niin laaja, ja ainakin minä voin hyvin lukea reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen Christieitä uudestaan muistamatta melkein mitään. Tämä uusi Poirot tuntuu minusta kyllä vähän rahastukselta, mutta uteliaana luin kirjan kuitenkin. On tämä ihan hyvä tyydytys dekkarin nälkään, joten jos joskus kaipaat ihan kelpo dekkaria, niin tämä on ihan hyvä vaihtoehto. :)
PoistaKansi on kivan yksinkertainen, ja tykkään myös sen värimaailmasta.
Minun täytyy tunnustaa etten ole lukenut ensimmäistäkään Chriestietä. Siis ikinä! :( Apua, täytyisi tutustua. No, ehkä lähtisin tätä kirjaa lukemaan vähän eri näkökulmasta!
VastaaPoistaChristietä suosittelen lämpimästi. Tosin jos tämän haluat lukea mahdollisimman avoimin mielin, niin kannattaa lukea tämän ensin ja vasta sitten Christieitä. Chriestietä sinun on ainakin pakko kokeilla. :)
PoistaNo huh tuo englanninkielinen kansi! Se on jo törkeän harhaanjohtavaa. Iskipä valtava himo lukea Christietä, en ole tainnut lukea yhtäkään hänen kirjaansa sitten lukiovuosien, jolloin ahmin kaikki, jotka kirjastosta löysin. Ja olen järkyttynyt, että Krista ei ole lukenut Christietä :D
VastaaPoistaNo niinpä. Suomalainen ei sentään ole noin hämäävä. Olen lukenut puolentoista vuoden aikana pari Christietä uudelleen ja olen tykännyt kyllä edelleen. Luin niitä ihan innoissani joskus kai yläasteikäisenä. Minäkin olen hieman järkyttynyt. Miten Krista-kirja-ahmatilta on voinut jäädä sekä Christiet että Potterit lukematta? :)
PoistaEn ole tätä kirja lukenut, mutta lapsena/nuorena olen lukenut melkein kaikki Christie´n kirjat. Eikö Nimikirjamurhien juoni ole sama kuin Christie´n Aikataulun murhissa (A:B.C. Murders)?
VastaaPoistaMonien Christien kirjojen juonet ovat sekoittuneet päässäni sen verran pahasti vuosien saatossa, että en osaa vastata. En ole edes täysin varma, olenko juuri mainitsemaasi Christie-dekkaria lukenut.
PoistaMinua kiukutti ja haukotutti tätä kuunnellessani. Parasta on, että nyt tiedän, etten enää mene samaan lankaan!
VastaaPoistaMinun reaktioni ei ollut yhtä kiukkuinen ja pitkästynyt, mutta ei tämä kirja kyllä mitään lähtemätöntä vaikutusta todellakaan tehnyt. Ehkä voisin joskus kokeilla Sophie Hannahin muita Poirot'hon liittymättömiä teoksia, koska mielestäni vasta sitten osaan sanoa, pidänkö Hannahin kirjoista.
PoistaOlen lukenut nyt n. puolet kyseisestä kirjasta. Koko sen ajan olen miettinyt, että miten Poirotista onkaan saatu niin ylenkatsova ja ilkeä tyyppi. Eihän se ole oikea Poirot ollenkaan. On totta, että Poirot ei aina ole mukautuvaisin ja nyrpistelee aina silloin tällöin joillekin asioille, mutta tässä kirjassa hän onkin jotenkin suunnattoman ylimielinen. Rupesinkin googlailemaan tätä asiaa, että onko kyseessä nyt joku oma tulkintani ainoastaan. En tiedä oletko samaa mieltä juuri tässä asiassa kanssani, mutta koen yhtäläisyyttä lauseesi: "Poirot tuntui tutulta mutta osittain myös vieraalta" kanssa. Olen jotenkin pettynyt, että se perikunta on päästänyt näin tylyn Poirotkuvan leviämään maailmalle. Varmasti kun on niitä ihmisiä, jotka eivät ole lukeneet Agatha Christietä, mutta jotka ehkä lukevat tämän...
VastaaPoistaEiko
Mielestäni kirjassa on ylikorostettu joitakin Poirotin piirteitä, eikä minullekaan ole Christien kirjoista jäänyt noin ylimielistä kuvaa Poirotista. Mielestäni Hannah ei ollut mitenkään täydellisesti onnistunut Poirotin kuvaamisessa, ja se oli yksi asia, johon olin tässä kirjassa pettynyt. Toivon, että ihmiset tutustuisivat alkuperäisiin Christien kirjoihinkin eikä vain tähän, sillä ei tämä kyllä Christien Poirot-dekkareiden tasolle yllä. Olin jo ennen kirjan lukemista hieman ristiriitaisella fiiliksellä kirjan julkaisemisesta, sillä se tuntui aika tarpeettomalta mutta silti uteliaana ja Christien kirjojen ihailijana halusin tämänkin lukea.
Poista