Turun kirjamessuilla sunnuntaina 5.10.

Viime vuonna messuilin kaikkina kolmena päivänä. Tänä vuonna päädyin messuilemaan vain sunnuntaina. Hieman harmittaa, etten päässyt näkemään joitakin kahden aiemman päivän kiinnostavista ohjelmista, mutta toisaalta olen paljon virkeämpi messuviikonlopun jäljiltä kuin viime vuonna.

Heikki Savola ja Jenna Kostet

Saavuin Messukeskukseen puoli kahdentoista aikoihin ja käytin tunnin paikkoihin tutustumiseen. Sen jälkeen menin kuuntelemaan esikoiskirjailija Jenna Kostetia. En ollut kuullut Lautturista aiemmin, mutta messuohjelman perusteella haastattelu kuulosti kiinnostavalta. Kostet kuvaili esikoiskirjansa sijoittuvan paranormaalin romanssin ja maagisen realismin välimaastoon. Lautturi on oikeastaan kritiikkiä paranormaali romanssi -genreä kohtaan, sillä Kostetin mukaan genre sisältää tiettyjä kliseitä, jotka tekevät kirjoista yleensä epärealistisia. Hän halusi kuitenkin kirjoittaa romaanin, joka voisi oikeasti tapahtua. Lautturissa on hyödynnetty suomalaista kansanperinnettä, joka oli Kostetille varsin luonteva vaihtoehto, koska hän on opiskellut kansatiedettä ja folkloristiikkaa. Kirjassa on myös paljon kirjallisuusviitteitä, jotka toimivat yhtymäkohtana todelliseen maailmaan. Uuno Kailaan ja Edith Södergranin runot sopivat kirjaan myös siksi, että runoissa toistuu kuolema, joka on yksi Lautturin keskeisistä teemoista. Koulukiusaaminen on yksi muista kirjan teemoista, joka tuli mukaan vähän vahingossa. Kostetin esikoiskirja oli alunperin harjoitustyö kahden erilaisen kertojan käyttämisestä, mutta harjoitustyöstä tulikin esikoisromaani. Jatkossa Kostetilta voidaan odottaa myös muunlaista kirjallisuutta, sillä hän totesi olevansa genrehyppijä ja kirjoittavansa mitä mieleen pälkähtää.

Tiina Lehtineva, Anu Holopainen ja Tuija Lehtinen

Kostetin haastattelun jälkeen kävin hankkimassa itselleni Lautturin ja sen jälkeen suuntasin Suomen nuorisokirjailijoiden osastolle. Viime vuonna viihdyin kyseisellä osastolla varsin hyvin, ja tänäkin vuonna vietin suurimman osan messuistani osaston ohjelmanumeroiden parissa. Osastolle saapuessani Tiina Lehtineva, Anu Holopainen ja Tuija Lehtinen keksivät kertomuksia tarinanoppien avulla. Nuorisokirjailijoiden osaston pystytys oli torstaina ollut varsin vauhdikasta, sillä siihen kuului muun muassa pyramidin purkamista ja L-kirjaimeen ihastumista. Päivän nauruannos oli taattu.

Mila Teräs, Riina Katajavuori, Netta Walldén ja Hannu Hirvonen

Tarinanoppailun jälkeen lavalle saapuivat Mila Teräs, Riina Katajavuori, Netta Walldén ja Hannu Hirvonen. He keskustelivat lastenkirjallisuuden opetuksista ja anarkiasta. Hannu Hirvonen ei koe olevansa kasvattajan roolissa lastenkirjoja kirjoittaessaan vaan hän kirjoittaa omalle itselleen lapsena. Riina Katajavuoren mielestä aikuinen voi oppia jotakin lastenkirjoista. Tosin hän on kirjoittanut muun muassa epäonnistumisesta, sillä lasten olisi opittava hyväksymään se osana elämää. Opetuksellisuudesta siirryttiin puhumaan lastenkirjojen anarkistisista hahmoista, jotka ovat olleet jo kauan suosittuja. Roald Dahlin kirjat mainittiin hyvänä esimerkkinä anarkiasta.

Kirsti Kuronen, Anneli Kanto ja Tuija Lehtinen

Kirsti Kuronen, Anneli Kanto ja Tuija Lehtinen syventyivät kirjasarjojen kirjoittamisen saloihin. Lehtinen ei ollut aluksi innostunut kustantajien ehdotuksesta kirjoittaa kirjasarja, mutta lopulta neliosaiseksi tarkoitettu Mirkka-sarja venyikin kymmenosaiseksi. Kanto tiesi heti haluavansa kirjoittaa tyttöjen jalkapalloharrastuksesta sarjan, sillä aihe oli sellainen, jota ei ollut aiemmin nuortenkirjoissa käsitelty. Muistan itse harmitelleeni nuorena, miten joidenkin sarjojen henkilöt pysyivät monenkymmenen kirjan ajan samanikäisinä, joten pidin erityisen mielenkiintoisena keskustelua henkilöiden kasvamisesta. Kirsti Kuronen totesi haluavansa, että samanikäiset voivat lukea koko sarjan. Kanto halusi kuvata henkilöidensä kehityksen lapsesta esiteiniksi, ja koska hänen Futistyttö-kirjojensa kohderyhmä oli 10-12-vuotiaat, päähenkilöt eivät voineet kasvaa 14-vuotiasta vanhemmiksi. Päähenkilöt olivat myös tavallista lapsellisempia 14-vuotiaita, jotta he sopisivat vielä hieman yli kymmenvuotiaille lukijoille suunnattuihin kirjoihin. Lehtinen ratkaisi päähenkilönsä vanhemisongelman ottamalla Mirkan pikkusisko Masa päähenkilöksi, kun Mirkka tuli liian vanhaksi.

Lopuksi vielä paljastui, että Kuronen luki lapsena mielellään Lottia, Tiinoja, Viisikoita ja 3 etsivää -sarjaa, ja Kanto piti lapsuudessaan Viisikoista, Simo Penttilän Punavyö-sarjasta ja Peppi Pitkätossu -kirjoista. Tosin Peppi Pitkätossuja oli hänen mielestään aivan liian vähän. Kuronenkin totesi, että pitkät kirjasarjat viehättivät. Niissä oli luettavaa pitkäksi aikaa eikä toisteisuus tuntunut ikävältä. Oikeastaan päinvastoin, sillä Kuronen sai onnistumisen kokemuksia tulevien tapahtumien arvaamisesta.

Hanna Matilainen ja Magdalena Hai

Hanna Matilainen (Morren maailma) ja Magdalena Hai (Magdalena Hai / Kryptozoologisia tutkimuksia) keskustelivat Anu Holopaisen johdolla kirja- ja kirjallisuusblogeista. Keskustelun aikana todettiin esimerkiksi, että kirjallisuuskritiikin määrä on todellakin vähentynyt, mutta siitä ei voi syyttää kirjabloggareita. Hai totesi kirjablogien olevan erityisen tärkeitä genre- ja nuortenkirjallisuudelle.

Hannu Harju ja Marko Hautala

En ole vielä ehtinyt lukea Marko Hautalan Kuokkamummoa, vaikka se kirjastosta lainassa onkin. Ennen kotiinlähtöä halusin mennä kuuntelemaan, mitä kirjailijalla on kirjasta sanottavanaan. Marko Hautala ei pidä väkivallalla mässäilystä, sillä hänen mielestään puhdas väkivalta latistuu fiktiossa. Pelottavampaa on kontrollin menetys ja havaintojen epäluotettaviksi huomaaminen. Jännityskirjailijalle on haastavaa saada lukija yllättymään, sillä jo kirjan kansi ja nimi saavat lukijan odottamaan jotakin pelottavaa. Kirjailijan pitäisi saada lukija unohtamaan, että kyseessä on kauhukertomus, jotta lukija todella yllättyisi.

En ole lukenut Anni Nupposta kuin yhden novellin verran, mutta Juuret jäi mieleeni niin vahvasti, että sen jälkeen olen monesti harkinnut Nupposen lukemista. Lukeminen on kuitenkin jäänyt vain aikomuksen tasolle, mutta nyt päätin hankkia Nupposen tänä vuonna ilmestyneen novellikokoelman itselleni. Jenna Kostetin haastattelun kuunneltuani kävin nappaamassa oman kappaleen kirjaa mukaani. Messubussissa aloitin kirjaa jo hieman, ja ainakin alun perusteella Lautturi vaikuttaa todella hyvältä. Emmanuel Carréren Huviretki painajaisiin tarttui mukaani Omituisten opusten osastolta, ja Johdatus eläinfilosofiaan on houkutellut minua viime kirjamessuista lähtien ja olin jo etukäteen ajatellut ostavani kirjan vihdoinkin messuilta.