Näytetään tekstit, joissa on tunniste haaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haaste. Näytä kaikki tekstit

torstai 25. huhtikuuta 2013

11 vastausta

Lukutoukka / Krista haastoi minut, joten kiitos hänelle. Olen tehnyt samaisen haasteen kuitenkin jo kahdesti aiemmin, enkä kerro enää 11 asiaa itsestäni enkä myöskään 11 kirja-aiheista asiaa. Vastaan vain Kristan esittämiin yhteentoista kysymykseen.

1. Voice of Finland vai Idols?
- Idolsia seurasin monta kautta ja Voice of Finlandia seurasin vain osan ensimmäisestä kaudesta Mikko Herrasen takia. Olin Mikko Herrasen fani jo ennen Voice of Finlandia, sillä pidän hänen entisen bändinsä Rustin musiikista. Silti Voice of Finlandin konsepti on minulle enemmän mieleen, joten valitsen sen.
2. Tuomas Kyrö vai Miika Nousiainen?
- En voi valita, sillä en ole lukenut kummankaan kirjoja.
3. Kirjeet vai sähköposti?
- Sähköpostilla hoidan enimmäkseen asioitani, ja kirjeen kirjoittamisesta on aikaa. Silti perinteiset kirjeet ovat aivan ihania, joten ne voittavat sähköpostin.
4. Fantasia vai tositarina?
- Vastaus riippuu paljon mielialasta. Pidän molemmista, mutta ehkä kuitenkin luen enemmän fantasiakirjallisuutta kuin tositarinoita.
5. Rock vai pop?
- Rock.
6. Näytelmä vai elokuva?
- Elokuva.
7. Cheek vai Elastinen?
- En ole kummankaan suuri fani, mutta jos täytyy valita, niin Elastinen.
8. Tulevaisuus vai menneisyys?
- Tulevaisuus. Toivon, että sillä on annettavana minulle vielä paljon ihania ja kiehtovia asioita.
9. Puhdistus vai Stalinin lehmät?
- En ole lukenut kumpaakaan. Puhdistus on kuitenkin omassa hyllyssä ja kuuluu TBR10-haasteeseeni, joten aion ihan oikeasti lukea sen vihdoin ja viimein tänä vuonna.
10. Hiljaisuus vai äänet?
- Se, kumpaa suosin, riippuu mielialasta. Jotkin äänet ovat hyvin kauniita, mutta joskus hiljaisuus on juuri se, mitä kaipaan ja tarvitsen.
11. Komedia vai draama?
- Draama.

En haasta tälläkään kertaa ketään, sillä uusien kysymysten keksiminen on vaikeaa ja tämä on kiertänyt jo niin monessa blogissa.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

11 kirja-aiheista asiaa

Huomenna on luvassa uutta kirja-arvostelua, mutta sitä ennen vastailen haasteeseen, jonka sain Mari A:lta. Kiitos siis hänelle!

Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa. Säännöt ovat tässä:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa, kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Olen tehnyt tämän haasteen muutama kuukausi sitten, jolloin kerroin 11 asiaa itsestäni. Sen takia keskityn tällä kertaa kirja-aiheisiin asioihin.

1. Äitini luki minulle ahkerasti, kun en osannut vielä itse lukea. Muistan ainakin kuunnelleeni innokkaasti Kolme etsivää -kirjoja ja Narnia-sarjaa.
2. Opin lukemaan ensimmäisellä luokalla. En oikein ollut innostunut vaikka tavutetuista kirjoista vaan ensimmäisen luokan joululomalla luin jo äidin hyllyssä ollutta Viisikkoa. Ensimmäisen luokan keväällä hankin kirjastokortin silloisen kotikuntani ihanaan kirjastoon ja aloin kantaa ahkerasti kirjastosta kotiin ensiksi Neiti Etsiviä. Pian siirryin myös muun muassa Montgomeryn Anna-kirjoihin ja Angela Sommer-Bodenburgin Pikku vampyyri -kirjoihin.
3. Nuoruuteni haaveammatti oli kirjastonhoitaja.
4. Yläasteen TET-harjoitteluissa olinkin kerran kirjastossa ja kaksi kertaa kirjakaupassa. Harjoittelut olivat mukavia kokemuksia, mutta kuitenkin päädyin siihen, että kirjat ovat minulle rakas harrastus ja ammatikseni haluan jotakin muuta.
5. Lapsuudessa ja nuoruudessa minulla oli selviä aikakausia, jolloin luin suurimmaksi osaksi jonkin tietyn genren kirjoja. Jossakin vaiheessa ahkerassa kulutuksessa olivat hevoskirjat, sitten tartuinkin mieluiten fantasiakirjoihin, seuraavaksi innostuin dekkareista ja kohta luinkin paljon kauhukirjallisuutta. Nuo kaikki genret, lukuun ottamatta hevoskirjoja, ovat sulautuneet nykyiseksi sekalaiseksi kirjamaukseni.
6. Jos minun pitäisi valita vain yksi kirja, joka on ehdoton lempikirjani, valitsisin Taru sormusten herrasta -trilogian.
7. Ala-asteella luokkani opettaja lupasi karkin, jos joku esittelee kirjan, jota minä en ollut lukenut. Niitä karkkeja ei kovin moni saanut.
8. Minulla on viisi kirjastokorttia, joista osaa en ole kyllä käyttänyt moneen vuoteen. Turkuun hankin kirjastokortin jo kesällä, vaikka silloin en vielä Turussa asunut. Olin viime alkukesästä aivan innoissani, kun minulla oli jälleen yksi minulle täysin uusi kirjasto tutkittavana. Jollen noudattaisi liian vahvasti sosiaalisia normeja, olisin hyppinyt innosta, kun kiertelin ensimmäisiä kertoja Turun pääkirjaston hyllyjen välissä.
9. Luen kirjoja lähinnä suomen ja englannin kielillä. Välillä uskaltaudun tarttumaan johonkin ruotsinkieliseen kirjaan. Saksaksi olen lukenut vain ensimmäisen Harry Potterin ja ranskaksi osan Pikku Prinssistä. Italiaksi en ole uskaltanut edes vielä kokeilla lukemista.
10. Minulla on tällä hetkellä kesken Marya Hornbacherin Madness - A Bipolar Life, Jonathan Safran Foerin Eläinten syömisestä ja Nancy A. Collinsin Sunglasses After Dark. Hornbacherin kirjasta on arvostelu siis tulossa huomenna, ja Eläinten syömisestä -kirjan saan varmaan myös luettua loppuun viikonlopun aikana. Seuraavana lukupinossa odottaa Hanna-Riikka Kuisman Valkoinen valo -romaani.
11. Luen säälittävän vähän novelleja ja runoutta. Tänä vuonna olen lukenut vasta yhden novellikokoelman enkä yhtään runoteosta. Runokirjoista luen yleensä mieluiten jo hyväksi havaitsemiani suosikkeja kuten Yrjänää ja Kotroa. Minun pitäisi kokeilla avoimin mielin minulle aivan uusia runoilijoita. Runoilijasuosituksia otetaan siis vastaan!

Marilta saadut kysymykset:
1. Paras kotimainen tv-ohjelma?
- En seuraa mitään kotimaisia tv-ohjelmia, sillä minulla ei ole kotonani televisiota.
2. Lempivuodenaikasi?
- Tämä on vaikea, sillä pitkään lempivuodenaikani oli talvi. Nykyään pidän sekä kesästä että talvesta, mutta molemmissa on myös huonot puolensa. Siirtymäajoista eli keväästä ja syksystä en niin tykkää.
3. Leikitään neljän tähden illallista: mitä tarjoat (alkuruoka, pääruoka, jälkiruoka)?
- En ole kovin kummoinen ruoanlaittaja. Pitäisin ruokalistan siis mahdollisimman yksinkertaisena, jotta mitään suuria epäonnistumisia ei sattuisi. Alkuruoaksi kreikkalaista salaattia, pääruoaksi paneroituja tofupihvejä ja perunamuusia ja jälkiruoaksi omenapaistosta ja vaniljajäätelöä. Onneksi minun ei ole pakko osallistua mihinkään ruokaohjelmiin.
4. Mihin tosi-tv-ohjelmaan ottaisit osaa: firma, farmi vai BB? Miksi?
- En kestäisi osallistua Big Brotheriin. Tarvitsen yksityisyyttä, joten yksinkertaisesti en kestäisi sitä, miten kamerat seuraisivat jokaista askeltani. Jos jostakin ihmeen syystä BB-taloon päätyisin, todennäköisesti anelisin poispääsyä muutaman talossa vietetyn päivän jälkeen. Firmasta ja Farmista en ollut ikinä ennen kuullutkaan. Farmin idea kuulostaa ihan jännittävältä. Ilman sähköä ja juoksevaa vettä eläminen voisi olla opettavainen kokemus. Toisaalta tuokin tyssäisi siihen, että kamerat seuraisivat elämääni liikaa. Yksityisyyden tarpeeni vuoksi en siis pystyisi mihinkään tuollaisiin ohjelmiin osallistumaan.
5. Liikutko julkisilla vai omalla?
- Minulla ei ole ajokorttia, joten liikun julkisilla silloin, kun en kävele.
6. Kun menet ulos syömään, mihin menet yleisimmin?
- Lasketaanko opiskelijaruokalat? Jos ei, niin Subwayssa käyn useimmiten. Jos kysymyksellä kuitenkin haetaan jotakin hieman hienompaa paikkaa, niin vastaus on Rosso. Siellä käyn ehkä muutaman kerran vuodessa.
7. Mitä asioita haluaisit elämässäsi ehdottomasti vielä tehdä?
- Haluaisin käydä Ranskassa ja Iso-Britanniassa. Italiassa olen jo ehtinyt käydä, mutta sinne haluaisin päästä toistamiseen. Haluaisin valmistua valtiotieteiden maisteriksi (kyllä minusta todellakin pitäisi tulla valtiotieteiden eikä filosofian maisteri, vaikka opiskelen filosofiaa, mutta kun Turussa filosofia on yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa) ja saada itselleni mieleisen ja turvatun työpaikan. Onpa tähän yllättävän vaikea keksiä asioita.
8. CM vai Prisma?
- Prismassa käyn Citymarkettia useammin.
9. Cokis vai Pepsi?
- Pepsi Max. <3
10. Pärjäätkö Ruotsissa ruotsilla?
- Olen joutunut melko vähän ruotsia käyttämään ruotsin tuntien ulkopuolella, mutta kyllä minä jotenkin ruotsilla pärjäisin.
11. Millä kielellä pärjäät Virossa?
- Kai minä toivoisin, että englantia puhumalla asiani tulisi ymmärretyksi.

En haasta tällä kertaa ketään, sillä juuri vähän aika sitten ihmisiä haastelin, eikä ole helppoa keksiä, kuka tätä haastetta ei jossakin vaiheessa olisi jo tehnyt.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Liebster Award - tunnustus

Liebster Award-tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä ihmistä, jolta sait tunnustuksen.
Kiitos Pihille naiselle!
2. Vastaa sinulle esitettyihin 11 kysymykseen.
3. Keksi 11 kysymystä.
4. Jaa tunnustus 11 blogille, joilla on alle 200 lukijaa.

Pihin naisen esittämiin kysymyksiin vastaukset:


1. Onko sinulla kirjallisuusgenreä, jota et lue (esim. novellit, sarjakuva, runous, dekkarit, romantiikka, historialliset romaanit, scifi jne.)?
En nyt voi sanoa, että olisi jotakin genreä, jota en mistään hinnasta ikinä lukisi. Noista esimerkkinä mainituista kirjallisuusgenreistä scifiä ja sarjakuvia luen kuitenkin todella vähän. 

2. Huonoin lukemasi kirja?
Ei tämä ehkä kaikkien aikojen huonoin lukemani kirja ollut, mutta tänä vuonna luetuista tulee mieleen Candace Bushnellin Sex and the City.

3. Oletko lukenut kirjaa, jota sinun tekee mieli hehkuttaa? Jos, niin mikä?
Bernard Beckettin Genesis ehdottomasti! Genesis on ollut ehdottomasti tämän vuoden suurin hehkutuksen aiheeni. Minut Genesis valloitti ainakin täysin.

4. Luetko ennemmin ohuen kirjan vai ns. järkäleen?
Riippuu aika lailla mielialasta, tähtien asennosta ja vapaa-ajan määrästä. Olen hieman ennakkoluuloinen todella lyhyitä kirjoja kohtaan, sillä minusta tuntuu, että niissä ei ole tarpeeksi, jotta ne tulisivat lähelle ja koskettaisivat. Toisaalta myös todella paksu kirja aiheuttaa minussa epäluuloa. Pysyykö mielenkiintoni koko 700 sivun ajan? Enimmäkseen luen noin 300-sivuisia kirjoja, vaikka en tätä valintaa nyt mitenkään tietoisesti ole tehnyt.

5. Harrastatko jotakin muuta lukemisen ja bloggaamisen lisäksi?
En harrasta mitään varsinaista, mitä tehdään joka viikko johonkin tiettyyn aikaan. Opiskelua ei kai voi sanoa harrastukseksi, vaikka siitä nautinkin. Jos minulta kysytään harrastuksia, minulle tulee lukemisen lisäksi mieleen lautapelien pelaaminen. Niitä pelaan säännöllisen epäsäännöllisesti poikaystäväni kanssa ja välillä menemme kavereiden luokse pelaamaan, jotta saa kokoon isomman peliporukan.

6. Tykkäätkö lukea tietokirjoja vai pysytteletkö kaunokirjallisuudessa?
Luen paljon enemmän kaunokirjallisuutta kuin tietokirjoja. Ehkä tämä ainakin tällä hetkellä johtuu siitä, että opiskelun takia joutuu tietoa omaksumaan melko paljon, joten vapaa-aikana sitten mieluummin luen jotakin kevyempää.

7. Onko laukussasi aina mukana kirja vai luetko yleensä vain kotona?
Minulla on melko usein repussa mukana kirja. Luen yliopistolla, junassa, bussissa... Varsinkin jos minulla on kesken jokin hyvä kirja, en malta jättää sitä matkasta lähtiessäni kotoa.

8. Oletko lukenut koko ikäsi vai aloittanut aktiivisen lukuharrastuksen vasta aikuisiällä?
Opin lukemaan "vasta" ensimmäisellä luokalla, mutta ensimmäisen luokan joululomalla jo luin äidin hyllyssä ollutta Viisikkoa. Ekan luokan keväällä hankin kirjastokortin, ja sen jälkeen minusta tuli kirjaston vakiasiakas. Minulla on ollut kausia, jolloin en ole lukenut paljon, mutta suurimmaksi osaksi olen siitä lähtien lukenut innokkaasti.

9. Paras kuuntelemasi äänikirja?
Tämäpä on vaikea kysymys, sillä en ole kuunnellut äänikirjoja lapsuuden jälkeen. Maija Poppasia taisin ainakin kuunnella ahkerasti silloin, joten sanotaan nyt vaikka, että jokin niistä.

10. Kirja, joka on saanut sinut nauramaan?
En keksi nyt mitään kirjaa, joka sopisi tähän kysymykseen vastaukseksi. Sanon siksi sen sijaan kirjan, joka saa minut hyvälle tuulelle: J.K. Rowlingin Harry Potter and the Philosopher's Stone.

11. Minkä kirjan aiot lukea seuraavaksi?
Sitten kun olen saanut luettua aloittamani Herman Kochin The Dinner -kirjan, aion lukea Grégoire Delacourtin Onnen koukkuja.

Omat kysymykseni:
1. Jos saisit opiskella tai olla ammatiltasi ihan mitä tahansa muuta kuin mitä nyt olet, mitä valitsisit?
2. Mikä kirja on saanut sinut itkemään?
3. Mikä on parasta keväässä?
4. Mikä kirja on jostakin käsittämättömästä syystä pölyttynyt pitkään kirjahyllyssäsi?
5. Mikä on suosikkisi nuortenkirjallisuuteen luokiteltavista kirjoista?
6. Kuka on suosikkirunoilijasi?
7. Mikä kirja on sinulla kesken tällä hetkellä?
8. Minkä kirjan jonkun sivuhenkilön kenkiin haluaisit astua yhden päivän ajaksi?
9. Mikä oli lapsuuden suosikkikirjasi?
10. Mikä on huonoin puoli kirjablogin pitämisessä?
11. Minkä kirjan ilmestymistä odotat tällä hetkellä eniten?

Jaan Liebster Award -tunnustuksen seuraaville blogeille:

Kyseiset blogit saavat vapaasti tarttua tai olla tarttumatta haasteeseen.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Ensimmäinen haasteeni

Sain Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogista haasteen. Haaste oli lyhyen blogihistoriani ensimmäinen, joten vastaan siihen todella mielelläni. Kiitos Annalle haasteesta!

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.  
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.  
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa. 
5. Sinun pitää kertoa, kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista!

11. asiaa minusta





1. Vaikka en pidä blogia varsinaisella kutsumanimelläni, Annami on yksi kolmesta etunimestäni. Suurin osa ei ole kuullut koko nimen olemassaolosta ikinä, ja joudunkin usein toistamaan, jos kerron kaikki etunimeni. Ensimmäinen nimeni on ihan yleinen, mutta toista ja kolmatta nimeäni ei kohtaa kovinkaan usein.

2. Minulla on tässä kuussa syntymäpäivä. Täytän 23 vuotta, enkä ajatellut tehdä mitään erikoista. En tehnyt mitään erikoista viime vuonnakaan syntymäpäiväni kunniaksi. 

3. Kirjoitin nuoruudessani jossakin vaiheessa innokkaasti runoja. Voitin yhden runokilpailunkin runollani. Uskalsin kyllä osallistua siihen kilpailuun vasta 20-vuotiaana, ja olin kirjoittanut voittorunoni jo ollessani 16-vuotias.

4. Olen opiskellut englantia, saksaa pitkänä, ruotsia, ranskaa ja italiaa. Pidän siis kielten opiskelusta, mutta en silti luota kuin englannin kielen taitooni. Italiaa opiskelen tällä hetkellä vasta toista yliopiston alkeiskurssia, joten osaan vain perusfraasit.

5. Minua luokiteltiin nuoruudessani vaikka mihin alakulttuuriin kuuluvaksi. Olen saanut kuulla olevani muun muassa hevari, gootti ja emo. Nykyäänkin tykkään mustasta, värjään hiuksiani mustiksi, ja minulla on lävistyksiä. Minusta tuntuu, että luonteeni ei ehkä vastaa ulkonäköäni, mutta mitä sillä on väliä, sillä viihdyn tällaisena.

6. Rakastan filosofian opiskelemista. Olen niin iloinen, että pääsin opiskelemaan sitä, enkä jaksa välittää siitä, että koulutuksellani ei ehkä ole maailman helpoin saada töitä sitten joskus tulevaisuudessa. Ainakin nyt saan tehdä juuri sitä, mitä haluan.

7.  Tietenkin luen vapaa-aikanani mielelläni kirjoja, mutta toinen lempiajanviettotapani on lautapelien pelaaminen.

8. Rakastan kissoja. Minulla on kissa, joka tällä hetkellä kuitenkin asuu isäni luona. Uskon, että Ronja nauttii olostaan maalla omakotitalossa enemmän kuin kaupungissa kerrostalossa nauttisi.

9. Olen ollut reilu kymmenen vuotta kasvissyöjä. Aloin 12-vuotiaana kyseenalaistaa, miksi syön lihaa. Kun päätin, että lopetan lihan syömisen, myös sen lopetin vanhempieni vastalauseista huolimatta.

10. Moneskohan kerta tämä on, kun käytän rakastaa-verbiä, mutta rakastan suklaata. En muista karkeista niin välitä lukuun ottamatta lakuja, mutta suklaalla voisin elää koko loppuelämäni, jollei se olisi niin epäterveellistä. Eipä siitä saisi kaikkia tarvittavia ravintoaineitakaan valitettavasti.

11. Harrastin viulunsoittoa seitsemän vuotta, kunnes ennen yhdeksättä luokkaa lopetin. Välillä tämä päätös on harmittanut.


1. Mitä sinun tekisi mieli syödä juuri nyt?
Ei varsinaisesti mitään, sillä söin juuri, mutta toisaalta kyllä minä aina suklaata voin syödä.
2. Ranta- vai kaupunkiloma?
Jos kaupunki olisi vaikkapa Rooma tai Pariisi, valitsisin kaupunkiloman empimättä.
3. Mielenkiintoisin asia, jonka olet oppinut tänä vuonna?
Varmaankin jokin metafysiikan luennoilla opittu. Olen nauttinut niistä luennoista yllättävän paljon.
4. Mitä kirjaa et mistään nimessä suosittelisi ystävällesi? Miksi?
Candace Bushnellin Sex and the City tulee ensimmäisenä mieleen, koska luin sen hiljattain. Se oli suuri pettymys, sillä siinä ei ollut tv-sarjan kepeyttä, eikä se ollut läheskään yhtä hyvä. Olisin ihan hyvin voinut jättää lukematta.
5. Minkä kirjan toivoisit kaikkien maailman ihmisten lukevan?
 En osaa valita vain yhtä kirjaa, joten sanon kaksi: Bernard Beckettin Genesis ja Margaret Atwoodin The Handmaid's Tale.
6. Mitä bloggaaminen sinulle merkitsee?
 Olen bloggaajana vasta-aloittelija, mutta tähän mennessä kirjablogin pitäminen on ainakin saanut pohtimaan lukemiani kirjoja eri tavalla. Pidän kirja-arvostelujen kirjoittamisesta, vaikka en niitä ollutkaan kai kirjoittanut ala-asteen jälkeen ennen blogin aloittamista. 
7. Mikä on lempivärisi ja miksi?
En kai voi vastata tähän oikein muuta kuin musta. Viime aikoina pukeutumisessani on alkanut näkyä muitakin värejä, mutta musta on kestosuosikki. Pidän myös tummanvioletista, shokkipinkistä ja turkoosista.
8. Jos et olisikaan juuri siinä ammatissa kuin olet/ opiskelisi sitä alaa kuin opiskelet, mitä voisit tehdä sen sijasta?
Kirjan kirjoittaminen on ollut ikuisuushaaveeni. Toisaalta en kirjoita nykyään enää paljoakaan, joten se ei ehkä ikinä toteudu. Silti jos jotakin muuta pitäisi valita, kirjoittaminen olisi yksi suosikkivaihtoehdoistani.
10. Minkälaisessa talossa tai asunnossa asut?
Kerrostalon kolmannessa kerroksessa. Talo on muistaakseni rakennettu 1960-luvulla. Asuntoni on yksiö.
11. Jos vain taivas olisi rajana ja rahaa kuin roskaa, minkälaisessa asumuksessa mieluiten asuisit? (yksityiskohdat ja mielikuvituksen käyttö plussaa!)

Ensimmäisenä mieleen tuli jokin vanha linna, mutta toisaalta olen niin säikky, että varmaankin pelästyisin jatkuvasti siellä kuuluvia narahduksia. Silti jokin Tylypahkan tapainen olisi kiva asuinpaikka. Olisi jännittävää, koska aina voisi löytää salakäytäviä eikä ikinä tietäisi, mihin portaat vievät, koska ne muuttaisivat paikkaa.

 Keksimäni kysymykset

1. Mikä on suosikkisi elokuvista, jotka on tehty kirjan pohjalta?

2. Mikä eläin olisit, jos saisit valita? Miksi?

3. Missä historiallisessa tapahtumassa olisit halunnut olla todistajana? Miksi?

4. Mihin kirjaan petyit eniten?

5. Mikä on lempikirjasarjasi?

6. Mitä luet tällä hetkellä?

7. Mistä asiasta pidät eniten talvessa?

8. Mitä haluaisit osata tehdä hyvin?

9. Mistä haaveilet?

10. Mikä on mielestäsi bloggaamisessa parasta?

11. Mihin maahan haluaisit matkustaa?

Haastetut:

Villasukka kirjahyllyssä 
The Wonderful World of Books
Kannesta kanteen 
Kingiä, kahvia ja empatiaa
Le masque rouge
Lukuisa 

En haasta tämän enempää. Pitäisi jo olla muualla kuin koneella, ja haastettavien keksiminen ei ole helppoa. En tietenkään pakota tätä ketään tekemään, mutta olisihan vastauksia mukava lukea.