Maria Gripe: Salaisuus varjossa

Maria Gripe: Salaisuus varjossa 1985 (Skuggan över stenbänken 1982) Tammi 278 s. suom. Eila Kivikk'aho
lainattu kirjastosta
 
Carolin istui Nadjan kanssa takan ääressä ja näin hänen kuiskaamalla kertovan, mitä kaikkea hän näki hiilloksessa, kuin olisi kertonut satua, ja minusta alkoi tuntua, että Carolinin kannalta voi sittenkin olla parempi, että kaikki loppuu alkuunsa. Tämä ei kuitenkaan vastaisi hänen odotuksiaan. Ei mitään paistettuja omenoita. Eikä satuja. Hänet passitettaisiin kuitenkin Svean luo keittiöön. Ja siellä hän totisesti saisi tuta, ettei tänne kyläilemään tultu vaan talon uudeksi piiaksi.
Svean mielestä naurettavimpia tässä maailmassa olivat ihmiset jotka eivät tienneet paikkaansa. Olipa sitten kyseessä niin sanottu herrasväki, joka alentui "rahvaan" tasolle, tai palvelusväki joka koppaillen "nosti nokkaansa", samantekevää, yhtä paha niin tai näin. Moisia rikkomuksia kuvaamaan ei tahtonut löytyä kyllin voimakkaita sanoja. Ne olivat "loukkaus jumalia kohtaan"!
Isoäidin kertoman mukaan tämä oli Carolinin ensimmäinen työpaikka perheessä, ja mahtoiko tyttö edes tajuta, mitä se merkitsi.
Äiti parka, hänen täytyi ottaa lukuun myös isoäidin tunteet. Miltä sekin näyttäisi, jos hän erottaisi isoäidin suositteleman tytön jopa ilman koeaikaa? Ei niin voi tehdä. Tilanne oli kaikkea muuta kuin hauska.
Hän joutui usein välikäteen. Nytkin oli hankaluuksia tiedossa tekipä mitä tahansa. Piti vain päättää, kumman suututtaisi, Svean vai isoäidin. Omaan mielipiteeseen ei ollut varaa. Ja niin kävi melkein aina. Kun toisilla oli luja tahto, niin sai siinä pyristellä ennen kuin pääsi irti kaikkien muiden mielipiteistä. Se nieli voimia, eikä sitä sitten enää jaksanut ajaa läpi omaa tahtoaan. Mikäli enää tiesikään, mitä tahtoi.

Berta on 14-vuotias 1900-luvun alkua elävä tyttö, jonka perheeseen tulee uusi sisäkkö Carolin. Svea-taloudenhoitaja suhtautuu alusta asti Caroliniin epäilevästi mutta sallii Carolinin kuitenkin jäädä perheeseen. Carolinin ja Svean voimakkaat tahdot ovat jatkuvasti törmäyskurssilla ja Svea pelkää Carolinin tavoittelevan omaa paikkaansa. Carolinissa on kieltämättä jotakin salaperäistä. Mihin hän katoaa öisin?

Eräs kirjabloggaaja (ehkä Maria?) kehui Gripen Varjo-sarjaa jonkin Facebook-keskustelun aikana. En ollut sarjasta ennen kuullut, joten otin heti selvää, millaisesta sarjasta on kyse. Sarja kuulosti kiinnostavalta, joten päätin pyytää ensimmäistä osaa kirjaston varaston uumenista luettavakseni. Huomasin kirjan eräpäivän lähestyvän uhkaavaa vauhtia, joten kirjaan oli vihdoin tartuttava.

Ensisivuista lähtien pidin kirjan kerrontatyylistä ja tunnelmasta. Gripe on onnistunut luomaan kirjaan sopivan yliluonnollisen tunnelman, ja Carolinista hän on tehnyt varsin mystisen hahmon. Tosin onnistuin arvaamaan muutaman juonenkäänteen melko helposti, mutta silti kirja oli lukunautinto loppuun asti.

Varsinaisten juonikuvioiden lisäksi kirjassa on vahvasti läsnä 1900-luvun alun yhteiskunnalliset kamppailut. Svea ja Carolin kiistelevät tulisesti siitä, pitäisikö naisilla olla oikeus äänestää. Myöskin luokkajako herättää ajatuksia. Svean mielestä jokaisen ihmisen on tunnettava paikkansa ja siinä asemassa, johon synnytään, pitää myös pysytellä. Carolin taas on aivan eri linjoilla. Bertan pikkusisko Nadja näkee painajaisia, sillä lehdissä kerrotaan, että Titanicissa halvimmilla lipuilla matkustaneet lapset lukittiin hytteihinsä. Kirja on kirjoitettu 1980-luvulla, joten Gripe on tietysti tiennyt, että naiset saivat äänioikeuden. Kirjassa onkin paljon parempia perusteluja naisten äänioikeuden puolesta kuin sitä vastaan, mutta en tiedä, onko alkuperäisissäkään äänioikeuskeskusteluissa esitetty Svean mielipiteitä parempia argumentteja yleistä äänioikeutta vastaan.

Jos muutama juonenpätkä olisi jäänyt solmimatta lopussa, odottaisin ehkä toisen osan lukemista enemmän. Nyt ensimmäinen osa toimii aika hyvin itsenäisenäkin teoksena, mutta tykkäsin ideasta ja tyylistä sen verran, että myös muut osat menevät lukulistalle.

Toivoisin, että nuoret osaisivat pyytää luettavakseen myös varastoon päätyneitä kirjoja. Sieltä voi löytyä nimittäin oikeita helmiä ja mielestäni esimerkiksi Gripen kirja on varsin piristävää vaihtelua nykyisin kirjoitettaviin nuortenkirjoihin.

♥♥♥♥¼

Pauliinalle kirja on kouluvuosien suosikki, jonka hän luki uudestaan.
Maria kuvailee kirjan kertovan ystävyydestä ja sisaruudesta, identiteetin etsimisestä ja luokkaeroista.
Sara on kirjoittanut sarjan kolmesta ensimmäisestä kirjasta.
Vauhkon mukaan kirja sopii kaikille, jotka ovat kiinnostuneita historiasta, perhesuhteista, salaisuuksista ja vanhoista valokuvista.
Kertomus jatkuu -blogissa todetaan Carolinin haastavan Bertankin kyseenalaistamaan perheensä ja yhteiskunnan tarjoamia arvoja.

K. M. Peyton: Christina - Kartanon varjoissa

Päällys: Matti Kota

K. M. Peyton: Christina - Kartanon varjoissa 1982 (Flambards 1967) WSOY 224 s. suom. Sirkka Salonen
lainattu kirjastosta

"Kaikki täällä ovat hulluja omalla tavallaan", hän tuumi. Mark joka saattoi olla joskus niin miellyttävä, mutta kuitenkin niin kovin töykeä, oli kaksi vuotta vanhempi kuin hän mutta tuntui kokonaista sukupolvea vanhemmalta. "Hän sopii tänne", Christina tuumi. "Mutta William..." William ei tulisi mukautumaan koskaan. William oli tuomittu taistelemaan vastaan, Christina ajatteli. Hän arveli että William menettäisi pelin, hän oli niin herkkä. William ei itkenyt enää, mutta hänen huoneestaan kuului jysäys ja sitten laahustavaa ääntä. "Mitä hän oikein tekee?" Christina ihmetteli korviaan heristäen. Hiljaisuus. William oli kolmentoista mutta pelkkä lapsi Markin rinnalla. "Ja mikä minä sitten olen?" Christina mietti ja näki itsensä olentona, joka oli oppinut sopeutumaan valittamatta mihin hänet sitten pantiinkin, koska hänen oli pakko mukautua. Hän oli tehnyt aina kuten käskettiin, sillä hänet oli uhattu toimittaa useammin kuin kerran orpokotiin, mikäli hän olisi hankala (ei tosin Grace-täti joka oli kiltti). Jäisikö hän tosiaan Flambardsiin ja menisi naimisiin Markin kanssa? Grace-täti oli kirjoittanut mutta ei ollut maininnut mitään hänen paluustaan. Christina makasi kuuta katsellen ja ajatteli edessään olevia pitkiä vuosia Flambardsin ahdistavassa ilmapiirissä. "Parempi täällä on kuin orpokodissa", hän tuumi. Ja Markista hän saisi erittäin komean aviomiehen. Ja sitten, yhtäkkiä, hän muisti Dickin, kultaisen ja hellän Dickin, joka oli aina kiltti hänelle, ja hän ajatteli: "Mikä vahinko etten voi mennä naimisiin Dickin kanssa." Hän nukahti eikä kuullut jysähtelyä ja laahustusta, joka jatkui edelleen Williamin huoneessa, eikä tukahtuneita, tuskaisia nyyhkytyksiä.

Christina Parsons on orvoksi jäänyt tyttö, jota on pompoteltu sukulaisen luota toisen luoksi. Tällä kertaa vuorossa on ärhäkkä eno Russell, jolla on jo kaksi omaa poikaa: Mark ja William. Mark saa osakseen Russellin ihailun, sillä hän jatkaa isänsä jalanjäljissä innokkaana metsästäjänä. William taas on isänsä mielestä aivan vääränlainen, sillä Russell ei osaa arvostaa älykkyyttä ja tulevaisuuden teknologian taitamista.  

Saran kirjat -blogi on oikea aarreaitta, jos kaipaa vinkkejä hyvistä tyttökirjoista. Christina-kirjat löysin aivan sattumalta, kun etsin Saran blogista tietoa jostakin aivan muusta ja pelkkä bloggaus sai minut niin hurmaantuneeksi, että oli pakko pyytää ensimmäistä osaa lainaksi kirjaston varaston uumenista.

Kymmenen ikävuoden molemmin puolin ahmin hevoskirjoja. Luin varmaan kaikki käsiini saamat kirjat, joissa olivat aiheena hevoset tavalla tai toisella. Tutuiksi tulivat niin Jalon sisarusten lukuisat hevoskirjasarjat, hevostietokirjat ja Uma Aaltosen hevosen näkökulmasta kirjoitetut kysy ja vastaa -kirjat. Pahimman hevoshulluuskauteni jälkeen en ole lukenut kai lainkaan hevoskirjoja, vaikka hevosista edelleen pidänkin ja lapsuudenkotini kirjahyllyt pursuavat kaikennäköisiä hevoskirjoja.

Aluksi Christina - Kartanon varjoissa tuntui tyypilliseltä hevoskirjalta, johon toivat genrestä erottuvuutta lähinnä kartanomiljöö ja hevosten kietoutuminen metsästysharrastukseen. Huomasin kuitenkin pian olevani väärässä, sillä Peyton kritisoi hyvinkin vahvasti Christinan äänellä luokkajakoa. Christina ystävystyy tallirenki Dickin kanssa ja hän huomaa pian, että Dickin asema hänen alapuolellaan on epäoikeudenmukainen. Hevosiakin kohdellaan Flambardissa paremmin kuin palvelijoita.

"Meillä kaikilla on oma paikkamme. Sinä väität että on kysymys pelkästä onnesta - "
"No se ei riipu älykkyydestä. Pitäisi riippua mutta ei vain riipu. On pelkkää onnenkauppaa, syntyykö ihminen orjaksi vaiko orjapiiskuriksi."
Christina nauroi. "Sinun jutuissasi ei ole päätä eikä häntää. Kuka tässä, luojan tähden, on orja? Fowlerko? Hänhän on mielellään työssä täällä. Se on hänen koko elämänsä, ei hän muuta haluakaan."
"Niin, Fowlerille kyllä. Hänhän nyt ei halua niin kovin paljon. Mutta ajatellaan nyt vaikka Dickiä. Oletko sinä nähnyt, miltä hän näyttää joskus kun Mark karjuu hänelle? Dick tietää hallitsevansa asiat paremmin kuin Mark, on yhtä hyvä ratsastaja kuin Mark ja saa hevosesta enemmän irti kuin Mark. Mutta Mark saa aina komentaa Dickiä. Miten sitä voi pitää oikeudenmukaisena?"
"Dickhän voi lähteä koska tahansa, jos hän ei pidä siitä, ja hankkia itselleen uuden työpaikan. Ei siinä ole minusta mitään epäoikeudenmukaista."
"Ei olisikaan, jos Dick voisi lähteä ja hankkia uuden työpaikan. Mutta jos Dick tahtoo uuden työpaikan, hänen on saatava hyvät suositukset isältä tai Markilta. Ja mitä hän voi tehdä, jos he eivät suostu antamaan hänelle suosituksia? Miten sinä voit väittää ettei hän ole orja?"
"Sen vuoksi, että hän saa palkkaa ja hän pitää työstään."
"Tiedätkö sinä minkä verran hän saa palkkaa?"
"En."
"Hänen viikkopalkkansa on kymmenen šillinkiä. Siitä hän maksaa vuokran ja elättää sairaan äitinsä. Minun käsitykseni mukaan on varsin laiha lohtu, että hän sattuu pitämään työstään."

Mark edustaa vanhaa maailmaa ja William pyrkii teoillaan osaksi uutta. Christinan on aluksi vaikea uskoa, että lentokoneella pystyy oikeasti lentämään ja että autot voivat jossakin vaiheessa syrjäyttää hevoset. Kirjan loppupuolella tulee selväksi myöskin ilmassa leijuva sodan uhka ja Wikipediasta luinkin, että sarja sijoittuu osittain ensimmäisen maailmansodan aikaan.

Christinan rakkauskuviot olivat melko tärkeä osa kirjaa ja luulisin niillä olevan vielä isompi rooli seuraavissa osissa. Välillä tuntui, että aika kului ehkä hieman liiankin nopeasti, mutta Peyton ei vain ole ilmeisesti halunnut kertoa Christinan varhaisnuoruudesta kovinkaan tarkasti. Christina varttui melko nopeasti 12-vuotiaasta 15-vuotiaaksi.

Ihmettelin kovasti, ettei ainakaan minun lukemani kirjan alkusivuilla ollut kirjan nimeä, julkaisuvuotta tai kääntäjän nimeä. Kirjan ensimmäiset sivut ovat täysin valkoiset ja ennen ensimmäistä lukua ei ole minkäänlaisia julkaisutietoja. Rupesinkin miettimään, onko tämä ollut jonkinlainen virhe vai mikä asiaan on ollut syynä. Olen aiemminkin lukenut WSOY:n kustantamia ja vuosikymmeniä sitten ilmestyneitä kirjoja enkä muista ennen törmänneeni tällaiseen ratkaisuun. Löysin kaipaamani tiedot onneksi Kirjasammon sivuilta, mutta ihmetystä julkaisutietojen puuttuminen minussa aiheutti.

Olisin pitänyt kirjasta varmaankin vielä enemmän, jos olisin lukenut tämän nuorempana, mutta nytkin luettuna Christina - Kartanon varjoissa oli melko valloittava kirja, jossa oli yllättävän paljon syvyyttä.

♥♥♥¾

Muualla: Alas taikavirtaa