Kati Hiekkapelto: Kolibri

Kati Hiekkapelto: Kolibri 2013 Otava 378 s.
lainattu kirjastosta

Ylikomisario Pertti Virkkunen saapui melkein kymmenen minuuttia myöhässä. Pienikokoinen, viidenkymmenen ylittänyt viiksekäs mies vaikutti teräskuntoiselta. Hän otti Annan vastaan innokkaasti hymyillen ja kätteli niin että Annan olkanivel rutisi.
- Me olemme niin hyvillämme, että saimme sinut tänne, Virkkunen sanoi. - Todella hienoa saada maahanmuuttajataustainen poliisi meidän tiimiin. Tästähän on valtakunnan strategioissakin vuosikausia puhuttu vaan ei ainakaan täällä ole yhtään näkynyt, ei edes nuorempaa konstaapelia. Maahanmuuttajaa siis. Vaikka muuten olettekin tulleet tutuiksi. Tai siis...
Virkkunen nolostui. Annan teki mieli sanoa jotain nasevaa ja saada mies kiemurtelemaan häpeässään, mutta koska mitään ei tullut nopeasti mieleen, hän antoi olla.
- Voit ottaa pari ensimmäistä päivää ihan iisisti, tutustua taloon ja ihmisiin. Meillä ei ole nyt mitään erityisen kiireellistä menossa, saat aloitella rauhassa, Virkkunen puheli ja kuljetti Annaa osastolta toiselle.

Loppukuu on melko hiljainen blogissani, sillä kuun viimeinen päivä on valtio-opin kirjatentti, johon on melko laaja koealue, joten suuri osa ajastani kuluu sitä tenttiä varten tekemiäni muistiinpanoja päntätessä. Todennäköisesti tällä hetkellä kesken olevasta 1984:stä ehdin kirjoittaa tämän kuun puolella, mutta seuraavana lukupinossa odottaakin Haruki Murakamin tiiliskivimäinen 1Q84, jota en mitenkään ehdi tämän kuun aikana lukea loppuun opiskelukiireiden ohella. Kati Hiekkapellon Kolibrin sain luettua jo maanantaina loppuun, mutta ehdin kirjoittaa bloggauksen kirjasta loppuun vasta nyt pari päivää myöhemmin.

Anna Fekete, tai Fekete Anna niin kuin Anna itsensä yleensä esittelee, on paennut kymmenvuotiaana äitinsä ja veljensä kanssa Suomeen Jugoslavian hajoamissotia. Välillä Anna tuntee olevansa kahden maan välissä eikä kunnolla kotona kummassakaan. Anna saa viran rikospoliisista eikä töiden aloitus ole suinkaan rauhallinen. Hätänumeroon tulee soitto pelokkaan kuuloiselta maahanmuuttajatytöltä, joka sanoo saaneensa isältään tappouhkauksen. Kuitenkin Dijar-niminen tyttö väittää vain nähneensä todentuntuista unta, kun poliisi saapuu Dijarin kotiin tarkastamaan, onko vaara oikea. Anna saa myös selvitettäväkseen erään toisen nuoren tytön murhan. Miksi pururadalta kuolleena löydetty Riikka surmattiin ja onko hänen taskustaan löytyvällä riipuksella jokin tärkeä merkitys? Pian murhataan myös toinen lenkkeilijä, jolla ei kuitenkaan vaikuta olevan muuta yhteyttä Riikkaan kuin taskussa oleva samanlainen riipus. Onko liikkeellä hullu sarjamurhaaja, joka etsii uhreja atsteekkien Huitzilopochtli-jumalalle?

Anna Feketestä tuli hyvin nopeasti yksi suosikeistani fiktiivisten poliisien joukossa. Anna on hurmaavan inhimillinen. Hän saattaa saada paniikkikohtauksia, vaikka on saanut paniikkinsa melko hyvin kuriin juoksuharrastuksen avulla. Annalla on myös vaikeuksia sopeutua työhönsä, sillä hän epäilee omaa sietokykyään ja kärsii parinsa rasistisista kommenteista. 

Kolibria voi moittia siitä, että kirjassa on ehkä hieman liikaa erilaisia aiheita. Pääjuonena on murhien sarja ja tähän liittyy vielä atsteekkien jumala. Sivujuonena kuljetetaan koko kirjan ajan maahanmuuttajatyttöä, joka on ehkä vaarassa tai ehkä ei. Kirjan molemmat naispoliisit saavat huorittelevia tekstiviestejä, joiden lähettäjäksi he epäilevät vaikka ketä. Rasismi on myös olennainen aihe kirjassa, sillä Anna Fekete ja Dijar molemmat kokevat syrjintää. Ehkä tämä on jonkinlainen varsinkin esikoiskirjailijoita vaivaava ongelma: ideoita olisi vaikka kuinka, mutta joskus olisi vain maltettava jättää osa mahdollisesti hyvistäkin ideoista ja aiheista siihen seuraavaan kirjaan. Toisaalta pidin sekä pääjuonesta että sivujuonesta paljon, mutta niiden aineksista olisi ehkä saanut jopa kaksi erillistä kirjaa. 

Tietenkin dekkarissa on hyvä piirre, että tapahtuu paljon ja mielenkiinto pysyy yllä. Kolibria lukiessani en kokenut yhtään tylsää hetkeä, mutta vähempikin olisi riittänyt. Toisaalta jännittävien käänteiden puutteesta kirjaa ei ainakaan voi moittia. Monessa kohdin katseeni lensi sanasta toiseen melkein ajatusta nopeammin, sillä en olisi malttanut odottaa, mitä kirjassa seuraavaksi tapahtuu. Loppuratkaisu yllätti minut täysin, vaikka kaikenlaisia arvailuja pääni tietenkin oli täynnä.

Toivoisin, että Kolibria pidettäisiin muunakin kuin mielenkiintoisena dekkarina. Saattaa olla liian suuri haave, että kirja saisi lukijat suhtautumaan maahanmuuttajiin ihmisinä eikä mamuina, jotka tulevat Suomeen viemään "oikeiden" suomalaisten työpaikat. Todennäköisesti moni maahanmuuttajiin negatiivisesti suhtautuva ihminen ei edes tartu Kolibrin kaltaiseen dekkariin. Silti uskallan varovasti toivoa, että tämä avaisi edes yhden tai parin ihmisen silmiä ja muuttaisi heidän maahanmuuttajiin kohdistuvia asenteitaan ennakkoluulottomammiksi ja suvaitsevammiksi. Haluan uskoa siihen, että fiktio voi vaikuttaa edes hieman myös kirjojen ulkopuoliseen maailmaan. Ehkä olen naiivi, mutta toivottavasti en.

En muista lukeneeni dekkaria, jossa olisi ollut samankaltaisia aiheita kuin Kolibrissa. Tosin tämä voi johtua paljolti siitä, että en lue kovin paljon dekkareita tai varsinkaan kotimaisia genren edustajia. Tämän kirjan lukemisen jälkeen jäi tunne, että luen nykyisin aivan liian harvoin dekkareita. Olen merkannut dekkareita lukulistalle varsin ahkerasti varsinkin yhden dekkareista innostuneen kirjabloggaajan suositusten ansiosta, joten kiinnostavien dekkareiden puutteesta ei ainakaan ole kyse. Dekkarit sopivat mielestäni todella hyvin kesälukemiseksi, joten ehkä parannan tapani kesällä ja toivon mukaan löydän Kallentoftin dekkareiden hyllypaikan kirjastossa.

Joku muukin kirjasta blogannut taisi kaivata suomennoksia Annan unkarinkielisille mietteille ja sanoille. Minä olisin myös toivonut, että kirjassa olisi kerrottu, mitä unkarinkieliset lausahdukset ovat suomeksi, sillä nyt minua jäi hieman harmittamaan, että en kaikkien merkitystä pystynyt arvaamaan.

Monessa blogissa on jo ehditty kirjoittaa Kolibrista. Mainitsen esimerkkeinä Kirsin, Kristan, Annikan ja Minna Jaakkolan bloggaukset.

****-