lainattu kirjastosta
Masennukseen on monia syitä. Tämä kirja ei kerro niistä. Tämä kirja kertoo, minkälaista on sairastaa masennusta. Mitä masennus tekee ihmiselle. Miltä tuntuu, kun ahdistuskohtaus iskee. Miten säilyä ehjänä, kun mieli on hajoamassa.
Jos sairastat masennusta, tämä kirja on sinulle. Tunnistat ehkä itsesi kirjan sivuilta, et ole yksin.
Jos haluat ymmärtää mitä masennus tekee ihmiselle, tämä kirja on sinulle.
Jos lähipiirissäsi on masennusta sairastava ihminen, tämä kirja on sinulle.
Jos kohtaat työssäsi masentuneita ihmisiä, tämä kirja on sinulle.
Jos hoidat masentuneita ihmisiä, tämä kirja on sinulle.
Jos et tiedä mitä masennus on, tämä kirja on sinulle.
En ole ikinä ennen laittanut bloggaukseeni tekstiä suoraan kirjan takakannesta. Kerta se on ensimmäinenkin, ja minulla on tähän poikkeukseen mielestäni hyvä syy: en osaisi paremmin kertoa, mikä tämän kirjan tarkoitus on.
En ole koskaan ennen myöskään kirjoittanut tänne runoteoksesta. Luen runoja äärimmäisen harvoin ja silloinkin yleensä selaan vanhoja kestosuosikkejani Yrjänää ja Kotron Sanovat sitä rakkaudeksi. Olen viimeksi lukenut minulle täysin uuden runokokoelman viime kesänä eli lähes vuosi sitten. Silloisenkin uuden tuttavuuteni, Maria Syvälän Älä sylje minua syliisi -runoteoksen, aihepiiri oli särkynyt mieli.
Osa SusuPetalin runoista pääsee ihon alle ja riipii polkunsa sydämeen ennen kuin mieli edes tajuaa sanat. Yksi koskettaneista runoista on nimeltään Osa, jonka alkua jo makustelin pitkään: Olen oppinut hyväksymään,/että masennus on osa minua/Toivon vain, että se olisi pienempi osa minua. Hieman korvaani särähti tuo lopun minua, sillä jotenkin se olisi ollut parempi jättää pois, mutta muuten ajatuksia herättäviä aloitus. Osan lopetus kosketti kuitenkin syvimmältä: Kohta minä olen osa masennusta. Osa on hyvin lyhyt runo niin kuin suurin osa Sairaalapäiväkirjan runoista on, mutta ilmeisesti koko runon tänne kirjoittaminen rikkoisi tekijänoikeuksia, joten runon keskiosan voitte lukea vain kirjasta.
Osa Sairaalapäiväkirjan runoista on kuitenkin kertaluettavaa, enkä niihin uudestaan palannut. En tiedä, mikä olisi oikea tapa lukea runoja tai onko sellaista edes, mutta minä luen runoja tuntemuksieni mukaan. Joskus luen saman säkeen monta kertaa peräkkäin, sillä jokin siinä kaipaa lähestymistä ja haluan pohtia ja makustella sanoja ja niiden järjestystä, mutta joskus luen runon kertaalleen enkä halua runoa tarkastella sen paremmin. Sairaalapäiväkirjaa lukiessani käytin molempia tapoja, sillä osa runoista ei vain niin suuresti koskettanut.
Sairaalapäiväkirja ei ole pelkästään runoteos vaan sisältää myös värikuvia. Kuvien sisällyttäminen kirjaan oli sopiva ratkaisu ja tuo jotakin erityistä lisää tähän runoteokseen. Sairaalapäiväkirja on masennuksentuntuinen teos. Tuntuisi väärältä käyttää adjektiivia elämäntuntuinen, sillä masennus on kuitenkin elämänhalun ja -voiman puutetta.
Älä tule kertomaan minulle,
että jokainen on
joskus allapäin,
että masennus on muotitauti,
että minun pitää ulkoilla enemmän.
Et tiedä mistä puhut,
ellet itse ole kokenut masennusta. Et tiedä.
Osallistun kirjalla Mental Cases -haasteeseen, jonka kirjalistalta Sairaalapäiväkirjan bongasin. SusuPetalin runoteos sopii myös osaksi Mieleni on rajaton -haastetta.
Sairaalapäiväkirjasta on kirjoittanut myös Irja Kirjavinkeissä.
***1/2
Minä ihastuin kirjaan oikopäätä, yllätyksekseni myös kuvat puhuttelivat. Hienoa, että luit! Ja mua harmittaa, että menin lukemaan tämän jo ennen kuin Mental cases -haastetta oli keksitty :)
VastaaPoistaMinä taas en ollut kuullut kirjasta lainkaan ennen Mental Cases -haastetta, mutta hyvä, että Elegia mainitsi Sairaalapäiväkirjan listassaan. :)
PoistaRunoja tulee kyllä luettua liian harvoin. Pitäisi ryhdistäytyä tällä saralla, sillä niistä saa kyllä parhaimmillaan huikean hienoja viboja ja paljon ajateltavaa. Ehkä kaivan tämän kirjan kirjaston syövereistä ja aloittelen tällä..
VastaaPoistaOlen täysin samaa mieltä tuon kanssa, mitä sanoit runoista. Jotenkin aina välillä päätän, että runoja pitäisi lukea enemmän, mutta sitten kuitenkin luen lisää romaaneja ja vain satunnaisen runoteoksen silloin tällöin. Nyt on taas kuten yleensäkin runoteoksen lukemisen jälkeen tunne, että pitäisi harhautua sinne kirjaston runohyllyillekin hieman useammin kuin kerran vuodessa...
PoistaRunoja voi lukea juuri niin kuin haluaa: palata ja olla palaamatta. Itse pidin kovasti Sairaalapäiväkirjasta ja palaan kirjan sivuille vieläkin toisinaan ihan vain joko katselemaan kuvia tai lukemaan runon sieltä, toisen täältä.
VastaaPoistaSairaalapäiväkirja palautui kirjastoon, joten minulle palaaminen ei ole niin helppoa. Tietenkin saattaa olla, että kirjan joskus lainaan uudestaan ja palaan ainakin niihin koskettavimpiin runoihin.
PoistaElegia vinkkasi minut tänne.
VastaaPoistaOlen itse myös huono lukemaan runoja, miksiköhän niitä kirjoittaa mieluummin...?
Sanat koskettavat, jättävät kylmäksi, unohtuvat. Ei runojen lukemiseen minusta ole mitään oikeaa tapaa, onneksi!
Kiitos, että luit, sopiiko, jos linkitän tämän arvostelusi myöhemmin blogiini?
Minäkin kirjoitin runoja, mutta viime runon kirjoittamisesta taitaa olla jo useampi vuosi... Minulle runojen kirjoittaminen oli hyvä tapa purkaa tunteita ja niitä vaikeita asioita, joista ei yleensä tullut puhuttua. Nykyään taidan puhua enemmän ainakin läheisimmille ihmisille, joten ehkä siksi runojen kirjoittaminen on jäänyt, vaikka en mitenkään runoilua tietoisesti jättänyt.
PoistaKiitos itsellesi Sairaalapäiväkirjan kirjoittamisesta. :) Osa runoista kosketti todella syvältä. Kyllä bloggaukseni saa linkittää. Vähän pelotti kirjoittaa runoteoksesta, sillä en ole sitä ennen blogissani tehnyt, mutta päädyin siihen, että en edes yritä mitään hienoja runoanalyyseja vaan kerron tuntemuksistani. Toisaalta niin taidan yleensäkin tehdä on sitten kyseessä runoteos tai romaani.