Pekka Matilainen: Kupoli

                                                        kansi: Mika Perkiökangas
Pekka Matilainen: Kupoli 2013 Atena 299 s.
kustantajalta pyydetty arvostelukappale

Huomioni kiinnitti pöydällä oleva metallinen esine. Siinä oli roomalaisin numeroin varustettuja pyöreitä kiekkoja, joiden ympärillä kapeat puikot liikkuivat kuin itsestään. "Kello", Niccoli sanoi huomatessaan ihmetykseni. Hän oli hankkinut sen Padovasta. "Itse mestari Giovanni de' Dondin tekemä", hän sanoi ylpeyttä äänessään ja kertoi laitteen toimivan sisällä olevan koneiston avulla. Tiesin sellaisia ihmekapistuksia olevan nykyään valtavan kokoisina kirkkojen torneissa ja julkisten rakennusten seinissä, mutta en ollut tiennyt, että sellaisia saattoi olla myös yksityishenkilöiden asunnoissa. Loschi kysyi, mihin Niccoli sitä tarvitsi.
"Mittaamaan ajan kulkua, jotta rahtustakaan ei menisi hukkaan. Carpe diem, näetkös! Siunattu keksintö, kertoo tarkoin, milloin on mitäkin tehtävä", Niccoli sanoi tyytyväisenä hymyillen. "En tulisi enää toimeen ilman sitä."
Loschi pudisti hymyillen päätään. Heidän välilleen sukeutui lennokas sanailu ajan olemuksesta, voitiinko sitä mitata ja viipaloida kuin makkaraa. Loschin mielestä ei. Siitä päästiin menneen muisteluun, aikaan ennen syntymääni, jolloin Loschi oli asunut Firenzessä.  

Vuosi on 1423 ja paikka Firenze. Firenzessä ei suuresti kohahduta, jos syrjäkujalta löytyy kuolleen miehen ruumis. Harvinaista on kuitenkin miehen kalliit vaatteet ja murhatun ylhäinen asema. Joutuiko Luigi surmatuksi, koska hänen hallussaan oli arvokas käsikirjoitus, jolla olisi vaikka kuinka monta ottajaa? Silminnäkijät todistelevat murhaajan olevan pappi nimeltään Adriano Rovere. Pappi kuitenkin vakuuttelee syyttömyyttään, mutta on pahassa tilanteessa, koska häntä puolustamaan lähetettyä asianajajaa ei ala kuulua. Kaupunkiin saapuu sopivasti Adriano Roveren vanha ystävä, Antonio Loschi, jolla on sattumalta seuranaan Pikku-Toni. Onnistuvatko nämä kaksi Antoniota todistamaan Adriano Roveren syyttömäksi?

Matilaisella olisi vielä parannettavaa jännityksen rakentamisessa. Missään vaiheessa en pusertanut kirjaa rystyset valkeina ja lukenut sivuja niin nopeasti, että kirjaimet olisivat vilisseet silmissä. Kuitenkin nautin Kupolin parissa viettämistäni hetkistä, koska historiallinen fiktio on oiva tapa oppia jotakin uutta ja kiinnostavaa. Kirja ei tuntunut missään vaiheessa oppikirjamaiselta, mutta silti tiedän Kupolin lukemisen jälkeen hieman lisää 1400-luvun Italiasta. 

Jälkisanoissa todetaankin, että Kupolissa on pyritty noudattamaan historiallisia tosiasioita niin hyvin kuin se romaanissa on mahdollista. Lukiessa aistii kirjailijan paneutumisen aiheeseen, ja näin asian kuuluukin olla, kun on kyse historiallisesta fiktiosta. Kupolin lopussa on kerrottu, ketkä kirjan henkilöistä ovat todella eläneet. 
 
Kupoli on hyvin ja aiheeseen paneutuen kirjoitettua historiallista fiktiota, mutta jos Matilainen jatkaa historiallisten dekkareiden parissa, toivoisin parannusta juonen jännittävään puoleen. Ihailen kuitenkin syvästi sitä, miten autenttisesti Matilainen kuvaa keskiajan Italiaa. Historiallisen fiktion kirjoittamisen Pekka Matilainen osaa harvinaisen hyvin, ja Kupolia lukiessa tuntui kuin olisi todella käymässä 1400-luvun Firenzessä.

Pikku-Toni on teoksen minä-kertoja. Lukija voi nähdä aikakauden uudet keksinnöt, kuten kellon, Pikku-Tonin ihmettelevin ja kiinnostunein silmin. Kerrontaratkaisu on melko onnistunut, sillä Pikku-Toni tuo kirjaan mukaan hieman miellyttävämmän henkilön kuin esimerkiksi Adriano Rovere tai Antonio Loschi. Pikku-Tonille moni asia on täysin uusi ja siksi hän kuvailee asioita välillä melko yksityiskohtaisesti. Pikku-Tonin myötä teoksessa on myös romanttinen sivujuoni, joka tosin tuntui minusta melko etäiseltä ja melkeinpä turhalta.

Suosittelen Kupolia sellaiselle lukijalle, joka kaipaa historialliselta dekkarilta enemmän historiallisuutta kuin dekkarimaisuutta.

Pekka Matilaisen Kupoli muissa blogeissa: Kirjavinkit, Morren maailma, Kirsin kirjanurkka, Assyriologin lifestyle-blogi ja Hengityskeinu.