Johanna Holmström: Itämaa

Johanna Holmström: Itämaa 2013 (Asfaltsänglar 2013) Otava 333 s. suom. Tuula Kojo
lainattu kirjastosta

- Mutta Samira. Ystäväiseni. Miksi luulet, että sitä sanotaan sotamaalaukseksi? Jokainen totalitaarinen valtio on kieltänyt meikkaamisen ja yrittänyt sanella, miten naisten pitää pukeutua. Hame ylös, housut alas, peitä itsesi, pese naamasi, maalaa vain paksummin, ansaitset sen... Afganistanissa talibanit ampuvat naisia, jos nämä rohkenevat yksin ulos kadulle mennäkseen lääkäriin. Aseistautumattomia naisia. Naisenruumis on itsessään ase. Joten on meidän velvollisuutemme mennä ulos. Meidän pitää mennä ulos kaikkien niiden naisten puolesta, jotka eivät voi.
Niin sanoi Jasmina ja raahasi Samiraa mukanaan, mutta jokaisella askelella, jonka Samira otti, korkojen kopina takoi selkäpiissä huutaen: haram, haram, haram, haram, haram.

Ja sitten ne katseet. Äiti oli varoittanut häntä katseista, mutta hän ei ollut osannut kuvitella, miltä se tuntuisi. Tietysti miehet olivat katselleet häntä ennenkin. Katseet olivat pyyhkineet hänen ihoaan, poskiaan, huuliaan. Mutta ahtaissa baareissa katseet olivat ihan toinen juttu. Ne olivat luonnottomia. Raakoja. Ne sanoivat sellaista, mistä hän ei pitänyt. Ne käyttivät hänestä nimeä qahba, šarmuta, kaikkia niitä rumia nimiä, joita käytettiin tytöistä jotka juoksivat ympäriinsä. Katseet tarrasivat kiinni hänen rintoihinsa ja takamukseensa, ja hän tunsi itsensä niiden edessä voimattomaksi. Niitä oli mahdoton kontrolloida. Kun hän seisoi baaritiskillä ja tutkiskeli loputtomia pullorivejä ja yritti päättää mitä ottaisi, puristuneena miesten väliin, jotka päästivät hänet eteen vain jos halusivat, ja edessään baarimikko, joka vältteli hänen katsettaan, hän tunsi käden takamuksellaan. Se hapuili hameen alle noin vain, ja hän kääntyi, koko vartalo kylmänä pelosta. Sai käden kiinni, ja se vetäytyi.

Samiran ja Leilan äiti on suomenruotsalainen muslimiksi kääntynyt nainen ja isä bussikuski. Sarah-äiti yrittää saada haluamansa avioliiton ja perhe-elämän noudattamalla tiukasti Koraanin määräyksiä. Vai ovatko ne edes Koraanista, sillä Leila ei ainakaan löydä tuosta muslimien pyhästä kirjasta samoja sääntöjä kuin äitinsä? Äiti yrittää saada Leilan elämään kuin kunnon muslimitytön kuuluu. Samira on jo muuttanut pois kotoa ja makaa nyt sairaalassa koomassa. Leila lintsaa koulusta, koska haluaa viettää kaiken liikenevän ajan tajuttoman siskonsa sairaalapedin äärellä. Ei ihmekään, sillä koulussa Leilalla ei ole ketään. Luokan suosituimpiin kuuluva Lindakaan ei myönnä pitävänsä Leilasta muuten kuin koulumaailman ulkopuolella. Linda palvoo Britney Spearsia ja ahmii kaiken saatavilla olevan tiedon idolistaan. Linda kulkee Britneyn jalanjälkiä ja huomaa suosion katoavan yhtä äkisti kuin tulevan.

Suuren osan kuluneesta kuusta olen haahuillut kirjasta toiseen. En ole oikein osannut päättää, mitä lukea ja olen lukenut keskinkertaisia kirjoja toisensa perään. Tämä ei tietenkään ole ollut tarkoituksellista, koska kyllähän minä yritän valita luettavakseni kirjoja, joiden arvelen olevan mieleeni. Muutama positiivinen poikkeus onneksi on mahtunut joukkoon, mutta olen kaivannut kunnolla ravisuttavia ja ihon alle pääseviä lukuelämyksiä. Itämaa ei aivan ollut sellainen, mutta luin kirjan päivässä, ja pääsin jälleen kosketuksiin lukemisen ilon kanssa. Holmströmin kirja itketti ja sai unohtamaan ne muut asiat, jotka ovat viime aikoina tuntuneet usein keskeneräistä kirjaa vetovoimaisemmilta.

Itämaa on kertomus nuorista, jotka joutuvat kasvamaan suomalaisen kulttuurin ja islamin uskonnon ristipaineessa. Samira yrittää viettää tavallista nuorten elämää, mutta joutuu vilkuilemaan jatkuvasti olkansa yli baarissa istuessaan. Leila pukeutuu poikamaisesti, ja hänen mielestään pojan vaatteet suojaavat ihan yhtä hyvin epätoivotulta huomiolta kuin hijab. Sarah yrittää epätoivoisesti saada tyttärensä sopimaan kunnollisen muslimitytön muottiin, mutta Samira ja Leila eivät helposti alistu elämään äitinsä tahdon mukaan.

Koulukiusaaminen kohoaa myös keskeiseksi Itämaan aiheeksi. Leila on ollut koko yläasteen ulkopuolinen. Suosittu Linda kohtelee Leilaa tylysti koulun seinien sisällä, mutta niiden ulkopuolella he ovatkin läheisiä ystäviä. Nuorten keskuudessa nokkimisjärjestys voi muuttua yhdessä yössä, minkä muutama kirjan henkilö saa kokea nahoissaan.

Itämaassa tuodaan esille, miten pojille sallitaan paljon enemmän kuin tytöille. Niin se on muslimien keskuudessa, mutta muissa kulttuureissa on myös eri säännöt tytöille ja pojille. Samira pohtii ystävänsä kanssa, miten muslimityttöjen luonne tai saavutukset eivät loppujen lopuksi merkitse mitään. Lopulta on tärkeää vain, onko verta häävuoteen lakanoissa vai ei. Jos ei ole, muslimitytön kohtalo on yleensä määrätty. Ei ole väliä, onko tyttö oikeasti menettänyt neitsyytensä vai rikkonut immenkalvonsa muussa toiminnassa. On kuitenkin hienoa, miten kirjassa tuodaan esille, että uskoa voi monella eri tavalla saman uskonnon sisällä. Tietenkin on aina ihmisiä, joiden mielestä on tietty ainoa oikea tapa uskoa, mutta minun mielestäni näin ei todellakaan ole.

Olisi tuntunut sopivammalta, jos kirjan nimenä olisi ollut suora käännös alkuperäisestä eli Asfalttienkelit. Kirjassa selitetään ilmauksen karmaiseva merkitys, ja Itämaa tuntuu kovin valjulta alkuperäisteoksen nimeen verrattuna.

Itämaa on näkynyt myös näissä blogeissa: Kirjasfääri, Lukutoukan kirjablogi, Mari A:n kirjablogi, Kirjavinkit, Rakkaudesta kirjoihin, Kirjasähkökäyrä, From Karoliina, With Love, Annelin kirjoissa ja Kirjavalas.