Bernard Beckett: Genesis (uusintaluku)

Bernard Beckett: Genesis 2009 (Genesis 2006) Tammi 164 s. suom. Kaisa Kattelus
tarjouskirja

"On totta, että kun minä puhun sinulle, minun hermosoluni lähettävät impulsseja, kurkunpääni värisee, minussa tapahtuu tuhat sähkökemiallista ilmiötä, mutta jos kuvittelet, että en ole mitään muuta, sitten et ymmärrä maailmasta mitään. Sinun ohjelmasi estää sinua näkemästä syvempää totuutta.
Minä en ole kone. Mitä kone tietäisi märän ruohon tuoksusta aamulla tai itkevän vauvan äänestä? Minä olen auringon lämpö iholla, minä olen viileän aallon tuntu kun se murtuu ylitseni. Minä olen ne paikat, joita en ole koskaan nähnyt mutta joita kuvittelen painaessani silmät kiinni. Minä olen toisen ihmisen hengityksen maku, hänen hiustensa väri.
Sinä pilkkaat lyhyttä elinaikaani, mutta juuri kuolemisen pelko puhaltaa minuun elämää. Minä olen ajattelija, joka ajattelee ajattelemista. Minä olen uteliaisuus, minä olen järki, minä olen rakkaus, ja minä olen viha. Minä olen välinpitämättömyys. Minä olen isän poika, ja hän puolestaan oli oman isänsä poika. Minä olen äitini naurun syy ja itkun aihe. Minä olen ihme, ja minä olen ihmeellinen. Niin, maailma kenties panee sinut liikkeelle virratessaan piiriesi läpi. Mutta minun lävitseni maailma ei virtaa. Se jää minuun. Minä olen maailmassa, ja maailma on minussa. Minun kauttani maailmankaikkeus on oppinut tuntemaan itsensä. Minä olen se, jota ei yksikään kone ikinä kykene tekemään. Minä olen tarkoitus." Adam vaikeni vapisten. Oli mahdoton sanoa, oliko häneltä loppunut happi vai sanat.

Anaksimandros on harjoitellut kauan edessään olevaan koitokseen, joka määrää hänen kohtalonsa. Tuleeko hänestä Akatemian jäsen, joiksi pääsevät vain harvat ja valitut? Anaksimandros käy pääsykokeensa aikana läpi Adam Forden historiaa. Adam ei sopeutunut osaksi Valtiota vaan toimi sydämensä ohjaamana. Tästä häntä rangaistaan laittamalla hänet Art-robotin seuralaiseksi.

Bernard Beckettin Genesis oli paras viime vuoden aikana lukemani kirja ja äänestin sitä jopa yhdeksi kaikkien aikojen parhaista kirjoista. Kirja osui sattumalta käsiini Akateemisen alennusmyynnissä, ja takakansiteksti sai minut vakuuttuneeksi, että kirja on lukemisen ja parin euron arvoinen. Aloin lukea kirjaa ostopäivänä ja mykistyin. Tarina vei minut mukanaan ja elin kirjan päähenkilöiden rinnalla iloja ja suruja. Kirjan filosofinen anti ei tietenkään vähentänyt rakkauttani. Filosofisia nuortenkirjoja ei voi ikinä olla liikaa. 

En ole aiemmin kirjoittanut samasta kirjasta blogiini kahdesti.  Genesis on kuitenkin kirja, jonka kohdalla teen poikkeuksen, sillä se ansaitsee kaiken mahdollisen huomion, jonka sille voin blogissani antaa. Tämä toinen Genesis-bloggaukseni on kuitenkin lyhyempi kuin reilu vuosi sitten kirjoittamani.

Genesiksen kohdalla on ajoittain tärkeämpää se, mitä sanotaan kuin miten sanotaan. Kirja herättää paljon ajatuksia, vaikka se ei ehkä aina ole kaunokirjallisesti taitavin mahdollinen. Kuitenkin kirjassa on joitakin aivan hengästyttäviä kohtia muutenkin kuin sisällöltään. Genesis on pääosin suullisen pääsykoekuulustelun muodossa kerrottu pienoisromaani, jonka nykyajan tapahtumat sijoittuvat melkein kokonaan vain yhteen huoneeseen. Kerrontaratkaisu on poikkeava, mutta sopii kirjaan. En oikein keksi, millä muulla tavoin Valtion ja Adam Forden historia olisi voitu kertoa ilman, että kirja tuntuisi todella selittelevältä. Anaksimandroksen kuulustelija jää persoonattomaksi, mutta Anaksimandros, Adam ja Art heräävät kirjan sivuilla henkiin.

Pidin enemmän kirjan lukemisesta englanniksi, mutta ei suomennoskaan huono ollut. Tietenkin asiaan vaikutti sekin, että luin kirjan ensin alkuperäiskielellä ja koin kaiken ensimmäistä kertaa. Kuitenkin myös toisella lukukerralla ja äidinkielelläni luettuna kirja oli vaikuttava ja nautin hetkistä sen parissa.

Vaikka tiesin loppuratkaisun, luin kirjan nopeasti ja silmiini nousi taas muutama kyynel viimeisen sivun luettuani. Genesis on paras sattumalta tekemäni kirjalöytö ja suosittelen kirjaa edelleen lämpimästi kaikille. Kirja tuo hieman mieleeni toisen suosikkini Jostein Gaarderin Sofian maailman, mutta Genesis on helppolukuisempi ja filosofinen materiaali tarjoillaan helpommin sulatettavassa paketissa. Olen niin iloinen, että tällaisia kirjoja kirjoitetaan.

Sydäntäni on lämmittänyt jokainen Genesiksen saama uusi lukija vuoden aikana. Ilokseni olen vieläpä huomannut, että muihinkin lukijoihin Beckettin kirja on tehnyt syvän vaikutuksen.
Ahmulle jäi kirjan lukemisen jälkeen vahva tunne siitä, että Genesis on tulevaisuudessa klassikko.
Kirja sai Elegian pohtimaan tekoälyn olemusta ja ihmisyyttä. Hänelle tuli myös tunne, että hän olisi halunnut lukea kirjan heti uudestaan.
Nina Mari oli erityisen vaikuttunut siitä, miten Adamin ja Art-robotin välistä kanssakäymistä kuvattiin.
Suketuksesta oli virkistävää lukea jotain omasta tyylistä hieman poikkeavaa, etenkin näin vetävässä ja helposti lähestyttävässä muodossa.
Katrin mielestä kirja tarina on itsessään jo kutkuttava, mutta varsinainen anti on kirjan pohdinnat ja lukijassa heränneet ajatukset ihmisyydestä, sielusta ja tietoisuudesta sekä tekoälystä.
Anni kuvailee Genesistä ainutlaatuiseksi kirjaksi.
Manni P:n mukaan kirjan loppu on arvaamaton, tunteellinen ja kääntää kaiken vielä kerran ylösalaisin sekä jättää lukijansa hetkeksi sanattomaksi.

♥♥♥♥♥

Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti

Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti 2010 (Kometen kommer 1946 ja Kometjakten 1968) WSOY 144 s. suom. Laila Järvinen ja Päivi Kivelä
lainattu kirjastosta

- No ehkä pieni, sanoi Piisamirotta. - Kiitos, kiitos. Nyt tuntuu paremmalta. Ei suuri tuho minua paljonkaan huoleta, mutta ei sitä kuitenkaan halua, että vatsaa viluttaa kun tuho tulee.
- Eipä tietenkään, sanoi äiti. - Mutta tuskin tästä sateesta tuhotulvaa tulee.
Piisamirotta tuhahti.
- Rouva ei tiedä mistä minä puhun, hän sanoi. - Ettekö ole tunteneet jotain outoa ilmassa viime aikoina? Eikö teillä ole ollut aavistuksia? Eikö teidän niskaanne ole joskus kihelmöinyt?
- Eei, sanoi Muumimamma hämmästyneenä.
- Onko se jotain vaarallista? kuiskasi Nipsu tuijottaen Piisamirottaa.
- Ei sitä koskaan tiedä, mumisi Piisamirotta. - Maailmankaikkeus on niin suuri ja maapallo niin hirveän pieni ja surkea...
- Eiköhän nyt ole parasta mennä nukkumaan, sanoi äiti kiireesti. - Kauhutarinat eivät ole hyväksi myöhään yöllä.
Hetken kuluttua kaikki valot olivat sammuneet ja koko talo nukkui. Mutta sade ja myrsky jatkuivat aamuun asti.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta Tove Janssonin syntymästä. Tämän juhlavuoden kunniaksi sekä Les! Lue! -blogin Reeta että Opuscolon Valkoinen kirahvi ovat haastaneet lukemaan Tove Janssonia ja Jansson-aiheisia kirjoja. 

Vaikka katsoin lapsena monen monta jaksoa Muumi-piirrettyjä, en ole ikinä lukenut Janssonin kirjoja. Päätin korjata tämän vääryyden juhlavuoden aikana, mutta en ollut aivan varma, mistä Muumi-kirjasta olisi hyvä aloittaa. Ensimmäinen Muumi-kirja ei taida olla pidetyin, joten kronologinen järjestys ei tällä kertaa houkuttanut. Mietiskelin valinnan vaikeutta myös Valkoiselle kirahville, joka antoikin monta suositusta. Helmikuiseen mielentilaani tuntui parhaiten sopivan seikkailullinen ja toisaalta sodan ajan perspektiivi, joten päädyin lainaamaan ensimmäisenä Muumipeikko ja pyrstötähden.

Katsoin viime kesänä samannimisen elokuvan, joten kirjan tarina ei ollut minulle enää uusi. Kirjassa Muumitalon oven taakse ilmestyy Piisamirotta, jonka oma koti on sortunut. Piisamirotta ennustaa tuhoa, ja Piisamirotan uhkaavat sanat saavat Nipsun ja Muumipeikon pelästymään. He lähtevät matkalle kohti tähtitornia ja matkan aikana heille paljastuu, että Muumilaaksoa uhkaa todellakin pyrstötähti. 

Mikään kirja ei ole vähään aikaan saanut minua nauramaan niin paljon kuin Muumipeikko ja pyrstötähti. Hahmojen väliset dialogit ovat vallan mainioita ja välillä jopa hyvällä tavalla hämmentäviä, poikaystäväni kuvaili niitä jopa absurdeiksi. Tove Janssonin kuvitus tuo kirjaan oman viehätyksensä ja olen aiemmin ihastellut Tove Janssonin töitä ainakin J.R.R. Tolkienin Hobitti-suomennoksessa. 

Olen katsonut Muumeja sen verran, että Muumi-hahmot kuulostivat päässäni aivan piirrettyjen hahmojen suomenkielisiltä ääninäyttelijöiltä. Jäin hieman kaipaamaan Pikku Myytä, joka on suosikkini. Tosin Nuuskamuikkusen materialismin vastaisuus ja luonne ovat tehneet hänestä toisen suosikkihahmoni, joten Pikku Myyn puuttuminen harmitti vain hetkittäin. Myös Piisamirotta viehättää minua pessimismistään huolimatta tai ehkäpä juuri sen vuoksi.  

Muumipeikko ja pyrstötähti oli varsin mainio valinta ensimmäiseksi Muumi-kirjaksi. Olisin nauttinut kirjasta ehkä vielä enemmän, jollei tarina olisi ollut niin tuttu, mutta kirja tempasi mukaansa, vaikka ei suuria yllätyksiä tarjoillutkaan. Aion ehdottomasti lukea lisää Muumi-kirjoja.

Poikaystäväni ei ole kaltaiseni himolukija, vaikka hänellä onkin aina jokin kirja kesken (kirjat vain yleensä ovat kesken monia kuukausia). Hän kuitenkin pyysi minua lukemaan Muumipeikkoa ja pyrstötähteä ääneen, mutta olen melko tottumaton ääneen lukemiseen, joten en jaksanut lukea kauan. Kuitenkin kun olin saanut luettua kirjan itsekseni loppuun, poikaystävä kävi sieppaamassa kirjan itselleen. Tämä kirja ei siis vielä palaudukaan kirjastoon.

Muualla:
Luettua, Lukutoukan kulttuuriblogi, Luen, mutta en kirjoita, Ilselä, Vauhkon kirjat ja kirjaimet, Kirjaurakka, Jokken kirjanurkka, Lukuisa, Käännä jo sivua, Kirjaston kummitus, Kaleidoscope, Kalaksikukko, Kirjamaa, Kirjojen keskellä ja Satua.
 

♥♥♥♥¼

Grégoire Delacourt: Katseenvangitsijat

Grégoire Delacourt: Katseenvangitsijat 2014 (La première chose qu'on regarde 2013) WSOY 238 s. suom. Leena Leinonen
kustantajalta pyydetty arvostelukappale

Ei ihmistä kouli aika vaan se, mitä hän kokee.

Paljastan kirjasta erään seikan, joka ei aivan heti alussa selviä, mutta mielestäni se ei ollut kovin yllättävä käännekohta.

- Kerran halusin lähteä Yhdysvaltoihin tapaamaan häntä.
Halusin, että hän näkisi itsensä. Että hän voisi kuvitella, mitä minun elämäni on hänen kasvojensa kanssa. Hänen huuliensa, hänen poskipäidensä, hänen rintojensa. Ajattelin että hänestäkin voisi tuntua kammottavalta se, että hän on olemassa kahtena kappaleena. Että hän saisi tietää, ettei hän ole ainutlaatuinen. Eikä harvinainen. Kolme kuukautta sitten Beauté Conseils -sivuston toimitus nimitti hänet maailman kauneimmaksi naiseksi. (Hän hymyili katkerasti.) Minä olen maailman kaunein nainen, Arthur. Maailman kaunein nainen, ja minulla on maailman paskin elämä. Mikä häntä ja minua erottaa? Sekö, että minä synnyin kaksi vuotta häntä myöhemmin? Kaksi vuotta liian myöhään? Sekö, että hän on valo, minä olen varjo? Miksi meidän elämiämme ei voi vaihtaa keskenään?

Arthur Dreyfuss on parikymppinen mies, joka pitää isoista rinnoista. (Kerrottakoon tämä heti ensimmäisenä, sillä niin tehdään myös kirjassa.) Kauniit naiset eivät jää enää vain haaveiden tasolle, kun Arthurin oven taakse ilmestyy Scarlett Johansson.

En olisi varmaan kiinnostunut Katseenvangitsijoista, jollen olisi pitänyt Delacourtin viime vuonna suomennetusta Onnen koukuista. Jo ensimmäinen virke sai minut epäilemään kirjan sopivuutta minulle lukijana. Arthur Dreyfuss piti isoista rinnoista. Alussa kuvattiin Arthurin fantasioita ja menestystä naisrintamalla ja pelkäsin kirjan olevan yhtä miehinen ja epäkiinnostava loppuun saakka. Epäily jatkui lähelle sivua sata, mutta onneksi tarina alkoi saada muitakin ulottuvuuksia. Aika miehiseltä tämä silti kokonaisuudessaankin tuntui. Vaikka en olisi tiennyt Katseenvangitsijoiden olevan mieskirjailijan teos, olisin asian arvannut hyvinkin pian.

Alku oli niin absurdi, että epäilin hetken kyseessä olevan Arthurin fantasia. Kuuluisasta näyttelijästä unelmoiminen olisi tuntunut luonnolliselta jatkolta Arthurin naisihanteen kertomiselle.

Kirjassa keskitytään ajoittain julkisuuden henkilöiden ja ulkonäön palvonnan kritisointiin. Delacourt oli varmasti tietoisesti halunnut tuoda kirjaan mukaan vertauksia tunnettuihin henkilöihin. Arthur Dreyfuss on komeampi versio Ryan Goslingista, ja eri ihmiset vertaavat Jeaninea vaikka kehen. Pinnallisuuden kritisointi tekikin kirjasta hitusen syvällisemmän kuin alku antoi olettaa.

Jeaninella on vahva kaipuu omalle identiteetille. Hän ei halua olla aina halutumpi Scarlett Johanssonina tai muuna julkkiksen ulkoisena kopiona vaan hän haluaa saada arvostusta ja rakkautta omana itsenään. Kauneus on ollut Jeaninen taakka lapsuudesta lähtien ja hänen isoäitinsä totesikin kerran osuvasti, miten pahinta mitä voi tapahtua on olla maailman kaunein tyttö.

Delacourtin tyyli tökki välillä. En muista, että minulla olisi ollut Onnen koukkujen kanssa samaa ongelmaa, vaikka tyylissä jotakin samaa tietenkin oli, koska kirjailija ja myös suomentaja olivat samat. Kävinkin lukemassa bloggaustani Onnen koukuista ja huomasin jopa erityisesti kehuneeni kieltä. Olen hieman hämmentynyt. Tosin kirjassa oli joitakin lauseita, jotka toimivat hyvin mietelauseina kuten tuo bloggauksen alkuun laittamani Ei ihmistä kouli aika vaan se, mitä hän kokee.

Katseenvangitsijat ei jää mieleeni syvällisimpänä mutta ei myöskään pinnallisimpana lukemanani kirjana. Asian painavuus oli mielestäni aika samalla tasolla kuin Onnen koukuissakin, johon tosin ihastuin enemmän.
Ilselän Minna ei tajua, mikä juttu rinnoissa on, mutta kehuu Delacourtin tapaa kuvata ihastumisen ja rakastumisen tunteita.

Katseenvangitsijat on toinen lukemani kirja omaan Vive la France! -haasteeseeni.

♥♥♥

Synttärikirja-arvonta

Lupailin blogisynttäreinäni kuukausi sitten pitäväni synttäriarvonnan helmikuussa. Vaikutti hetken jo siltä, että blogini ensimmäinen arvonta siirtyy maaliskuun puolelle, mutta näin ei käynytkään.

Viktor Martinovitš: Paranoia
Virginie Despentes: Baise-Moi (Rape Me) (englanninkielinen pokkari)
Tiina Raevaara: Laukaisu 
Theo Lawrence: Salatun voiman kaupunki 
Liza Marklund: Du gamla, du fria (ruotsinkielinen)
Grégoire Delacourt: Katseenvangitsijat (bloggaus tulossa)
Bernard Beckett: Genesis (suomenkielinen) 
José Rodrigues dos Santos: Einstein-koodi
Pekka Matilainen: Kupoli
Holly Smale: Geek Girl - Matalalentoa mallitaivaalla (French flap)
Ally Carter: I'd Tell You I Love You, But Then I'd Have To Kill You (englanninkielinen pokkari) 
Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous
Andrei Pajanne: Autuaiden saari
David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie (alkusivuilla vedetty yli omistajan nimi)
Candace Bushnell: Sex and the City (englanninkielinen pokkari)

Arvontaan on mahdollista osallistua 1-3 arvalla. 1. arvan saa kommentoimalla ja kertomalla jokin kirjasuositus, 2. arvan saa, jos olet lukijani tai liityt sellaiseksi ja 3. arvan saa mainostamalla arvontaa blogissaan tai Facebookissa (tai muussa vastaavanlaisessa paikassa). Mainitse kommentissasi, kuinka monella arvalla olet arvonnassa mukana. Arvontaan voi osallistua keskiviikkoon 12. maaliskuuta klo 23.59 asti. Arvon kaksi voittajaa torstaina 13. maaliskuuta. Ensimmäisenä arvottu voittaja saa valita ensin yhden kirjan ja toinen voittaja saa valita sitten jäljelle jääneistä kirjoista. Jos sinulla ei ole omaa blogia, laita kommenttiin sähköpostiosoitteesi.

Vielä kerran kiitos tästä kuluneesta vuodesta ja lukuisista kommenteista! Ilman teitä kirjabloggaaminen olisi paljon tylsempää. 

Arvonnan osallistumisaika on päättynyt. Kiitos kaikille osallistuneille! Julistan torstaiaamuna voittajat ja koostan listan antamistanne kirjasuosituksista. 

Marissa Meyer: Cinder

Marissa Meyer: Cinder 2012 Puffin Books 387 s.
lainattu kirjastosta

Irritation hardened in Cinder's gut. She might have pointed out that Pearl and Peony could have been given ready-made rather than custom dresses in order to budget for Cinder's as well. She might have pointed out that they would wear their dresses one time too. She might have pointed out that, as she was the one doing the work, the money should have been hers to spend as she saw fit. But all arguments would come to nothing. Legally, Cinder belonged to Adri as much as the household android and so too did her money, her few possessions, even the new foot she'd just attached. Adri loved to remind her of that.

Cinder on orpo tyttö, joka elää ilkeän äitipuolensa ja ilkeän ja kiltin sisarpuolensa kanssa. Vaikka Cinder tuo perheelle rahaa, Adri-äitipuoli ei suo hänelle kiitoksen sanaa vaan syyttää häntä miehensä kuolemasta. Kun Cinderin kiltti sisarpuoli sairastuu ruttoon, Adri ilmoittaa Cinderin olevan vapaaehtoinen kuolettaviin lääkekokeisiin. Laboratoriossa paljastuu kuitenkin jotakin hyvin odottamatonta.

Dystopian ohella satumukaelmat (engl. fairy retellings) tuntuvat olevan tällä hetkellä (ulkomaisen) nuorten aikuisten kirjallisuuden trendi-ilmiö. Niitäkin on ilmestynyt vaikka kuinka, joten kirjavasta joukosta on valittava kirjat, jotka oikeasti vaikuttavat tuoreilta ja kiinnostavilta. Marissa Meyerin The Lunar Chronicles -sarjasta en ole tainnut kuulla mitään muuta kuin ylistyssanoja ja moderni kyborgi-mekaanikko Tuhkimo kuulosti vallan mielenkiintoiselta. Lainasin kirjan jo viime vuonna kirjastosta, mutta silloin se palautui lukemattomana takaisin kirjaston hyllyyn. Luin muutaman sivun alusta ja minusta alkoi tuntua, että kirja ei sopinut luettavaksi juuri silloin. Totesin, että yritän joskus myöhemmin uudelleen ja onneksi yritin.

Wikipediassa todetaan Tuhkimon olevan suosittu kansansatu epäoikeudenmukaisuudesta. Cinderissäkin epäoikeudenmukaisuus on hyvin vahvasti läsnä ja koin syvää raivoa Cinderin kohtelun vuoksi. Adri ei lainkaan huomioi Cinderistä olevaa apua vaan hän syyttää Cinderiä asioista, jotka eivät edes ole Cinderin aiheuttamia. Todennäköisesti miehen äkillisen kuoleman aiheuttama suru on sekoittanut Adrin mielen eikä hän vain osaa antaa Cinderille mahdollisuutta. Vaikka kirjassa annetaan ymmärtää syitä Adrin käytökselle, lukija ei voi olla tuntematta empatiaa Cinderiä kohtaan.

Kyborgeja kohdellaan yleisestikin toisen luokan kansalaisina. Heitä saa käyttää koekaniineina, vaikka tämä tietää melkein väistämätöntä kuolemaa. Mietinkin, miksei jo kuolemassa olevia ihmisiä käytetty antibioottitesteissä. Heillä ei muutenkaan ollut mahdollisuuksia selvitä, joten miksi terveitä kyborgeja piti altistaa rutolle. Lopussa paljastuu tähän syy, mutta silti ihmettelen, miksi kukaan ei alkanut kyseenalaistaa kyborgien kaltoinkohtelua. Kyborgit olivat kuitenkin ihmisiä, joissa on vain osa korvattu mekaanisilla osilla. Cinderille väitetään monesti, ettei hän kykene rakkauteen, minkä väitteen Cinder kiistää, mutta Cinderin vastalauseet kaikuvat kuuroille korville.

Koska kyseessä on satumukaelma, voisi luulla, että juonikuviot ovat melko selvillä alusta lähtien. Meyer on kuitenkin onneksi rakentanut Cinderiin monimutkaisemman ja jännittävämmän juonen kuin alkuperäisessä sadussa. Tosin lopussa paljastettavan käänteen arvasin jo puolessavälissä ja minusta se oli hyvin itsestään selvä, miten muutenkaan asia olisi voinut olla, mutta tämä pieni ennalta-arvattavuus ei lopulta häirinnyt kuin hieman. Cinderissä on tietenkin selviä Tuhkimo-vivahteita, mutta mukana on myös pelkoa herättävä rutto ja kuussa asuvien Lunarien tuoma sodanuhka. Olen iloinen, että kirjassa on muukin idea kuin rakkaustarina eikä Cinder ole kovin satumainen. Teos on selvästi suunnattu nuorille eikä lapsille.

Sarjasta on ilmestynyt jo toinen ja kolmaskin osa Scarlet ja Cress. Aion lukea Scarletin mahdollisimman pian ja toivoa, että Cress hankittaisiin kirjastoon. 

Cinderistä on kirjoitettu myös näissä blogeissa: Espoon fantasia ja Lukuholistin maistiaiset

♥♥♥♥ ½