Paula Hawkins: The Girl on the Train

Paula Hawkins: The Girl on the Train 2015 Doubleday 316 s. (ilmestynyt suomeksi nimellä Nainen junassa)
ostettu uutena
 
I don't have words to describe what I felt that day, but now, sitting on the train, I am furious, nails digging into my palms, tears stinging my eyes. I feel a flash of intense anger. I feel as though something has been taken away from me. How could she? How could Jess do this? What is wrong with her? Look at the life they have, look how beautiful it is! I have never understood how people can blithely disregard the damage they do by following their hearts. Who was it said that following your heart is a good thing? It is pure egotism, a selfishness to conquer all. Hatred floods me. If I saw that woman now, if I saw Jess, I would spit in her face. I would scratch her eyes out.

Rachel on menettänyt rakastamansa aviomiehen Tomin ja unelmakotinsa Annalle. Hänen elämänsä on muutenkin syöksynyt alamäkeä, sillä entisten terveellisten elämäntapojen sijaan hän on alkoholisoitunut ja työtön. Kämppäkaverilleen Rachel kuitenkin valehtelee käyvänsä edelleen töissä, ja sen takia hän lähtee joka aamu kotoaan ja ajaa junalla keskustaan. Junan ikkunasta hän seuraa muiden elämää, ja erityisen kiinnostunut hän on entisen kotinsa naapurissa asuvien Jessin ja Jasonin elämästä. Rachel ei tiedä Jessin ja Jasonin oikeita nimiä, mutta junan ikkunasta heidän yhteiselonsa vaikuttaa idylliseltä ja muistuttaa häntä hyvistä ajoista Tomin kanssa. Eräänä päivänä Rachel kuitenkin näkee Jessin suutelevan miestä, joka ei ole Jason, ja pian tämän jälkeen hän lukee lehdestä Jessin, jonka oikeaksi nimeksi osoittautuu Megan, katoamisesta.

Luin kirjasta ylistystä Goodreadsista, ja koska takakansikin vaikutti todella lupaavalta, tilasin kirjan omakseni. Gone Girl -vertaus kuulosti hyvältä, mutta pelkäsin hieman kirjan alussa, että entä jos kirja onkin halpa Gone Girl -kopio. Onneksi olin väärässä.

Tiesin kirjasta erään asian, joka ohjasi minut lukemaan kirjaa tietyllä tavalla, mutta silti moninaiset arvailuni osoittautuivat vääriksi. Pelkäsin arvaavani loppuratkaisun hyvissä ajoin, niin kuin kävi S. J. Watsonin Before I Go to Sleep -kirjan kanssa, mutta olin suuren osan kirjasta aivan väärillä raiteilla. Tosin arvasin loppukäänteen ennen kuin se suoranaisesti kerrottiin, mutta todennäköisesti se oli kirjailijan tarkoituskin. Tämä loppukäänteen ennalta-arvaaminen sai minut pitämään hieman taukoa ennen kuin luin kirjan loppuun, koska ajattelin, ettei kirjassa ole enää varmaan mitään kovin jännittävää. Varsinainen lopetus osoittautuikin melko hyytäväksi ja paransi lukukokemustani.

Kirja ei kuitenkaan saanut minua aivan pauloihinsa. Ennen lukemista odotin, että en malttaisi laskea kirjaa käsistäni, mutta kirjan lukeminen pienissä pätkissä onnistuikin vallan mainiosti. Gone Girliin verrattuna kirjan jännite säilyy tasaisempana. Hawkinsin kirjassa ei ole samanlaista käännekohtaa, mutta alkupuoli ei myöskään ole niin hidas kuin Flynnin menestysromaanissa. Tästä huolimatta koin kirjan välillä junnaavan hieman paikallaan. Goodreadsissa kirjaa on sanottu melko nopeatempoiseksi, mutta en ole tästä aivan samaa mieltä.

Odotan psykologisilta trillereiltä onnistunutta lukijan huijaamista, ja sitä minä kyllä sain. Kirja kerrotaan kolmen naisen näkökulmasta. Rachel ja Anna kertovat nykyhetken tapahtumista ja Meganin äänellä kerrotaan tapahtumista ennen hänen katoamistaan. Etenkin Rachel on vallan kiehtova kertoja. Hän kärsii mielessään olevista mustista aukoista, joten hän ei ole aina edes itse varma, mitä on tullut tehneeksi. Rachel tietää muistikatkojensa aikaisista tapahtumista vain sen, mitä muut kertovat hänelle. Poliisi ei usko Rachelia todistajana, koska alkoholiongelma ja epävakaus tekevät hänestä epäluotettavan. Siksi Rachelin on käännyttävä Meganin aviomiehen Scottin puoleen, jotta hänen kertomaansa kuunnellaan.

The Girl on the Train on Paula Hawkinsin esikoisromaani. Muutamista moitteen aiheista huolimatta pidin kirjasta paljon, joten aion ehdottomasti lukea Hawkinsin muutkin kirjat, jos hän jatkaa kirjailijan uraansa. Kirjan kansiliepeessä puhutaan jo mahdollisesta elokuvasta, joten elokuvantekijät vaikuttavat nyt innostuneen psykologisten trillereiden filmatisoinnista. Mikäs siinä, Gone Girl on ainakin hyvä myös elokuvana.

Suosittelen kirjaa esimerkiksi Gillian Flynnin Kiltin tytön ja S. J. Watsonin Kun suljen silmäni -kirjan ystäville. Minun lukuelämykseni sijoittui kyseisten kirjojen välille. Kiltistä tytöstä pidin Hawkinsin kirjaa enemmän, kun taas Watsonin kirjasta pidin vähemmän kuin The Girl on the Train -trilleristä. Mahdollisesta suomennoksesta minulla ei ole tietoa. Ruotsiksi kirja ilmestynee huhtikuussa.

Synttärikirja-arvonnan voittajat ja kirjavinkkejä

Viime viikolla blogini vietti kaksivuotissynttäreitään, ja juhlahumun kunniaksi järjestin kirja-arvonnan. Suoritin arvonnan random.orgin avustuksella.

Ensimmäiseksi arvonnassa tuli Marile, toiseksi Kirjaneito ja kolmanneksi Ellen. Voittajat saavat valita järjestyksessä kirjan täällä olevasta listasta. Toivon, että voittajat ottaisivat minuun mahdollisimman pian yhteyttä sähköpostitse (annaminunlukea (at) gmail.com) ja kertoisivat osoitteensa ja kirjavalintansa. Onnea voittajille!

Kirja-arvonnan yhteydessä pyysin kommentoijia kertomaan, mikä oli heidän viime vuonna lukemistaan kirjoista paras. Tällainen kysymyshän on todella vaikea, mutta sain todella mielenkiintoisia vastauksia. Halusin koota vastauksissa mainituista kirjoista kirjavinkkilistan, jota muutkin voivat hyödyntää. Osa kirjoista tuli mainituiksi useampaan kertaan, ja olen laittanut niiden perään sulkuihin x2. Kiitos kaikille kommentoijille onnitteluista ja muistakin kauniista sanoista! Ne lämmittivät sydäntäni. On aina mukava kuulla, että täältä on saatu kirjavinkkejä ja blogistani pidetään.

Alice Munron tuotanto
Tove Janssonin kirjat ja hänestä kirjoitetut kirjat
Tove Jansson: Kesäkirja
Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta
George R. R. Martin: Valtaistuinpeli
Haruki Murakamin tuotanto
Haruki Murakami: Kafka rannalla 
Haruki Murakami: 1Q84
Bernard Beckett: Genesis
Elizabeth Wein: Code Name Verity
Laini Taylor: Dreams of Gods & Monsters 
Neal Shusterman: Unwind
Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys (x2)
J. R. R. Tolkien: Hobitti
 Joyce Carol Oates: Blondi 
Kim Leine: Ikuisuusvuonon profeetat (x2)
NoViolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet
Veronica Roth: Outolintu (x2)
Maria Turtschaninoff: Maresi (x2) ja Anache 
Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous (x2)
Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori 
Hugh Howey: Siilo
Johanna Sinisalo: Auringon ydin 
Magdalena Hai: Susikuningatar
 Dmitri Gluhovski: Metro 2033
Jan Salminen: Äidinmaa 
Jonna Ruuska: Kuovin huuto
Margaret Mitchell: Tuulen viemää (x2)
Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva (x2)
Robin Hobb: Fool's Assassin 
George Orwell: 1984 
Hermann Hesse: Siddhartha
Agatha Christie: Ikiyö 
Victor Hugo: Kurjat 
Anni Kytömäki: Kultarinta (x2)
Virginia Woolfin kirjat
Katja Kettu: Kätilö (x2)
Dan Brown: Inferno
Rainbow Rowell: Fangirl
Cassandra Clare: Clockwork Princess
Erik Axl Sund: Varistyttö-trilogia
Sarah Winman: Kani nimeltä jumala 
Edmund de Waal: Jänis jolla on meripihkanväriset silmät
Kate Atkinson: Elämä elämältä  (x2)
Hannu-Pekka Björkman: Välähdyksiä peilissä

Blogistania-äänet

Blogistanian Finlandia

3 PISTETTÄ: Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
Kolmen pisteen saajaa ei ollut vaikea valita. Luin viime vuonna aika vähän kotimaista uutuuskirjallisuutta, mutta vaikka olisin lukenut sitä enemmänkin, epäilen, että ykkönen olisi aivan sama. Kerrankin Finlandia-voittaja kolahti ja lujaa.

2 PISTETTÄ: Petri Laine & Anne Leinonen: Kuulen laulun kaukaisen 
Luen aika harvoin novellikokoelmia, sillä novellien tarinat jättävät minut usein janoamaan pidempää kerrontamuotoa. Petri Laineen ja Anne Leinosen novellit toimivat kuitenkin hyvin lyhyinä kertomuksina. Osa kohosi suosikeikseni, mutta kaikki novellit olivat hyviä. Tämä novellikokoelma on täynnä mielenkiintoisia ideoita ja jännittävyyttä.

1 PISTE: Maritta Lintunen: Hulluruohola
Tätä kirjaa on vaikeaa luokitella tai verrata muihin. Se on täysin omanlaisena, ja hyvä niin. Lintunen osaa taitavasti luoda kirjaansa maagisen tunnelman liittämättä tarinaan mitään yliluonnollisia elementtejä.

Blogistanian Globalia

3 PISTETTÄ: Parinoush Saniee: Kohtalon kirja
Kirjoitin heti kirjan luettuani, että Kohtalon kirja jättää pysyvän jäljen mieleen ja sydämeen. Olin aivan oikeassa, sillä kirjan herättämät tunteet ovat vieläkin vahvasti muistissa, vaikka vierähtänyt lähes vuosi. Elin kirjan tarinassa vahvasti ja kiinnyin päähenkilöön. Toivoin koko kirjan ajan, että hänen kohtalonsa olisi onni. Sanieen kirja tarjosi todella vahvan lukuelämyksen, ja suosittelen sitä kaikille, jotka eivät kirjaa ole vielä lukeneet.

2 PISTETTÄ: Kate Atkinson: Elämä elämältä
Kirjan alkupuolen perusteella arvelin tämän saavan minulta eniten pisteitä, mutta loppupuoli ei tuntunut aivan niin vahvalta. Siitä huolimatta kerrontaratkaisu on todella onnistunut ja Atkinson onnistui pitämään langat käsissään ihailtavan hyvin. Kirja herätti minussa ajatuksia ja ihastusta ja tarjosi rikkaan ja upean lukuelämyksen.

1 PISTE: Pierre Lemaitre: Näkemiin taivaassa
Jouduin miettimään, kumpi ansaitsee yhden pisteen enemmän: Lemaitren Näkemiin taivaassa vai Murakamin Värittömän miehen vaellusvuodet. Kirjojen tason välille oli vaikea tehdä eroa. Päädyin lopulta Lemaitren kirjaan, koska Näkemiin taivaassa teki minuun suuren vaikutuksen siitä huolimatta, että sotakirjallisuus ei yleensä kolahda. Se kertoo kirjan hyvyydestä jo paljon. Uusin Murakami on hyvä, mutta se jäi lukuelämyksenä hieman aiemmin lukemieni Murakamien varjoon. Siksi Lemaitre saa viimeisen Globaliassa jaossa olleen pisteen. En voi olla vielä lopuksi huomauttamatta, että on hieman erikoista, että tänä vuonna Globaliassa minulta saa pisteitä kaksi kirjaa, joissa sota on hyvin keskeisessä osassa. Olenhan monta kertaa sanonut, että sota kirjallisuuden aiheena ei ole minun juttuni.

Blogistanian Kuopus 

Kuopus oli minulle tänä vuonna kaikkein vaikein kategoria, sillä olisin ihan helposti voinut antaa pisteitä ainakin kuudelle kirjalle. Huomasin jälleen, että luen aika paljon lanu-kirjallisuutta ja viime vuonna ilmestyi todella monta upeaa lasten- ja nuortenkirjaa, jotka ansaitsisivat kaiken mahdollisen huomion, mitä niille voin antaa. Pisteitä saaneiden lisäksi suosittelen lämpimästi Walliamsin Herra Lemua, Turtschaninoffin Maresia, Asherin Kolmeatoista syytä, Kaarlelan Menneen talven lunta, Berryn Kunnes kerron totuuden -kirjaa ja Salla Simukan Lumikki-trilogiaa kokonaisuudessaan.

3 PISTETTÄ: Jenna Kostet: Lautturi
Kostetin esikoisromaani vakuutti kauniilla kielenkäytöllä ja tunnelmallaan. Vaikka luin paljon muitakin hyviä viime vuonna ilmestyneitä lanu-kirjoja, minun ei tarvinnut kauan miettiä, mikä kirja ansaitsee täydet kolme pistettä.

2 PISTETTÄ: Catherynne M. Valente: Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa
Valente on kirjoittanut aivan ihanan sarjan. Olen ihastunut niin päähenkilöön Syyskuuhun kuin osuvasti nimettyyn Satumaahan. Valenten kerronta ja kieli ihastuttivat enkä malttaisi odottaa seuraavien kirjojen lukemista. Olisin rakastanut tätä varhaisnuorena ja sisäinen lapseni rakastui tähän näin aikuisenakin.

1 PISTE: Linnea Parkkonen: 112 - vihaan itseäni
Oli todella vaikeaa päättää, mikä kirja ansaitsee yhden pisteen. Olisin halunnut antaa myös Michelle Gagnonin Kukaan ei kaipaa sinua -kirjalle pisteitä, ja kamppailu Parkkosen ja Gagnonin välillä oli hyvin tasaväkinen. Loppujen lopuksi en voinut jättää viime vuoden viiltävintä lukukokemusta pisteittä. Vaikka teksti ei ollut aivan loppuun hiottua, kirja raapi sydämeni vereslihalle. Jos Parkkonen kirjoittaa nuorena näin, mitäköhän hänestä vielä tulee?

Blogistanian Tieto

3 PISTETTÄ: Johan Egerkrans: Pohjoismaiset taruolennot
Mietin pitkään, kuuluuko tämä ennemminkin Kuopukseen kuin Tietoon, mutta päädyin siihen, että kirjassa on kuitenkin kyse uskomusperinteistä, joten kirja voidaan laskea tietokirjallisuudeksi. Niin on tehty myös kirjaston tietokannassa ja kustantajan sivuilla. Epäröintini johtui varmaankin siitä, miten kirjassa taruolennot kuvataan todellisiksi. Se on yksi syy, miksi pidän kirjasta niin paljon. Lukiessa on välillä mukava kuvitella, että maailmassa on muutakin kuin mihin nykyään yleensä uskotaan. Egerkrans osoittaa tuntevansa hyvin vanhan kansan uskomukset taruolennoista, ja kirjan kuvitus on silmiä hivelevän upeaa.

Kate Atkinson: Elämä elämältä

Kansi: Anders Carpelan

Kate Atkinson: Elämä elämältä 2014 (Life after life 2013) Schildts & Söderströms 595 s. suom. Kaisa Kattelus
ostettu uutena

Kaikki oli jotenkin tuttua. "Sitä sanotaan déjà-vuksi", Sylvie sanoi. "Mieli tekee tepposiaan. Mieli on pohjaton arvoitus." Ursula oli varma siitä, että hän muisti, millaista oli maata vauvana vaunuissa puun alla. "Ei", Sylvie sanoi, "ei kukaan voi muistaa mitään niin kaukaa", ja silti Ursula muisti lehdet, jotka lepattivat tuulessa kuin suuret vihreät kädet, ja hopeajäniksen, joka riippui vaunujen kuomusta ja pyöri hänen kasvojensa edessä. Sylvie huokaisi. "Sinulla on sitten vilkas mielikuvitus." Ursula ei tiennyt, oliko se kohteliaisuus, mutta oli totta, ettei hän useinkaan tiennyt, mikä oli todellista ja mikä ei. Entäs sitten kauhea pelko - pelottava kauhu - jota hän kantoi mukanaan. Pimeä maisema hänen sisällään. "Älä mietiskele sellaisia asioita", Sylvie sanoi terävästi, kun Ursula yritti selittää. "Ajattele iloisia ajatuksia."

Helmikuussa 1910 syntyy tyttövauva, joka kuolee hapen puutteeseen ennen kuin hänen elämänsä ehtii edes alkaa. Helmikuussa 1910 syntyy tyttövauva, joka jää eloon, koska lääkäri saapuu pelastamaan lapsen viime hetkellä. Näin alkaa Ursula Toddin elämä, joka on täynnä vaihtoehtoisia sattumuksia. Hän saattaa hukkua lapsena tai tulla rannalla maalanneen taiteilijan pelastamaksi. Elämien kuluessa tapahtumat alkavat tuntua hänestä tutuilta ja hän osaa aavistaa, mitkä teot johtavat ikävään lopputulemaan.

Elämä elämältä ei tainnut kiinnittää huomiotani vielä katalogien selailuvaiheessa, mutta innostuneet bloggaukset vakuuttivat minut siitä, että kirja on luettava. Lukuisan Lauran bloggauksen luettuani tiesin, että tämä on kirja on pakko lukea ja sen jälkeen en mitään bloggauksia kirjasta lukenutkaan, sillä en halunnut tietää kirjasta liikaa etukäteen. Lainasin kirjan syksyllä kirjastosta, mutta olin lukenut sitä vasta puoleenväliin, kun kirjan eräpäivä tuli ja se oli pakko palauttaa kirjastoon varauksien takia. Kirja tuntui niin hyvältä, että päätin hankkia kirjan itselleni. Kuitenkin kuukausia kului enkä ehtinyt palata kirjan pariin. Vuoden jo vaihduttua toiseksi päädyin lopulta aloittamaan kirjan uudelleen alusta. Se oli hyvä ratkaisu, sillä muuten kielen vaihtaminen kesken kaiken englannista suomeksi ja muistikuvien hämärtyminen alkupään tapahtumista olisivat voineet huonontaa lukuelämystä.

Liisin kirjan ensimmäisen puolikkaan läpi, sillä tapahtumat palautuivat melko nopeasti mieleeni ja lisäksi alkuosan luvut ovat selvästi lyhyempiä kuin suurin osa loppupuolen luvuista. Luin kirjan toisella yrittämällä loppuun reilussa kahdessa päivässä, mikä oli melko nopea lukuvauhti, koska pariin viime päivään on mahtunut paljon muutakin. Puolenvälin jälkeen lukutahtini tosin hieman hidastui, sillä tapahtumissa ei tuntunut olevan aivan samaa tenhoa kuin kirjan alkupuolella. Todennäköisesti myös kerrontaratkaisun uutuudenviehätys alkoi haihtua ja sodan siirtyminen tarinan keskipisteeksi ei oikein vedonnut minuun.

Kirjassa on selvästi samoja teemoja kuin Perhosvaikutus-elokuvassa (suosittelen katsomaan, jollei joku ole vielä sitä nähnyt). Minusta on varsin kiehtovaa miettiä sitä, miten pienet asiat voivat vaikuttaa elämän kulkuun. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Elämä voisi mennä ihan eri tavalla, jos jonkin valinnan olisi tehnyt toisin. Toisaalta tämä on hieman ahdistava ajatus, sillä valintoja on tehtävä ja niiden kaikkia seurauksia on mahdoton tietää etukäteen, mutta toisaalta se on lohduttavaakin. Itse olen päätynyt siihen, että menneitä valintoja ei kannata katua, koska elämäni ei ehkä olisi sellaista kuin se nyt on, jos olisin tehnyt toisin. Olisin voinut menettää paljon, jos en olisi tehnyt myös niitä huonoja valintoja. Loppujen lopuksi ne kuitenkin kasvattavat ja voivat tuoda elämään myös hyviä asioita.

Kirjassa on kerrontaratkaisun vuoksi väistämättä toistoa. Se ei onneksi alkanut puuduttaa, sillä Atkinson on varsin onnistuneesti kertonut samat tapahtumat hieman eri tavalla joka kerta. Tällaisen kirjan kirjoittaminen on vaatinut varmasti hyvin järjestelmällistä kirjoittajan työtä ja paljon muistiinpanoja. Jos lukijanakin meinasin välillä mennä sekaisin siitä, millä Ursulan elämiskerralla mikäkin asia on tapahtunut, kirjailijalle lankojen käsissä pitäminen on varmasti ollut moninkertaisesti haastavampaa. Mielestäni kirjan lukeminen melko nopeassa tahdissa oli toimiva ratkaisu senkin vuoksi, että muistin koko ajan hyvin, mitä kaikkea kirjassa on aiemmin tapahtunut. Jos olisin lukenut kirjaa lyhyissä pätkissä viikkojen ajan, elämät olisivat voineet mennä päässäni vieläkin sekaisammaksi sotkuksi.

Pääasiassa pidin kerrontaratkaisua todella mielenkiintoisena, mutta huomasin kerronnan vaikuttavan siihen, miten vahvoja tunteita koin tapahtumista lukiessani. Jotkin kauhistuttavat tapahtumat eivät herättäneet niin suurta järkytystä ja surua kuin yleensä lukiessa, sillä tiesin, että kohta Ursula syntyy taas uudelleen. Tosin kirjassa on muutamia tapahtumaketjuja, jotka tuntuivat erityisen kauhistuttavilta siitäkin huolimatta, ettei kuolema ollut lopullista. Erityisesti yksi väkivaltaan liittyvä juonne Ursulan eräässä elämässä oli todella puistattava. Inhosin erästä kirjassa esiintynyttä henkilöä koko sydämestäni.

Elämä elämältä on varsin mieleenpainuva kirja, ja olen iloinen siitä, että tulin hankkineeksi teoksen omaan hyllyyni. Tämä on varmasti kirja, joka kestää useammankin lukukerran.

Emilien mieleen kirjan henkilöt jäivät kummittelemaan ja hänestä tuntui lukemisen jälkeen kuin hän olisi jättänyt perheen taakseen.
Aletheian mukaan kirjassa on niin älykkään leikittelevä juoniratkaisu, ettei hän olisi millään halunnut kirjan loppuvan.
Raijan mielestä kirjassa on jotain selittämättömän vetävää.
Tuijata soisi mahdollisimman monen kokevan Elämä elämältä haarautuvan tarinoinnin, sillä se viekoittelee järkeä ja tunnetta.
Katja kehuu Atkinsonin kirjoittavan tarkkanäköisesti, älykkäästi ja liikoja selittelemättä.
Laura toteaa, että itse tarina ei ole mitenkään mullistava vaan tarinaan tuovat jotakin uutta vaihtoehtoiset elämät ja erilaisella tavalla etenevä juoni.

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät 2014 Tammi 557 s.
lainattu kirjastosta

"Sano aivan mitä haluat, mutta tässä asiassa on vain yksi, lopullinen totuus." 

Joen viskilasi oli jälleen tyhjä, vaikka hän oli vasta täyttänyt sen. Ulkona oli hämärtynyt. Kaikki muut olivat nukkumassa.
Sanomalehdessä oli sisäsivuilla julkaistu pieni uutinen, joka kertoi eläinoikeusaktivistien kiistelleen eläintutkijan kanssa. Eläintutkijan. Omasta mielestään hän tutki ihmisen näköjärjestelmää. Hänen ryhmässään jotkut tekivät kokeita terveillä koehenkilöillä, ihmisillä, mutta ketäs sellainen kiinnosti. Hänen ryhmänsä neljää tietokonemallintajaa, niitä, jotka nuorten kuvitelmissa pelastaisivat koko maailman, ei mainittu.
Ilmeisesti ei ollut mitään merkitystä, miten asiat oikeasti olivat. Vain se merkitsi, miltä ne näyttivät.
Jokainen sai ne näyttämään siltä, miltä halusi.

Alina ja Joe tapasivat Italiassa olleessa konferenssissa. He rakastuvat ja Joe muuttaa Suomeen, jonne sopeutuminen ei olekaan kovin yksinkertaista. Alinan mielestä Joe panostaa perheeseen liian vähän ja etsii tieten tahtoen huonoja puolia työstään Helsingin yliopistossa ja uudesta asuinmaastaan. Alinan ja Joen epäonnistuneesta avioliitosta jää jäljelle yhteinen poika Samuel, joka jää Suomeen äitinsä kasvatettavaksi, kun Samuelin isä palaa takaisin Yhdysvaltoihin. Vuosien päästä kun Samuel on jo aikuinen, Alina soittaa entiselle miehelleen siitä, että heidän poikansa on Yhdysvalloissa. Samuelista on vuosien saatossa tullut eläinten oikeuksien puolustaja ja Joe pitää eläinkokeita välttämättöminä tutkimukselleen.

Olen lukenut ennen Valtosen Finlandia-palkinnon voittanutta teosta ainoastaan kaksi Finlandia-voittajaa. Sofi Oksasen Puhdistus ja Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi olivat kumpikin minulle pienoisia pettymyksiä. Finlandian voittaa usein kirja, joka ei minua aiheensa puolesta kiinnosta, joten olen yleensä jättänyt palkitut kirjat muille lukijoille. Viime vuoden lopulla Finlandian sai kuitenkin kerrankin sen oloinen romaani, että en voinut jättää kirjaa lukematta. Olin kiinnostunut Valtosen kirjasta jo keväällä hieman katalogitekstin perusteella, mutta kirja oli unohtunut syksyn saapuessa. Kuitenkin mitä enemmän kirjasta kuulin, sitä enemmän se kuulosti minun jutultani. En joutunut pettymään vaan sain jopa enemmän kuin osasin odottaa.

Etukäteen ajattelin saavani eläinkokeita tekevän isän ja eläinaktivistipojan näkemysten vastakkainasettelua. Sain, mitä odotinkin, mutta kirja on paljon muutakin. Samuelin vanhempien eron jälkeiset ongelmalliset välit leimaavat Alinan ja Joen pojan kasvua. Monessa muussakin kirjassa on tullut ilmi, miten pienet asiat vaikuttavat lopputulokseen. Jos Alina olisi suhtautunut pienen poikansa matkaan isänsä luokse suopeammin, olisiko Samuel välttynyt katkeruudelta isäänsä kohtaan? Nykyhetki ja mennyt vuorottelee kerronnassa, ja siksi syy-seuraussuhteita jää miettimään. Selittääkö mennyt nykyhetken?

Kirja on runsas aiheiltaan ja kooltaan. Silti siinä ei ole mitään liikaa. He eivät tiedä mitä tekevät on kirja siitä, miten asiat eivät ole mustavalkoisia. Se on jännitysnäytelmä ja kritiikkiä nykyajan ilmiöitä kohtaan. Se kysyy, miksi ennakkoluulot voittavat terveen järjen käytön. Miksi on niin helppoa uskoa pahinta kanssaeläjistä? Se ei ole kuitenkaan liian osoitteleva ja provosoiva, vaan se herättää juuri sopivasti tunteita ja saa ajattelemaan. Luin kirjan loppuratkaisun kyyneleet silmissä.

Vaikka kirja sijoittuu melkein meidän aikaamme, teknologian kehitys on mennyt vielä pidemmälle. Joen tytär Rebecca on iAm-laitteen lumoissa, ja muutkin pitävät sitä käänteentekevänä keksintönä. Kirjasta on luettavissa myös piikkejä medikalisaatiota kohtaan. Koulussakin tunnutaan ihannoivan sosiaalisen kanssakäymisen vaivattomuutta niin paljon, että siellä ollaan valmiita hyväksymään lääkitys niille oppilaille, joilta se ei suju täydellisesti. Rebeccan trendien perässä pysymisen ja suosittuna olemisen tarve on saanut hänet altistamaan elämänsä mainostauluksi.

Minulle tämä on viime vuoden paras kotimainen. Tietenkin vielä voi tulla vastaan jokin tämän ylittänyt, mutta sellaisen teoksen olisi oltava huikea, sillä näin loistavaa teosta on vaikea ylittää. Huh, jo toinen kirja tässä kuussa, jonka jäljiltä olen häikäistynyt. He eivät tiedä mitä tekevät on runsas, upea ja puhutteleva teos.

Siinan mielestä meillä alkaa olla jo riittävästi kirjallisuutta maamme sota-ajoista, mutta meillä ei todellakaan ole yhtään liikaa kirjallisuutta tämän kirjan teemoista.
Mai Laakso kuvaa tätä kirjaksi, joka on hyvin yhteiskuntapainotteinen mutta johon on samalla saatu sisällytettyä perhetragedia, johon vaikuttavat monet eri tekijät.
Juhanin mukaan kirja täytti täydellisesti sen, mikä hänen mielestään on kirjan tärkein tehtävä: avata uusia näkökulmia.
Marile arvelee, että kirja on kaikista hänen lukemistaan kotimaisista kirjoista hengeltään kansainvälisin.
Omppu jäi kirjaa lukiessaan kaipaamaan edes muutamaa suvantohetkeä, jolloin olisi pystynyt hengittämään huohottamatta.
Tomi Norha hämmästeli ensin kirjan kerronnan arkisuutta mutta huomasi sitten kirjan suurimman ansion olevan se, että kirja kuvaa tätä päivää, nykyhetken ongelmia ja mahdollisuuksia.