ostettu uutena
I don't have words to describe what I felt that day, but now, sitting on the train, I am furious, nails digging into my palms, tears stinging my eyes. I feel a flash of intense anger. I feel as though something has been taken away from me. How could she? How could Jess do this? What is wrong with her? Look at the life they have, look how beautiful it is! I have never understood how people can blithely disregard the damage they do by following their hearts. Who was it said that following your heart is a good thing? It is pure egotism, a selfishness to conquer all. Hatred floods me. If I saw that woman now, if I saw Jess, I would spit in her face. I would scratch her eyes out.
Rachel on menettänyt rakastamansa aviomiehen Tomin ja unelmakotinsa Annalle. Hänen elämänsä on muutenkin syöksynyt alamäkeä, sillä entisten terveellisten elämäntapojen sijaan hän on alkoholisoitunut ja työtön. Kämppäkaverilleen Rachel kuitenkin valehtelee käyvänsä edelleen töissä, ja sen takia hän lähtee joka aamu kotoaan ja ajaa junalla keskustaan. Junan ikkunasta hän seuraa muiden elämää, ja erityisen kiinnostunut hän on entisen kotinsa naapurissa asuvien Jessin ja Jasonin elämästä. Rachel ei tiedä Jessin ja Jasonin oikeita nimiä, mutta junan ikkunasta heidän yhteiselonsa vaikuttaa idylliseltä ja muistuttaa häntä hyvistä ajoista Tomin kanssa. Eräänä päivänä Rachel kuitenkin näkee Jessin suutelevan miestä, joka ei ole Jason, ja pian tämän jälkeen hän lukee lehdestä Jessin, jonka oikeaksi nimeksi osoittautuu Megan, katoamisesta.
Luin kirjasta ylistystä Goodreadsista, ja koska takakansikin vaikutti todella lupaavalta, tilasin kirjan omakseni. Gone Girl -vertaus kuulosti hyvältä, mutta pelkäsin hieman kirjan alussa, että entä jos kirja onkin halpa Gone Girl -kopio. Onneksi olin väärässä.
Tiesin kirjasta erään asian, joka ohjasi minut lukemaan kirjaa tietyllä tavalla, mutta silti moninaiset arvailuni osoittautuivat vääriksi. Pelkäsin arvaavani loppuratkaisun hyvissä ajoin, niin kuin kävi S. J. Watsonin Before I Go to Sleep -kirjan kanssa, mutta olin suuren osan kirjasta aivan väärillä raiteilla. Tosin arvasin loppukäänteen ennen kuin se suoranaisesti kerrottiin, mutta todennäköisesti se oli kirjailijan tarkoituskin. Tämä loppukäänteen ennalta-arvaaminen sai minut pitämään hieman taukoa ennen kuin luin kirjan loppuun, koska ajattelin, ettei kirjassa ole enää varmaan mitään kovin jännittävää. Varsinainen lopetus osoittautuikin melko hyytäväksi ja paransi lukukokemustani.
Kirja ei kuitenkaan saanut minua aivan pauloihinsa. Ennen lukemista odotin, että en malttaisi laskea kirjaa käsistäni, mutta kirjan lukeminen pienissä pätkissä onnistuikin vallan mainiosti. Gone Girliin verrattuna kirjan jännite säilyy tasaisempana. Hawkinsin kirjassa ei ole samanlaista käännekohtaa, mutta alkupuoli ei myöskään ole niin hidas kuin Flynnin menestysromaanissa. Tästä huolimatta koin kirjan välillä junnaavan hieman paikallaan. Goodreadsissa kirjaa on sanottu melko nopeatempoiseksi, mutta en ole tästä aivan samaa mieltä.
Odotan psykologisilta trillereiltä onnistunutta lukijan huijaamista, ja sitä minä kyllä sain. Kirja kerrotaan kolmen naisen näkökulmasta. Rachel ja Anna kertovat nykyhetken tapahtumista ja Meganin äänellä kerrotaan tapahtumista ennen hänen katoamistaan. Etenkin Rachel on vallan kiehtova kertoja. Hän kärsii mielessään olevista mustista aukoista, joten hän ei ole aina edes itse varma, mitä on tullut tehneeksi. Rachel tietää muistikatkojensa aikaisista tapahtumista vain sen, mitä muut kertovat hänelle. Poliisi ei usko Rachelia todistajana, koska alkoholiongelma ja epävakaus tekevät hänestä epäluotettavan. Siksi Rachelin on käännyttävä Meganin aviomiehen Scottin puoleen, jotta hänen kertomaansa kuunnellaan.
The Girl on the Train on Paula Hawkinsin esikoisromaani. Muutamista moitteen aiheista huolimatta pidin kirjasta paljon, joten aion ehdottomasti lukea Hawkinsin muutkin kirjat, jos hän jatkaa kirjailijan uraansa. Kirjan kansiliepeessä puhutaan jo mahdollisesta elokuvasta, joten elokuvantekijät vaikuttavat nyt innostuneen psykologisten trillereiden filmatisoinnista. Mikäs siinä, Gone Girl on ainakin hyvä myös elokuvana.
Suosittelen kirjaa esimerkiksi Gillian Flynnin Kiltin tytön ja S. J. Watsonin Kun suljen silmäni -kirjan ystäville. Minun lukuelämykseni sijoittui kyseisten kirjojen välille. Kiltistä tytöstä pidin Hawkinsin kirjaa enemmän, kun taas Watsonin kirjasta pidin vähemmän kuin The Girl on the Train -trilleristä. Mahdollisesta suomennoksesta minulla ei ole tietoa. Ruotsiksi kirja ilmestynee huhtikuussa.
