Chuck Palahniuk: Fight Club

Chuck Palahniuk: Fight Club
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 1996 Sivumäärä: 218 Suomenkielinen käännös: Fight Club

Noin kuukausi sitten tein TBR10-listan kirjoista, jotka lupasin lukevani tämän vuoden aikana. En aloittanut noiden kymmenen kirjan lukemista George Orwellin 1984-klassikosta tai Audrey Niffeneggerin kehutusta The Time Traveler's Wife -kirjasta, vaikka niin aluksi suunnittelin vaan tartuin ensimmäisenä Fight Clubiin, josta tehty elokuva on yksi suosikeistani.

"You are not a beautiful and unique snowflake. You are the same decaying organic matter as everyone else, and we are all part of the same compost pile."

Kirjan minä-kertoja kärsii vakavasta unettomuudesta. Hän löytää helpotuksen oloonsa tukiryhmistä, jotka on tarkoitettu erilaisiin tauteihin kuoleville ihmisille. Ne auttavat siihen asti, kunnes tukiryhmissä alkaa käydä myös toinen ei-kuolemansairas huijari, Marla Singer. Kirjan kertoja ei enää pysty itkemään ryhmätapaamisissa, kun Marla katselee. Kertoja tapaa Tyler Durdenin, jonka ansiosta hän saa uuden helpotuksen ongelmiinsa. Tyler pyytää kertojaa lyömään häntä niin kovaa kuin on mahdollista. Tämä pyyntö muuttaa kertojan elämän, ja Fight Club saa alkunsa.

Kaduttaa hieman, etten lukenut kirjaa ensin ja katsonut elokuvaa vasta kirjan luettuani. Koska elokuvan olen nähnyt, tiesin kirjan lopussa olevan twistin. Nyt kun yllätyksen tiesi, huomasi, että siitä vihjaillaan kirjan alusta lähtien. Jos en olisi elokuvaversiota katsellut, en kuitenkaan varmaan olisi loppuratkaisua arvannut.

Suosikkihenkilöni Fight Clubissa oli elokuvan tapaan Marla Singer. Elokuvassa osa Marlan viehätystä on se, että Marlaa esittää yksi lempinäyttelijöistäni, Helena Bonham Carter. Kirjaa lukiessani näin myös Marlan Helena Bonham Carterin tulkitsemana. Kuitenkin pitäisin Marlasta todennäköisesti ilman elokuvan loistavaa näyttelijävalintaakin.

Marla's philosophy of life, she told me, is that she can die at any moment. The tragedy of her life is that she doesn't.

En ole suuri väkivallan ystävä elokuvissa saatikka kirjoissa. Fight Clubissa on muutama kohtia, jotka saavat minut melkeinpä voimaan pahoin. Silti olen katsonut elokuvan useasti, ja pidin tästä kirjasta. Ehkä kyse on siitä, että Fight Clubissa on muitakin aiheita kuin yletön väkivalta. 

Aion ehdottomasti lukea lisää Chuck Palahniukin kirjoja. Jos muissa kirjoissa on yhtä onnistuneita twistejä kuin Fight Clubissa, nautin varmasti niiden lukemisesta paljon. Varsinkin kun niitä lukiessani, en twistiä tiedä etukäteen. Vaikka muissa Palahniukin teoksissa ei yhtä taidokasta twistiä olisi, voisin kuvitella silti pitäväni kirjoista, sillä ainakin Fight Clubin perusteella, pidän Palahniukin kirjoitustyylistä.

Osallistun kirjalla Lukemattomat kirjailijat -haasteeseen. Kirja on myös ensimmäinen luettu kirja TBR10-listaltani ja 12. luettu teos TBR100-listaltani.

**** 1/2

Julian Barnes: The Sense of an Ending

Julian Barnes: The Sense of an Ending
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2011 Sivumäärä: 163 Suomenkielinen käännös: Kuin jokin päättyisi

Todennäköisesti tämä kirja ei olisi päätynyt luettavakseni, jollei se nauttisi niin suurta blogisuosiota, että tuli Blogistanian Globalia 2012 -äänestyksessä kolmanneksi. Kansi ei houkuttele ainakaan minua tarttumaan kirjaan, ja goodreadsin kuvaus kirjasta ei myöskään herätä mielenkiintoani. Mutta koska niin moni muu kirjabloggaaja on suorastaan rakastunut Barnesin uusimpaan romaaniin, halusin kokeilla, rakastunko minäkin.

Mielestäni kirjan juonta ei ole helppo kuvata ainakaan tekemättä liikaa paljastuksia. Kirja alkaa siitä, kun kolmen koulupojan, Colinin, Alexin ja Tonyn, ystäväporukkaan liittyy uusi poika, Adrian Finn. Hän riistää Alexin aseman porukan filosofina ja on ehkä liiankin fiksu omaksi hyväkseen.

Another detail I remember: the three of us, as a symbol of our bond, used to wear our watches with the face on the inside of the wrist. It was an affectation, of course, but perhaps something more. It made time feel like a personal, even a secret, thing. We expected Adrian to note the gesture, and follow suit; but he didn't.

Poikien koulu loppuu, ja pojat suuntaavat eri suuntiin. Adrian saa odotetusti stipendin Cambridgeen, Tony alkaa lukea historiaa Bristolissa, Colin suuntaa Sussexiin, ja Alex jatkaa isänsä jalanjäljillä. Pojat vannovat pitävänsä tiiviisti yhteyttä, vaikka heidän polkunsa kulkevat eri suuntiin. Lupaus ei kuitenkaan pidä. Kirjan minäkertoja, Tony, löytää itselleen tyttöystävän Veronicasta, joka pitää runoudesta eikä tanssi. Kirja on pitkälti Tonyn elämäntarina, vaikka elämäntarina on ehkä huono sana kuvaamaan tarinaa, kun osa Tonyn elinvuosista sisältyy vain yhteen lauseeseen.

Kirjan käännekohtaa en halua kertoa, sillä se pilaisi lukukokemusta. Jos haluatte siis tietää, miksi tämä on niin ainutlaatuinen kirja, suosittelen lukemaan. Minä en kuulunut rakastuneisiin, mutta pidin tätä todella hyvin kirjoitettuna teoksena. Laitan yleensä lukiessani ylös sivunumeroita, joilta ehkä lainaan jonkin kohdan arviooni. Vaikka The Sense of an Ending oli lyhyt, silti sivunumeroita kertyi kahdeksan. Olisi voinut kertyä enemmänkin, jollen olisi ajatellut, että en minä tätä kaikkea kuitenkaan voi lainata arviooni. En minä noilta kaikilta merkkaamiltanikaan sivuilta lainauksia kirjoita, vaikka kaikki niistä olisivat huomion arvoisia. Kirjaa ei mielellään päästänyt käsistään, mikä tietenkin kertoo myös kirjan laadusta. Barnesin taitavuudesta kertoo myös se, miten paljon hän onnistunut kuvaamaan alle kahdessasadassa sivussa kuitenkaan aiheuttamatta lukijalle ähkyä.

We discussed this until Adrian redirected our interests.
"Camus said that suicide was the only true philosophical question."
"Apart from ethics and politics and aesthetics and the nature of reality and all the other stuff." There was an edge to Alex's riposte.
"The only true one. The fundamental one on which all others depend."

Adrian on ehkä kirjassa suosikkihenkilöni. Tonysta tietenkin kerrotaan eniten, koska hän on kirjan kertoja, mutta Adrian oli hieman salaperäinen ja filosofinen, joten hänestä tuli minun suosikkini.

Haluan jossakin vaiheessa lukea lisääkin Julian Barnesin kirjoja. Osalla Barnesin kirjoista on ainakin kiinnostava nimi. Huomioni kiinnittivät muun muassa A History of the World in 10 1/2 chapters ja Love, Etc..

Osallistun kirjalla Lukemattomat kirjailijat -haasteeseen.

Kuten alussa mainitsin tämä kirja on ollut suuressa blogisuosiossa, joten siitä on luonnollisesti kirjoitettu monessa blogissa. Mainitsen Susan, Kirsin, Hannan ja Leena Lumin arvostelut.

****+

Hannu Rajaniemi: The Quantum Thief

Hannu Rajaniemi: The Quantum Thief
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2010 Sivumäärä: 330 Suomenkielinen käännös: Kvanttivaras

Näin tämän kirjan lukemisen eteen enemmän vaivaa kuin yleensä näen. Ensin luin tätä noin sivulle 70, ja minusta tuntui, että en minä ymmärrä ja olen pudonnut täysin kärryiltä. Sitten katsoin muun muassa Rajaniemen haastattelun netistä, luin pari helpompaa ja kevyempää kirjaa ja aloitin The Quantum Thiefin kokonaan alusta. Tällä kertaa koin riemastuttavia tunteita, että ai näin, näinhän tämä menee, eihän tämä niin mahdotonta ymmärtää ole sittenkään. Oli tämä silti vaikea kirja, enkä varmasti ymmärtänyt kirjasta kaikkea. Koen myös arvostelun kirjoittamisen tästä haastavaksi. Silti en halua jättää arvostelua kirjoittamattakaan, sillä tähän mennessä olen kirjoittanut kaikista blogin aloittamisen jälkeen lukemistani kaunokirjallisista teoksista. Arvostelun laatu voi olla kuitenkin kyseenalainen, joten teitä on varoitettu.

Jean le Flambeur on taitava varas, joka on lahjoistaan huolimatta joutunut dilemmavankilaan. Dilemmavankilaan joutuneiden pitää loputtomiin käydä käytännössä läpi peliteoreettisia ongelmia, muun muassa siis vangin ongelmaa ja jänishousua. Le Flambeur kuitenkin pelastuu vankeudestaan Mielen ja hänen avaruusaluksensa Perhosen avustuksella. Mielellä on tietenkin myös syy siihen, miksi hän le Flambeurin vankilasta halusi pelastaa. Le Flambeurilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin suostua Mielen suunnitelmaan, johon sisältyy ensin sen varastaminen, mitä le Flambeur ennen oli. Le Flambeur on menneisyydessään tehnyt syystä tai toisesta kovasti töitä, jotta hän ei muistaisi mennyttä elämäänsä. Mieli ja Jean le Flambeur päätyvät Marsiin Oubliette-nimiseen kaupunkiin. Siellä Mieli ja le Flambeur joutuvat jännittäviin seikkailuihin, ja le Flambeuria jahtaa amatöörietsivä Isidore Beautrelet.

Ensin olin aivan innoissani. Vangin ongelma ja jänishousu ovat useammalta tämän lukuvuoden luennolta tuttuja, ja mielestäni ne ovat mielenkiintoisia ongelmia. Olisin ehkä pitänyt kirjasta enemmän, jos le Flambeur olisi ollut kauemmin dilemmavankilassa ja seikkailu olisi alkanut vasta hieman myöhemmin. Toisaalta hyvin todennäköisesti joitakin lukijoita tällainen ratkaisu olisi kyllästyttänyt. Dilemmavankilan kiehtovuus oli kuitenkin yksi syy, miksi tämän kirjan halusin lukea, joten olin hieman pettynyt, kun le Flambeur pääsi karkaamaan sieltä kirjan alkupuolella.

Vaikka Rajaniemi on kuulemma kirjoittanut The Quantum Thiefin kohderyhmänään hän itse, lopulliseen teoksen olisin kaipaillut jonkinlaista sanastoa. Lukukokemusta huonontaa ihmeesti se, kun teksti on täynnä sanoja, joita ei ymmärrä. Säieteoriasta tohtoriksi väitelleen kirjailijan sanavarasto on hieman erilainen kuin tavallisen lukijan.

Kirjassa oli mielenkiintoisia teemoja. Oublietessa "Aika on rahaa." -sanonta on kirjaimellisesti totta. Tästä aiheutuu esimerkiksi se, että Oublieten kaduilla on aikakerjäläisiä. The Quantum Thiefissä tärkeänä teemana on myös identiteetin pysyvyys. Onko Jean le Flambeur enää sama ihminen kuin menneisyydessään, koska hän on luopunut muistoistaan?

Myönnän, että en ole suuri science fiction -kirjallisuuden fani. Varsinkin The Quantum Thief kovana scifinä olisi voinut hyvin jäädä lukemattakin, jollen olisi kohdannut kehuvia arvosteluja ja pitänyt ideaa mielenkiintoisena. Ensimmäisellä lukukerralla ajattelin, että en Rajaniemen kirjoittaman sarjan toista osaa varmaankaan lue. Nyt kun olen lukenut kirjan loppuun, olen kuitenkin melko varma, että sen jossakin vaiheessa luen. Se jossakin vaiheessa ei kyllä ole ihan heti, sillä nyt kaipaan jotakin hieman helpompaa ja omia mieltymyksiä lähempänä olevaa luettavaa. 

Osallistun kirjalla Lukemattomat kirjailijat -haasteeseen. 

Tämän kirjan ovat lukeneet muun muassa Raija, Jori ja Maukka.

Koen vaikeaksi antaa tälle kirjalle tähtiä, sillä mielestäni tämä ei oikein ole verrattavissa siihen kirjallisuuteen, millaista yleensä luen. Mutta kun tähtiä yleensä blogissani annan, tämäkin saa tähtiä. Tähdet kertovat siis enemmän lukukokemuksestani kuin siitä, miten laadukas kirja jokin on. Vaikka en scifiä paljon lue, huomasin silti, että tämä oli hyvä genrensä edustaja. 

*** 1/2

Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa

Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2012 Sivumäärä: 359

Tuntematta täydellisesti ihmisen henkilökohtaista historiaa oli vaikea päätellä kuinka pitkälle tämä oli valmis menemään puolustaakseen omaisuuttaan, omaisuutenaan pitämäänsä ihmistä tai vaikkapa asemaansa yhteiskunnassa. Logiikka oli olennainen osa vain teoreettisen filosofian oppikirjoja, ei todellista elämää.

Arianna de Bellis on nuorena leskeksi jäänyt nainen, jolla on mystinen menneisyys sekä suomalaisia sukujuuria. Arianna ei kestä olla joutilaana, joten hän on suostunut etsivätoimiston osakkaaksi. Kyseinen etsivätoimisto saa selvitettäväkseen Amerikasta lähtöisin olevan Lily Montgomeryn murhan. Kaunis Lily ei ollut Tolfassa suuressa suosiossa, ja kylässä on monta ihmistä, joilla olisi ollut murhaan motiivi. Syyllisen selvittäminen ei ole siis helppo tehtävä. Kuitenkin Arianna pian huomaa olevansa liian lähellä murhan ratkaisua, sillä hän on lähellä liittyä Lilyn seuraan hautausmaan multiin. Jännityksen lisäksi kirjaan mahtuu myös romantiikkaa, joten voin taata, ettei lukija kyllästy tähän dekkariin.

Minulle ainakin oli uusi kokemus lukea suomalainen dekkari, joka sijoittuu Suomen rajojen ulkopuolelle. Vai voiko monta vuotta Italiassa asuneen kirjailijan teosta kutsua suomalaiseksi? No minä kutsun ainakin. Tietenkin Valan eläminen Italiassa näkyi kirjassa. Se ei vaikuttanut kirjalta, jonka olisi kirjoittanut vain Italiassa vieraillut ja Italiasta lukenut ihminen. Kuolema sypressin varjossa sai minut haluamaan entistä enemmän takaisin Italiaan vielä jonakin päivänä. Ainoasta vierailustani tuohon ihanaan maahan on kulunut lähes kymmenen vuotta, mutta vielä joskus minä Italiaan palaan ihan varmasti. Kirjan tapahtumapaikka oli siis yksi asia, josta tässä pidin.

Minä en ainakaan arvannut Lilyn murhaajaa ennen kuin se kirjassa paljastettiin. Toisaalta minusta tuntuu, että olen harvinaisen huono huomaamaan vihjeitä murhaajasta ja päättelemään murhaajaa niistä. Silti sanoisin, että Vala osasi hienosti istuttaa lukijan mieleen epäilyksen siemeniä monia kirjan henkilöitä kohtaan. Sehän dekkarikirjailijan tarkoituksena onkin.

Jos seuraavassakin lukemassani dekkarissa, tapetaan kissa, alan kiljua tai todennäköisemmässä tapauksessa itkeä. Olen lukenut viime aikoina aivan liikaa kirjoja, joissa kissoille on käynyt pahasti. Olen tästä jo aiemminkin valittanut, mutta en tiedä, miksi dekkaristeille on niin yleistä laittaa murhaaja tappamaan viaton kissa. Minusta vain tuntuu sellaisen lukeminen niin pahalta.

Kaksi perhosta lensi tien yli toisistaan huumaantuneina. Arianna jarrutti pehmeästi ja päästi keltasiipiset rakastavaiset tien toiselle puolelle lemmiskelemään. Hän avasi ikkunan, ja kesäinen keskipäivä tulvahti autoon sirkkojen sirityksen ja viikunapuun makean tuoksun mukana.

Paikoittain kirjan kieli oli mielestäni todella kaunista. Pidin siitä, miten lukijan huomio kiinnitettiin pieniin yksityiskohtiin esimerkiksi luonnossa. Harvoin dekkaria lukiessa kohtaa niin hienoa tunnelmointia kuin Valan esikoisteoksessa. Kirja sai minut muistamaan, miksi kirjoja kannattaa lukea välillä myös suomen kielellä. Kielen kauneutta ei ole niin helppo arvostaa, jollei kyseistä kieltä puhu äidinkielenään. Ehkä Kuolema sypressin varjossa -kirja innostaa minua lukemaan edes hieman tavallista enemmän suomenkielistä kirjallisuutta.

Kirjassa paljastettiin juuri sen verran Ariannan menneisyydestä, että jäin kaipaamaan lisää informaatiota. Luultavasti ja toivottavasti sitä on luvassa seuraavissa Ariannasta kertovissa kirjoissa. En malttaisi odottaa sarjan toista osaa, sillä aion ehdottomasti lukea Arianna de Bellis tutkii -sarjan muutkin osan sitten, kun ne ilmestyvät. Olen iloinen siitä, miten monta seuraamisen arvoista esikoiskirjailijaa olen löytänyt jo tänä vuonna, vaikka vuoden kolmas kuu on vasta aluillaan.

Valloitan tällä kirjalla Italian.

Uuteen dekkarilupaukseen ovat lisäkseni tutustuneet muun muassa Booksy, Norkku, Leena Lumi
 ja Amma.

****

Anna Godbersen: Rumors

Anna Godbersen: Rumors
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2008 Sivumäärä: 423 Suomenkielinen käännös: Juoruja

Luxe-sarjan toisen kirjan juonesta ei voi kertoa ilman pienoisia paljastuksia ensimmäisestä osasta. En siis suosittele lukemaan tätä arvostelua, jollei ensimmäistä kirjaa ole lukenut ja aikoo sen vielä lukea.

Elizabeth Hollandin uskotaan olevan kuollut ja Henry Schoonmakerin surevan menehtynyttä kihlattuaan. Elizabeth kuitenkin on lavastanut kuolemansa, jotta voisi karata rakastettunsa, entisen tallipoika Willin luo. Penelope Hayes, Elizabethin entinen paras ystävä, punoo juonia, kuinka hän saisi Henrystä oman aviomiehensä, mutta Henryllä on silmiä vain Elizabethin Diana-pikkusiskolle. Hollandien rahahuolet vain pahenevat, ja niille ei näytä olevan ratkaisua nyt, kun Elizabethista ei ole enää tulossa rikkaan Henryn aviovaimoa. Elizabethin entisellä palvelijalla, Lina Broudilla, menee kuitenkin entistä isäntäperhettään paremmin. Hän on pääsemässä seurapiireihin salaperäisenä New Yorkiin saapuneena orpona. Ei Linankaan elämä täysin ongelmatonta ole. Hän saa huomata, että seurapiirielämä on paljon kalliimpaa kuin olisi voinut olettaa.

Diana oli tässäkin osassa suosikkini ensimmäisen kirjan tapaan. Tässä kirjassa Diana oli suuremmassa osassa kuin The Luxe -kirjassa, joten minä ainakin olin tyytyväinen. Diana aikuistuu kirjan kuluessa ja kärsii mustasukkaisuudesta ja sydänsuruista. En varmasti ole ainoa, jonka mielestä Diana kuuluu yhteen Henryn kanssa. Penelopesta en oikein pidä, sillä hänestä saa melko ilkeän ja juonittelevan kuvan. Tietenkään totuus ei ole ikinä näin mustavalkoinen, mutta en ole huomannut Penelopessa paljonkaan hyviä piirteitä. Ehkä vaikea rakkaus Henryyn on muokannut Penelopen luonnetta ja tekoja huonompaan suuntaan. Ainakin näin minä mietin, kun yritin pohtia, miksi Penelope on sellainen kuin hän on.

Lukujen alussa on aina katkelma jostakin käytösoppaasta tai lehden seurapiirisivulta. Mielestäni nämä ovat hyvä keksintö, sillä ne aina kertovat hieman siitä, mitä luvussa tapahtuu. Silti paljastukset eivät ole niin suuria, että ne pilaisivat lukukokemusta.

Kirja on melko kevyttä lukemista, mutta mielenkiintoisuutta lisää miljöö. Luen paljon mieluummin sotkuisista rakkauskuvioista silloin, kun niihin sotkeutuneet henkilöt asuvat 1800-luvun lopun New Yorkissa. Kirjan loppu oli surullinen, mutta myös mielestäni jännittävämpi kuin ensimmäisen osan. Odotan vielä suuremmalla mielenkiinnolla, mitä kolmannessa osassa tapahtuu kuin odotin toisen kirjan tapahtumia. Juoni oli muutenkin vaikeammin ennakoitavissa kuin ensimmäisessä osassa. Tämä oli ehdottomasti plussaa.

Aion ehdottomasti lukea vielä sarjan kolmannen ja neljännen osan. Toinenkin Godbersenin kirjoittama sarja houkuttelee minua paljon.

Tämänkin kirjan kohdalla on pakko mainita, miten hieno Rumorsin kansi on. Epäilisin tämän kannen esittävän Dianaa, kun ensimmäisessä oli kai Elizabeth. Ei visuaalinen kauneus kirjoissa tietenkään se tärkein asia ole, mutta mielenkiinnon kirjan ulkonäkö saa heräämään.

1800-luvun viimeisistä kohtalokkaista hetkistä ovat lukeneet myös muun muassa Kata, Emilie, Tiina ja Laura.

****