Richelle Mead: Vampire Academy

Richelle Mead: Vampire Academy
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2007 Sivumäärä: 332

Lissa Dragomir on moroi, kuolevainen vampyyri. Rose Hathaway on Lissan suojelija. Kirjan alussa Lissa ja Rose ovat paenneet Pyhän Vladimirin Akatemiasta, sillä Lissa on siellä vaarassa. Heidät kuitenkin löydetään ja viedään takaisin Akatemiaan. Rosea rangaistaan siitä, että hän oli vastuuton viedessään Lissan, joka sattuu vieläpä olemaan prinsessa, vaaralliseen ulkomaailmaan. Pian Lissan ja Rosen Akatemiaan paluun jälkeen Lissan huoneeseen alkaa ilmestyä kuolleita eläimiä. Yhden kerran kuolleen eläimen lisäksi Lissan huoneeseen on ilmestynyt viesti, jossa sanotaan, että kirjoittaja tietää, mikä Lissa on. Tämä saa varsinkin Rosen pelkäämään, että joku on saanut selville Lissan salaisuuden, joka oli osasyynä Rosen ja Lissan pakoon Akatemiasta.

Loppua kohden kirja oli paikoin niin jännittävä, että ahmin sivuja sivujen perään, sillä halusin tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kirja oli paras lukemani vampyyrikirja tänä vuonna. Ehkä tämä tunnustus ei vaikuta paljolta, koska olen lukenut vuoden 2013 aikana vasta kaksi vampyyrikirjaa, mutta toinen niistä oli Anne Ricen Interview With the Vampire -klassikko. Siitäkin pidin, mutta tämä kuitenkin kohosi hieman sen yli.

Vampyyreista on kirjoitettu todella moni eri tavalla. Jotkin kuvaukset eivät enää oikein edes tunnu vampyyreilta, kuten Twilight-sarjan auringossa hohtavat ja eläinten verellä elävät vampyyrit. Mead on myös tehnyt vampyyreiden maailmasta omanlaisensa, mutta mielestäni Meadin luoma versio vampyyreista on mielenkiintoinen, vaikka ei olekaan ihan perinteinen. Vampyyreita on kahta lajia: moroi ja strigoi. Moroi on kuolevainen ja syntynyt vampyyriksi. Strigoi on kuolematon ja tehty vampyyriksi. Strigoit ovat moroin luontaisia vihollisia, ja siksi moroita suojelevat dhampirit. Dhampirit ovat syntyneet moroin ja ihmisen suhteesta eivätkä voi lisääntyä muun kuin moroin kanssa. Siksi he ovat valmiita jopa kuolemaan puolustaessaan moroita. Moroille on tärkeitä myös taikavoimat, ja heistä jokaiselle määräytyy oma elementti, jonka he hallitsevat.

Pidän yleensä kirjoista, jotka sijoittuvat sisäoppilaitoksiin. Yleensä ihastun erityisesti niihin kirjoihin, jotka kertovat kouluista, jollaisia ei oikeasti ole olemassa. Vampire Academyssakin varsinkin Lissan lukujärjestys näyttää mielestäni todella hyvältä. Lissa opiskelee muun muassa venäjää, muinaista runoutta, eläinten käyttäytymistä ja fysiologiaa, slaavilaista taidetta ja elementtien kontrolloinnin perusteita. Tässä kirjassa ei valitettavasti paljon koulupäiviä kuvattu. Yksi syy, miksi pidän niin paljon Harry Pottereista on se, että niissä oppitunteja kuvataan joskus hyvinkin tarkasti. Viime aikoina lukemissani sisäoppilaitoksiin sijoittuvissa kirjoissa niin ei valitettavasti ole ollut. Minua ei haittaisi, vaikka kirja olisi koulupäiväkuvausten takia hieman pidempi. Toisaalta eivätpä kai kaikki lukijat ole niin viehättyneitä lukemaan oppitunneista.

Kirjassa käsiteltiin myös masennusta, mikä oli mielestäni aika harvinaista fantasiakirjalle. Mielestäni tämä sopi kirjaan, varsinkin, kun kirjassa paljastuvat syyt, miksi Lissasta tuntuu pahalta.

Vampire Academy -sarjasta on ilmestynyt kuusi kirjaa, ja lisäksi Mead kirjoittaa tällä hetkellä Bloodlines-nimistä sarjaa, joka on Vampire Academyn spin off. Lukemista siis tämän maailman osalta riittää, ja siitä olen iloinen. En malttaisi odottaa, milloin saan käsiini tämän sarjan toisen kirjan.

Richelle Meadin kirjoja ei ilmeisesti ole ilmestynyt suomeksi. Toivottavasti tämä asia korjattaisiin, sillä vaikka pahin vampyyribuumi on ehkä ohi, uskoisin, että suomalaiset nuoret voisivat innostua näistä kirjoista. Löysin nettisivun, jonka mukaan Vampire Academysta oltaisiin tekemässä elokuva. Jos tämä uutinen on totta, ehkäpä elokuvan innoittamana Vampire Academy käännetään myös suomeksi. Ainakin sitä voi toivoa.

Osallistun tällä kirjalla Lukemattomat kirjailijat -lukuhaasteeseen.

**** 1/2

Helmikuussa luettua

Helmikuu oli mielestäni hyvä kuukausi kirjojen lukemisen suhteen. Sain luettua helmikuussa 17 kirjaa, vaikka helmikuu on vuoden lyhyin kuukausi ja kyllähän luennoillakin piti käydä ja pari tenttiä tehdä. Suurimmasta osasta helmikuussa luetuista kirjoista pidin, joten lukukuukautena eilen loppunut kuukausi oli siinäkin mielessä hyvä. Viime kuussa oli siis kirjojen suhteen sekä laatua että määrää. Mitä muuta olisin voinut toivoa?

Helmikuussa luin seuraavat kirjat:

Kathy Reichs: Death du Jour
Arthur Conan Doyle: The Adventures of Sherlock Holmes
Joyce Carol Oates: Zombie
Chris Brown & Kirsten Ainley: Understanding International Relations
Philip Pullman: Northern Lights
J.K.Rowling: The Casual Vacancy
Joyce Carol Oates: Rape - A Love Story
Amor Towles: Rules of Civility 
Grace McCleen: The Land of Decoration 
Sarah Winman: When God Was a Rabbit 
Johannes Lahtinen: Alku eli 4 1/2 miljoonan vuoden rakkaustarina
Milja Kaunisto: Synnintekijä 
Ally Carter: Cross My Heart and Hope to Spy 
Matti Wiberg: Politiikka Suomessa
Jeffrey Eugenides: The Marriage Plot 
Gail Carriger: Etiquette & Espionage 
Joyce Carol Oates: My Sister, My Love - The Intimate Story of Skyler Rampike 

Luin vain kolme kirjaa suomeksi, joista yksi oli tenttikirja. Tämä oli kuitenkin parannusta viime kuuhun, jolloin luin nolla kirjaa suomeksi enkä lukenut muutenkaan mitään kotimaista kirjallisuutta. Kuukauden aikana luin 5595 sivua. Keskiarvoksi tulee 329 sivua per kirja.

Parhaat helmikuussa lukemistani kirjoista olivat Joyce Carol Oatesin My Sister, My Love; Jeffrey Eugenideksen The Marriage Plot; Philip Pullmanin Northern Lights; Sarah Winmanin When God Was a Rabbit; J.K.Rowlingin The Casual Vacancy ja Grace McCleenin The Land of Decoration. Näistä kutakin voin suositella lämpimästi. Pettymyksiä joukkoon ei paljon mahtunut. Oikeastaan voin mainita vain Joyce Carol Oatesin Zombien. Tähänkin pettymiseni johtui lähinnä siitä, että en ollut aiemmin lukenut Oatesia, mutta lukemieni arvostelujen pohjalta minulla olivat todella korkeat ennakko-odotukset. Oatesin suhteen en kuitenkaan luovuttanut, vaan luin häneltä helmikuun aikana kolme kirjaa, joista viimeisintä (eli My Sister, My Lovea) pidin peräti kuukauden parhaana luettuna kirjana.

Luin myös ensimmäiset tänä vuonna ilmestyneet kirjat eli Johannes Lahtisen Alun, Milja Kauniston Synnintekijän ja Gail Carrigerin Etiquette & Espionagen. Kauniston Synnintekijän arvostelu on myös tällä hetkellä luetuin bloggaukseni suurella erolla muihin suosituimpiin. Luin myös kolme tenttikirjaa, joista yhden luin myös viime kuussa, joten sitä en enää uudestaan maininnut. Tenttikirjoja en arvostele, ja tuskin tämä päätös ketään erityisesti haittaa. Kaikista muista lukemistani kirjoista bloggasin. Luin ainoastaan kaksi omassa hyllyssäni olevaa kirjaa, joten tämän asian suhteen pitäisi parantaa tässä kuussa. Lukemattomia omia kirjoja on aivan liikaa.

Tällä hetkellä luen Richelle Meadin Vampire Academy -kirjaa. Tässä kuussa luen ainakin Hannu Rajaniemen Quantum Thiefin, Sarah Watersin The Little Strangerin, Haruki Murakamin Norwegian Woodin ja Lauren Oliverin Deliriumin. Sen enempää en tämän kuukauden lukemisia vielä suunnittele. Muutaman suomalaisen kirjan haluaisin saada luettua, ja oman hyllyn lukemattomien määrää olisi todellakin hyvä saada vähennettyä.

Joanne Harris: Chocolat

Joanne Harris: Chocolat
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 1999 Sivumäärä: 320 Suomenkielinen käännös: Pieni suklaapuoti

Olen nähnyt Pieni suklaapuoti -elokuvan muutaman kerran ja pitänyt siitä. Tämä oli yksi syistä, miksi halusin lukea myös kirjan, johon elokuva perustuu. Toisaalta suurena suklaanrakastajana olisin voinut lukea sen myös pelkästään nimen perusteella, vaikka en olisi tiennyt kirjasta mitään muuta.

Vianne Rocher saapuu tyttärensä Anoukin kanssa Lansquenet-kylään ja perustaa pienen suklaapuodin. Kylän pappi, isä Reynaud, pitää Viannea pahana vaikutteena. Vianne ei käy sunnuntaisin kirkossa ja houkuttelee paastoaikana ihmisiä syömään suklaata. Suurin osa kylän muista asukkaista ei kuitenkaan voi olla ihastumatta Vianneen. Vianne myös tietää kaikkien suosikkisuklaan, joten pienellä suklaapuodilla riittää asiakkaita muustakin syystä kuin Viannen ihastuttava persoonallisuus.

Is this what she intends? A gathering of these people, a celebration of excess? How we fought to eradicate those remaining pagan traditions, père, how we preached and cajoled. The egg, the hare, still-living symbols of the tenacious root of paganism, exposed for what they are. For a time we were pure. But with her the purge must begin anew.

Osa luvuista on kerrottu Vianne Rocherin näkökulmasta, ja loput kertovat isä Reynaudin näkemyksen asioista. Mielestäni tämä oli hyvä ratkaisu, sillä he olivat kirjan vastakkaiset voimat: houkuttelevien uusien ajatusten tuulahdus ja perinteisten uskonnollisten oppien vakaa voima. Kumpi näistä voimista voittaa? Sen saa tietää vain lukemalla kirjan, mutta ainakin sen voin sanoa, että Rocherin ajatukset viehättivät minua enemmän kuin Reynaudin ennakkoluuloinen fundamentalismi. 

Tämä oli aika pieni asia, mutta minua häiritsi se, miten kirjan koirarakas henkilö syötti koiralleen suklaapäällysteisiä keksejä. Koirillehan suklaa ei ole hyväksi, se voi olla jopa vaarallista, joten minua tällainen pieni yksityiskohta haittasi. Eihän tälle koiralle tästä syystä mitään käynyt kirjassa, mutta silti. Ehkä kirjailija ei tiennyt suklaan olevan haitallista koirille?

Chocolat on ihastuttava kirja, joka kuuluisi nauttia kaakaomuki kädessä tai suklaalevy käden ulottuvilla. Minulla ei valitettavasti ollut kumpaakaan, vaikka eilen aikomuksena olikin käydä ostamassa suklaata. Unohdin, enkä enää viitsinyt lähteä kauppaan illalla. Jos yhtään pitää suklaasta, Chocolatia lukiessa sitä todellakin alkaa tehdä mieli.

Minut ainakin Chocolat sai hyvälle mielelle, vaikka ei elämä Lansquenetissä aina auvoista ollut. Aion ehdottomasti lukea myös Joanne Harrisin Chocolat-sarjan muut osat. Haluan tietää, miten Viannen ja Anoukin elämät jatkuvat. Elokuvankin voisin katsoa pitkästä aikaa uudestaan nyt, kun kirja on tuoreessa muistissa.

Osallistun kirjalla Lukemattomat kirjailijat -lukuhaasteeseen. Chocolat on myös TBR-listallani, joten sain luettua siltä 11. kirjan.

Pieneen suklaapuotiin ovat ihastuneet myös ainakin Villasukka kirjahyllyssä, Blanca, Anki ja Laura (Lukemattomia unelmia). Morre ei keksinyt kirjasta paljon mitään hyvää sanottavaa.

****

Joyce Carol Oates: My Sister, My Love - The Intimate Story of Skyler Rampike

Joyce Carol Oates: My Sister, My Love - The Intimate Story of Skyler Rampike
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2008 Sivumäärä: 562 Suomenkielinen käännös: Sisareni, rakkaani

My Sister, My Love on kolmas lukemani kirja Joyce Carol Oatesilta. Ensimmäinen oli minulle pettymys suurien ennakko-odotusteni vuoksi, ja toista lukiessani aloin ymmärtää, miksi Oatesia pidetään niin suuressa arvossa. My Sister, My Love oli kirja, johon rakastuin. Nyt ymmärrän täydellisesti, miksi Oatesia ylistetään niin paljon ja niin monelta taholta.

My Sister, My Love -kirjan syntyyn on vaikuttanut lapsimissi JonBenet Ramseyn murha, josta muistan lukeneeni moniltakin lehtien sivuilta ollessani lapsi. Tämän kirjan päähenkilö ei ole missi vaan menestyvä taitoluistelija. Bliss Rampiken kohtalo on kuitenkin sama kuin tosielämän vastineensa: kuolla aivan liian nuorena ja tulla vielä kuuluisammaksi menehtymisensä jälkeen. Kirjan kertoja on Skyler, Blissin isoveli, jota media on jopa epäillyt Blissin murhaajaksi. Skylerin perhe on raunioina Blissin kuoleman jälkeen. Skyler saa diagnooseja diagnoosin perään ja nielee pillereitä vaikka mihin sairauteen. Vaikka alusta lähtien lukija tietää Blissin kohtalon, aluksi kuvataan elämää Blissin kanssa. Kirjassa kerrotaan, kuinka Blissistä tuli menestynyt taitoluistelija ja miten kuuluisuus tässäkin tapauksessa oli siunauksen sijaan kirous.

Oli sydäntäsärkevää lukea Blissin ja Skylerin pohdintoja siitä, miten heidän täytyy menestyä, jotta vanhemmat rakastaisivat heitä. Bliss uskoi, että jos hän kaatuu jääkaukalossa, kukaan ei enää rakasta häntä. Skyler vannoo, että hän rakastaa. Varsinkin Betsey vaatii lapsiltaan, erityisesti Blissiltä, paljon. Betsey oli nuoruudessaan hyvä luistelija, mutta hän ei kuitenkaan päässyt huipulle. Hän haluaa elää unelmansa lapsensa kautta. Tämä saa hänet tekemään kovasti töitä Blissin menestyksen eteen ja olemaan välittämättä siitä, että Bliss ei haluaisi jäädä pois koulusta, sillä hänen ystävänsä käyvät koulussa. Ainakin kun olen joskus nähnyt dokumentteja lapsimisseilystä, äidit tuntuvat niissä usein suhtautuvan pakkomielteisesti tyttäriensä kilpailu-uraan. Lapsista tehdään pieniä aikuisia, eikä se ulkopuolisen silmissä vaikuta hyvältä asialta.

My Sister, My Love on tietenkin surullinen. Miten tällaisesta aiheesta voisi olla kirjoittamatta koskettavasti?

Minua ihmetytti, miten kaikilla kirjan henkilöillä tuntui olevan vaikka kuinka monta lääketieteellistä diagnoosia. Suurimmasta osasta en ikinä ollut kuullutkaan, enkä ole varma, ovatko ne oikeita sairauksia vai Oatesin keksintöjä. Olen melko varma, että Oatesin tarkoituksenakin oli kuvata liioitellusti tätä, miten kaikkiin ongelmiin ratkaisuna on jokin pilleri. Tavallaan Skylerin mielen sisäiset ongelmat olivat sivujuonne kirjassa, mutta varsinkin lopussa ne kohosivat tärkeäksi teemaksi.

Kirja oli välillä hankalalukuinen, sillä siinä on lukuisia alaviitteitä. En tiedä, olisiko niiden huomautuksia pystynyt jotenkin sulauttamaan osaksi varsinaista tekstiä, mutta niihin tottui pian. Lopulta ne tuntuivat ihan sopivankin kirjaan.

Kirjan aloitus on loistava muotoilu Anna Kareninan kuuluisasta virkkeestä, jonka mukaan kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, kun taas jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.

Dysfunctional families are all alike. Ditto "survivors".

Skylerin ja Blissin vanhemmilla on paljon ongelmia jo ennen Blissin kuolemaakin, joten kirjassa kerrotaan myös siitä, miten Skyler selviytyy isänsä naisjuttujen ja äitinsä ylitunteellisten kohtauksien keskellä.

Mielestäni kirjassa kuvataan sen verran Skylerin mielenterveysongelmia, että osallistun tällä kirjalla Mieleni on rajaton -lukuhaasteeseen.

Oatesin kirjoista houkuttaisivat seuraavaksi ainakin The Gravedigger's Daughter ja Blonde. Vai sattuisiko teillä olemaan Oatesin tuotannosta muita suosituksia luettavaksi?

Tämän kirjan ovat kirjabloggareista lukeneet muun muassa Lukuneuvoja, Karoliina vanhassa blogissaan ja Leena Lumi.

*****

Gail Carriger: Etiquette & Espionage

Gail Carriger: Etiquette & Espionage
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2013 Sivumäärä: 312

Törmäsin tähän kirjaan viime kuussa goodreadsissa. Vaikka en ollut ikinä kuullut kirjan kirjoittajasta saatikka lukenut Carrigerilta mitään, goodreadsin kuvaus kirjasta kuulosti niin hyvältä, että ennakkotilasin vielä silloin julkaisemattoman kirjan. Sain Etiquette & Espionage -kirjan käsiini tämän kuun alkupuolella, mutta ensin piti lukea joukko hyviä kirjastosta lainassa olevia kirjoja. Ei sillä, ettei kirjaston kirjoja vieläkin luettavana olisi, mutta välillä täytyy saada luettua myös omassa kirjahyllyssä olevia houkuttelevia teoksia.


Sophronia Angelina Temminnick on hieman rasavilli 14-vuotias tyttö, jonka hänen äitinsä päättää lähettää Mademoiselle Geraldine's Finishing Academy for Young Ladies of Quality -kouluun. Sophronia ei tästä ole kovinkaan innoissaan, sillä koulu ei vaikuta kiipeilyä rakastavalle tytölle mieluisalta paikalta. Koulu osoittautuu kuitenkin erilaiseksi kuin Sophronia etukäteen odotti. Vaikka Sophronia saa heti kuulla, että hänen niiauksessaan on parantamisen varaa, tässä Finishing Academyssa opetetaan muutakin kuin vain hyvän etiketin mukaan toimimista. Koulupäivät sisältävät myös muun muassa veitsen oikeaoppisen käytön opettelemista ihmissuden opastuksella. Miekat kun eivät ole käytännöllisiä hameiden kanssa.

The schedule proceeded at a good pace after the chaos of that first day. Sophronia came to accept the unfinishing-school aspects of Mademoiselle Geraldine's. The lessons were mostly un-lesson-like, the teachers were mainly un-teacher-like, and the routine was more that of a London dandy than that of any proper educational system.

Oman jännityksensä kirjaan tuo välillä koulun kimppuun hyökkäävät flywaymenit, jotka haluaisivat mystisen prototyypin itselleen. Sophronian arkkivihollinen Monique on kuitenkin piilottanut prototyypin, eikä kukaan tiedä, missä se on. Sophronian täytyy rikkoa koulun sääntöjä, jotta hän saisi prototyypin käsiinsä ennen Moniqueta, sillä kuka tietää, mitä suunnitelmia Moniquella prototyypin varalle on.

Tämä taisi olla ensimmäinen steampunk-genreen kuuluva kirja, jonka luin. Kirjan kannessa Etiquette & Espionagea kuvataan täydelliseksi steampunk-versioksi Harry Potterista. En ehkä tästä ole täysin samaa mieltä. Mielestäni ei kaikkia sisäoppilaitokseen sijoittuvia kirjoja tarvitsisi verrata Harry Potteriin, mutta kyllähän tuollainen kansiteksti varmasti herättää joidenkin ihmisten kiinnostuksen. Kirja oli kuitenkin viihdyttävä, ja aloin odottaa Finishing School -sarjan marraskuussa ilmestyvää Curtsies & Conspiracies -nimistä toista osaa.

Kirjassa ei tarkasti kerrota ajankohtaa, johon tapahtumat sijoittuvat, mutta steampunk-kirjat ilmeisesti kertovat yleensä 1800-luvusta. Naisten tyylin ja joidenkin muiden asioiden perusteella 1800-luku on hyvin mahdollinen kirjan tapahtumisajankohdaksi.

Gail Carrigerin kirjoja ei ole tainnut ilmestyä suomeksi, mutta ainakaan tämän kirjan englanti ei mielestäni mitenkään kovin hankalaa ollut. Rohkeasti siis kokeilemaan englanniksi lukemista, jos kirja vaikuttaa yhtään kiinnostavalta.

Osallistun kirjalla Lukemattomat kirjailijat -lukuhaasteeseen.

****