Koska alkuperäisestä Vive la France! -haastearvonnan voittajasta ei valitettavasti kuulunut mitään määräaikaan mennessä, arvoin osallistujien joukosta uuden voittajan. Tällä kertaa onni suosi Kirjakaapin kummitus -blogin Jonnaa. Onnea Jonnalle!
Valitse seuraavista kirjoista mieleisesi ja ilmoita kirjavalintasi ja osoitteesi sähköpostiini (annaminunlukea (at) gmail.com):
Virginie Despentes: Baise-Moi (Rape Me)
Grégoire Delacourt: Katseenvangitsijat
Hélène Grémillon: Uskottuni
Emmanuel Carrère: Huviretki painajaisiin
Milja Kaunisto: Kalmantanssi
torstai 30. lokakuuta 2014
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
M. G. Soikkeli: Läpinäkyvä kuolema
lainattu kirjastosta
Puhdistettuaan oman perimänsä ylimääräisestä informaatiosta ihmisestä oli tullut niin pitkäikäinen, että hän saattoi eläessään oppia enemmän kuin kolmen tiedekunnan tohtori vanhana aikana. Harva avointa yhteiskuntaa arvostelevista ihmisistä tuli ajatelleeksi sitä. Kaupunginarkistojen keräämä informaatio oli heille yhtä luonnollinen osa ympäristöä kuin muinaiset leikkipuistot.
Ennen geenihoitojen aikakautta yhdeksänkymmentä prosenttia ihmisen dna:sta oli ollut evoluution kerryttämää informaatiorihkamaa. Kun turha aines poistettiin ja perimän rakenteet oikoluettiin kohdalleen, solujen uusiutuminen muuttui tehokkaaksi. Ikääntymiselle herkin kohta ihmisessä oli kuitenkin soluinformaatiota edustavan kromosomin kärki, telomeeririhma. Jokainen kromosomi oli silmukoitu telomeeririhmalla kuin kudottu villavaate, mutta ajan kuluessa tuo elämän arvokkain kudos hapertui ja rispaantui. Telomeeririhmoja lisäämällä soluista saatiin kestävämpiä. Perimä siivottiin ja solmittiin uudelleen kuin ihmislajin kunniaa esittelevä seinävaate. Vaikka solujen pitkäikäisyys ei tarkoittanut samaa kuin ikuisuus, se oli niin lähellä kuolemattomuutta kuin kolmanneksen elämästään nukkuva olento saattoi toivoa.
Järkytys oli ollut kaamea, kun hedelmällisyys oli kääntynyt samaan aikaan jyrkkään laskuun. Siitä ei ollut toivuttu vieläkään. Yhteys telomeerihoitoihin tunnustettiin vähitellen. Ihmisurosten siittiöt muistuttivat laakamadon laiskoja sukulaisia, ja jos joku vilkkaampi siimahäntä onnistui pääsemään perille perintötehtävässään, se ei pystynyt käynnistämään ihmiselämän kaikkia viidakkokoodeja.
Tilastojen mukaan oli selvää, että ihmiskunnan alamäki oli alkanut. Terveysvaltioiden huolella valitut, terveet ihmiset käyttäytyivät kuin umpikujaan joutuneet eläimet. Tyypillinen väkivaltarikos oli kansalaisen itseensä suuntaama väkivallanteko.
Dammenburgin poliisivoimat ovat kutistuneet yhteen komisarioon, etsivään ja sihteeriin. Kansalaisten jokapäiväistä elämää valvovat tuhannet kamerat, joten rikoksien selvittäminen on varsin yksinkertaista. Sitten tapahtuu jotakin täysin odottamatonta. Eräs kansalainen murhataan, ja murhaaja on täysi arvoitus. Miten tämä on mahdollista läpinäkyvässä yhteiskunnassa?
Luin Läpinäkyvän kuoleman jo muutama kuukausi sitten, joten muistikuvani kirjasta eivät ole tuoreimpia. Haluan kuitenkin kirjoittaa teoksesta, sillä se ei ole saanut kovinkaan paljon blogisavuja ja mielestäni se ansaitsee niitä enemmän huolimatta siitä, että kirja ei ollut niin sykähdyttävä kuin odotin. Ajattelin katalogitekstin perusteella kirjan olevan minulle yksi vuoden kirjoja. Ideasta tuli hieman mieleen Orwellin klassikko 1984, ja lempigenreni dystopian yhdistäminen dekkarijuoneen kuulosti lupaavalta.
Alkusivuilla minua häiritsi se, miten paljon informaatiota lukijalle annetaan hyvin nopeassa tahdissa. Tietenkin maailman kuvailu on toivottavaa, kun yhteiskunta poikkeaa selvästi omasta todellisuudestamme, mutta tätä kirjaa aloitellessani minulle tuli hetkeksi informaatioähky. Pidän ennemminkin siitä, että kirjan maailmaa koskevia tietoja tiputellaan pikkuhiljaa eikä paljon kerrallaan.
Läpinäkyvän kuoleman yhteiskunta herättää ristiriitaisia tuntemuksia. Tietenkin murhista ja muistakin ikävistä rikoksista haluaisi päästä eroon, mutta toisaalta kaipuu yksityisyyden suojaan on hyvinkin suuri. Nykyäänkin aika ajoin keskustellaan siitä, mitkä ovat yksityisyyden rajat. Mitä saa valvoa ja mitä ei? Millaisiin keinoihin saadaan turvautua esimerkiksi poliisitutkinnan aikana?
Kuolemattomuuteen pyrkiminen on johtanut kestämättömiin lopputuloksiin. Geenihoidot ovat saaneet ihmisten solujen vanhenemisen hidastumaan, mutta samalla hedelmällisyys on laskenut. Lapset ovat harvinaisia ja siksi arvokkaita. Murhan motiivikin saattaa olla lapsen ryöstö. Minulle tuli ainakin mieleen, oliko hedelmällisyyden lasku luonnon tapa estää liikakansoittuminen. Jos ihmisistä tulisi kuolemattomia, lapsia ei voitaisi hankkia yhtä paljon kuin nykyään ainakaan muuttamatta elintapoja radikaalisti. Läpinäkyvässä kuolemassa oli monia hyvin mielenkiintoisia aineksia. Mielestäni sekä kansalaisten elämän valvonnan että geenihoidoilla aikaansaadun pitkäikäisyyden olisi voinut jakaa eri kirjojenkin aiheiksi.
En ole kovinkaan montaa dystopista dekkaria lukenut. Ensimmäisenä mieleeni tulee Antti Tuomaisen Parantaja. Pidin Läpinäkyvästä kuolemasta enemmän kuin Parantajasta. Vaikka kummassakin kirjassa motiivit ja selitykset olivat kirjojen yhteiskuntakuvauksen sopivia, silti Läpinäkyvän kuoleman kohdalla odotukseni täyttyivät hieman paremmin. Vaikka dekkarissa vaaditun jännityksen ylläpitäminen jäi vielä hieman vajaaksi, kirjan ideat olivat niin mielenkiintoisia, että M. G. Soikkelin mahdolliset tulevatkin dekkarit menevät varmasti lukulistalle.
Muualla: Eniten minua kiinnostaa tie ja Kirjoitan ja luen, siis olen
maanantai 20. lokakuuta 2014
Vive la France! -voittajan huhuilu
Teatterissa: Q.2 - Futurum in memoriam
TEHDAS TEATTERI: Q.2 - Futurum in memoriam
Esityspaikka: Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha
Esityskausi: 17.10.-4.12.2014
Dramaturgia: Sofia Molin, Ishmael Falke ja Ville Kurki
Esiintyjät: Janna Haavisto, Sofia Molin, Markku Tuulenkari ja Ishmael Falke
Valot: Jarkko Forsman
Äänet: Niklas Nybom
Graafikko: Marcus Lindén
Vaikka blogini ei varsinainen kulttuuriblogi olekaan, joskus tulee osallistuttua kirjallisuuteen liittymättömiin tapahtumiin, joista haluan muutaman sanasen lausua bloginkin puolella. Koin eilen Turun kasvitieteellisessä puutarhassa toteutettavan Q.2 - Futurum in memoriam -esityksen, jonka uskon kiinnostavan ainakin osaa blogini lukijoista.
Esitys alkoi jo aulasta. Esitykseen tulleille jaettiin samanlaiset valkoiset suojapuvut, joihin sujahtamisen jälkeen jokainen joutui turvatarkastuksen kohteeksi. Matkamme avaruuteen voi alkaa. Matkamme päämääränä oli Psykobotaniikan tutkimuskeskus, jossa tutkittiin kuolleen ihmisen tietoisuuden siirtymistä kasveihin. Olimme psykologi Molinin paikalle kutsumia puolueettomia tarkkailijoita, joiden oli tarkoitus tehdä havaintoja tutkimuskeskuksessa, sillä sieltä lähetetty data oli viime aikoina ollut sekavaa. Tarkkailijat jaettiin neljään ryhmään, joista kukin koki esityksen osaset hieman eri järjestyksessä. Saimme kuulla psykologi Molinin, lisensiaatti Haaviston, professori Tuulenkarin ja tohtori Falken näkökulmat tutkimukseen ja tapahtumiin. Tämän enempää esityksen varsinaisesta sisällöstä en halua paljastaa, sillä Q.2 - Futurum in memoriam on jokaisen koettava itse.
En ollut aiemmin käynyt Kasvitieteellisessä puutarhassa, joten miljöö oli minulle aivan uusi ja tuntematon. Oli helppoa eläytyä esitykseen ja melkein uskoa, että kyse on avaruudessa sijaitsevasta Psykobotaniikan tutkimuskeskuksesta. Pimeän syysillan vuoksi ulkoa ei tullut juuri lainkaan valoa. Ympäristö jo yksinään sai mielikuvituksen laukkaamaan, ja esiintyjien kertomukset lisäsivät tunnelman mystisyyttä ja painostavuutta.
Esiintyjät pysyivät todella hyvin rooleissaan. Yksi henkilöistä oli luonnottomuudessaan karmiva ja toinen varsin uskottavasti hermoromahduksen partaalla. Esittäjien ja esitettyjen nimet olivat samat, mikä häivytti entisestään rajaa todellisuuden ja esityksen välillä.
Kotimatkalla kävimme kiivasta spekulaatiota siitä, millaisen kokonaiskuvan saimme tapahtumista. Tulkintoja on varmasti yhtä monta kuin esityksen katsojia. Vaikka jonkinlaisen näkemyksen tapahtumista muodostinkin, jotkin kysymykset vaivaavat edelleen mieltäni. Tämä esitys ei todellakaan unohdu kovin nopeasti.
Olisin ehkäpä kaivannut hieman useampia mahdollisuuksia esitykseen osallistumiseen. Nyt osallistuminen oli lähinnä silloin tällöin esitettyihin kysymyksiin vastaamista. Ryhmien on mahdollista varata aika osallistavampaan ja katsojia haastavampaan versioon, mutta jotta kyseinen vaihtoehto olisi ollut lainkaan opiskelijabudjetille sopiva, olisi pitänyt saada kokoon aika iso ryhmä.
Suosittelen esitystä lämpimästi scifistä kiinnostuneille, joille esitys tarjoaa varsin hyvän mahdollisuuden päästä osaksi mahdollista tulevaisuuden maailmaa.
Näytökseen osallistumista ennen voin antaa pari käytännön vinkkiä. Kovin lämpimiä sisävaatteita ei kannata suojapuvun alla pitää, sillä ainakin itselleni tuli kuuma villapaita päällä. Esityksestä saa myös enemmän irti, jos siitä voi keskustella jonkun saman kokeneen kanssa jälkeenpäin, joten kaverin mukaanottaminen on mielestäni varsin suositeltavaa.
Myös Turun sanomissa on kirjoitettu perjantaina ensi-iltansa saaneesta esityksestä. Esitykselle on tehty kaksi traileria, ja esitysajat ovat nähtävissä TEHDAS teatterin nettisivuilla.
Esityspaikka: Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha
Esityskausi: 17.10.-4.12.2014
Dramaturgia: Sofia Molin, Ishmael Falke ja Ville Kurki
Esiintyjät: Janna Haavisto, Sofia Molin, Markku Tuulenkari ja Ishmael Falke
Valot: Jarkko Forsman
Äänet: Niklas Nybom
Graafikko: Marcus Lindén
Vaikka blogini ei varsinainen kulttuuriblogi olekaan, joskus tulee osallistuttua kirjallisuuteen liittymättömiin tapahtumiin, joista haluan muutaman sanasen lausua bloginkin puolella. Koin eilen Turun kasvitieteellisessä puutarhassa toteutettavan Q.2 - Futurum in memoriam -esityksen, jonka uskon kiinnostavan ainakin osaa blogini lukijoista.
Esitys alkoi jo aulasta. Esitykseen tulleille jaettiin samanlaiset valkoiset suojapuvut, joihin sujahtamisen jälkeen jokainen joutui turvatarkastuksen kohteeksi. Matkamme avaruuteen voi alkaa. Matkamme päämääränä oli Psykobotaniikan tutkimuskeskus, jossa tutkittiin kuolleen ihmisen tietoisuuden siirtymistä kasveihin. Olimme psykologi Molinin paikalle kutsumia puolueettomia tarkkailijoita, joiden oli tarkoitus tehdä havaintoja tutkimuskeskuksessa, sillä sieltä lähetetty data oli viime aikoina ollut sekavaa. Tarkkailijat jaettiin neljään ryhmään, joista kukin koki esityksen osaset hieman eri järjestyksessä. Saimme kuulla psykologi Molinin, lisensiaatti Haaviston, professori Tuulenkarin ja tohtori Falken näkökulmat tutkimukseen ja tapahtumiin. Tämän enempää esityksen varsinaisesta sisällöstä en halua paljastaa, sillä Q.2 - Futurum in memoriam on jokaisen koettava itse.
En ollut aiemmin käynyt Kasvitieteellisessä puutarhassa, joten miljöö oli minulle aivan uusi ja tuntematon. Oli helppoa eläytyä esitykseen ja melkein uskoa, että kyse on avaruudessa sijaitsevasta Psykobotaniikan tutkimuskeskuksesta. Pimeän syysillan vuoksi ulkoa ei tullut juuri lainkaan valoa. Ympäristö jo yksinään sai mielikuvituksen laukkaamaan, ja esiintyjien kertomukset lisäsivät tunnelman mystisyyttä ja painostavuutta.
Esiintyjät pysyivät todella hyvin rooleissaan. Yksi henkilöistä oli luonnottomuudessaan karmiva ja toinen varsin uskottavasti hermoromahduksen partaalla. Esittäjien ja esitettyjen nimet olivat samat, mikä häivytti entisestään rajaa todellisuuden ja esityksen välillä.
Kotimatkalla kävimme kiivasta spekulaatiota siitä, millaisen kokonaiskuvan saimme tapahtumista. Tulkintoja on varmasti yhtä monta kuin esityksen katsojia. Vaikka jonkinlaisen näkemyksen tapahtumista muodostinkin, jotkin kysymykset vaivaavat edelleen mieltäni. Tämä esitys ei todellakaan unohdu kovin nopeasti.
Olisin ehkäpä kaivannut hieman useampia mahdollisuuksia esitykseen osallistumiseen. Nyt osallistuminen oli lähinnä silloin tällöin esitettyihin kysymyksiin vastaamista. Ryhmien on mahdollista varata aika osallistavampaan ja katsojia haastavampaan versioon, mutta jotta kyseinen vaihtoehto olisi ollut lainkaan opiskelijabudjetille sopiva, olisi pitänyt saada kokoon aika iso ryhmä.
Suosittelen esitystä lämpimästi scifistä kiinnostuneille, joille esitys tarjoaa varsin hyvän mahdollisuuden päästä osaksi mahdollista tulevaisuuden maailmaa.
Näytökseen osallistumista ennen voin antaa pari käytännön vinkkiä. Kovin lämpimiä sisävaatteita ei kannata suojapuvun alla pitää, sillä ainakin itselleni tuli kuuma villapaita päällä. Esityksestä saa myös enemmän irti, jos siitä voi keskustella jonkun saman kokeneen kanssa jälkeenpäin, joten kaverin mukaanottaminen on mielestäni varsin suositeltavaa.
Myös Turun sanomissa on kirjoitettu perjantaina ensi-iltansa saaneesta esityksestä. Esitykselle on tehty kaksi traileria, ja esitysajat ovat nähtävissä TEHDAS teatterin nettisivuilla.
lauantai 11. lokakuuta 2014
Vive la France! -arvonta
Virginie Despentes: Baise-Moi (Rape Me)
Grégoire Delacourt: Katseenvangitsijat
Hélène Grémillon: Uskottuni
Emmanuel Carrère: Huviretki painajaisiin
Milja Kaunisto: Kalmantanssi
Onnittelut Mialle ja vielä kerran kiitos kaikille haasteeseen osallistuneille! Toivottavasti ranskalainen kirjallisuus pysyy jatkossakin osana elämäänne.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)