 |
| Kannen kuvat: plainpicture/Bildhuset, Masterfile |
kustantajalta pyydetty arvostelukappale
Jotenkin olin palannut takaisin saapumisaulaan. En muista miten minä olin sinne kulkeutunut tai oliko joku yrittänyt pidätellä minua siinä kammottavassa salissa. Ajelehdin joukon mukana ja vaistosin, että minua tuijotettiin, mutta sillä hetkellä he eivät olleet sen tärkeämpiä kuin elokuvan avustajat. Ilmassa tuntui jotakin samankaltaista raskautta kuin juuri ennen myrskyn puhkeamista. Ajattelin: Ja hitot, nyt tarvitaan drinkki. Se ei ollut lainkaan minun kaltaistani, koska minähän olin ollut kuivilla jo kymmenen vuotta. Unissakävelin alueen toisessa laidassa olevaa irlantilaishenkistä pubia kohti. Pukupöljien porukka oli keräytynyt baaritiskin ääreen tuijottamaan televisiota. Heidän joukossaan punakka ääliö puhui muka-cockneymurteella aivan liian kovaa, paasasi WTC-iskuista ja toisteli kaikille, että hänen piti päästä Zürichiin puoli kuudeksi tai "päitä putoilisi". Paasaus päättyi kesken lauseen minun lähestyessäni ja minulle tehtiin tilaa kuin tartuntatautipotilaalle. Tietenkin olen sittemmin oppinut, että murhe ja kauhu ovat tarttuvia.
Television ääni oli täysillä ja uutisankkuri - sellainen amerikkalainen botox-hirvitys, jolla oli Tom Cruise -hampaat ja liikaa meikkiä - jaaritteli suoraan kameraa kohti. Hänen takanaan näkyi kuva jonkinlaisesta suosta ja sen yllä leijuvasta helikopterista. Ja sitten luin alareunan otsikon: Maiden Airlinesin kone pudonnut Evergladesiin.
He ovat väärässä, ajattelin. Stephen ja tytöt olivat Go!Go!:n koneessa, eivät tuolla.
Ja sitten minä tajusin. Jokin toinenkin kone oli pudonnut.
Neljä lentokonetta tippuu saman päivän aikana, ja vain kolme ihmistä jää henkiin. Kaikki kolme eloonjäänyttä ovat lapsia. Ensin lasten selviytymistä pidetään ihmeenä, mutta sitten salaliittoteoreetikot ja uskonnolliset piirit alkavat muodostaa omia teorioitaan. Onko neljänneltäkin lennolta jäänyt henkiin lapsi ja ovatko lapset tuhoa mukanaan tuovia Ilmestyskirjan ratsastajia? Saattaisiko kenties avaruusolioilla olla osansa onnettomuuksissa?
Onnettomuuksista selviytyneet lapset eivät ole enää samanlaisia kuin ennen traagisia tapahtumia. Tietenkin lento-onnettomuus ja läheisten menettäminen ovat niin suuria asioita, ettei ole lapsien muuttuminen ole ihmekään. He eivät kuitenkaan tunnu surevan menetettyjä perheenjäseniään, ja heidän lähettyvillään sattuu selittämättömiä asioita. Jotkut ihmiset vakuuttuvat siitä, että pelastuneet lapset ovat pahoja.
Sarah Lotzin Kolme kuului kirjoihin, joita odotin todella malttamattomana. Kolmen piti ilmestyä jo heinäkuun puolessavälissä, mutta heinäkuu meni ilman Kolmea. Eilisaamuna vihdoinkin ovikello soi ja postinkantaja ojensi minulle odotettua pakettia. Vaikka liian monikin kirja odottaa keskeneräisenä, en voinut olla aloittamatta Kolmea heti, kun sain sen käsiini. Yöllä olin saanut luettua viimeisetkin sivut.
Kolme ei tarjonnut minulle aivan niin huikeaa lukuelämystä kuin odotin, mutta kirja on vetävä ja nopealukuinen. Janosin lisää tietoa lapsista ja odotin, mitä loppu tuo tullessaan. Pelkäsin ennalta arvattavampaa lopetusta, mutta onneksi kirjailija ei sellaiseen sortunut. Nautin kirjan poikkeuksellisesta rakenteesta, ja odottamaton lopetus saa kirjan jäämään pyörimään mielessä.
Kirjassa ei ole vain yhtä kertojaa, ja Kolme sisältää Mustasta perjantaista kirjoitetun teoksen. Elspeth Martinsin koostama kohukirja sisältää onnettomuuden uhrien äänittämiä viimeisiä viestejä, chat-keskusteluja, lehtiartikkeleita, sähköpostiviestejä ja haastatteluja. Minusta perinteisestä kaunokirjan rakenteesta poikkeaminen on aina varsin piristävää. Tähänkin tarinaan eri näkökulmat ja fiktiiviset dokumentit tuovat todellisuuden tuntua. Tosin en aivan unohtanut tarinan olevan keksitty, vaikka kannessa muuta väitettiinkin.
Dokumentaarinen rakenne toi mieleeni Max Brooksin World War Z -teoksen. Pidin Brooksin kirjan rakenteesta paljon, mutta loppua kohden aloin kuitenkin kaivata parempaa kontaktia henkilöhahmoihin. Vaikka Kolmessa tarina kerrottiin myös monesta näkökulmasta, tietyt kertojat toistuivat monta kertaa ja heihin sai kirjan edetessä otteen. Mielestäni Kolmessa rakenne on onnistuneempi ja koukuttavampi kuin Brooksin zombikirjassa.
Odotin, että kirja olisi vielä kauhistuttavampi. Jotkin kohdat tuntuivat hieman hyytäviltä, mutta en kuitenkaan pelännyt missään vaiheessa kunnolla. Vaikka Kolmesta ei tullutkaan yhtä suosikkiani toisin kuin odotin, kirja oli varsin mukaansatempaava enkä eilen malttanut paljon muuta tehdä kuin lukea. Kirjan kotisivu on myös ihan mielenkiintoinen.
♥♥♥♥¼
Arvon kerran luetun kappaleen Sarah Lotzin Kolmea. Kirjan arvontaan voi osallistua laittamalla kommentin, jossa mainitsee osallistuvansa arvontaan. Jos haluat osallistua mutta sinulla ei ole omaa blogia, laita kommenttiin myös sähköpostiosoite. Arvontaan voi osallistua elokuun 13. päivään (keskiviikko) kello 18.00 mennessä.
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!
