 |
| päällys: Sanna Sorsa |
saatu lahjaksi
Mytty makasi samassa paikassa pihakoivujen alla. Aliide meni lähemmäs pitäen silmänsä mytyssä, mutta tarkkaillen samalla näkyisikö muita. Mytty oli tyttö. Rapainen, repaleinen ja suttuinen, mutta tyttö kuitenkin. Täysin tuntematon tyttö. Lihaa ja verta oleva ihminen, ei mikään taivaalta lähetetty merkki tulevaisuuden suunnasta. Revenneissä kynsissä oli punaisen lakan riekaleita. Poskille oli valunut raitoina silmäväriä ja puoliksi oienneita kiharoita, hiuslakka näkyi niissä pieninä palloina ja niihin oli liimautunut jokunen hopeapajun lehti. Karheaksi vaalennetun tukan tyvestä tunki rasvaista, tummaa hiusta. Lian alla iho oli kuitenkin kuin ylikypsän valkean kuulaan poski, kuivasta alahuulesta oli revennyt ihoriekaleita, huuli niiden välistä pullotti tomaatinpunaisena, luonnottoman kirkkaana ja verevänä ja sai lian näyttämään kalvolta, joka pitäisi pyyhkäistä pois kuin kylmässä seisseen omenan vahapinta. Violetti väri oli kasaantunut luomien poimuihin, ja mustissa, läpikuultavissa sukkahousuissa juoksi silmäpakoja. Niissä ei ollut polvipusseja, neulos oli tiivistä ja hyvää. Länsimaiset ilman muuta.
Aliide Truu viettää vanhoja päiviään 1990-luvun alun Virossa. Menneisyyden haamut ovat jääneet mielen syviin sopukoihin, kunnes hänen pihaansa ilmestyy pakomatkalla oleva Zara-niminen tyttö. Kuka jahtaa Zaraa ja miksi hän päätyi Aliiden pihalle? Vanha valokuva aiheuttaa Aliidessa vanhojen muistojen vyöryn ja Aliide alkaa miettiä omaa nuoruuttaan ja varhaisaikuisuuttaan neuvosto-Virossa.
Minusta on muutaman vuoden tuntunut siltä kuin olisin ainoa kirjojen ystävä, joka ei vielä ole lukenut Puhdistusta. Kirja on saanut niin paljon huomiota ja ylistyssanoja, että sen ottaminen luettavaksi on tuntunut vaikealta. Sain teoksen muutama vuosi sitten joululahjaksi, joten se on ollut jo kauan ulottuvillani ja kerran muutaman ensimmäisen luvun luinkin. En tempautunut silloin kirjan vietäväksi ja vasta nyt vihdoin ja viimein voin sanoa lukeneeni Puhdistuksen ihan kokonaan. En ollut aiemmin lukenut Sofi Oksasen kirjoista muita kuin Baby Janen. Kyseinen teos ei tehnyt minuun kovinkaan suurta vaikutusta yläasteikäisenä, ja tämä ensimmäinen nuiva kokemukseni Oksasen parissa on saanut myös epäröimään Puhdistukseen tarttumista.
Kirjassa seurataan kahden kovia koneen nuoren naisen elämäntarinaa eri vuosikymmenillä. Ajoittain Puhdistus saa jännitysnäytelmäisiä piirteitä ja olenkin lukenut, että joillekin on tullut Puhdistuksesta hieman mieleen jopa trillerit. Puhdistus on tarinaltaan hyvin rankka, ja varsinkin kirjan naiset joutuvat kohdelluiksi kaltoin. Väkivalta jättää arvet, vaikka ne eivät kaikkien silmillä ole nähtävissä. Silti Aliide pelkää, mitä jos vastaan käveleekin mies, joka tietää, mitä Aliidelle on tehty. Zaralle ei pelko anna hetken rauhaa.
Odotin ravisuttavaa lukukokemusta. Sellaista en aivan saanut. Varmasti vaikutusta oli suurilla odotuksillani ja loppujen lopuksi olin jopa hieman pettynyt. Tällainenkö se 2000-luvun menestynein kotimainen kirja oli? Ei Puhdistus todellakaan huono ole, ja se on kirja todella tärkeistä aihepiireistä. Vielä en osaa sanoa, tutustunko jossakin vaiheessa Stalinin lehmiin ja Kun kyyhkyset katosivat -romaaniin. Tuskin palaan Oksasen pariin ainakaan ihan heti, vaikka hänen esikoisromaaninsa kiehtookin aiheensa vuoksi.
Olen kirjasta aika samoilla linjoilla kuin Sallan lukupäiväkirjan Salla. Hän on todennut Puhdistuksesta näin: Kirjaa on hehkutettu nerokkaana luomuksena. En ihan täysin alleviivaa näitä kehuja, sillä vaikka kirja on hyvä, ilman muuta lukemisen arvoinen, ei se nyt mikään maata mullistavan ihmeellinen kuitenkaan ole. Tärkeäksi kirjan tekee sen aihepiiri: puoliksi virolaisella Oksasella on edellytykset kirjoittaa tunnetasolla koskettavaa ja historiallisesti uskottavaa tekstiä Viron miehityksestä. Voisin allekirjoittaa nämä Sallan sanat täysin, sillä aihe on todellakin sellainen, joka oli hyvä tuoda kotimaiseen kirjallisuuteen. Vaikka Viro on niin lähellä, silti maan historia on jäänyt minulle kovin kaukaiseksi. Olen tiennyt siitä kovin vähän. Nyt tiedän ehkä hieman enemmän, vaikka kirjailija Jaan Kaplinski onkin todennut: Elämä neuvosto-Virossa oli paljon enemmän kuin kauhutarina.
Minua jäi häiritsemään kansikuva. Olettaisin, että siinä on olevinaan Aliide Truu. Aliide on kirjan nykyhetken tapahtumien aikaan 67-vuotias. Mielestäni kannen nainen näyttää kuitenkin vielä selvästi vanhemmalta. Tämä on hyvin pieni yksityiskohta, johon jostakin syystä takerruin ehkä liiaksikin. Muuten kansi on mielestäni Puhdistuksen sisältöön sopiva.
Puhdistus on 19. luettu kirja TBR100-listaltani ja neljäs luettu teos TBR10-listaltani. Vuotta on enää kolme kuukautta jäljellä ja TBR10-listalla on kuusi lukematonta romaania. En silti ole vielä luovuttanut, mutta en ole enää varma onnistumisestani.
Muissa blogeissa: Kartiohuijaus, Kirjanurkkaus, Vinttikamarissa, Satua, Maailman ääreen, Luen, mutta en kirjoita, Kirjattelua, Kansien välissä, Lurun luvut, Käytännöllisiä kokeiluja kirjojen kanssa, Minnan lukemaa - ja joskus jotain muutakin, Kaukana kaikesta pahasta, Ankin kirjablogi, Kirjalinko, Jokken kirjanurkka, Kirjablogi Kirjapeto, Kirjojen tuomaa eli mitä kirja minussa käynnistikään..., The wonderful world of Lilli, Kuutar lukee, Arde arvioi, Illuusioita, Luettuja maailmoja, Kirjava kammari, Lukuisa, Satun luetut, Kasoittain kirjoja ja Turun Tilda.
