lauantai 29. kesäkuuta 2013

Dan Brown: Inferno

Dan Brown: Inferno 2013 463 s. (ilmestynyt myös suomeksi nimellä Inferno)
lainattu kirjastosta

The bearded doctor rushed in as well, apparently hearing the call button. He checked Langdon's heart monitor as the young doctor spoke to him in rapid, fluent Italian - something about how Langdon was "agitato" to learn he was in Italy.
Agitated? Langdon thought angrily. More like stupefied! The adrenaline surging through his system was now doing battle with the sedatives. "What happened to me?" he demanded. "What day is it?!"
"Everything is fine," she said. "It's early morning. Monday, March eighteenth." 
Monday. Langdon forced his aching mind to reel back to the last images he could recall - cold and dark - walking alone across the Harvard campus to a Saturday-night lecture series. That was two days ago?! A sharper panic now gripped him as he tried to recall anything at all from the lecture or afterward. Nothing. The ping of his heart monitor accelerated. 

Robert Langdon herää firenzeläisessä sairaalassa ja hänen kahta edeltävää vuorokautta koskevat muistonsa ovat kadonneet Langdonin rakkaan Mikki Hiiri -kellon kera. Pian havahtumisena jälkeen Langdon joutuu nuoren lääkärin Sienna Brooksin kanssa pakomatkalle, jossa on kyse elämästä ja kuolemasta. Danten Inferno johdattaa heidät kauhistuttavan mysteerin jäljille, ja kohta Langdonin ja Brooksin käsissä onkin koko ihmiskunnan tulevaisuus...

Kuulun niihin, jotka viihtyivät Da Vinci -koodin ja Enkeleiden ja demoneiden parissa mainiosti, mutta pettyivät kolmanteen Robert Langdon -kirjoista eli Kadonneeseen symboliin. Dan Brown sijoitti onneksi Infernon Eurooppaan. Olin innoissani, kun moni sanoi Infernon olevan selvä parannus sarjan edelliseen osaan. Kyllä, minunkin mielestäni Inferno on parempi kuin Kadonnut symboli, mutta petyin silti, sillä kahden ensimmäisen osan viehätystä Inferno ei läheskään tarjonnut. Ehkä minä sitten alan kyllästyä Brownin tyyliin tai sitten kirja ei vain ollut niin hyvä kuin kaksi ensimmäistä osaa.

Robert Langdon -kirjat ovat melko kaavamaisia jopa kyllästyttävyyteen saakka. Langdon raahataan melkein väkisin arkielämästään seikkalun keskelle, ja hän joutuu taistelemaan kelloa vastaan yleensä melko vetävän ja älykkään naishenkilön kanssa. Kun soppaan heitetään vielä mukaan hieman symbolien tulkintaa, historiallisia viittauksia ja melkein ärsyttävän monta juonikoukkua, Brownin seuraava menestysteos on aika lailla valmis.

Viihdekirjallisuudella on paikkansa, ja myönnän usein vapaa-ajallani hakevani kirjoista tapaa irrottautua arjesta ja sen huolista. Luen siksi välillä fantasiaa, dekkareita ja jopa chick litiä, vaikka viimeisen pariin melko harvoin haluan. Brownin kirjat eivät tietenkään ole kaunokirjallisia mestariteoksia, mutta yleensä ne onnistuvat tavoitteessaan. Ne tempaisevat lukijan mukaansa sellaisella voimalla, että kirjan ulkoinen todellisuus unohtuu. Infernon parissa minulle ei valitettavasti käynyt niin. En vain kunnolla koukkuuntunut kirjaan. Brown kirjoittaa juonenkoukkuja toisensa perään, mutta silti helposti pystyin laskemaan kirjan käsistäni. Huomasin usein tekeväni mieluummin jotakin aivan muuta kuin lukevani Infernoa, ja kirjan lukemisessa kestikin poikkeuksellisen monta päivää. Vasta viimeisten sadan sivun aikana huomasin kunnolla uponneeni kirjan maailmaan ja odottavani malttamattomana, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Oli Infernossa positiivisiakin seikkoja. Tiedän lukemisen jälkeen enemmän Dantesta ja varsinkin hänen teoksestaan Jumalaisesta näytelmästä, ja räjähdysmäisen väestönkasvun mukanaan tuomat ongelmat olivat toimiva osa juonta. Sienna Brooks oli myös ehkä parhaiten mieleenjäävä Brownin kirjojen henkilöistä tietenkin Robert Langdonin jälkeen. Muistan, että aiemmissakin Langdon-kirjoissa on ollut Langdonin rinnalla toimiva nainen, mutta en saa heistä kenenkään nimeäkään mieleen. Luulisin Siennan säilyvän muistissani pitkään. Loppuratkaisu onnistui yllättämään kunnolla, joten onneksi luin kirjan loppuun asti kangertelusta huolimatta.

Silmäilin kirjan lukemisen aikana Bokbabbelin bloggauksen Infernosta. Ehkä siksi kiinnitinkin huomiota asiaan, josta bloggauksen kirjoittaja huomauttaa. Infernossa ei mitenkään viitata aiempien kirjojen tapahtumiin. Eräässä vaiheessa Robert Langdon miettii, miten hän on kuluneen vuorokauden aikana oppinut, ettei kehenkään kannata luottaa. Luulisi hänen oppineen tuon läksyn jo edeltävien kirjojen tapahtumien aikana, sillä kyllähän hänen niissäkin olisi pitänyt miettiä tarkkaan, kehen on syytä luottaa ja kehen ei.

En jää henkeäni pidättäen odottamaan seuraavaa Robert Langdon -kirjaa, mikä taitaa olla ihan hyvä juttu, sillä todennäköisesti viidennen osan ilmestymiseen on vielä monta vuotta, mutta kyllä minä senkin luen sitten joskus. Toivon, että seuraava Brownin kirja olisi positiivinen yllätys, koska kolmas ja neljäs osa ovat olleet minulle pienoisia pettymyksiä. Vaikka Inferno miellytti minua enemmän kuin Kadonnut symboli, toivon, että Brown kirjoittaisi vielä joskus Enkeleihin ja demoneihin verrattavissa olevan romaanin tai sitten minun täytyy vain tyytyä lukemaan ensimmäinen osa jälleen uudelleen.

Inferno muissa blogeissa: Kirsin kirjanurkka, Olipa kerran kirjablogi, Lillin kirjataivas, Kaleidoscope, There's no such thing as too many books, Kirjaimellista ja Kingiä, kahvia ja empatiaa.

8 kommenttia:

  1. En ole ikinä lukenut edes Da vinci koodia. Se kyllä on ollut lainassa vanhemmiltani jo ties kuinka kauan, ihan niin kuin pari muutakin kirjaa. Mutta ehkä yritän vielä joskus kun sattuu sopiva rakonen tulemaan eteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Da Vinci -koodi on ihan hyvä kirja aloittaa Browniin tutustuminen. Luin sen kai aika pian suomennoksen ilmestymisen jälkeen eli luultavasti vuonna -04. Brownin kirjat ovat ihan viihdyttäviä ja niitä lukiessa oppiikin jotakin, kunhan suodattaa ne oikeat historialliset faktat niistä ehkä ei niin oikeista. :)

      Poista
  2. Minäkin pidin Da Vincistä ja Enkeleistä plus demoneista. Ihan hyvää viihdettä ja muistaakseni kirjojen pohjalta tehdyt elokuvatkin olivat ihan katsottavia. Tuo kolmas kirja eli Kadonnut symboli on minulta vielä(kin) lukematta ja aionkin sen skipata suosiolla ja lukaista tämän jossain vaiheessa. En tosin tiedä milloin, koska nyt on kyllä kirjapinot räjähtäneet ihan täysin käsiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makasin sairaalassa, kun aloitin The Lost Symbolin ja olin niin tylsistynyt, että laadun lasku edellisistä osista ei haitannut niin paljon. Olisin siinä vaiheessa lukenut melkein mitä vain, kunhan on jotakin tekemistä. :D Skippaile vain kolmas osa ja lue tämä. Inferno on kuitenkin selvästi parempi kuin Kadonnut symboli, vaikka ei ollut niin hyvä kuin kaksi ensimmäistä osaa.

      Poista
  3. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että Sienna Brooks oli harvinaisen onnistunut henkilöhahmo. Itsekään en saa päähäni aiempien osien naisista oikein mitään muuta, kuin Audrey Tautoun kasvot, ja sekin on elokuvien ansiota, ei kirjojen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sienna Brooksin menneisyydestä kertovat osuudet olivat mielenkiintoisia ja onneksi loppuratkaisu oli yllättävä. Nuo seikat hieman korvasivat kirjan puutteita.

      Minullekin tuli mieleen vain Audrey Tautoun kuva, vaikka olen Da Vinci -koodin lukenut monesti ja katsonut vain kerran elokuvana. :)

      Poista
  4. Pidin Infernosta oman lajityyppinsä edustajana aika paljon. Johtui varmasti suurelta osin siitä, että odotukset eivät olleet kovin korkealla. Kadonnut Symboli oli siinä määrin huono (siltä osin mitä siitä luin ennen kuin jätin sen kesken), että kuva Brownin kirjallisista lahjoista romahti kertaheitolla, siitä huolimatta, että Da Vinci -koodista ja Enkeleistä ja Demoneista silloin joskus kovasti tykkäsinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut Da Vinci -koodin ja Enkeleitä ja demoneita useampaan kertaan, joten voisin siksi arvella, että alan hieman kyllästyä Brownin tyyliin. Kuitenkin tässä oli mielenkiintoisia elementtejä: väestönkasvu ja pahis ei ollut puhtaasti vain paha vaan hänen motiivejaan voi helposti ymmärtää. Tykkäsin myös Sienna Brooksista todella paljon. Silti jostakin syystä en tempautunut täysillä mukaan ennen kuin aivan loppua kohden. Kadonneeseen symboliin verrattuna Inferno on kyllä paljon parempi.

      Poista

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!