sunnuntai 11. elokuuta 2013

S. J. Watson: Before I Go to Sleep

kannen kuva: Veronique Beranger/Getty Images
S. J. Watson: Before I Go to Sleep 2011 Doubleday 366 s. (ilmestynyt suomeksi nimellä Kun suljen silmäni)
lainattu kirjastosta

I realized I do not have ambition. I cannot. All I want is to feel normal. To live like everybody else, with experience building on experience, each day shaping the next. I want to grow, to learn things, and from things. There, in the bathroom, I thought of my old age. I tried to imagine what it will be like. Will I still wake up, in my seventies or eighties, thinking myself to be at the beginning of my life? Will I wake with no idea that my bones are old, my joints stiff and heavy? I can't imagine how I will cope, when I discover that my life is behind me, has already happened, and I have nothing to show for it. No treasure house of recollection, no wealth of experience, no accumulated wisdom to pass on. What are we, if not an accumulation of our memories? How will I feel, when I look in a mirror and see the reflection of my grandmother? I don't know, but I can't allow myself to think of that now.

Kuvittele tilanne, jossa heräisit joka päivä ilman mitään muistikuvaa edellisestä päivästä saatikka paristakymmenestä viime vuodesta. Et tunnistaisi vieressäsi nukkuvaa aviomiestäsi ja peilistä katsoisi parikymmentä vuotta vanhempi ihminen kuin koet olevasi. Näin on tapahtunut Christinelle joka aamu 18 vuoden ajan.

Before I Go Sleepin idea on vallan mielenkiintoinen. Kirja alkaa kuin kauhuromaani, kun Christine menee kylpyhuoneeseen eikä tunnista peilikuvaansa. Lukija voi kuvitella, miltä tuollainen tuntuisi ja miten Christine varmasti epäilee tulleensa hulluksi. Minulla on heikko kohta psykologisille trillereille, ja ne ovat yleensä hyvinkin kutkuttavia juoneltaan.

Before I Go to Sleep sisältää melko paljon toistoa, mutta se on juonen ja kerrontaratkaisun takia pakollista. Christine kirjoittaa päiväkirjaa, johon yrittää koota muistojensa palasia. Hänelle paljastuu samoja asioita yhä uudelleen ja hän kokee samanlaisia tuntemuksia melkein päivittäin. Christine elää jokapäiväistä suurta identiteettikriisiä. Tässä kirjassa toisto toimii, koska tällä tavoin lukija kokee asiat Christinen tavoin.

Kirjassa on kuitenkin yksi iso pulma. Olen huono arvaamaan trillereiden juonenkäänteitä, mutta tämän kirjan loppuratkaisun minä kuitenkin arvasin ihan liian aikaisin. Aavistelin tulevaa, mutta ajattelin, että olen tälläkin kertaa väärässä. Tiedän, että minut on helppo yllättää, joten epäilin, että Watsonilla on jotakin vielä kierompaa keksittynä. No ei ollut, ja tämä huononsi lukuelämystäni todella paljon. Minä pidän siitä, että minut yllätetään. Olisin halunnut tulla yllätetyksi, suorastaan janosin sitä, mutta lopulta Before I Go to Sleep ei antanut minulle sitä, mitä kirjalta odotin.

Toinen minua häirinnyt asia oli se, voisiko muistinmenetys toimia niin kuin Christinellä. Myönnän, etten ole perehtynyt amnesiaan kovinkaan hyvin, mutta minusta Christinen muistin toimimistapa tuntui epäuskottavalta. Hän muistaa yön jälkeiset tapahtumat, mutta edellinen päivä on hiipunut melkein täysin mielestä. Tiedän, että nukkuessaan ihmiseltä haihtuu joitakin ns. turhia muistijälkiä. Olisiko tässä siis kyse siitä, että Christinen aivot pitäisivät kaikkia tai ainakin suurinta osaa päivän aikana syntyneistä muistijäljistä turhina?

Minulle tuli hieman mieleen tämän kesän suuri tapaus Gillian Flynnin Gone Girl (Kiltti tyttö). Watsonin trilleri jää kuitenkin väistämättä toiseksi Flynnin teokselle. Gone Girlin hohto on himmennyt kuukausien kuluessa, mutta silti muistan vielä hyvin, miten en voinut päästää kirjaa käsistäni ja en osannut arvata tulevia tapahtumia etukäteen. Gone Girlin loppuratkaisu ei tosin ollut mieleeni. En pitänyt Before I Go to Sleep -kirjankaan loppuratkaisusta, mutta eri syistä kuin Gone Girlin tapauksessa. S.J. Watsonin esikoistrillerin loppu ei oikein onnistunut herättämään minussa mitään tunteita.

Suosittelen kirjaa niille, jotka ovat jääneet kaipaamaan lisää Flynnin Gone Girlin kaltaisia trillereitä. En voi luvata yhtä yllättäviä juonenkäänteitä, mutta kyllä tämän Watsonin trillerinkin parissa voi viettää melko viihdyttäviä hetkiä.

Haluaisin lukea kirjan, jonka käänteet saisivat minut yllätetyksi kerta toisensa jälkeen. Watsonin kirjalta sellaista kokemusta odotin, mutta teos ei täyttänyt odotuksiani. En yleensä ole kovin hyvä arvaamaan kirjan tarjoilemia yllätyksiä, joten esimerkiksi Gone Girl yllätti minut täysin, vaikka moni on ilmeisesti kuitenkin arvannut ainakin osan kyseisen kirjan jujuista. Minkä kirjan arvelisitte olevan sellainen, joka pitäisi minua hereillä aamun tunneille asti? Mitä jännityskirjaa ei vain voi laskea käsistään ennen kuin viimeiset sivut on luettu?

Watsonin trilleri muissa blogeissa: Nenä kirjassaKirjavinkitOota, mä luen tän eka loppuunKirjava kammariJärjellä ja tunteellaLuettuja maailmojaAnnelin lukuvinkitRakkaudesta kirjoihinLuettuaSivusta sanoenValikoiva kirjatoukkaValopolkuVauhkon kirjat ja kirjaimetKirjojen keskelläKirjasähkökäyräSonjan lukuhetket, Kirjavalas ja Kirjakko ruispellossa.

10 kommenttia:

  1. Tämäkin kirja minun piti lukea. Erittäin kehuttu kirjablogeissa, mutta jokin tuli vastaan. Ehkä se, että jännityskirjat, joissa leikitään muistinmenetyksellä jotenkin ärsyttävät minua. Olen tosikko ja en ole, mutta minua kiinnostavat ei-viihteelliset, todeliset muistin katoamiset, kuten nyt lukemani Edelleen Alice, kirja, jonka lukemiselle olen nyt vihdoinkin saanut ajan.

    Kiltin tytön loppuratkaisu olikin väärä. Niin väärä. Mutta en voi kieltää, että Flynn osaa ottaa lukijansa syliotteeseen. Mistään hinnasta en olisi jättänyt kirjaa kesken...

    Minä arvaan harvoin mitään etukäteen, joten olen kaikkien dekkaristien toiveuni.

    Kun suljen silmäni siis ei oman ennakkoluuloisen (lue: intuitiivisen;) arveluni mukaan ole minun kirjani, mutta eräs Kustannusherra kilpailevasta kustantamosta kertoi aloittaneensä tämän illalla ja lukeneensa yhtä putkea kunnes aamu valkeni ja kirjan loppuratkaisu oli käsillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En seurannut vielä kirjablogeja, kun tämä on ollut niissä esillä. Törmäsin tähän sattumalta ja sitten Annikakin vielä suositteli kirjaa minulle. Alku vaikuttikin kiinnostavalta, mutta... En silti lopulta ihastunut suuresti.

      Olisin halunnut Kiltin tytön loppuvan niin eri tavalla. Toisaalta se loppu ainakin jää mieleen, tämän kirjan loppu oli melko vaisu ainakin minulle.

      Minäkin olen tuossa suhteessa yleensä aivan ihanteellinen dekkarien lukija. Kehittelen teorioita, mutta eivät ne melkein ikinä osu oikeaan. Sitten kun arvaan oikein, olen pettynyt, koska minun lukuelämykseni on pilalla. Dekkareita lukiessani haluan yllättyä.

      Olisin pitänyt kirjasta huomattavasti enemmän, jollen olisi arvannut. Idea kiinnosti, alku vaikutti lupaavalta, mutta loppu lässähti. Toivottavasti tämä ei ole merkki siitä, että olisin tullut paremmaksi arvaajaksi, sillä en minä halua trillerihetkieni jännittävyyden vähenevän.

      Poista
  2. Minäkin olen tämän lukenut, tosin jo vuosia sitten kun se ilmestyi enkuksi. Lukukokemus on siis ajan myötä haalistunut, mutta kirja on silti edelleen aika hyvin muistissa. Minä pidin tästä enkä jaksanut piitata ajoittaisesta mahdollisesta epäuskottavuudesta. Loppu oli tosin minullekin hieman pettymys, liian helppo.

    Luen muuten tällä hetkellä kirjaa muistin menettämisestä. Kyseessä on John Harwoodin The Asylum. Olen melkoisen koukuttunut, mutta pelkään arvanneeni jo ns. arvoituksen. Toivottavasti Harwood vetää vielä maton altani!

    Ps. Tykkään blogisi uudesta ilmeestä! Se on selkeä ja tyylikäs ja ennen kaikkea nyt on tekstiä helpompi tällaisen hajataitosta kärsivän ihmisenkin lukea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkitin sinunkin bloggauksesi nyt. Yleensä googletan kirjan myös englanninkielisellä nimellä, mutta nyt se jäi, kun kirjoitin tämän tekstin loppuun vähän kiireesti. :) Ilmeisesti olen nyt vähän vastarannankiiski, kun en niin suuresti tykästynyt. Minua häiritsi tuo loppuratkaisun arvaaminen ihan hirveästi. Trillereiden kuuluu yllättää minut. Luen niitä siksi ja nyt olin pettynyt. :)

      Taisin lisätä tuon kirjan Goodreadsissa to read -listalle, kun huomasin sinun tuota lukevan. Jään odottamaan bloggaustasi, mutta koukkuuntuminen kuulostaa hyvältä. Toivottavasti lopussa on jokin huikaiseva yllätys.

      Kiitos. Hyvä, että nyt blogiani on helpompi lukea. Tämä ulkoasun vaihtaminen oli itse asiassa ihan piristävää. :)

      Poista
  3. Tykkäsin tästä kuin hullu puurosta ja olin ihan miehen vietävissä. Ei harmaata hajuakaan loppuratkaisusta! Minusta toimiva paketti, odotan lisää kirjailijalta.

    Hmm, mikähän sellainen romaani voisi olla... Ainakin Johan Theorinia voin suositella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä muuten luulin koko lukemisen ajan, että S.J. Watson on nainen. Vasta luettuani googletin ja huomasin, että olinkin erehtynyt sukupuolesta. Minä en ymmärrä, miten onnistuin arvaamaan, kun enhän minä arvaa melkein ikinä. Toivon kovasti, etten ainakaan ole oppinut paremmaksi arvaajaksi, koska trillereiden kuuluu yllättää.

      Johan Theorinin Sankta Psykon kasvatit on minulla varauksessa kirjastosta, ja se kiinnostaakin kovasti. :)

      Poista
  4. Kiva uusi ilme blogillasi!

    Hmm. Olen niin eri mieltä. =D Kun suljen silmäni oli minusta paljon parempi kuin Kiltti tyttö. Watson koukutti minut ihan täysin, Flynn ei. Lopun arvasin kyllä Watsonin teoksessa hyvissä ajoin, mutta se ei häirinnyt. (Minua on muutenkin vaikea huiputtaa, Kiltissä tytössä häiritsi se, etten yllättynyt missään vaiheessa.)Mutta molempia varmasti luen jatkossa, jos kirjoja ilmestyy. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :)

      Huomasin, että mielipiteeni kirjasta oli hieman muista poikkeava. Minä vain odotan trillereiltä hyytäviä yllätyksiä. Kiltti tyttö yllätti minut täydellisesti, mutta tämä Watsonin kirja ei. Pidin siksi Kiltistä tytöstä enemmän, mutta ymmärrän toisenlaisenkin mielipiteen. Minulla odottaa jo kirjastopinossa toinen Flynnin kirja. Toivon yllättyväni. :)

      Poista
  5. Minulle tuli tästä mieleen joskus näkemäni Adam Sandlerin ja Drew Barrymoren tähdittämä romanttinen elokuva nimeltään Aina eka kerta, jossa naispäähenkilö kärsii auto-onnettomuuden seurauksena juuri sellaisesta muistihäiriöstä, jossa muistaa vain yhden päivän tapahtumat, yön jälkeen ovat kaikki edellisen päivän muistot menneet menojaan.

    Googlasin huvikseni leffan ja wikipedian mukaan elokuvan nainen kärsi anterogradisesta amnesiasta (josta löytyy myös pikku wikipediajuttu: http://fi.wikipedia.org/wiki/Anterogradinen_amnesia) Wikipedian mukaan tosin tässä muistihäiriössä uudet tapahtumat säilyisivät muistissa vain muutamia sekunteja tai minuutteja. Että en tiedä, mahtaako olla sitten kirjailijan ja elokuvantekijöiden omaa mielikuvitusta? Heh, hauskaa miettiä tällaisia kiinnostavia juttuja! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa sellaiselta, että voisin katsoakin tuon joskus, kun aivoni kaipaavat jotakin kevyempää. :)

      Minä luin tuosta anterogradisesta amnesiasta tämän kirjan yhteydessä maininnan, mutta tämä mainitsijakin kritisoi sitä, että ei kai se ihan noin toimisi. Toisaalta kyllähän kirjailijat välillä saavat hieman venyttää totuutta, mutta tätä kirjaa lukiessa mietin jostakin syystä aika useasti, että tuskin Christinen tapaus voisi mennä noin oikeasti.

      Poista

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!