Haastekoonti: Lukemattomat kirjailijat

Riinan kirjapinojen Riina K. haastoi lukemaan tämän vuoden aikana lukemattomia kirjailijoita. Haasteeseen ei laskettu mukaan esikoiskirjailijoita. Huomasin pian, että minun olisi kannattanut päättää heti kirjailijat, joihin haluan tutustua. Näin haaste oli liiankin helppo, koska aloin kirjablogata tämän vuoden alussa. Kirjablogien ansiosta olen kiinnostunut ties kuinka monesta minulle uudesta kirjailijasta ja olen montaa heistä ehtinyt vuoden aikana lukeakin. Sen vuoksi tänä vuonna tuli tutustuttua todella moneen kirjailijaan.

1. Max Brooks (World War Z: An Oral History of the Zombie War)
2. Seth Grahame-Smith (Abraham Lincoln - Vampire Hunter)
3. Ally Carter (I'd Tell You I Love You, But Then I'd Have to Kill You; Cross My Heart and Hope to Spy ja Don't Judge a Girl by Her Cover)
4. Kathy Reichs (Déjà Dead ja Death du Jour)
5. Anna Godbersen (The Luxe; Rumors ja Envy)
6. Bernard Beckett (Genesis)
7. Joyce Carol Oates (Zombie; Rape - A Love Story ja My Sister, My Love - The Intimate Story of Skyler Rampike)
8. Gail Carriger (Etiquette & Espionage ja Soulless)
9. Joanne Harris (Chocolat)
10. Richelle Mead (Vampire Academy ja Frostbite)
11. Hannu Rajaniemi (The Quantum Thief)
12. Julian Barnes (The Sense of an Ending)
13. Chuck Palahniuk (Fight Club)
14. Neal Shusterman (Unwind ja UnWholly)
15. Maarit Verronen (Varjonainen)
16. Lauren Oliver (Delirium; Pandemonium ja Requiem)
17. Lauren DeStefano (Wither)
18. Helen Fielding (Bridget Jones's Diary)
19. E.L. James (Fifty Shades of Grey)
20. Sarah Waters (The Little Stranger)
21. Haruki Murakami (Norwegian Wood; 1Q84 osat 1 ja 2 & 3 ja Kafka rannalla)
22. Herman Koch (The Dinner ja Lääkäri)
23. Muriel Barbery (The Elegance of the Hedgehog ja Kulinaristin kuolema)
24. Kazuo Ishiguro (Never Let Me Go)
25. Marya Hornbacher (Madness - A Bipolar Life)
26. Leena Krohn (Hotel Sapiens ja muita irrationaalisia kertomuksia)
27. Ally Condie (Matched)
28. Gillian Flynn (Gone Girl ja Dark Places)
29. Ian McEwan (Sweet Tooth)
30. Mikael Niemi (Veden viemää)
31. Suzanne Young (The Program)
32. Donna Tartt (The Secret History)
33. Saara Henriksson (Linnunpaino)
34. George Orwell (1984)
35. Justina Robson (Aitoa peliä)
36. Minna Lindgren (Kuolema Ehtoolehdossa)
37. Siiri Enoranta (Nokkosvallankumous)
38. Hanne-Vibeke Holst (Mitä he toisilleen tekivät)
39. Louise Boije af Gennäs (Stjärnor utan svindel)
40. Antti Tuomainen (Parantaja)
41. Hanna Hauru (Paperinarujumala)
42. Anja Snellman (Ivana B. ja Lemmikkikaupan tytöt)
43. Hitomi Kanehara (Käärmeitä & lävistyksiä)
44. Nancy A. Collins (Sunglasses After Dark)
45. Inka Nousiainen (Kirkkaat päivä ja ilta & Karkkiautomaatti)
46. Doris Lessing (Erittäin kissamaista)
47. Jessica Brody (Unremembered)
48. Johanna Holmström (Itämaa)
49. David Foenkinos (Nainen, jonka nimi on Nathalie)
50. Maaria Päivinen (Pintanaarmuja)
51. J.S. Meresmaa (Mifongin perintö)
52. Johanna Sinisalo (Enkelten verta; Ennen päivänlaskua ei voi ja Auringon ydin)
53. Veronica Roth (Divergent)
54. Katherine Neville (The Eight)
55. Pekka Hiltunen (Vilpittömästi sinun)
56. Mons Kallentoft (Sydäntalven uhri)
57. Jonas Gardell (Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin - 1. Rakkaus)
58. Cormac McCarthy (The Road)
59. Marisha Pessl (Yönäytös)
60. Maria Vaara (Likaiset legendat)
61. Kristina Ohlsson (Nukketalo)
62. John Green (The Fault in Our Stars)
63. Johan Theorin (Sankta Psykon kasvatit)

Näitä koettuja uusia kirjailijoita oli näköjään vielä paljon enemmän kuin osasin odottaa. Viideltätoista kirjailijoista olen lukenut tämän vuoden aikana jo useammankin kirjan ja monilta muiltakin aion lukea vielä jossakin vaiheessa lisää. Parhaita uusia tuttavuuksia ovat olleet Bernard Beckett, Joyce Carol Oates, Neal Shusterman, Haruki Murakami, Kazuo Ishiguro, Leena Krohn, George Orwell, Johanna Sinisalo ja Marisha Pessl. Aion kirjoittaa vielä bloggauksen, jossa kerron tarkemmin siitä, mitä luin vuoden aikana ja mitkä kirjat tekivät suurimman vaikutuksen, mutta voin jo nyt sanoa, että 2013 oli kirjavuotena minulle huikaiseva. Luin monia loistavia kirjoja ja tutustuin kirjamaailmaan entistä syvemmin esimerkiksi kirjabloggaamisen ja ensimmäisen kirjamessukäynnin ansiosta.

Sue Grafton: W is for Wasted

Sue Grafton: W is for Wasted 2013 Mantle 484 s.
lainattu kirjastosta

Two dead men changed the course of my life that fall. One of them I knew and the other I'd never laid eyes on until I saw him in the morgue. The first was Pete Wolinsky, and unscrupulous private detective I'd met years before through Byrd-Shine Investigations, where I'd served my apprenticeship. I worked for Ben Byrd and Morley Shine for three years, amassing the six thousand hours I needed for my license. The two were old-school private eyes, hard-working, tireless, and inventive. While Ben and Morley did business with Pete on occasion, they didn't think much of him. He was morally shabby, disorganized, and irresponsible with money. In addition, he was constantly pestering them for work, since his marketing skills were minimal and his reputation too dubious to recommend him without and outside push. Byrd-Shine might subcontract the odd stretch of surveillance to him or assign him a routine records search, but his name never appeared on a client report. This didn't prevent him from stopping by the office without invitation or dropping their names in casual conversations with attorneys, implying a close professional relationship. Pete was a man who cut corners and he assumed his colleagues did likewise. More problematic was the fact that he'd rationalized his bad behaviour for so long it had become standard operating procedure.

Kinsey Millhone kuulee uutisista kollegansa Pete Wolinskyn väkivaltaisesta kuolemasta. Vaikka Kinsey ei kuulunut Peten lähipiiriin, hän sotkeutuu rikostutkimuksiin. Pian Kinseyyn otetaan myös yhteyttä toisen kuoleman tiimoilta, sillä erään kodittoman miehen taskusta on löytynyt Kinseyn nimi ja yhteystiedot. Kinsey ei tosin ole ikinä kuullutkaan tästä Terrence Dace -nimisestä miehestä, mutta silti Terrencen kuolema vaikuttaa Kinseyn elämään yllättävällä tavalla.

Olen julkaissut varsinaisen kirjabloggauksen viimeksi kaksi kuukautta sitten. Luonnoksiin kirja-arvioraakileita on kerääntynyt näiden parin kuukaudenkin aikana, mutta olen enemmän keskittynyt seminaaritöiden kirjoittamiseen. Tämän syksyn aikana olen lukenut myös tavallista vähemmän, mutta keväällä on toivottavasti vähemmän kiireitä, joten ainakin toivon, että luku- ja bloggausharrastuksilleni on hieman enemmän aikaa. Uusinta aakkosdekkariakin luin viikon vain pienissä pätkissä, mutta onneksi sitten alkoi lopulta joululoma ja pystyin jouluiltojen aikana nauttimaan kirjan loppuun saakka.

Aloin lukea Graftonin yksityisetsivä Kinsey Millhonesta kertovaa sarjaa kymmenisen vuotta sitten. Näiden vuosien aikana moni dekkarisarja on jäänyt minulta joko väliaikaisesti tai lopullisesti kesken, mutta Graftonin kirjoihin ja henkilöihin olen niin kiintynyt, että olen aina halunnut tietää, mitä seuraavassa kirjassa tapahtuu. Kun aloitin W is for Wasted -teoksen, tuntui kuin olisin palannut hyvien tuttujeni seuraan. Kinsey, Kinseyn vuokraisäntä Henry ja muut sarjan vakihenkilöt ovat päässeet harvinaisen lähelle sydäntäni. Tähän kiintymykseen on vaikuttanut varmaankin henkilöiden luonteenpiirteiden lisäksi Kinseyn toimiminen minä-kertojana. Minä-kertoja mahdollistaa hyvin Kinseyn tunteiden ja ajatusten kuvaamisen, ja osittain tästä syystä aakkosdekkarien lukeminen on saanut aikaan tunteen Kinseyyn tutustumisesta.

W is for Wasted ei ollut minusta paras aakkosdekkari, mutta viihdyin silti kirjan parissa hyvin. Se sopi hyvin luettavaksi jouluillan vaihtuessa yöksi. Graftonin kirjat eivät ole liian ahdistavia tai pelottavia vaan loppuratkaisu karmii selkäpiissä juuri sopivasti. Tässä osassa minua kiinnosti enemmän Kinseyn yksityiselämän kuviot kuin varsinaiset murhatutkimukset, ja minusta tuntuukin, että Grafton hieman jo valmistelee sarjan loppumista.

Murhien ja Kinseyn perhesuhteiden lisäksi kirjassa käsiteltiin paljon kodittomuutta. Näkökulma oli tosin enimmäkseen Kinseyn, mutta ajoittain myös muiden henkilöiden mielipiteet pääsivät kuuluville. Aihetta käsitellään ihan uskottavasti, ja kirjan lopussa oleva Terrencelle omistettu muistopuhe on oivaltava ja koskettava.

Viimeisin suomeksi ilmestynyt aakkosdekkari on T niin kuin tappaja (2008). Löysin tiedon, jonka mukaan uusimpia ei edes oltaisi suomentamassa liian pienen kysynnän vuoksi. Voi harmi, jos näin todellakin on. Aakkosdekkarit tosin eivät ole kovin vaikeaa englantia, joten näiden lukemista alkuperäiskielelläkin kannattaa kokeilla.

Kirjabloggaajien joulukalenteri 21.12.2013

Hei taas pitkästä aikaa! Mikäpä olisi parempi tapa katkaista pitkä bloggaamistauko kuin joulukalenteriluukun julkaiseminen. Tänään on jälleen se hetki vuodesta, johon nämä laulun sanat sopivat: Kolme yötä jouluun on. Laskin aivan itse eilen, kun näin silmät tonttusen.

Joidenkin kirjojen maailmaan haluaisi päästä. Odotimme 11-vuotiaina ystäväni kanssa Tylypahkan kirjeitä, mutta niitä ei vain ikinä kuulunut. Pöllöt ilmeisesti eksyivät matkalla. Edelleen olen sitä mieltä, että jos johonkin fiktiiviseen maailmaan pääsisin tutustumaan, haluaisin nähdä Tylypahkan. Arkinen Tylypahkakin on varsin houkutteleva paikka, mutta erilaisten juhlien aikaan Harry Potterin opinahjo olisi vielä upeampi vierailukohde.

Harry Potterin joulut olivat olleet varsin ankeita ennen kuin hän aloitti koulun Tylypahkassa. Hän saattoi saada sedältään ja tädiltään joululahjaksi esimerkiksi setänsä vanhat sukat ja joulun lämpö oli muutenkin kaukana Harryn kohtelusta. Kun Harrylle paljastui, että hän on velho ja hän aloitti opinnot Tylypahkassa, hän osasi odottaa elämänsä parasta joulua. Ensimmäinen joulu Tylypahkassa vieläpä ylitti Harryn odotukset. Vaikka joululahjat voivat sisältää näkymättömyysviitan tai velhoshakkinappuloita, taikamaailmassakin joulu on juhla, jolloin perhe ja muut läheiset ovat tärkeintä. Tosin välillä joulunakin on selviteltävä, kuka on avannut Salaisuuksien kammion tai lähettänyt arvokkaan luudan yllätyslahjaksi.

Kuvanottohetkellä tapahtui jotakin maagista. Tosin joku jästi voisi väittää kameran vain tärähtäneen.

       
Tylypahkan joulukoristelut ovat omaa luokkaansa. Harryn ensimmäisenä lukuvuonna Suuri sali on koristettu mistelin ja piikkipaatsaman oksilla. Salissa on peräti kaksitoista joulukuusta, joista osa kimmeltää jääpuikkojen ja osa satojen kynttilöiden ansiosta. Ympäri linnaa on myös haarniskoja, jotka on lumottu laulamaan joululauluja. Tylypahkan joulupöydässä ei myöskään kukaan joudu näkemään nälkää.

Harry had never in all his life had such a Christmas dinner. A hundred fat, roast turkeys, mountains of roast and boiled potatoes, platters of of fat chipolatas, tureens of buttered peas, silver boats of thick, rich gravy and cranberry sauce - and stacks of wizard crackers every few feet along the table. These fantastic crackers were nothing like the feeble Muggle ones the Dursleys usually bought, with their little plastic toys and their flimsy paper hats. Harry pulled a wizard cracker with Fred and it didn't just bang, it went off with a blast like a cannon and engulfed them all in a cloud of blue smoke, while from the inside exploded a rear-admiral's hat and several live, white mice. Up on the High Table, Dumbledore had swapped his pointed wizard's hat for a flowered bonnet and was chuckling merrily at a joke Professor Flitwick had just read him. 
(J.K. Rowling: Harry Potter and the Philosopher's Stone)

ennen kuorrutusta

Jollei halua aivan taikamaailman herkkuihin tutustua joulun aikaan, muut maat ovat hyvä ja vaihtelua tuova vaihtoehto. Joulupiparit ja -tortut kuuluvat jouluun, mutta niiden lisäksi voi tutustua esimerkiksi ranskalaiseen jouluherkkuun, jouluhalkoon. Jouluhalkoa saatettiin jopa tarjota Harry Potterin neljäntenä lukuvuonna, jolloin Beauxbatonsin oppilaat olivat vierailulla Kolmivelhoturnajaisten vuoksi. Olen syönyt jouluhalkoa pari kertaa elämässäni, mutta en ollut sellaista ikinä itse leiponut ennen eilistä. Käytin tätä reseptiä, mutta tuorejuusto oli appelsiininmakuisen sijasta suklaanmakuista. Lähikaupasta kun ei saanut muunlaista makeaa tuorejuustoa. Ensi kerralla metsästän jostakin appelsiininmakuista, sillä nyt jouluhalosta tuli minunkin makuuni hieman liian suklainen.

kuorrutuksen jälkeen

Lopputulos ei ollut maailman kaunein, mutta maistui ihan hyvältä ja seuraavalla kerran jouluhalko on ehkä parempaa silmänruokaakin. Ensi jouluna voisin kokeilla vaikkapa italialaista panettone-joulukakkua tai saksalaista stollen-hedelmäkakkua.

Eilen joulukalenterin luukku avautui Lukutoukan kulttuuriblogissa ja huomenna uutta luukkua voi käydä kurkkimassa Kolmas linja -blogista.

Minkä kirjan joulu on sellainen, jonka haluaisit kokea ja miksi? 
Maagista ja rauhaisaa joulua!

Vive la France!

Turun kirjamessujen pääteemoja ovat ensi vuonna Ranska ja Sastamala. Sain tästä ja Nannan kirjakimaran juuri loppuneesta Teemamaana Saksa -haasteesta innoituksen laittaa alulle haasteen, jossa keskitytään ranskalaisen kirjallisuuden lukemiseen. Ylläolevaa kuvaa saa käyttää haasteen yhteydessä.

Vive la France! -haasteessa tavoitellaan Ranskan lipulle raitoja. Kirjoja voi lukea haluamallaan kielellä. Tarkoituksena on lukea kirjoja, joiden kirjailijaa voi pitää ranskalaisena. Haasteeseen saa lukea millaista kirjallisuutta vain eli myös tietokirjoilla voi osallistua. Haasteeseen saa laskea vain tästä päivästä eteenpäin luetut ja blogatut kirjat. Haaste loppuu 1.10.2014 ja sinä päivänä on viimeinen mahdollisuus blogata lukemistaan kirjoista. Ilmoittautua voi tämän bloggauksen kommentteihin viimeistään tuolloin 1.10.2014. Ilmoita myös tämän bloggauksen kommentissa haasteeseen lukemasi kirjat viimeistään 1.10.2014.

Arvon osallistuneiden kesken Ranskaan liittyvän palkinnon ja arpoja saa yhtä monta kuin suorittamiaan raitoja, enimmillään siis kolme. Haasteeseen voi osallistua minimissään kahdella luetulla ranskalaisella kirjalla.

sininen raita: 2 kirjaa
sininen ja valkoinen raita: 4 kirjaa
sininen, valkoinen ja punainen raita: 6 kirjaa 

Viimeisenä annan vielä lukuvinkkejä haasteeseen. Kiitos Suville avusta listan laatimisessa! Lisää vinkkejä voi katsoa esimerkiksi täältä. Haastetta varten luetut kirjat saa päättää itse, ja haasteeseen kelpaavat tietenkin muutkin kuin listalla olevat ranskalaiset kirjat.

uudempaa kirjallisuutta:

Muriel Barbery: Siilin eleganssi ja Kulinaristin kuolema
Jean-Dominique Bauby: Perhonen lasikuvussa (muistelmateos)
Emmanuèle Bernheim: Hänen vaimonsa, eli, toinen nainen
Anne-Sophie Brasme: Henkäys
Flavia Bujor: Ennuskivien mahti (nuortenkirja)
Alex Capus: Léon ja Louise
Emmanuel Carrère: mm. Viikset ja Valhe
Claire Castillon: Äidin pikku pyöveli ja Pieni sydän jaksaa rakastaa (novelleja)
Didier Daeninckx: Cadin ja ehdokkaan kuolema (dekkari)
Marie Darrieussecq: Sikatotta ja Kummitusjuttu
Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja
Virginie Despentes: mm. Pane mua, Teen Spirit, King Kong -tyttö
Jean Echenoz: Pianossa
Nicolas Fargues: Olin takanasi
David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie, Vaimoni eroottinen potentiaali ja Yhden elämän muistot
Claudie Gallay: Tyrskyt ja Rakkaus on saari
Anne Garréta: Sfinksi ja Nestemäiset taivaat
Anna Gavalda: mm. Kimpassa, Kunpa joku odottaisi minua jossakin (novelleja), 35 kiloa toivoa (nuortenkirja)
Jean-Christophe Grangé: mm. Sutten valtakunta ja Viattomien veljeskunta (jännityskirjoja)
Hélène Grémillon: Uskottuni
Faiza Guéne: Hällä väliä huomisella 
Hervé Guibert: Ystävälle, joka ei pelastanut henkeäni 
Christian Jacq: mm. Ramses-sarja (historiallinen fiktio)
Serge Joncour: Tukalia tilanteita
Julia Kristeva: Musta aurinko: masennus ja melankolia, Muukalaisia itsellemme
Milan Kundera: muun muassa Olemisen sietämätön keveys, Naurattavien rakkauksien kirja (novelleja), Jäähyväisvalssi
Camille Laurens: Mieheni ja Rakkaudesta
Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka
Katherine Pancol: Krokotiilin keltaiset silmät, Kilpikonnien hidas valssi ja Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin
Mazarine Pingeot: Ensimmäinen romaani 
Michel Tournier: mm. Robinson ja Perjantai 
Delphine de Vigan: No ja minä (nuortenkirja), Yötä ei voi vastustaa

klassikkoja:

Honoré de Balzac: mm. Ukko Goriat ja Tuntematon mestariteos ja muita novelleja (novelleja)
Charles Baudelaire: Pahan kukat (runoja)
Simone de Beauvoir: esim. Mandariinit 1-2 ja Lempeä kuolema
Henri Charrière: esim. Vanki nimeltä Papillon
Colette: Chéri & Chérin loppu
Alphonse Daudet: mm. Kirjeitä myllyltäni (novelleja)
Denis Diderot: Jaakko fatalisti ja hänen isäntänsä
Alexandre Dumas vanhempi: esim. Kolme muskettisoturia ja Monte-Criston kreivi
Alexandre Dumas nuorempi: Kamelianainen
Gustave Flaubert: mm. Rouva Bovary ja Bibliomania
Théophile Gautier: Humoristisia kertomuksia
Victor Hugo: esim. Pariisin Notre-Dame ja Kurjat
Joseph Kessel: Päiväperho
Pierre Choderlos de Laclos: Vaarallisia suhteita
Maurice Leblanc: mm. Arsène Lupin, herrasmiesvaras (rikostarina)
Gaston Leroux: Oopperan kummitus
Henri Murger: Boheemielämää
Pauline Réage: O:n tarina
Markiisi de Sade: Justine, eli Hyveellisen neidon kovat kokemukset 
Antoine de Saint-Exupéry: Pikku prinssi (satu, pienoisromaani)
George Sand: mm. Hiidenlampi
Nathalie Sarraute: Lapsuus (muistelmateos)
Jules Verne: esim. Matka maan keskipisteeseen (tieteiskirjallisuutta) ja Maailman ympäri 80 päivässä (seikkailuromaani)
Voltaire: esim. Candide
Émile Zola: mm. Nana (naturalistista kirjallisuutta)

Nobel-palkitut (olen jättänyt mainitsematta nobelistit, joiden tuotantoa ei ole ilmeisesti suomennettu):

Henri Bergson: esim. Nauru: Tutkimus komiikan merkityksestä
Albert Camus: mm. Sivullinen ja Rutto
Jean-Marie Gustave Le Clézio: esim. Alkusoitto ja Harhaileva tähti
Anatole France: mm. Kuningatar Hanhenjalan ravintola, Siniparran seitsemän vaimoa ja Enkelten kapina 
André Gide: mm. Ahdas portti
Roger Martin du Gard: Thibaul'in suku 
François Mauriac: mm. Käärmesolmu
Romain Rolland: mm. Kaksi rakastavaista
Jean-Paul Sartre (kieltäytyi palkinnosta): mm. Inho
Claude Simon: mm. Raitiotie
Gao Xingjian: mm. Vaarin onkivapa (novelleja)

Kirjallinen ilta Vera Valan seurassa

Luin Facebookista, että Vera Vala (Kuolema sypressin varjossa ja Kosto ikuisessa kaupungissa) tulee Dante Alighieri -seuran vieraaksi Turkuun ja täytyihän minun päästä kuuntelemaan tätä Italiassa asuvaa dekkarikirjailijaa. Lähdin tosin kotoa niin kiireessä, että unohdin ottaa kameran matkaani. Ette valitettavasti näe tällä kertaa kuvia Vera Valan esiintymisestä tai esiintymispaikasta vaan kuvitan bloggauksen aiheeseen liittymättömillä asioilla kuten yhdellä suloisella kissalla ja vanhoilla kirjoilla. Tosin Valan vilkas elekieli olisi todennäköisesti aiheuttanut vaikeuksia kuvien onnistumiselle, joten nyt minun ei ainakaan tarvitse harmitella epäonnistuneita valokuvia. Vera Vala totesi heti alkuun, miten Koulun Historian luokka henkii dekkarimaista tunnelmaa ja ihan kohta nojatuolin takaa löytyy varmaan ruumis. Emme joutuneet  - tai päässeet - selvittämään murhamysteeriä, mutta saimme kuulla Vera Valan lapsuudesta, kirjailijan urasta, elämästä Italiassa ja tulevaisuuden suunnitelmista.

Vera Vala kertoi viettäneensä muuten varsin tavallisen pohjanmaalaisen lapsuuden, mutta äidin työ kirjastossa teki Valan varhaisista vuosista poikkeuksellisen kirjallisia. Vala on kirjoittanut tarinoita jo pienestä pitäen ja hänen kouluaineensakin olivat vallan jännittäviä, sillä Valan mielikuvitus liisi niitä kirjoittaessa. Vala on kuitenkin tiennyt pienestä pitäen, että kirjailijuudella ei elätä itseään vaan on hankittava myös jokin porvarillinen ammatti. Siksi hänellä onkin kolme tutkintoa kesken. Kesken tutkinnot ovat jääneet, koska hän ei ole tuntenut niihin samanlaista intohimoa kuin kirjoittamiseen.

Vala kertoili, miten dekkaristin aivot pyörivät tiettyä rataa myös vapaa-ajalla. Dekkareita lukiessaan hän onnistuu aina arvaamaan murhaajan, koska huomaa hyvin vinkit murhaajan henkilöllisyydestä. Jo Nesbø on ainoa, joka onnistuu vieläkin yllättämisessä, ja Vala myönsi todellisen yllättymisen olevan mukava kokemus. P.D. James ja Sue Grafton ovat muita Valan dekkarisuosikkeja.

Vala ihaili Kari Hotakaista jo ennen kuin melkein kukaan tiesi Hotakaisen olemassaolosta. Hän luki lukiolaisena Buster Keaton: Elämä ja teot -kirjan ja tapasi ihailemansa kirjailijan vihdoin tänä vuonna Helsingin kirjamessuilla. Jukka Parkkisen nuortenkirjat ovat Valan mieleen vielä aikuisiälläkin, sillä ne ovat samanlaista kirjallista ilotulitusta kuin Hotakaisen teokset.

Vera Vala lähetti ensimmäisen dekkarinsa kustantamolle 23-vuotiaana. Hän oli päättänyt luoda uuden kirjallisuuden lajin yhdistelemällä dekkaria ja chick litiä. Kirjailija oli pettynyt, kun hänelle ei tarjottukaan heti kustannussopimusta vaan hänen käsikirjoituksestaan annettiin sen sijaan parannusehdotuksia. Samoin kävi jälleen viisi vuotta myöhemmin. Nykyään Vera Vala tietää, että parannusehdotukset olivat jo selvä merkki kiinnostuksesta, mutta nuorelle kirjailijanalulle ne tuntuivat pettymykseltä, vaikka Vala otti niistä myös oppia. Kolmas käsikirjoitus oli lopulta se, joka päätyi julkaistavaksi ja niin alkoi Ariannan tarina.

Valalla ei ole tyypillistä työpäivää. Ensimmäisen Ariannan hän kirjoitti lähinnä aamuisin viiden ja seitsemän välillä ennen lapsensa heräämistä. Vala kertoo pitävänsä epäsäännöllisestä päivärytmistä ja siksi entinen lentoemännän ammatti sopi hänelle hyvin. Vaihtelua toivat muuttuvat työajat ja ympärillä vaihtuvat ihmiset.

Vera Vala ei pidä monien nykydekkareiden ahdistavuudesta eikä halua kirjoittaa samanlaisia itse. Hän ei halua tuntea pahaa oloa lukiessaan vaan toivoo dekkareiden tuovan paon todellisesta elämästä. Ikävistä tapahtumista kuulee riittävästi uutisistakin. Vala haluaa huijata lukijaansa ja vain yksi lukija on myöntänyt arviossaan arvanneensa murhaajan. Vaikka hän kertoikin yleisölle salaisuutena, että murhaajahan on aina hovimestari.

Valalle on helpompi kirjoittaa Italiasta suomeksi, koska nyt hänen italialaiset tuttavansa eivät voi arvailla, kenestä tosielämän ihmisestä Valaa on ottanut vaikutteita luomiinsa henkilöihin. Hän painotti kuitenkin, että huolimatta ympäristöstään saamistaan vaikutteista henkilöt ovat fiktiivisiä eikä oikeusjutuille ole perustetta. Suomeksi kirjoittaminen on mahdollistanut myös rivien väliin laitetun yhteiskuntakritiikin.

Valalta on kysytty, miksi ruoka on niin tärkeässä osassa sekä Donna Leonin että Valan omissa teoksissa. Vala totesi, että eihän Italiasta ole mahdollista kirjoittaa mainitsematta ruokaa. Italiassa asujan on rakennettava nautinnollinen suhde ruokaan ja opittava pitämään ruokaa muunakin kuin ravitsemuksen lähteenä.

Vala kertoi, että eräässä iltapäivälehdessä oli moitittu toista Arianna-dekkaria epäuskottavuudesta, sillä Ariannasta on moneksi ja hän harrastaa muun muassa karatea, laitesukellusta ja ruoanlaittoa. Vera Vala  naurahti, että hänen on itsensä oltava epäuskottava ihminen, koska Ariannan harrastukset ovat hänen omiaan. Hän ei mielellään kirjoita asioista, joista ei tiedä, ettei syyllistyisi kirjoissaan epäuskottavuuteen.

Vera Vala ei itse paljon muistuta hillittyä Ariannaa vaan on ennemminkin kuin räiskyvä Ariannan ystävä, Angelo. Arianna de Bellis tutkii -dekkareiden päähenkilössä on myös suomalaista verta. Valalta on kyselty, miksi Arianna on silti niin italialainen ja mikseivät suomalaiset sukujuuret näy paremmin Ariannan elämässä. Italialaistunut kirjailija totesi, että etäiset sukujuuret näkyvät todellisuudessakin vain vähäisesti ja italialaisuus on Ariannassa vahvempana, koska hän on asunut niin kauan Italiassa. Vaikka Ariannan mennyttä elämää ei ole vielä täysin kerrottu kirjojen sivuilla, Vala on hyvin selvillä punapäisen yksityisetsivän taustasta. Ariannasta kuulemme todennäköisesti vielä ainakin kolmen dekkarin verran, sillä Valan mielessä on alusta lähtien ollut juonet viiteen kirjaan. Neljännestä osasta Vala kaavailee trillerimäistä avausta Ariannan mystiseen menneisyyteen, josta kertovia vihjeitä kirjailija on ripotellut jo ensimmäisten osien aikana.

Vala vitsaili kirjoittavansa dekkarinsa taiteilijanimellä, koska Nobel-palkintoa ei saa dekkarikirjoittajana. Vera Vala lupasi, että ne kirjat, joilla hänestä tulee Nobel-palkittu, ilmestyvät sitten omalla nimellä. Ehkäpä palkintomenestystä petaa jo tekeillä oleva vakavampi proosateos, joka tuo kirjailijalle lomaa jännityskirjallisuudesta. Seuraavaksi Vera Valalta ilmestyy kuitenkin kolmas Arianna-dekkari, jota hän työstää parhaillaan.

Vera Vala on aivan yhtä valloittavan lämmin ja hauska tosielämässä kuin blogissaankin. Vera, toivottavasti tulet Turkuun uudelleen ennemmin kuin kymmenen vuoden päästä. Vera Vala ei osannut kertoa vielä, esiintyykö hän ensi vuoden kirjamessuilla. Helsingissähän on vuoden 2014 messujen teemamaana Italia.

Juttuni on kirjoitettu vain muistini pohjalta, mutta olen pyrkinyt mahdollisimman todenmukaiseen selontekoon. Pahoitteluni mahdollisista virheistä Vera Valan kertomissa asioissa.