keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Anni Nupponen: Putoavan tähden prinsessa

Kansi: Jani Laatikainen
Anni Nupponen: Putoavan tähden prinsessa 2013 Vaskikirjat 277 s.

lainattu kirjastosta

Jouduin tietenkin kysymään näkijöiden lupaa. He harkitsivat asiaa aikansa ja sanoivat sitten, että voisin hyvin ottaa Kardlisin vuoteeseeni. Hän saisi minut raskaaksi eikä mitään taikakeinoja välttämättä edes tarvittaisi. Oli kuitenkin selvää, ettei kolmannesta lapsestani koskaan tulisi kruununprinsessaa. Kaikki tietäisivät, kuka hänen isänsä oli. Lisäksi Leidon Kardlisilla oli jo lapsia. Tulevan prinsessan sisaruksia siis. Meidän oli varmistettava, ettei Brinnin suunnalta esitettäisi mitään vaatimuksia kruunun suhteen.
Soin siis lumoamattomalle miehelle tilaisuuden ryhtyä rakastajakseni. Hän suostui mielihyvin, ilman että näkijöiden tarvitsi puuttua tilanteeseen millään lailla. Hekin lienivät tyytyväisiä, kun lopulta tulin raskaaksi.
Niin syntyi Rhéta - prinsessa Kultatukka, kuten häntä nimitettiin. Leidon jäi linnaan kymmeneksi vuodeksi kasvattamaan tytärtään, vaikkei R
héta ollut hänen esikoisensa. Eihän mikään muu järjestely olisi tullut edes kysymykseen. Tiesin, että aatelisten keskuudessa puhuttiin ja päiviteltiin. Oli ennenkuulumatonta, että kuningatar teki lapsia, joiden isä tunnettiin. Mutta Rhianin kaupungissa kaikki on mahdollista.

Rhiandarin satuvaltakunnan nuorin prinsessa Rhéta vaivutetaan lumottuun uneen, koska hänen kruununperijäsiskollaan on salakavalia suunnitelmia siskonsa varalle. Kun Rhéta herää unestaan vajaan 70 vuoden kuluttua, hänen tuntemaansa maailmaa ei enää ole. Ennen arvostettuja taiantekijöitä vainotaan ja Rhiandaria hallinnut Rhétan sisar on tapettu. Ennen kuin Rhéta vaipui uneen odotettiin maahan putoavaa tähteä. Tähti ei ollutkaan aivan sitä, mitä ennen sen putoamista luultiin.

Ihastuin puolitoista vuotta sitten Huomenna tuulet puhaltavat -antologiassa olleeseen Anni Nupposen Juuret-novelliin. Sen jälkeen en ole aikomuksistani huolimatta lukenut mitään Nupposelta. Palautin Putoavan tähden prinsessan kirjastoon jo kerran lukemattomana, koska en kirjaa ehtinyt lukea, mutta toisella lainauskerralla päätin, että tällä kertaa en anna kirjan vain pölyttyä lainakirjahyllyssäni. En ihastunut Putoavan tähden prinsessaan aivan varauksettomasti, mutta kokonaisuutena pidin kirjasta.

Fantasiaa kirjoittaessaan kirjailija voi leikitellä perinteisillä sukupuolirooleilla. Hän voi vaikka kääntää ne ylösalaisin niin kuin Nupponen on tehnyt. Naiset perivät kruunun, ja miehiä ei oikeastaan tarvita muuhun kuin perillisen siittämiseen. Kirjassa eräs mies toteaa uskovansa, että miehillä on oltava samat mahdollisuudet kuin naisillakin. Kirjassa nostetut epäkohdat ovat itselleni melko selviä ja toivottavasti myös suurelle osalle ainakin kotimaista lukijakuntaa, mutta sopivalla tavalla feminististä kirjallisuutta on aina kiehtovaa lukea.

Alun perusteella luulin rakastuvani kirjaan. Rhétan äiti kertoo kohtaamistaan kolmesta koettelemuksesta, jotka jokaisen kuningattaren on aina pakko kestää. Kirja alkaa sanoilla Tämän sadun on kirjoittanut Rhai Rhian, kuningatar Rhaiandra Rautatahto, viimeisenä hallintovuotenaan. Olisin pitänyt kirjasta enemmän, jos kerrontaratkaisu olisi pysynyt koko kirjan samana. Tosin tarinan kannalta se olisi ollut mahdotonta, koska alun jälkeen tarina hyppää lähes 70 vuotta eteenpäin aikaan, jolloin Rhai Rhian on jo kuollut. Hyppäyksen myötä kerronta vaihtuu imperfektistä preesensiin ja ensimmäisestä kolmanteen persoonaan. Väitin Nupposen Juuret-novellista kirjoittaessani, että olisin päässyt preesens-allergiastani eroon. Putoavan tähden prinsessaa ennen en ollut kuitenkaan vähään aikaan lukenut preesensissä kerrottuja kirjoja ja preesensmuotoiseen kerrontaan totuttelu vei jälleen aikansa. Tällaiset ongelmat ovat tietenkin minussa lukijana eivätkä itse kirjassa, koska mielestäni Nupponen on todella taitava kirjoittaja ja pidän hänen tavastaan kuljettaa tarinaa.

Pidin kirjan lopusta, vaikka se olikin melko melankolinen. Loppu ei kuitenkaan ollut sellainen kuin odotin, ja se oli positiivinen asia. Jotkin kirjan kohdat eivät pitäneet mielenkiintoani aivan samalla tavalla kuin toiset. Etenkin juuri Rhétan heräämisen jälkeiset tapahtumat ja hänen aikansa virtaajien leirissä eivät kiinnostaneet minua niin paljon kuin kirjan aloitus.

Suosittelen kirjaa fantasian ja feministisen kirjallisuuden ystäville. Anni Nupponen on luonut vallan onnistuneen fantasiamaailman, jossa olisin viihtynyt pidempäänkin tarinaan imuun tempauduttuani.

Muualla: Morren maailma, Taikakirjaimet, Todella vaiheessa, Sivukirjasto, Lonkeropiirakka, Pähkinäkukkula ja Vinttikamarin ikkunasta

3 kommenttia:

  1. Olen lukenut aika vähän suomalaista kirjallisuutta ja jotenkin uskoni varsinkin suomalaiseen fantasiaan ja dystopiaan on todella heikko. Anni Nupponen kuulostaa kuitenkin mielenkiintoiselta, joten ehkä minun täytyy yrittää käydä kirjastossa tutkimassa asiaa tarkemmin.

    VastaaPoista
  2. Tämä kirja onnistui lumoamaan minut lukuhetkellä, mutta näin jälkeenpäin olen kyllä huomannut siinä asioista, joista en erityisemmin pitänyt. Kokonaiskuva kirjasta on kuitenkin hyvin positiivinen. Minuakin preesens häiritsi, mutta siihen tottui.

    VastaaPoista
  3. Kiehtova kansi. Vaikuttaa muutenkin kivalta kirjalta, harmi, että en löytänyt sitä omasta kirjastostani.

    VastaaPoista

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!