tiistai 16. huhtikuuta 2013

Lauren Oliver: Pandemonium



Lauren Oliver: Pandemonium 2012 Hodder & Stoughton 375 s. (ilmestynyt suomeksi nimellä Pandemonium - Rakkaus on kapinaa)

Luin Lauren Oliverin Delirium-trilogian ensimmäisen osan kuukausi sitten ja silloin totesin, että olisin voinut lukea toisen osan heti perään, jos se olisi ollut mahdollista. Viime viikolla sain Pandemoniumin kirjastosta lainaan, ja kirja oli kyllä odottamisen arvoinen. Varoitan, että arvosteluni paljastaa ensimmäisen osan tapahtumia.

Ensimmäisen osan lopussa Alexin ja Lenan suunnitelmana oli paeta yhdessä Korpeen. Suunnitelma kuitenkin epäonnistui ja vain Lena yksinään pääsi Korpeen. Lena on täysin murtunut Alexin kohtalosta, mutta Korvessa asuva yhdyskunta ottaa hänet asukkaakseen ja hän alkaa rakentaa uutta elämää itselleen. Kirja jakautuu lukuihin, joista osa kertoo Lenan elämästä silloin Korvessa ja osa tapahtuu nyt puoli vuotta myöhemmin. Nyt Lena on osa vastarintaliikettä ja hänen tehtävänään on vakoilla Deliriasta vapaa Amerikka -liikkeen toimia.

Pidin nyt-osioista enemmän. Kun luin silloin-lukuja, odotin, milloin seuraava luku alkaa ja päästään taas seuraamaan Lenan ja Julianin tarinaa. Jossakin vaiheessa Lena on hengenvaarassa sekä silloin että nyt, mutta silloin-osuutta lukiessani tiesin ainakin, ketkä selviävät. Olihan selvää myös, että Lena  selviää myös nyt-hetkessä, koska aika omituista olisi, jos kirjan päähenkilö kuolisi trilogian toisessa osassa. Kuitenkin nyt-osuudet olivat mielenkiintoisempaa luettavaa. Tämä kirjan jaottelu oli hyvä ratkaisu, sillä olisi ollut outoa, jos kirjan tapahtumissa olisi vain hypätty puoli vuotta eteenpäin selittämättä lainkaan, mitä välittömästi Lenan paon Korpeen jälkeen tapahtui.

Tätä kirjaa lukiessani en tullut enää niin paljon pohtineeksi kirjan perusideaa eli sitä, miten rakkautta pidetään sairautena. Luultavasti siihen on alkanut tottua, eikä se siksi enää tuntunut niin järkyttävältä. Lisäksi Pandemoniumissa tätä ideaa vastaan kapinoitiin jo kunnolla, joten se tyydytti minua lukijana enemmän kuin Deliriumin alun Lena, joka oli kasvanut hyväksymään ajatuksen rakkaudesta amor deliria nervosana. Pandemoniumin kovia kokeneesta Lenasta pidin enemmän kuin trilogian alun sääntöjä orjallisesti noudattavasta Lenasta. Lena on kiinnostavampi yhteiskuntaa vastaan kapinoidessaan.

Pandemonium on jännittävämpi kuin edeltäjänsä. Monet ovat sanoneet pitäneensä tätä parempana kuin ensimmäistä osaa, mutta minä sanoisin pitäneeni kummastakin kirjasta yhtälailla. Sarjan ensimmäisissä osissa on aina oma viehätyksensä, sillä tarinan maailma on silloin vielä niin uusi. Ajatus amor deliria nervosasta kauhistutti minua enemmän ensimmäisestä osaa lukiessa, niin kuin jo mainitsinkin. Oliverin luomaan dystopia-tulevaisuuteen ei kuitenkaan kyllästy helposti. Toisessa osassa jäi vielä niin monia asioita auki ja lopussa oli niin jännittävä käänne, että uskoisin kolmannen kirjan olevan myös nautinnollinen lukukokemus. Luultavasti olen hieman pettynyt sen luettuani, sillä sen jälkeen voin tietysti lukea sarjan uudestaan, mutta ei uusintaluku ole ikinä sama kuin se ensimmäinen lukukerta.

Delirium-trilogian toisen osan ovat lukeneet lisäkseni muun muassa Nina Mari, Katri, Lankakeiju, Hansu ja Jami.

**** 1/2

P.S. Jos joku haluaa, minut saa lisätä kaveriksi Goodreadsissa. En oma-aloitteisesti ole ketään teistä uskaltanut lisäillä, joten annan vapauden valita teille.

11 kommenttia:

  1. Minä pidin tästä ensimmäistä enemmän. Ehkä kun tässä oltiin jo "asian ytimessä" niin se oli se juttu itselleni :) Kolmatta osaa odotelelssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin kuitenkin ensimmäisestä osastakin niin paljon, että ei haitannut, vaikka minulla ei toinen osa ei mielessäni kohonnut ensimmäisen osan yli. Olihan toisessa osassa enemmän jännitystä ja pidin Lenasta enemmän kuin ensimmäisessä osassa. Kolmas osa meni itse asiassa jo varaukseen kirjastosta.

      Poista
  2. Minä pidin Lenasta tässä osassa enemmän kuin ensimmäisessä, koska hän oli vahva ja kovaluontoisempi. Mutta toisaalta ensimmäisessä osassa hänen heikkoutensa oli itseasiassa lähes hyväksyttävää, koska Lena ei koskaan ole tiennyt muuta kuin sen, minkä ympärille yhteiskunta rakentuu ja mitä heille on koko elämä porattu. Ykkösessä Lenan hahmoa enemmän minua ärsytti romantiikka, koska se oli liian helppoa ja Lenan ajatusmaailma muuttui 180 astetta suunnilleen kerta heitolla. Odotan kolmososaa innoissani nimenomaan romanssin osalta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäisen osan Lena välillä ärsytti aika paljon. Tässä hänessä oli jotakin ytyä. Kolmas osa on varmaankin romanttisen juonen kannalta kiehtova.

      Poista
  3. Ei siis muuta kuin trilogian päätösosaa kehiin! Sehän taisi ilmestyä jo viime kuussa, joten jos englanniksi lukeminen ei haittaa, niin menoksi vain. (Oma arvioni Requiemista löytyy täältä.)
    Itse en vähän analyyttisemmin ajatellessani pitänyt sarjaa mitenkään kauhean erikoisena, mutta kyllähän nämä lukuhetkellä ihan pirun addiktoivia ovat, pakko myöntää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin jo arviosi Requiemista ja se meni varaukseen, kun olin saanut tämän toisen osan päätökseen.

      No tämän trilogian osat ovat olleet todella nopealukuisia ja mukaansatempaavia, joten ne ovat viihdyttäneet hyvin. Eihän kaikkien kirjojen maailman syvällisimpiä ja elämää muuttavia tarvikaan olla. Itse ainakin uupuisin, jos koko ajan lukisin sellaisia kirjoja, vaikka niitä onkin upeaa lukea välillä.

      Poista
    2. Näinhän se on, ettei jokaisen teoksen mitään suurta maailmankirjallisuutta tarvitse ollakaan.

      Ja mukaansatempaava sarja tosiaan on ollut. Minä jäin jokaisen osan luettuani ihailemaan ihan erityisesti kirjailijan tapaa rakentaa tarina niin koukuttavaksi - se on aikamoinen saavutus, jos saa kriittisen lukijan miettimään kirjan mahdollisia puutteita vasta jälkikäteen! Moiseen ei ihan jokainen pysty.

      Poista
    3. Addiktoiva tämä sarja kyllä on ollut. Jos olisi ollut mahdollista, olisin hyvin voinut lukea kaikki trilogian kirjat putkeen. Ehkä siinä vaiheessa olisi kuitenkin alkanut jo Oliverin luoma dystopia kyllästyttää tai sitten ei. Ally Condien Matched odottaa lukupinossa. On odottanut jo onkin aikaa, koska monissa paikoissa sitä on sanottu melko samankaltaiseksi kuin Oliverin kirjoja, mutta huonommaksi. Saa nähdä, mitä minä tykkään.

      Poista
  4. Tulipas mieleeni; sinä et taida vielä kuulua Facebookin Kirjablogistien ryhmään? Sieltä saa hurjasti tietoa "kulissien takaa" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut kuullutkaan koko ryhmästä ennen kommenttisi lukemista, joten kiitos informoinnista. :)

      Poista
  5. Löysin vähän aikaa sitten blogiisi.

    Ja nyt mulla on täällä sulle haaste:
    http://marinkirjablogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!