Kuka olisi onnistunut olemaan kuulematta Harry Pottereista ja niiden synnyttämästä maailmanlaajuisesta ilmiöstä? Wikipedian mukaan Harry Pottereiden virallisia käännöksiä oli viitisen vuotta sitten ilmestynyt 67 kielellä. Potterin taikamaailma on kääntynyt jopa parille kielelle, joita kukaan ei enää puhu äidinkielenään, nimittäin latinaksi ja muinaiskreikaksi.
Minä kasvoin Pottereita lukien ja voi sitä tyhjyyttä, kun viimeinen Potter oli ilmestynyt ja luettu loppuun. Luin ensimmäisen Potterini luultavasti kolmasluokkalaisena ja viimeisen Potterin ilmestyessä olin jo 17-vuotias. Harry Potterit ovat ehdottomasti minulle kaikkein tärkein kirjasarja. En usko, että mikään sarja voi Pottereita ylittää, sillä en ole enää koskaan lapsi, joka eläytyi Tylypahkan arkeen ja seikkailuihin voimakkaasti. Lapsuudessa kirjoihin uppoutuminen ja eläytyminen oli jotakin niin ainutlaatuista, että en todennäköisesti sellaista enää niin vahvasti ikinä koe. Kuitenkin Pottereiden maailma on tuttu ja turvallinen, ja se toivottaa minut aina lämpimästi tervetulleeksi, kun haluan paeta oikeaa maailmaa. Tällä kertaa ensimmäinen Potter oli juuri sopivaa luettavaa, kun opiskelustressi ja myöhästynyt kevät painavat mielialaa alaspäin.
'Welcome,' said Hagrid, 'to Diagon Alley.'
He grinned at Harry's amazement. They stepped through the archway. Harry looked quickly over his shoulder and saw the archway shrink instantly back into solid wall.
The sun shone brightly on a stack of cauldrons outside the nearest shop. Cauldrons - All Sizes - Copper, Brass, Pewter, Silver - Self-Stirring - Collapsible said a sign hanging over them.
'Yeah, you'll be needin' one,' said Hagrid, 'but we gotta get yer money first.'
Harry wished he had about eight more eyes. He turned his head in every direction as they walked up the street, trying to look at everything at once: the shops, the things outside them, the people doing their shopping. A plump woman outside an apothecary's was shaking her head as they passed, saying, 'Dragon liver, sixteen Sickles an ounce, they're mad...'
Harry Potterin vanhemmat kuolivat, kun hän oli vasta vauva, ja siksi hän on päätynyt tätinsä perheen kasvatettavaksi. Petunia-täti ja Vernon-setä kohtelevat Harrya kuitenkin paljon huonommin kuin omaa biologista Dudley-poikaansa. Joku alkaa lähetellä Harrylle kirjeitä, joiden päätymisen Harryn luettavaksi Vernon-setä yrittää estää keinolla millä hyvänsä. Lopulta Harry kuitenkin saa selville, mistä tässä ahkerassa kirjepommituksessa on kyse. Harryn vanhemmat eivät kuolleetkaan auto-onnettomuudessa, vaan heidät murhasi historian pelätyin velho, hän-joka-jääköön-nimeämättä. Harry ei ole tavallinen poika, vaan hän on velho, joka aloittaa pian opinnot Tylypahkassa, maailman hienoimmassa noitien ja velhojen koulussa. Harryn ensimmäinen kouluvuosi tuo hänen elämäänsä monta uutta jännittävää kouluainetta ja oudon mysteerin. Mitä on kolmannen kerroksen käytävässä, jonne kukaan oppilaista ei saa mennä?
Alku on mielestäni kirjan tylsin osuus. Pidän niin paljon Tylypahkan tapahtumien kuvauksesta, että Harryn arki Dursleyn perheen luona ei minua niin kiehdo. Dursleyt kohtelevat Harrya vieläpä niin kehnosti, että lukijaa alkaa raivostuttaa. Dudley on kirjallisuuden pahiten hemmoteltu lapsi ja eipä Dudleyn luonteessa ole muutenkaan kehumista.
Rowlingin huumori on läsnä koko kirjan ajan. Poikkeuksetta minut saavat tirskumaan sellaiset pienet kohdat kuin Aunt Petunia often said that Dudley looked like a baby angel - Harry often said that Dudley looked like a pig in a wig. Kun kirjasarjan teemana on hyvän ja pahan taistelu, pienten naurattavien kommenttien viljely tekstissä on piristävä lisä.
SPOILERIVAROITUS! Viisasten kiveä suojaavien turvajärjestelyjen ohi pitäisi olla muka todella vaikea päästä. Silti kolme ensimmäisen vuoden koululaista selviää niistä ilman mitään kovin suuria vaikeuksia. Ei ole kovin uskottavaa, etteivät Tylypahkan opettajat olisi kyenneet kehittämään vaikeammin ratkaistavia tehtäviä, koska liian helppojahan nuo olivat. SPOILERIT PÄÄTTYVÄT!
Ensimmäinen Harry Potter -kirja on kaikkein selkeimmin lastenkirjallisuutta. Välillä kirja on jopa lähellä satua. Sarja kuitenkin synkkenee loppua kohden, eivätkä viimeiset Potterit enää sovellu kovin pienille lukijoille. En enää koskaan tavoita sitä samaa tunnelmaa, jonka koin, kun sukelsin ensimmäistä kertaa Pottereiden taikamaailmaan alle kymmenvuotiaana. Silti edelleen ihastun joka lukukerralla Viistokujaan ja Tylypahkaan. Kaiken näkee Harryn ihmettelevin silmin. Kaikki on niin uutta, outoa ja kiehtovaa.
Olen lukenut koko sarjan monta kertaa ja tiedän loppuratkaisun, joten Pottereita lukiessani tulen aina välillä miettineeksi tulevien kirjojen tapahtumia. Etsin vihjeitä tulevasta. Olisinko voinut arvata etukäteen, että niin tulee tapahtumaan? En kuitenkaan enää ole niin innokas vihjeiden etsijä kuin vuoden 2007 kesällä. Muistaakseni ehdin lukea kuusi ensimmäistä Potteria kahdesti tai kolmesti, ennen kuin viimeinen osa vihdoin ilmestyi ja pystyin lukemaan, kuinka siinä sitten kävikään.
Todennäköisesti suuri osa kirjablogisteista on Potterinsa lukenut, mutta mainitsen tässä Jorin, Cillan ja Emilien arvostelut.
*****
Mukava bloggaus.
VastaaPoistaMinusta kirjan kansi on hieman outo. Olen lukenut vain viimeisen kirjan englanniksi.
Itse olen myös ihmetellyt, miksi 11-vuotiaat noidat ja velhot vetävät kölin alta koko taikamaailmaa, sama pätee nuoreen Tom Valedroon, eli missä se noitien ja velhojen kehitys on. Muuten Potterit ovat varsin mukavaa luettavaa ja hyvin rakennettu fantasiamaailma :9
En minäkään tämän kanteen erityisesti ole ihastunut. http://3.bp.blogspot.com/_QMZVufwkke8/S63ELgT9YtI/AAAAAAAAADE/ocNvpC16Jqc/s1600/Cover+-+Harry+Potter+and+the+Philosophers+Stone.jpg tuo onkin jo aivan toista luokkaa. Luultavasti tuo on kyllä enemmän "aikuisille" suunnattu kansi, koska jossakin maassa (oliko se sitten Yhdysvallat vai Iso-Britannia) julkaistiin Pottereita lapsille ja aikuisille suunnatuilla kansilla, että aikuisetkin kehtaisivat niitä lukea. Eipä minulla ainakaan mitään ongelmaa ollut tämänkään kansikuvan kanssa tätä lukea julkisesti (yliopistolla).
PoistaSuurimmassa osassa nuorisolle suunnatuissa seikkailukirjoissa taitaa olla juuri mainitsemasi ongelma. Uskottavuusongelmia ehkä siis on, mutta eivätpä ne erikoisesti lukukokemusta haittaa, koska minä olen auttamattomasti koukussa Pottereihin. Varmaankin siksi, että kasvoin niiden kanssa, joten niille antaa pienet puutteet helpommin anteeksi kuin muille kirjoille.
Minäkin olen pähkäillyt noita Viisasten kiveä suojelevia taikoja. Eiväthän ne mitään maailmaa järisyttäviä olleet, mutta toisaalta hyvin harva niistä koetteli suoranaisesti taikojanlahjoja. Itse asiassa yhdessäkään ei vaadittu varsinaisesti taikoja vaan älyä, taitoa ja tietoa. Tällä minä olen selittänyt nuo suojaukset. Siitä en sitten tiedä, että miksi suojaukset olivat noin taikapainottomia, mutta ehkä pointti oli juuri siinä mitä Hermione viimeisessä huoneessa selitti eli harvalla velholla on muuta kuin älyä.
VastaaPoistaIhanaa kun joku bloggaa vieläkin Pottereista. Samanlaiset Potter-taustat on mullakin, enkä usko että mikään kirja tulee koskaan menemään ohi :)
Ehkä osa olisi voinut olla tuollaisia kuin kirjassa olikin ja osa enemmän taikapainotteisia. Olisi ollut enemmän vaihtelevuutta siinä, mitä vaaditaan ja ehkä silloin viisasten kiven suojelu olisi ollut toimivampi. Toisaalta jos suojelu olisi ollut niin hyvä, etteivät Harry, Ron ja Hermione olisi niiden ohi päässeet, loppuratkaisu olisi ollut aika kehno. Voldemort palaa ekassa kirjassa ei oikein sovi Pottereiden tarinan kulkuun. :)
PoistaNo olen päättänyt blogata kaikista kaunokirjallisista teoksista, joita luen, joten eivät nämä moneen kertaan luetut ja kaikkien tuntemat kirjat ole mikään poikkeus. Potterista oli todella mukava kirjoittaa bloggaus. Olihan se aika erilaista kuin kirjasta, jonka on lukenut kertaalleen.
Luultavasti blogiini ilmestyy lisääkin bloggauksia Pottereista, koska ajattelin lukea ne tänä vuonna hiljalleen uudelleen. Tällä kertaa peräti oikeassa järjestyksessä, koska olen viime vuosina lähinnä napannut hyllystä houkuttelevimman Potterin sen enempää välittämättä järjestyksestä. Kolmas Potter, joka on ehkä lempi-Potterini, alkaa olla jo aika säälittävässä kunnossa. Pokkareina ei kannattaisi ostaa kirjoja, joita lukee niin usein kuin minä Pottereita. Puolet Pottereista minulla onkin kovakantisina, mutta puolet pokkareina ja ne kyllä pitäisi hankkia hyllyyn myös kovakantisina.
Oli mukava lukea tekstisi. Itse olen lukenut potterit vasta aikuisena. Luin viisi ensimmäistä kirjaa yhteen menoon. Kuudennen ja seitsemännen kirjan ilmestymistä jouduin jo odottamaan. Minustakin on ihanaa paeta maailmaa pottereiden pariin ja kirjat on tullut luettua moneen kertaan.
VastaaPoistaItse en ole kovin innostunut sarjan kahdesta ensimmäisestä kirjasta, ehkä siksi, kun ne eivät vielä vie kovin syvälle taikamaailmaan. Minusta sarjan omaleimaisuus tulee esille parhaiten vasta myöhemmissä kirjoissa. Pidän eniten kolmannesta, neljännestä ja viidennestä kirjasta.
Luulisin, että Pottereita oli suomeksi ehtinyt ilmestyä kolme, kun aloin niitä lukea. Neljännen suomennosta muistan kovasti odottaneeni ja viidettä kahlasinkin jo englanniksi sanakirjan kanssa. Olen lukenut fantasiaa varsinkin jossakin vaiheessa nuoruuttani todella paljon. Fantasiakirjat ovat yleisestikin hyviä eskapismikirjoja, koska niiden maailma eroaa selkeästi tavallisesta. Potterit ovat kuitenkin ehdottomia suosikkejani, jos haluaa todellisuuspakoilla. :)
PoistaToinen Potter on ehkä mielestäni huonoin. Toisaalta viimeinen oli myös jonkinlainen pettymys minulle, joten toinen ja vika ovat ehkä Pottereista ne, jotka kolahtavat vähiten. Kolmonen on taas ehkä suurin suosikkini. Ajattelin tänä vuonna vaihteeksi lukea Potterit järjestyksessä, koska niinhän se tarina parhaiten kulkee ja etenee, vaikka on kukin Potter itsenäisenä teoksenakin nautinnollinen lukukokemus.
Toinen kirja on myös minusta huonoin, koska sillä ei ole kauheasti uutta annettavaa ensimmäisen kirjan jälkeen. Vasta kolmannessa kirjassa alkaa tapahtua uusia ja mielenkiintoisia asioita. Kolmonen on myös minulle kirja, josta pidän todella paljon. En osaa oikein päättää kumpi on sarjan paras kirja, kolmas vai neljäs.
PoistaMinä pääsin Harry Potterin matkaan vasta aikuisena. Lainasin ensimmäisen osan miehen sukulaispojalta, että saisin tietää mistä kaikki meuhkaavat. Ja sehän oli sitten menoa. En muista olisiko ollut toiseksi viimeinen osa, jonka suomennoksen ilmestymistä jo odotin kieli pitkällä ja jonka ostinkin heti ensi kädessä. Olen lukenut ja sittemmin ostanut omaksi suomenkieliset Potterit, mutta olisi mukava lukea ne myös englanniksi. Mahtava sarja, joka vain parani loppua kohden :) Tuon nämä sitten omaan blogiin kunhan pääsen uusintakierrokselle :)
VastaaPoistaPottereiden suomennokset ovat loistavia, mutta suosittelen kyllä lukemaan nämä englanniksikin. Pottereiden englanti ei ole kovin vaikeaa, toisaalta olen siihen parhaiten tottunut, sillä viides Potter oli ensimmäinen englanninkielinen kirja, jota olen lukenut. En vain jaksanut odottaa suomennosta, joten piti sitten kahlata sitä englanniksi sanakirjan kanssa ja melko huonolla kielitaidolla vielä. Mukavaa, että aiot kirjoittaa näistä, kun luet nämä uudelleen. Harvoin Pottereista enää näkee arvosteluja, vaikka ainakin minä Potter-arvostelujen lukemisesta tykkään.
PoistaLuin Potterit suorastaan ahmimalla, sillä tarinat ja juonikuviot sulautuivat minun mielikuvitusta rakastavaan aivotoimintaan oikein kunnon räminällä...aito rohkelikko kun olen...ja vaikka koululaiset keksivät turvajärjestelyt se oli oikein, sillä he ovat noitia...
VastaaPoistaAika moni koululainen, varsinkin pojat, hakkeroituvat ihan mahdottomien turvajärjestelyjen läpi nykyaikana ihan vain vertailun vuoksi...
Minä olisin varmaankin Korpinkynsi ja mielelläni olisinkin. Pidän kuitenkin turvajärjestelyjä liian helposti päihitettävinä. Kai niissä oli tarkoitus ottaa huomioon, että eivät aikuisetkaan velhot ja noidat pääsisi niiden ohi, mutta ei se oikein toiminut. Toisaalta poikaystäväni kanssa keskustelimme asiasta ja hän oli sitä mieltä, että Iseeviot-peili oli se lopullinen koe, jota kaikki eivät läpäise.
PoistaHarry Potterit ovat ensimmäisiä kirjoja, joita aloin koskaan kunnolla lukemaan. Muistan joskus 7-8-vuotiaana, kun aina aloitin ekan osan uudestaan, mutta sitten se jäi kesken. Taisin yhdeksänvuotiaana lukea sen kokonaan ensimmäistä kertaa. Tässä on jo kolme kesää ollut tapana lukea kaikki Potterit putkeen ja tänä kesänä on suunniltelmissa sitten sama :D
VastaaPoistaItsellänikin vähän mietityttivät ne suojataiat. Ihan kuin ne olisivat nimenomaan tehty enemmän esteradaksi kuin oikeasti suojaksi. Miksi loitsia valtava shakkilauta, kun tilalle voisi yksinkertaisesti loitsia barrikadin, tai miksi asettaa luudat sinne lentävien avainten kammioon kun se tekee siitä melko helppoa. Vähän enemmän kai olisi pitänyt pystyä opettajien tekemään suojellakseen niin arvokasta kiveä.
En muista, milloin olisin viimeksi lukenut kaikki Potterit putkeen, joten suunnittelen tänä vuonna tekeväni niin. Ensimmäisen osan jo luinkin, joten seuraavaksi olisi jossakin vaiheessa vuorossa toinen osa, joka on kyllä ehkä mielestäni huonoin Potter, mutta Potterien kohdalla huonoinkin tarkoittaa todella hyvää kirjaa.
PoistaNiinpä. Viisasten kiven puutteellisia suojataikoja enemmän minua kyllä ärsytti sarjassa se, miten helppoa hirnyrkkien löytäminen oli viimeisessä kirjassa. Toisaalta jotta mielestäni Harrylla, Ronilla ja Hermionella olisi ollut uskottavan paljon haastetta, Rowlingin olisi ehkä pitänyt tehdä viimeisestä osasta kaksi kirjaa yhden sijaan... Ehkä pienoinen pettymykseni viimeisen osan suhteen johtui siitä, että minulla oli niin suuret odotukset, että Rowlingin oli melkein mahdoton täyttää niitä.
Miksei Voldemort kantanut niitä kaikkia hirnyrkkejä mukanaan kerta ne olivat niin tärkeitä hänelle? Meinaan että niiden piilottaminen melko ilmiselviin paikkoihin oli kuin olisi neonkyltin laittanut osoittamaan niiden sijaintia. Mutta toisaalta, tapahtumat ja tunnelma oli edennyt jo sellaiseen pisteeseen viimeisessä kirjassa, ettei kovinkaan kauan olisi voitu enää viimeistä kohtaamista pitkittää. Jos Harry, Ron ja Hermione olisi yhden kokonainen +500 sivuisen kirjan ajan juoksennelleet ympäriinsä etsimässä hirnyrkkejä olisi ollut kenties aika iso tunnelman latistaja itse tarinaan nähden. Eikä loppua kohden oikein sellaisia lyhyitä 300 sivun kirjoja kannattanut väliin tehdä. Itseäni viimeisessä kirjassa häiritsi lähinnä se, että Ron ja Hermione pääsivät niin helposti Salaisuuksien kammioon kun Ron vain suhisi ovella. Sen ei olisi pitänyt olla niin helppoa!
VastaaPoistaNäistä Potter-sarjan epäloogisuuksista on kirjoitettu jokin kirjakin, mutta en nyt juuri muista nimeä. Goodreadsista yritin etsiä, koska mielestäni se on to-read-listallani, mutta en löytänyt.
PoistaKyllähän sen ymmärtää, että lopusta olisi tullut aika pitkäveteinen, jos hirnyrkkien etsiminen olisi ollut haastavampaa, mutta silti minua häiritsee, miten yksinkertaista se oli. Tuo Ron-juttukin oli kyllä outo. En voi sille mitään, että minä hieman petyin viimeiseen Potteriin.
Pottereita ei voita mikään <3
VastaaPoistaPotterit ovat kyllä loistavia. :)
PoistaPotterit ovat myös minulle sydämenasia, josta syystä blogiisi eksyin! Tässä tämän postauksen kommentteja lukiessa tuli mieleen antaa aivan erityisen iso kiitos sinulle bloggaajana siitä, että jaksat vastata jokaiselle kommentoijalle henkilökohtaisesti, erityisesti koska kommenttisi eivät ole laatua "kiitos kommentista! :)" (kuten monilla muilla), vaan oikeasti otat kantaa ja jaat ajatuksiasi myös kommenttiboksissa. Aivan mahtavaa panostusta! Jatkan lukemista!
VastaaPoistaPotterit ovat aivan ihania. Toiveissani on, että ehtisin jatkaa uudelleenlukua kesällä (näin vuoden tauon jälkeen).
PoistaOi kiitos. Kommenttisi piristi päivääni jo viikonloppuna, mutta tenttikiireiden vuoksi ehdin vastata vasta nyt. Minusta on kiva saada omiin kommentteihini ajatuksen kanssa kirjoitettuja vastauksia, joten yritän itsekin siksi kirjoittaa sellaisia. Joskus onnistun paremmin ja joskus huonommin. Kommenttisi hymyilyttää edelleen. :)