 |
| kansikuva: Tuija Lindström |
lainattu kirjastosta
Vapautus oli kovin uutta ja kovin haurasta. Että uskaltaisi miehenä rakastaa toista miestä avoimesti ja ilman häpeää oli jotain niin ennenkuulumatonta, että vain muutama vuosikymmen aiemmin se olisi ollut suoraan sanoen mahdoton ajatus.
Ensimmäiset hapuilevat askelet olivat kovin empiviä ja epävarmoja, joka hetki tarvittiin toisten tukea ja rohkaisua: Meitä on kaikkialla! Älä kiellä itseäsi! Yhdessä olemme vastustamattomia!
Miten ihmeessä voisi, miten uskaltaisi luottaa siihen?
Oli kuin routa alkaisi sulaa ikitalven jälkeen. Oli kuin ensimmäinen lämmin päivä, jollaista tuskin uskoisi koskaan voivan tullakaan.
Minä haluan, että elämäni aikana saan rakastaa jotakuta, joka rakastaa minua.
Tämä käsittämätön, ennenkuulumaton vaatimus oikeudesta rakkauteen.
Juuri ylioppilaaksi lakitetulle Rasmukselle huudetaan Hinttiperkele, ja Rasmuksen äidin on rauhoiteltava itseään, että sellainen hänen poikansa ei ole. Pian lukiosta valmistumisen jälkeen Rasmus muuttaa Tukholmaan, jossa alkaa vihdoin toteuttaa todellista minäänsä. Benjamin on Jehovan todistaja, joka kiertää ovelta ovelle julistamassa Jumalansa sanaa. Eräänä päivänä hänelle avaa oven Paul, joka näkee heti Benjaminin suurimman salaisuuden.
Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin on riipaiseva ja koskettava kertomus rakkauden nälästä. Tätä ensimmäistä osaa lukiessani silmiini ei kohonnut vielä kyyneleitä, mutta ennustan, että seuraavia osia en pysty lukemaan kuivin silmin. Asioita ei kaunistella, vaan irtosuhteet ja läheisyyden etsiminen epämääräisistä paikoista on henkilöiden arkea. 1980-luvun alun Ruotsissa homoseksuaalien elämää värittivät häpeä ja salailu. Kirjan henkilöt kuvataan ennen kaikkea ihmisinä, jotka vain sattuvat rakastumaan samaan sukupuoleen ja haluamaan toisten miesten läheisyyttä.
Kirjan lukeneet ovat suhtautuneet kaksijakoisesti siihen, miten Gardell on ujuttanut kerronnan sekaan faktatietoa homoseksuaalisuuden ja myös AIDSin Ruotsiin leviämisen historiasta. Pidin tätä sopivana ratkaisuna, joka tuo kirjaan erityisen lisän. Tiedostin muutenkin, että kirjan tapahtumilla on todellisuuspohjansa, mutta tieto-osuudet löivät totuuden tietoisuuteni vimmatulla voimalla.
Toinen osa Sairaus kuuluu niihin kirjoihin, joita odotan ensi keväänä. Miten voisin olla lukematta sitä nyt, kun Rasmus, Benjamin, Paul ja muut ovat minulle tuttuja? Tiedän, miten lopulta käy, mutta silti toivon, ettei niin kävisi. Kirjassa esiintyvä hoitaja ojentaa nuorempaansa sanomalla: Älä koskaan kuivaa kyyneleitä paljain käsin! Minusta kirjan sanoma on juuri päinvastainen. Inhimillisyyteen on kuuluttava myötätunto ja hyväksyminen.
Muissa blogeissa: Kirjasieppo, Sininen kirjahylly, Kujerruksia, Kirjavinkit, Järjellä ja tunteella, La petite lectrice, Marjatan kirjaelämyksiä, Olgan lukupäiväkirja, Tämän kylän homopoika, Ilselä, Annelin lukuvinkit, Savannilla, Kaleidoscope, Lukutoukan kulttuuriblogi, Sanalaivueet, Lukijan leperrys, Pilvettömien päivien päiväkirja, Luutii ja Luettua.
