Kaikkien aikojen paras kirja

Opin lukemaan seitsenvuotiaana eli 16 vuotta sitten. Lukutaidon saatuani lukemisesta tuli heti eräs suosikkiajanvietteistäni. En tiedä, kuinka paljon kirjoja olen elämäni aikana lukenut, mutta veikkaan, että luettujen määrä on nelinumeroinen. Amma emännöi Kaikkien aikojen paras kirja -äänestystä ja halusin siihen innokkaana lukijana osallistua. Kaikkien aikojen parhaan kirjan äänestäminen ei kuitenkaan ollut mikään helppo tehtävä, ja monta loistavaa kirjaa jäi äänestyslistani ulkopuolelle. Listani on tietenkin subjektiivinen näkemykseni siitä, mitkä kirjat ovat itselleni niitä kaikkien aikojen parhaita. Nyt jään odottamaan marraskuun 23. päivää, jolloin Kirjakantti-tapahtumassa julkistetaan, mikä kirja sai eniten ääniä. Minä en Kirjakanttiin pääse, mutta oletan kuulevani blogien kautta nopeasti, mikä teos on äänestykseen osallistuneiden kirjabloggaajien suosikki.

Kuvassa on osa mielestäni kaikkien aikojen parhaista kirjoista.

Margaret Atwood: Orjattaresi
Orjattaresi ansaitsee ehdottomasti paikkansa eräänä suosikkikirjoistani ja yhtenä äänestämistäni teoksista. Luin romaanin ensimmäistä kertaa lukion toisella luokalla, ja Orjattaresi teki minuun heti todella suuren vaikutuksen. Muutama vuosi sitten luin kirjan uudelleen, mutta en ole vieläkään uskaltanut tutustua Atwoodin muihin kirjoihin. Joskus jokin lukemani koskettaa minua niin syvästi, että minulle on vaikeaa tutustua kirjailijan muihin luomuksiin. Ehkä minä pelkään, että petyn ja muut kirjailijan teokset eivät olekaan niin upeita kuin ensikosketukseni tuotantoon.

Bernard Beckett: Genesis
Tiedän, että Genesiksellä ei ole mitään mahdollisuuksia menestyä äänestyksessä, sillä kovin moni kirjabloggari ei ole kirjaa tainnut lukea. Teos kuitenkin ansaitsee ääneni, ja ehkä joku innostuu kirjan lukemaankin, koska sitä äänestin. Pidän myös tärkeänä, että listallani on myös pari nuorille suunnattua romaania. Olen sen verran nuori, että olen lukenut suurimman osan elämästäni lähinnä lasten- ja nuortenkirjoja. Niiden joukossa on helmiä, joiden toivoisin menestyvän tässä äänestyksessä. Saattaa olla, ettei kumpikaan minun listalleni päätynyt nuortenkirja tavoittele kärkisijoituksia (pidän kuitenkin peukkuja Sofian maailmalle), mutta toivottavasti jokin muu lasten- tai nuortenkirja menestyy hyvin.

Jostein Gaarder: Sofian maailma
Sofian maailman olen monesti maininnut elämääni eniten vaikuttaneena kirjana. Gaarderin filosofinen romaani oli ensikosketukseni nykyiseen pääaineeseeni ja olen lukenut Sofian maailman monesti. Pidän siitä myös juonellisesti ja Gaarder on osannut mielestäni yhdistää hyvin fiktion ja filosofian historian oppitunnit. Viime lukukerrasta on jo muutama vuosi ja minun tekisi mieleni jälleen tarttua yhteen suosikkikirjoistani.

J. R. R. Tolkien: Taru sormusten herrasta
Sofian maailma on eniten minuun vaikuttanut teos, mutta Taru sormusten herrasta on jo monta vuotta ollut vastaukseni, jos on pyydetty mainitsemaan vain yksi lempikirja. Tolkienin on tehnyt aivan uskomattoman paljon työtä luodessaan tarinoidensa maailman, ja Taru sormusten herrasta on ehdottomasti paras lukemani kuvaus hyvän ja pahan kamppailusta. Olen lukenut teoksen muutamaan kertaan ja haluaisin lukea sen taas uudelleen.

A.W. Yrjänä: Mechanema
En lue paljon runoja, mutta Mechaneman runot ovat sellaisia, joihin olen palannut ties kuinka monta kertaa. Yrjänän säkeet saavat joka lukukerralla uusia ulottuvuuksia. Huomasin nyt bloggausta kirjoittaessani, että Mechanema on listani ainoa kotimainen teos. Jos olisin äänestänyt myös jotakin kotimaista romaania, ääneni olisi todennäköisesti saanut Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen.

George Orwell: Vuonna 1984 
Vuonna 1984 on dystopia, joka on yli 60 vuotta ilmestymisensä jälkeenkin ajankohtainen. En voi sanoa nauttineeni Orwellin teoksen lukemisesta, sillä Vuonna 1984:n tarina on niin kauhistuttava, mutta lähtemättömän vaikutuksen kirja minuun teki. Kaipa vaikuttuneisuuteni selviää jo siitä, että Vuonna 1984 päätyi äänestyslistalleni.

George Orwell: 1984

George Orwell: 1984 2008 (1949) 326 s. (ilmestynyt suomeksi nimellä Vuonna 1984)
lainattu kirjastosta

He picked up the children's history book and looked at the portrait of Big Brother which formed its frontispiece. The hypnotic eyes gazed into his own. It was as though some huge force were pressing down upon you - something that penetrated inside your skull, battering against your brain, frightening you out of your beliefs, persuading you, almost, to deny the evidence of your senses. In the end the Party would announce that two and two made five, and you would have to believe it. It was inevitable that they should make that claim sooner or later: the logic of their position demanded it. Not merely the validity of experience, but the very existence of external reality, was tacitly denied by their philosophy. The heresy of heresies was common sense. And what was terrifying was not that they would kill you for thinking otherwise, but that they might be right. For, after all, how do we know that two and two make four? Or that the force of gravity works? Or that the past is unchangeable? If both the past and the external world exist only in the mind, and if the mind itself is controllable - what then?

Tuskin on ollut kovin vaikeaa huomata, että olen tällä hetkellä todella innoissani dystopia-kirjallisuudesta. Tämä uusin genreinnostukseni on lisännyt halua lukea George Orwellin klassikko 1984, joka on ehkä tunnetuin tai ainakin yksi tunnetuimpia dystopioita kirjallisuuden historiassa. Laitoin kirjan alkuvuodesta tekemälleni TBR10-listalle, ja lopulta lukuhetki valikoitui sen perusteella, että Haruki Murakamin 1Q84:n pitäisi jotenkin liittyä Orwellin klassikkokirjaan. En halunnut lukea 1Q84:ä ennen isoveljeään, joten 1984 lähti kirjastosta matkaani samaan aikaan, kun hain Murakamin tiiliskiven.

Winston Smith elää vuonna 1984 äärimmäisen totalitaristisessa yhteiskunnassa, jossa jo väärä ilme väärällä hetkellä on rangaistava rikkomus. Kansalaisia valvova ja määräävä Isoveli on aina oikeassa, sillä menneitä lehtiartikkeleita ja muita dokumentteja muokataan jälkikäteen Isoveljen sanojen mukaisiksi, jolleivät Isoveljen lausumat ennustukset ole toteutuneet. Winston Smith työskentelee Totuusministeriössä, ja hän on yksi virkamiehistä, jotka päivittäin muokkaavat historiaa halutun kaltaiseksi. Winstonilla on kuitenkin negatiivisia ajatuksia Puoluetta ja Isoveljeä kohtaan, ja hän alkaa pitää päiväkirjaa näistä mielipiteistään, vaikka tietää tällaisten ajatusten ilmaisemisen olevan hengenvaarallista. Winston luulee työtoveriaan Juliaa Isoveljen uskolliseksi tukijaksi, kunnes Julia yhtenä päivänä sujauttaa Winstonin käteen lapun, jossa Julia kertoo rakastavansa Winstonia. Tästä alkaa Winstonin ja Julian tuhoon tuomittu salasuhde. Winstonin ja Julian passiivinen vastarinta järjestelmää vastaan muuttuu aktiiviseksi, kun he liittyvät salaperäiseen Veljeskuntaan. Tästä päätöksestä lähtien on selvää, että heidän päivänsä ovat luetut.

Kirjasta on turha odottaa lohdullisuutta. 1984 on ehdottomasti ankein lukemani tulevaisuudenkuvaus, sillä pelottavana tulevaisuudenkuvana minä tätä Orwellin kirjaa luin, vaikka vuosiluku 1984 oli tietenkin jo lähes 30 vuotta sitten. Monissa dystopia-kirjoissa ei mitään tarkkaa vuosilukua mainita ehkä juuri siksi, etteivät ne muuttuisi huvittaviksi, jos niitä satutaan lukemaan vielä mainitun vuoden koittaessa. Orwellin kirjaa lukiessa on kuitenkin helppo olla vain välittämättä siitä, että vuosi 1984 on jo mennyttä eivätkä olot aivan kirjassa kuvatun kaltaiset silloin olleet. 1984 on tietysti luettavissa toisen maailmansodan jälkeisen maailman kritiikkinä, mutta Orwellin kirjassa on myös jotakin ajatonta, minkä vuoksi kirja herättää paljon ajatuksia myös 2000-luvun lukijassa.

On järkyttävää, miten Puolue ja Isoveli ovat onnistuneet kääntämään jopa lapset vanhempiaan vastaan. Vanhempien on varottava sanojaan lastensa kuuloetäisyydellä, koska yksikin väärä sana voi johtaa siihen, että oma lapsi ilmiantaa vanhempansa. Lapsia rohkaistaan vakoiluun ja yksi lapsen ilmiantamaksi joutunut mies jopa väittää olevansa ylpeä niin kuuliaisesta lapsesta. Olen joskus pohtinut, että minusta ei olisi osallistumaan Orwellin kirjasta nimensä saaneeseen Big Brother -ohjelmaan, sillä en kestäisi jatkuvaa valvontaa. Orwellin kirjan Isoveljen valvontaa ei voi edes verrata tositv-versioon, sillä 1984:ssä valvonta on niin paljon pahempaa kuin missään televisio-ohjelmassa. Oseanian kansalaisilla ei ole valinnanvaraa, vaan heidän on pakko toimia valtion käskyjen mukaisesti tai heille käy huonosti. Totalitaarisia valtioita on tietenkin ollut olemassa, ja niissä valtion valta on ollut äärimmäistä. Orwellin kirjassa totalitarismi on tarkoituksella viety niin pitkälle kuin vain mahdollista, ja kirjan lukemisen jälkeen osaan arvostaa vapautta aivan eri tavalla. Onhan valvontaa tietenkin myös nykymaailmassa, mutta esimerkiksi julkisissa tiloissa olevat valvontakamerat ovat melko pientä verrattuna Orwellin kehittämään kauhunäkymään. 

Pidän kielistä ja siitä, miten vapaasti varsinkin omalla äidinkielelläni pystyn itseäni ilmaisemaan. Kirjassa kieltä muokataan vähentämällä sanoja, jotta jossakin vaiheessa ajatusrikos ei enää olisi mahdollista, koska uuskielessä ei ole sanoja väärien ajatusten ilmaisulle. Vaikka kirjassa on todella kauheita asioita, muun muassa julmaa kidutusta, tämä kielen sanaston supistaminen sattui jo ajatuksena. Tietenkin kielet muuttuvat koko ajan, ja se on hyvä asia, mutta tällainen tietoinen sanojen hävittäminen on järkyttävää. Esimerkiksi uuskielen kehittäjien mielestä sana bad adjektiivin good vastakohtana on täysin turha, joten ungood sopisi paremmin, koska silloin good-adjektiiviin pitäisi lisätä vain etuliite ja se olisi suoranaisemmin goodin vastakohta kuin bad. Koska tämä kieliasia kiinnosti suututtamisesta huolimatta, olin ilahtunut siitä, että lopussa on liite, jossa selitetään tarkemmin uuskielestä.

Olin osannut ennustaa jo ennen George Orwellin lukemista, että hänen kirjansa ovat tutustumisen arvoisia. 1984:n lisäksi TBR100-listallani on Orwellin Animal Farm. 1984 on siis 17. luettu kirja TBR100-listaltani, ja TBR10-listalla on enää seitsemän kirjaa lukematta, joten sekin itselleni asettama haaste on alkanut edistyä alun tahmeudesta huolimatta. George Orwell on myös yksi kirjailija lisää Lukemattomat kirjailijat -haasteeseen.  

George Orwellin 1984 ei ole aiheetta saavuttanut klassikkoasemaansa. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka sitä eivät vielä ole lukeneet. Orwellin kirja mietityttää ainakin minua vielä kauan.

George Orwellin dystopia-kirjallisuuden klassikosta ovat kirjoittaneet muun muassa Annika, Hanna, Mikko (Iltaluvut) ja Marile.

*****