sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Laura Gustafsson: Huorasatu

kannen kuva: Tex Hänninen
Laura Gustafsson: Huorasatu 2011 Into 295 s.
lainattu kirjastosta

Kallan pitäisi lähteä töihin.
Pitäisi avata silmät.
Pitäisi nousta sängystä.
Kalla ei halua. Hän ei halua ei mitään ei koskaan ei mitenkään.
Hän haluaa kuolla.
Mutta voisi olla pahemminkin. Voisi olla niin paljon pahemminkin.
Hän ajattelee thaimaalaisiin bordelleihin huijattuja tyttöjä, joista tehtiin säyseitä ja palvelualttiita pakottamalla heidät syömään paskaa.
Hänen ei tarvitse syödä paskaa.
Hän ajattelee irakilaisia naisia, jotka ovat saaneet kivitystuomion siitä hyvästä että heidät on raiskattu.
Häntä ei nyt kivitetä.
Hän ajattelee afrikkalaisia pikkutyttöjä, joita aidsia sairastavat miehet raiskaavat, koska uskovat neitsyen parantavan sairauden.
Hän ei ole enää pikkutyttö.
Kalla avaa silmänsä, nousee ja peseytyy. Hänellä on asiat ihan hyvin.
Ja jos oikein asiaa ajattelee ja vertaa sitä kaikkeen ja asettaa sen jonkinlaiselle asteikolle, niin tuskin oikeastaan voidaan edes sanoa että kyseessä olisi ollut, no, rikos. Ehkä vain ei-suostumuksellinen seksi? Tai ei-toivottu seksi? Ehkä vain todellakin epäonnistunut ja huono seksi? Tyhmä seksi? Väärä seksi?

Afroditen mustasukkainen rakastaja Ares surmaa rakkauden jumalattaren uuden nautinnon tuojan, Adoniksen. Afrodite päättää hakea Adoniksen takaisin Haadeesta, mutta päätyykin Helsingiin, jossa hän saa julkisuutta ulkoisilla avuillaan ja tutustuu kahteen prostituoituun: Kallaan ja Millaan. Huorasadussa sekoitetaan antiikin Kreikan jumaltarusto ja nykyajan naisten asema. Mikään ei ole Gustafssonille pyhää.

Huorasatu oli ilmestymisvuonnaan ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi, ja tänä vuonna romaani sijoittui Helsingin Sanomien 2000-luvun paras kotimainen romaani -äänestyksessä sijalle 92. Laura Gustafssonin toisen Anomalia-romaanin pitäisi ilmestyä tässä kuussa, joten nyt oli aivan mainio hetki tutustua Gustafssonin esikoisteokseen. Huorasadun myötä koin myös 18. kirjan TBR100-listaltani.

Huh, mitä minä tulinkaan lukeneeksi. Laura Gustafssonin Huorasatu on harvinaisen kiihkeä, rohkea ja provokatiivinen teos. Kirjassa ei kaunistella eikä hyssytellä tabuinakaan pidettyjä aiheita. Hyvä niin. Kirjan naisten kohtelu yököttää ja raivostuttaa. Miesten valta-asema ja toiveiden täyttäminen eivät ole asioita, joihin pitäisi tyytyä. Välillä kirja onnistuu naurattamaankin mustalla huumorillaan ja tragikoomisuudellaan. Vielä useammin se lyö lukijan tietoisuuteen asioita, jotka hän jo tietää, mutta joita hän ei halua usein päästää kunnolla mieleensä.

Laura Gustafsson on kirjailija ja näytelmäkirjailija. Näytelmällisyys näkyy osittain Huorasadussakin. Ajoittain henkilöiden dialogit on kirjoitettu repliikkimuotoon, ja tämä tuntui aluksi hieman oudolta ratkaisulta, mutta lukiessa siihenkin tottui. Kirjassa on Afroditen ja Kallan ja Millan tarinoiden kerronnan lisäksi mustat sivut, joissa kirjoitetaan Raamattua uudelleen naisen näkökulmasta.

Huorasatu ei ehkä ole mestarillista kielitaituruutta ja kirjan juonikin jää välillä lähinnä absurdien tapahtumien luettelemiseksi perätysten, mutta sen sanoma on vahva. Se ei ole yksi niistä kirjoista, jotka kyllä viihdyttävät lukuhetkensä ajan, mutta unohtuvat seuraavana päivänä. Kirja on muun muassa feministinen kannanotto ja manifesti eläinten oikeuksien puolesta. Laura Gustafsson sivaltaa niin monia aiheita esikoisteoksessaan suorasti tai epäsuorasti, että niiden luettelemisessa ei olisi mitään järkeä. Suosittelen lukemaan Huorasadun, jos haluatte kuulla, mitä Gustafssonilla on sanottavana. Sanottavaa hänellä todellakin riittää.

En tiedä, koinko Huorasadun vahvemmin sukupuoleni vuoksi. En väitä, etteivätkö miehet voisi kokea naisten oikeuksien ja tasa-arvon puolustamista sydämenasiakseen, mutta tietenkin nämä kysymykset vaikuttavat vielä enemmän juuri naisten jokapäiväiseen elämään. En ole käynyt vielä muita arvioita lukemassa, mutta onnistuin ainakin yhden miehen kirjoittaman Huorasatua käsittelevän blogitekstin löytämään.

Muissa blogeissa: Mari A:n kirjablogiKujerruksia, Sabinan knalli -keittiöanalyyttinen kirjablogi, Einesbaari, Kirjavinkit, Luetut, lukemattomat, Upotus, Kirjan nurkkaan, Margaret Pennyn muistikirja, Luen ja kirjoitan, Mimun kirjat, Ilselä, Kirjoista, Nulla dies sine legendo, La Petite Lectrice, Mustemaailmani, Kuvia ja sanoja, Habaneran havaintoja, Kirjakolo, Eniten minua kiinnostaa tie, Marian ilmestys, Tea with Anna Karenina, Booking it some more, Lukuhoukka, Erjan lukupäiväkirja, Ei tieto ole ainoa kirja, Onko kaunosieluista kyborgeiksi? ja Kulttuuri kukoistaa.

9 kommenttia:

  1. Minäkin aion Huorasadun vielä jossain vaiheessa lukea, ja olen myös pyytänyt Gustafssonin uutuuskirjaa, joka siis nyt syksyllä ilmestyy, arvostelukappaleeksi. Kiinnostava kirjailija ilman muuta, mitä olen hänen haastattelujaan lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä lukemaan Huorasadun. Mielenkiintoista lukea, millainen Gustafssonin toinen kirja on.

      Poista
  2. Etsin lukupäiväkirjastani pian kirjan ilmestyttyä kirjoittamiani mietteitä:"Tyyli on karnevalistinen, runsas, tyylejä sekoittava, parodinen. Välillä lukeminen oli palkitsevaa, välillä puuduttavaa. Uutta kirjallisuutta, uutta feminismiä."

    Minusta Gustafsson tuo erittäin osuvasti esiin naisten ohittamisen. Olet oikeassa, kirja ei ole unohtunut. Olen monesti miettinyt, onko Gustafssonilta ilmestynyt mitään uutta, ja nyt on, Anomalia.

    Toinen kiinnostava ja erilainen nuori kirjailija on edellisenä vuonna, 2010, Finlandia-ehdokkaana ollut Alexandra Salmela. Pidin kovasti hänen romaanistaan 27 eli kuolema tekee taiteilijan. Gustafsson ja Salmela molemmat uudistavat proosaa mielenkiintoisella tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tuli Huorasadusta mieleen Alexandra Salmelan 27. Heillä molemmilla on tosiaan normeista irtaantuva kirjoitustyyli, josta itse asiassa en erityisemmin pidä. Sekä Huorasadussa että 27:ssä minua vaivasi kerronnan kökköys, mutta toisin kuin Salmelan teoksessa, Huorasadussa näin kerronnan normittomuudella selkeän temaattisen tarkoituksen. Tulkitsin kerronnan normittomuuden heijastavan feminististä irtaantumista patriarkaalisesta järjestelmästä, joka siis näkyy myös tavassamme kirjoittaa.

      Oikeastaan tunteeni ovat Huorasatua kohtaan todella ristiriitaiset, koska en tykännyt teoksen kerronnasta ollenkaan, mutta samalla patriarkaalista irtaantumisen manifestoiminen kirjoitustyylin kautta on mielestäni loistava idea. Odotan kyllä mielenkiinnolla, mitä Gustafsson on keksinyt tämän pian ilmestyvän uuden kirjan kanssa.

      Poista
    2. Marjatta, kiinnostavaa kuulla, mitä olet kirjasta ajatellut heti lukemisen jälkeen. Joistakin kirjoista tietää heti teoksen sulkemisen jälkeen, että tämä jää mieleen, kun taas toiset häipyvät mielestä kovinkin nopeasti. Minua kiinnostaa myös tuo Alexandra Salmelan kirja, ja haluaisin sen jossakin vaiheessa lukea.

      Essielina, Gustafssonin tyyliin tottuminen vei aikansa. Jokin viihteellisempi kirja olisi voinut ärsyttääkin aika lailla tällaisella tyylillä kirjoitettuna. Nyt pidin kirjan sanomaa kuitenkin sen verran tärkeänä, että pääasiassa Huorasadusta pidin.

      Poista
  3. Olet lukenut kaksi aikas mielenkiintoista kirjaa lähiaikoina. Molemmat kuuluvat minulla enemmän listalle olisi-varmaan-hieman-erilaisia-tarinoita-kuin-yleensä-luen-mutta-en-taida-ehtiä-poistua-mukavuusalueeltani... :) Varsinkin Veristen varjojen ooppera kiinnostaisi nyt tuon Black Swan -luonnehdinnan ansiosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin suositella molempia, jos sattuisit kuitenkin ehtimään mukavuusalueesi ulkopuolelle. :)

      Poista
  4. Kiihkeä romaani tämä on! Muistan vieläkin sen kuinka lukemisen jälkeen oli vähän kuin hengästynyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli todellakin aikamoista tykitystä. Minua kiinnostaa kovasti, mitä Gustafsson sanoo Anomaliassa ja onko uuden kirjan tyyli Huorasadun kaltainen.

      Poista

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!