Nina Hurma: Yönpunainen höyhen

                                                                    kuva: Gummerus

Nina Hurma: Yönpunainen höyhen 2013 Gummerus 223 s.

Heti kun ensimmäistä kertaa kuulin kirjasta Kirsi Hietasen arvostelun ansiosta, minusta tuntui, että tämä voisi olla juuri minun kirjani. Varasin tämän heti siis kirjastosta ja kuukauden jouduin kärsivällisenä odottamaan. Olen jo kerran ehtinyt Yöpunaista höyhentä hypistellä kirjakaupassa, mutta päädyin kuitenkin laittamaan sen takaisin hyllyyn. Eilen hain varaamiani kirjoja kirjastosta, ja tämä oli yksi saapuneista. Nina Hurman esikoisromaani menikin heti lukupinoni päällimmäiseksi.

Rouge ei saanut kättään vapaaksi, sillä Gustafsson piti siitä lujasti kiinni ja kipusi katseellaan käsivartta pitkin. Gustafssonin vasen silmä oli tummanruskea ja oikea vaaleanruskea, lähes kellertävä.
"Ette kai te halua mitään paheellista laulajatarta teidän ravintolaan", Rouge ihmetteli silmät pyöreinä. Toivon ja Heikin nyreät ilmeet eivät jääneet häneltä huomaamatta. 
"Päinvastoin. Pahe tekee parhaan illan." Hän kosketti huulillaan Rougen kämmenselkää. 

Rouge, arkisemmin Saimi, työskentelee päivisin hattumyyjänä, mutta muuntautuu iltaisin vietteleväksi jazzlaulajaksi. Helsingin pirtukuningas Guld-Gusti täyttää vuosia ja pyytää Rougea laulamaan syntymäpäiväjuhlilleen. Guld-Gusti jää kuitenkin ikuisesti viisikymppiseksi, sillä hänet murhataan omissa syntymäpäiväjuhlissaan. Rougen Toivo-veljellä on ollut hankaluuksia Guld-Gustin kanssa, ja Toivo vangitaan epäiltynä murhasta. Rouge on nähnyt murhapaikalla epäilyttävän miehen, mutta poliisit luulevat hänen vain yrittävän suojella veljeään. Rouge alkaa selvitellä yhdessä veljensä ystävän Heikin kanssa mahdollisen murhaajan henkilöllisyyttä. Rougen nuuskiminen ei kuitenkaan kaikki miellytä, ja Rougen tielle alkaa hiipiä vaaroja.

Olisin pitänyt kirjasta vähemmän, jos sen tapahtuma-aika olisi eri. Toisaalta silloin kirja olisi ollut muutenkin aivan erilainen, joten tuskin tällaista jossittelua kannattaa tehdä. 1920-luvun Helsinki valloitti minut, ja Hurman johdattelemana kuuntelin jazzia Helsingin salakapakoissa. Kieltolaki on voimassa, mutta eivät ihmiset paljon jaksa välittää laista, jota Korpelan sanoin jotkut pääpuolet ovat olleet säätämässä.

Murhan motiivi on erilainen kuin monissa muissa dekkareissa. Motiivi sopii myös kirjaan todella hyvin, joten Hurma on onnistunut siinä suhteessa kiitettävästi.

En missään vaiheessa pusertanut kirjaa rystyset valkoisina siksi, että olisin jännittänyt niin paljon, mitä seuraavaksi tapahtuu. Yönpunainen höyhen ei todellakaan ole lukemieni dekkareiden jännittävimmästä päästä, mutta todella viihdyttävä lukukokemus se kuitenkin oli. 

Kirjan eroottinen vivahde on yllättävän rohkea. Ei tässä ihan niin pitkällä olla kuin Milja Kauniston Synnintekijässä, joka on tähän mennessä riettain lukemani historiallinen romaani. Hurman kirjassa erotiikka on sensuellimpaa, mutta asioista puhutaan kuitenkin niiden oikeilla nimillä ja varsinkin kirjan loppupuolella oleva kohtaus, jossa Rouge ja Korpela vihdoinkin saavat himolleen täyttymyksen, on poikkeuksellisen rohkeasti kuvattu.

Sen verran kiinnostusta Hurman esikoisromaani minussa onnistui herättämään, että aion lukea Nina Hurman tulevatkin kirjat. Ehkä niihin ihastun oikein kunnolla, sillä kaikki oikein hyvän kirjan ainekset Yönpunaisessa höyhenessäkin jo oli. Olisin odottanut ehkä hieman jännittävämpää juonta, joka olisi voinut tehdä kirjan lukemisesta vielä nautinnollisempaa.

Kirjan kansi on valittu taitavasti. Se sopii loistavasti kirjan tunnelmaan. On se myös valloittavan kaunis.

1920-luvun Helsingissä ovat kirjan sivuilla käväisseet ainakin Kirsi, Morre ja Karoliina.

*** 1/2