keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Chevy Stevens: Kadonnut

Kannen suunnittelu: Nils Olsson, Katslosa
Design
Chevy Stevens: Kadonnut 2012 (Still Missing 2010) Bazar 360 s. suom. Jaakko Kankaanpää
oma ostos tarjouksesta

Ennen kuin me lopetamme tältä päivältä, minun täytyy rehellisyyden nimissä kertoa vielä yksi juttu - olen nimittäin päättänyt, että en puhu paskaa, ja siitä aion myös pitää kiinni. Kun sanoin, että olin ensi alkuun sekaisin, tarkoitin oikeasti, että olin täysi kahjo. Sen sortin kahjo, joka nukkuu yönsä vaatekomerossa.
Se oli aika helvetin vaikeaa silloin, kun olin juuri tullut kotiin ja asuin vanhassa huoneessani äidin luona. Minun piti livahtaa komeroon aamuyöstä niin että kukaan ei huomannut. Nyt kun olen taas kotona, minulla on tavallaan helpompaa, kun saan päättää kaikesta itse. Mutta en edelleenkään suostu astumaan sisään vieraaseen taloon, ennen kuin olen tarkistanut, missä uloskäynnit ovat. On aika helvetin hyvä, että sinun vastaanottosi on alakerrassa. En nimittäin istuisi tässä, jos olisimme niin korkealla, että ikkunasta ei uskalla hypätä ulos.


Annie O'Sullivan on kiinteistönvälittäjä, jonka asuntonäyttö muuttuu painajaiseksi, kun viimeinen asunnon katsastaja kidnappaa naisen vangiksi vuoristomökkiin. Kadonnut kuvaa Annien vapautumisen jälkeistä aikaa. Vaikka Annie ei enää elä vankina, hänen omasta mielestään on tullut mökkiäkin pahempi vankila.

Viime kuussa kävin Suomalaisessa kirjakaupassa tarkoituksenani vain viettää aikaa ja katsella. Varmasti moni voi arvata, että en lähtenyt kaupasta tyhjin käsin vaan sorruin pokkaritarjoukseen, johon kuuluvia pokkareita sai kolme 15 eurolla. Yksi ostamistani kirjoista oli Chevy Stevensin Kadonnut, jonka kansi oli jäänyt minulle mieleen jostakin blogista. En muistanut, mitä bloggaaja oli kirjasta pitänyt, mutta takakansi lupaili psykologista ja varsin karmivaa jännitystä, joten en voinut vastustaa. Aloin lukea kirjaa saman päivän aikana, koska huomasin kirjan kerrontamuodon olevan kiehtova. Annie on päässyt jo sieppaajansa kynsistä pois, mutta hän käy psykologin luona keskustelemassa tapahtuneesta ja pakenemisen jälkeisestä elämästä. Ei ole kovin yllättävää, että Annien elämä ei ole palannut normaaliksi kotiinpaluun jälkeen vaan hän on traumatisoitunut hyvin pahasti.

Kadonnut on Chevy Stevensin esikoisromaani.
Stevens on itse asiassa ennen kirjailijan uraansa työskennellyt juuri kiinteistönvälittäjänä, ja kansiliepeessä kerrotaan, että hän kehitteli päässään karmivia tarinoita, kun odotteli asiakkaita saapuvaksi. Yksi tarinoista käsitteli kidnapattua kiinteistönvälittäjää. En ihan ymmärrä, miten hän on voinut toimia ammatissa, kun on samalla keksinyt päässään näin karmaisevia skenaarioita mutta huvinsa kullakin.

Pidin kirjan kerrontatavasta paljon. Koko kirja kerrotaan Annien näkökulmasta ja äänellä. Annien kokemuksia ja tunteita kuuntelevan psykologin ääni ei ole kuuluvissa lainkaan ja hänestä saa tietää asioita vain Annien psykologille osoittamien kommenttien kautta. Kuitenkin kun Annie kertoo vuodestaan siepattuna, lukija tietää, että Annie ei jää loppuelämäkseen Friikin armoille. Se ehkä hieman lievensi kirjan ahdistavuutta, sillä kaikkien karmivien tapahtumien lisäksi olisi ollut liian karmivaa, jos lukiessa olisi joutunut jännittämään, pääseekö Annie vapaaksi tai säilyykö hän ylipäätään hengissä. Tällaisenakin kirja on ihan kamala.

En suosittele kirjaa heikkohermoisille lukijoille, sillä kirja sisältää useita hyvin yksityiskohtaisesti kuvattuja ja pahaa oloa aiheuttavia kohtauksia. En kovin usein lue näin väkivaltaisia kirjoja ja luulen, että seuraava kerta ei ole ihan heti. Muutenkin kirja voi jakaa mielipiteitä, mutta minut kirja onnistui koukuttamaan. Loppu tosin meni liian kaukaa haetuksi. En enää pystynyt lainkaan uskomaan, että sellaista voisi tapahtua, vaikka aika karmeita tapauksia viime vuosinakin on valitettavasti paljastunut.

Viime vuosina lehdissä on uutisoitu toinen toistaan karmivammista sieppaustapauksista, joissa naisia on pidetty vankina monien vuosien ajan. Tästä kirjasta tuli väistämättä mieleen todellisen elämän tapaukset. En haluaisi uskoa, että mitään kirjan kaltaista voisi tapahtua, mutta valitettavasti tiedän, että tuskin kirjankaan tapahtumat olisivat ihan mahdottomia. Ne tuntuvat kauheudessaan uskomattomilta, mutta jotkut ihmiset pystyvät valitettavasti aivan karmiviin asioihin. En ole lukenut aiheesta aiemmin, vaikka tosielämän sieppauksistakin on kirjoitettu kirjoja.

Vaikka kirjan lukeminen oli ahdistavaa ja yököttävää, silti kirja onnistui koukuttamaan. Täytyykin ehkä etsiä käsiini muitakin Stevensin kirjoja, sillä hän on ainakin tämän kirjan perusteella taitava rakentamaan ja ylläpitämään jännitystä.

Muualla: Luettuja maailmoja, Järjellä ja tunteella, Kirjaston kummitus ja Luen, siis olen

6 kommenttia:

  1. Selkä värisi jo pelkästään tämän bloggauksen perusteella. Laitan tämän lukulistalle! Minulla on tällä hetkellä samankaltaisia fiiliksiä Viattomien veljeskunnan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aihe on itsessään jo kauhistuttava ja kirja oli sen verran yksityiskohtainen eikä antanut armoa lukijalle, että kovin helppo ja miellyttävä lukukokemus ei ollut. Kiintoisa kirja kuitenkin ja minä ainakin pidin kirjan toteutuksesta ja juonesta (vaikka loppu olikin hieman yliampuva).

      Poista
  2. En ole ihan varma, mitä äskettäin kirjoittamalleni kommentille kävi ja jos minun suunnalta tulee nyt kaksi kommenttia niin toisen voi poistaa :D Mutta siis piti sanoa, että voi hitsi, kun olen niin nössö. Kirja kuulostaa todella kiinnostavalta, mutta olen niitä ihmisiä, jotka skippaavat liian raa'at kohdat ja jotka lukevat lopun etukäteen, jotta voi lukea kirjan ylipäätään. Mutta ehkä voisin yrittää kehittää luonnettani tämän kirjan kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tässähän lukemista hieman helpotti se, että Annien tiesi vapautuneen Friikin (Annien sieppaajalleen antama kutsumanimi) kynsistä. Tosin sieppauksen vaikutukset olivat Annien jokapäiväisessä elämässä niin vahvasti läsnä, että ei se kovin suuri helpotus ollut. Kovin heikkohermoiselle en tätä todellakaan suosittele, sillä minunkin teki välillä pahaa lukea joistakin jutuista. Mutta niin voit tietenkin kokeilla omalla vastuulla, ja ainahan lukemisen voi keskeyttää, jos kirja on liikaa omalle sietokyvylle. On paha mennä sanomaan, mikä on jollekin toiselle liikaa ja mikä ei.

      Poista
  3. Oikea kauhukirja. Olin verrannut sitä Uhrilampaisiin, vaikka se nyt on niin karmaisevaa luettavaa, että hyytävämpää saa hakea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin Uhrilampaat kymmenisen vuotta sitten ja elokuva on tuoreemmin mielessäni, mutta karmiva kirjakin kyllä oli. En pystyisi tällaisia kirjoja jatkuvasti lukemaan, sillä sen verran herkkä olen kuitenkin.

      Poista

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!