lainattu kirjastosta
Ally Condien dystopia-trilogian aloitusosa on odottanut jo jonkin aikaa lukemista. Olen useammastakin blogista lukenut, että Condien kirjat muistuttaisivat Lauren Oliverin Delirium-trilogiaa, mutta olisivat huonompia ja pitkäveteisempiä. Delirium-trilogiasta olen pitänyt paljon, mutta en silti ollut varma, jaksaisiko "huonompi Delirium" pitää minua otteessaan.
The almost-snow reminds me of a line from a poem we studied this year in Language and Literacy: "Stopping by Woods on a Snowy Evening." It is one of my favorites of all the Hundred Poems, the ones our Society chose to keep, back when they decided our culture was too cluttered. They created commissions to choose the hundred best of everything: Hundred Songs, Hundred Paintings, Hundred Stories, Hundred Poems. The rest were eliminated. Gone forever. For the best, the Society said, and everyone believed because it made sense. How can we appreciate anything fully when overwhelmed with too much?
Cassia elää Yhteiskunnassa, jossa Yhteiskunta päättää yksilön puolesta käytännössä kaiken. Ihmisille määrätään heille tilastollisesti paras kumppani ja sopivin työpaikka. Kaikki ihmiset, lähes poikkeuksetta, kuolevat päivänä, jona he saavuttavat 80 vuoden iän. Cassia on täyttänyt juuri 17 vuotta, ja syntymäpäivänään hän osallistuu parijuhlaan, jossa hänelle esitellään tulevaisuuden kumppani. Yleensä kumppani on joku ennalta tuntematon ihminen, mutta Cassialle onkin valikoitunut Xander, Cassian hyvä ystävä. Kun Cassia on palannut kotiin ja aikoo katsoa Xanderin tietoja saamaltaan mikrosirukortilta, Xanderin kasvot muuttuvatkin hetkeksi toisen hänen tuntemansa pojan, Kyn, kasvoiksi. Cassia on ihmeissään. Onko Xander vai Ky hänen oikea parinsa? Vaikuttaa siltä, että erehtymätön Yhteiskunta on tehnyt virheen. Kyn kasvojen näkemisestä alkaa tapahtumaketju, joka saa Cassian kyseenalaistamaan koko entisen elämänsä.
Cassia kypsyy kirjan aikana selvästi, ja olen iloinen, että hän alkaa kyseenalaistaa Yhteiskunnan sääntöjä ja jopa kapinoida niitä vastaan. Minua puistattaa jo ajatus elämisestä Yhteiskunnassa, jossa on säilytetty vain 100 runoa, kertomusta, maalausta ja musiikkikappaletta, sillä ihmiset eivät muka kestäisi suurempaa määrää taidetta vaan joutuisivat liian suurien tunnekuohujen valtaan. Osa teoksista on tietenkin hävitetty siksi, että niiden sisältö voisi herättää Yhteiskunnan jäsenissä kapinallisia ajatuksia.
Matched on selkeästi hidastempoinen kirja. Välillä kirjassa on jopa hieman tylsiä kohtia, joissa ei ole paljon muuta ideaa kuin Cassian sisäinen herääminen Yhteiskunnan epäkohtiin. Kirjassa on myös paljon Cassian pohdintaa siitä, miten hän tuntee kiintymystä väärää poikaa kohtaan. Missään vaiheessa en kuitenkaan halunnut kirjaa jättää kesken, sillä kuitenkin halusin tietää, mitä Cassialle ja Kylle tapahtuu.
Condien trilogian aloitusosan juonenkäänteet eivät olleet kovin yllättäviä. VAROITUS PIENOINEN JUONIPALJASTUS! Tiesin jo ennen lukemista, että Yhteiskunta laittaa vanhusten ruokaan myrkkyä, sillä asia oli mainittu eräässä lukemassani arvostelussa. Silti jos en olisi vanhusten kohtaloa tiennyt, olisin sen melko varmasti arvannut. Ei tarvita suurta neroa päättelemään, että jos vanhukset kuolevat aina samaan aikaan ja on säädetty laki, jonka mukaan kukaan ei saa syödä heidän kanssaan samaa ruokaa, Yhteiskunnalla on osansa vanhusten kuolemissa. JUONIPALJASTUS PÄÄTTYY!
Condien käyttämä kieli on näköjään saanut monelta kehuja, mutta minuun se ei mitenkään erityistä vaikutusta tehnyt. Pidin kieltä ihan sujuvana, mutta en kuitenkaan rakastunut Condien tapaan kirjoittaa.
Aion lukea jossakin vaiheessa trilogian kaksi muutakin osaa, mutta en varmaan ihan heti. Kiinnostus tuleviin tapahtumiin syntyi, mutta en kuitenkaan odota tulevien tapahtuminen lukemista niin paljon, että haluaisin seuraavan kirjan saada heti käsiini. Matched on helppolukuinen välipala, joka ei jää pyörimään mieleen lukemisen jälkeen. Vaikka kirjassa oli joitakin surullisia tapahtumia, minkäänlaista tunteiden vuoristorataa en lukiessani kokenut. En eläytynyt kirjaan niin vahvasti kuin esimerkiksi jo mainitsemaani Delirium-trilogiaan. Luultavasti joku vähemmän dystopia-kirjoja lukenut voisi pitää Condien kirjasta enemmän kuin minä. Silti suosittelisin ennemmin tutustumaan esimerkiksi Oliverin trilogiaan tai Shustermanin Unwindiin, jota ei vain voi suositella kylliksi. Tämän Condien kirjan voi lukea sitten, jos genreen ihastuu ja haluaa lukea dystopia-kirjan toisensa perään. Näin minulle on nimittäin käynyt.
Osallistun kirjalla Lukemattomat kirjailijat -haasteeseen.
Tämä kirja on arvostelu myös esimerkiksi Nafisanin, Minna Jaakkolan, Anun ja marjiksen blogeissa.
*** 1/2
Näin jälkeenpäin ajateltuna minua alkoi mietityttää se, ettei kirjassa kerrottu lainkaan Yhteiskunnan historiaa ja sitä, kuinka tarinan dystopiseen tilanteeseen lopulta päädyttiinkään. Yhteiskunnan tarinaa ei pohjustettu, ja se häiritsi minua. Jos kyseessä on dystopinen maailma, niin sille dystopisuudelle pitäisi antaa jonkinlainen selitys ja historia. Mutta ehkä tätä selvitetään sitten jatko-osissa lisää.
VastaaPoistaTavallaan jäi vähän harmittamaan, koska tämän idean pohjalta olisi voinut kirjoittaa paljon paremmankin tarinan, vaikka ei tämä huono kirja todellakaan ollut.
PoistaToivottavasti jatko-osissa on selitetty Yhteiskunnan historiasta. Myös minua se kiinnostaisi.
Toisessa osassa on jonkin verran taustoitusta (minuakin kiinnostavat juurikin ne kirjan nykytilanteeseen johtavat tapahtumat). Odotan, että sarjan päätösosassa, joka ilmestyy huomenna, paljastetaan lisää. Saan siitä arvostelukappaleen Risingshadow-sivuston kautta, eli pääsen siitä kertomaan ensimmäisten joukossa.
PoistaKiitos informoinnista. :) Nyt tekee hieman enemmän mieli lukea toinenkin osa. Jään odottamaan mielipidettäsi viimeisestä osasta.
Poista