Jonathan Safran Foer: Eläinten syömisestä

Jonathan Safran Foer: Eläinten syömisestä 2011 Atena (Eating Animals 2009) 389 s. suom. Antti Immonen ja Suomen oloja käsittelevät loppusanat on kirjoittanut Salla Tuomivaara Eläinsuojeluliitto Animaliasta
lainattu kirjastosta

Totean heti alkuun, että tästä arvostelusta näkyy minun subjektiivinen mielipiteeni lihansyönnistä. En edes yritä antaa olla sen näkymättä. Olen ollut reilun kymmenen vuoden ajan kasvissyöjä, joten on aika selvää, ettei suhtautumiseni lihantuotantoon (ja -syöntiin) ole se kaikkein positiivisin. Jonathan Safran Foerin kirja on ollut pitkään lukulistallani, mutta sain luettua sen vasta nyt, kun olen kirjoittanut kirjallisen viestinnän kurssille esseetä lihansyönnin haittapuolista.

Jonathan Safran Foer alkoi tutkia eläinten syömistä, kun hänen poikansa syntyi. Safran Foer oli pitkään ollut epävarma siitä, miten lihansyöntiin pitäisi suhtautua ja lapsen syntymän myötä hänen oli alettava ajatella asioita myös poikansa kannalta. Hän ei voinut enää ummistaa silmiään ja syödä satunnaisesti lihaa ottamatta tarkemmin selvää lihatuotannosta.

Ennen Eläinten syömisestä -kirjan lukemista luulin, että kirjassa esitetään yksipuolinen kuva lihatuotannosta. Lihatuotanto on pahasta aina ja lihantuottajille ei anneta puheenvuoroa. Olin väärässä, sillä kirjailija itsekin myöntää lopulta tukevansa eettisempää eläintuotantoa. Kirjassa on tällaisesta esimerkkinä farmari Frank, joka kohtelee kasvattejaan mahdollisimman hyvin. Kuitenkin myös Frankin tilalla kasvaneilla linnuilla on kohtalona ennenaikainen kuolema. Onko oikein, että kanat tapetaan 35-39 päivän ikäisinä, vaikka kanan luontainen elinikä olisi viidestä seitsemään vuotta? Entä munijakanojen tarpeettomat kukkopojat, joiden elämä loppuu ennen kuin se ehtii kunnolla alkaakaan?

Eläinten syömisestä keskittyy Yhdysvaltojen lihateollisuuteen ja sen ongelmiin. Kirjan lopussa on 15 sivun mittainen kirjoitus eläinten oloista Suomessa. Vaikka ongelmat eivät ole ehkä niin pahoja Suomessa kuin Yhdysvalloissa, tämän suomenkieliseen painokseen lisätyn kirjoituksen lukemisen jälkeen ei voi ajatella, että kyllähän niitä ongelmia tietysti muualla on, mutta Suomessa on kaikki aivan toisin ja niin paljon paremmin. Luin tämän Suomen oloja käsittelevän kirjoituksen useasti. Tietenkin se on suomalaisen näkökannasta kirjan kiinnostavinta antia, mutta käytin sitä myös esseeni lähteenä, joten myös siksi perehdyin siihen vielä huolellisemmin kuin varsinaiseen Safran Foerin tekstiin. Oli surullista lukea, että Pohjoismaat ovat pikkuhiljaa menettäneet asemansa eläinsuojelun kärkimaina. Suomessa pidetään tärkeänä sitä, että ruokaa saataisiin tuotettua yhtä halvalla kuin muissakin läntisissä maissa. Siksi vaatimuksiin eläinsuojenormien kiristämisestä onkin vastattu, että Suomella ei ole varaa tehdä tiukempia säädöksiä kuin muualla. Lisäksi myös Suomessa lihateollisuus on halunnut nopeakasvuisempia ja runsastuottoisempia eläinkantoja, mikä on johtanut siihen, että nykyisin käytettävät eläinkannat ovat usein rakenteellisesti aiempaa sairaampia.

Mikään kielellinen taidonnäyte Safran Foerin kirja ei ole, ja joitakin tönkköjä anglismeja suomentaja on jättänyt tekstiin, mutta eipä tämän kirjan tarkoituksena olekaan olla kirjallinen mestariteos. Kirjan tärkeys on sen sanomassa ja tuomassa tiedossa. Minulle kirja ainakin tarjosi paljon uutta informaatiota, vaikka luulisin kuitenkin olevani keskivertoa paremmin perehtynyt lihatuotannon haittoihin. Olen aiemminkin tiedostanut, että myös muita eläinkunnan tuotteita tuotetaan tavoilla, jotka eivät vastaa moraalikäsityksiäni. Jos eläisin täysin näkemysteni mukaisesti, olisin vegaani. En kuitenkaan ole, minkä vuoksi tunnen välillä omatuntoni kolkuttavan. Kirjassa kuvataan välillä niin huonoa eläinten kohtelua, että mieleni teki olla uskomatta. Ei kukaan voi kohdella eläimiä tuolla tavoin, joskus jopa tarpeettoman sadistisesti, mutta kai sitä vain valitettavasti on pakko uskoa.

Voisin suositella kirjaa kaikille, sillä tämä on sopivaa luettavaa niin aktiivivegaanille kuin lihan suurkuluttajalle. Mielestäni kaikkien pitäisi tietää kirjassa kerrottavat lihateollisuuteen liittyvät epäkohdat, vaikka kaikki asiat eivät, onneksi, ole täysin samalla tavalla täällä Suomessa kuin Yhdysvalloissa.

Kirjasta on kirjoitettu myös muun muassa Kirjaplaneetta-, Kirjanurkkaus- ja Kaiken voi lukea -blogeissa.

Eläinten syömisestä on 15. luettu kirja TBR100-listaltani.

Ensin mietin, onko tälle kirjalle sopivaa antaa edes tähtiä, mutta sitten päädyin siihen, että Eläinten syömisestä ansaitsee täydet viisi tähteä, koska se on niin vaikuttava ja tärkeä kirja.

*****

EDIT P.S. Minähän ehdin jo aivan unohtaa. Hyvää kirjan ja ruusun päivää! Minä en juhlistanut sitä muuten kuin käymällä kirjastossa, mutta houkuttelevaa luettavaa sieltä lähti mukaani, joten olen tyytyväinen.