perjantai 2. tammikuuta 2015

Kymmenen oman hyllyn kirjaa, jotka haluaisin lukea vuonna 2015

Kuten ehkä jotkut ovat jo huomanneet, rakastan tehdä suunnitelmia, mutta suunnitelmani eivät aina toteudu. Kun Jenni listasi oman hyllynsä kirjoja, jotka hän aikoo lukea tämän vuoden aikana, en voinut vastustaa kiusausta ja koostin jälleen yhden lukusuunnitelmalistan. Aiemmat kerrat ovat jo osoittaneet, että hyvin todennäköisesti en lue kaikkia listattuja kirjoja mutta osan niistä luen melkein varmasti. Suunnitelmien tekeminen on kuitenkin minusta puoli iloa, joten teen listan siitä huolimatta, että suunnitelmani eivät ehkä täysin toteudu tälläkään kertaa.

1. Félix J. Palma: The Map of Time
Tämä kirja on tainnut odottaa hyllyssäni jo lähes kaksi vuotta ja se kuulostaa vallan kiintoisalta. Kirjan paksuus on varmaankin yksi syy, miksi sitä en muka tähän mennessä ole ehtinyt lukemaan. Joka kerta kun vilkaisen spefi-hyllyäni, kirja kiinnittää huomioni ja mietin, miten hyvä kirja se varmaan olisi.

2. Hugh Howey: Shift
Tämä on listani kirjoista se, jonka luen todennäköisimmin, sillä se kuuluu tammikuun lukusuunnitelmiini. Aloin lukea Shiftiä syksyllä, mutta ehdin lukea sitä vain pieni pätkä kerrallaan enkä oikein päässyt mukaan juoneen. Siksi haluankin aloittaa kirjan täysin alusta ja lukea sen mielellään jo tämän kuun aikana.

3. Adam Johnson: The Orphan Master's Son
Voitin kirjan Pähkinäkukkula-blogin arvonnasta syksyllä ja Pohjois-Koreaan sijoittuvat kirjat ovat alkaneet kiinnostaa, vaikka niitä en ole tainnut vielä yhtäkään lukea. Sitäkin useamman olen laittanut lukulistalle. Pähkinäkukkulan Marjaana listasi tämän myös viime vuoden parhaaksi kirjaksi, joten uskon kirjan olevan hyvä.

4. Marisha Pessl: Special Topics in Calamity Physics
Luin tämän kesällä melkein puoleenväliin, mutta sitten kirja jäi tauolle. Kirja ei ole huono, mutta ei se mikään Yönäytöskään ole. Minun pitäisi lukea kirja loppuun ennen kuin olen täysin unohtanut, mitä siinä on tähän mennessä tapahtunut.

5. Kristina Ohlsson: Tuhatkaunot
Luin reilu vuosi sitten Nukketalon ja pidin sitä todella hyvänä jännärinä. Olen hankkinut sen jälkeen omakseni sekä Tuhatkaunot että Varjelijat, mutta en ole vielä lukenut kumpaakaan kirjoista. Koska Tuhatkaunot on sarjan toinen osa, se on luettava ensin. Kannustimena on myöskin se, että Varjelijoita olen kuullut kehuttavan Ohlssonin parhaaksi enkä voi lukea sitä ennen kuin Tuhatkaunot on luettu.

6. Mario Vargas Llosa: Tuhma tyttö
Minulle on kehuttu Tuhmaa tyttöä aika paljon ja näiden kehujen vuoksi se on tarttunut jostakin kirja-alesta matkaani. Luen ihan vähän eteläamerikkalaista kirjallisuutta ja onhan Vargas Llosa voittanut Nobelinkin vuonna 2010.

7. Chimamanda Ngozi Adichie: Kotiinpalaajat
Luin Adichien Purppuranpunaisen hibiskuksen viime vuonna ja se herätti mielenkiintoni kirjailijaa kohtaan. Kun tutkin hyllyjäni ja mietin, mitä voisin tälle listalle laittaa, huomasin omistavani Kotiinpalaajat. En ollut enää lainkaan muistanut, että hankin sen itselleni kai Hulluilta päiviltä viime vuonna. Vähän vaikuttaa siltä, että minulla on liikaa lukemattomia kirjoja, koska en edes muista omistavani osaa niistä. Päätin laittaa kirjan tälle listalle muistutukseksi sen olemassaolosta. Kirjabloggaajat valitsivat Kotiinpalaajat vuoden 2013 toiseksi parhaaksi käännöskirjaksi, joten tiedän monen pitäneen kirjasta.

8. Scott Westerfeld: Uglies
Kuvassa näkyy koko sarjaboksi, mutta realistinen tavoite olisi lukea ainakin sarjan aloitusosa tämän vuoden aikana. Sain sarjaboksin syntymäpäivälahjaksi jo lähes kaksi vuotta sitten ja toivoin sarjaa poikaystävältäni silloin siksi, että halusin saada sen mahdollisimman pian käsiini. Silti en ole lukenut ensimmäistäkään kirjaa. Mikä minua oikein vaivaa?

9. Susanna Clarke: Jonathan Strange & Mr Norrell
Tämänkin olen omistanut varmaan parin vuoden ajan. Kirjan idea (1800-luvulle sijoittuva vaihtoehtohistoria ja jo hävinnyt taikuus on palannut kahden miehen mukana) kuulostaa ihan äärimmäisen kiintoisalta. Paksuus on tämänkin lukemista viivästyttänyt.

10. Asko Sahlberg: Herodes
Omistuksessani kirja ei ole ollut vielä montaa päivää, mutta lukulistallani se on ollut jo reilun vuoden. Uskon, että kirja voisi olla mieleeni ja en haluaisi, että se enää jäisi lukematta paksuuden vuoksi.

Mitä näistä erityisesti suosittelette? Onko teillä joitakin erityisiä lukusuunnitelmia tälle vuodelle?

30 kommenttia:

  1. Minä huutelen kovaan ääneen Code Name Verityn ja Pendergast-sarjan puolesta! Luulen, että pitäisit Pendergasteista muuten kovasti :)

    Pitäisi kyllä itsekin tehdä tällainen suunnitelma, että saisi vähän vähemmäksi oman hyllyn lukemattomia. Voisin myös repäistä ja lukea vihdoinkin Fifty Shades of Greyt... naurattaa ajatuskin jo, mutta kerta ne siellä hyllyn päällä pölyttyvät niin saisipahan ainakin kuitata luetuiksi. Jos ei muuta niin ainakin sen huumorimyllyn saisin pyörimään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Code Name Verity tulee ainakin luettua. Pendergastitkin ovat lukulistalla, mutta niitä en vielä uskalla luvata. Ehkäpä kesällä. :)

      Ajattelin, että jos yrittäisin lukea ainakin yhden joka kuukausi, niin saisin nämä helposti luetuksi. Tosin saa nähdä, pitääkö tämä päätös vain alkuvuoden. Olen lukenut ekan Fifty Shades of Greyn ja no... Yksi sana: sisäinen jumalatar. :D Toisen ja kolmannenkin olen joskus napannut kirjaston Bookcrossing-hyllystä mukaani (tosin niissä ei ole Bookcrossing-tunnuksia, joku on vain tyrkännyt ne sinne, jotta pääsisi eroon).

      Poista
  2. En ole lukenut näistä mitään! Melkoisia paksukaisia näyttäisi olevan suurin osa, mutta sinähän oletkin nopea lukemaan, joten etköhän selätä näistä ainakin suurimman osan vuoden aikana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin asettaa tavoitteeksi 1 kirja/kuukausi. Jos tuollaisen tahdin onnistuisin pitämään, kirjat olisi luettu jo pari kuukautta ennen vuoden loppua, mutta saa nähdä, miten käy. Jotenkin paksukaiset jäävät usein odottamaan parempaa hetkeä (=sitä, että lukuaikaa on enemmän).

      Poista
  3. Suunnitelmien teko on tosiaan jo melkein puolet ilosta. ;)

    Minä yritän vielä jatkaa vuonna 2012 tekemääni oman hyllyn TBR-listan lukemista, mutta en kyllä taida koskaan saada sitä valmiiksi. Uusia kirjoja on tullut jo niin paljon, ja osa listani kirjoista on muuttunut jo täysin epäkiinnostaviksi. Mutta katsellaan...

    Tältä sinun listaltasi minäkin aion lukea muutaman. Tuo Johnsonin kirja onkin vasta suomennettu ja sain siitä arvostelukappaleen, eli se tulee jossain vaiheessa ehdottomasti blogiini. Tuhmaa tyttöä on minullekin suositeltu, ja Herodeksen ostin joulukuussa e-kirjana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on. Uutta luettavaa tulee koko ajan ja jotkin vanhat eivät enää kiinnostakaan samalla tavalla kuin ennen.

      Ai se on jo suomennettu? En tiennytkään. Sitä varmaan alkaa näkyä enemmän blogeissa. Ei ainakaan pääse unohtumaan minultakaan. :) Herodes on varmaan hyvä lukea e-kirjana, sillä paperiversion lukeminen voi olla aikamoinen rasitus ranteille.

      Poista
  4. Jonathan Strange & Mr. Norrell on mainio kirja! Hyvin omalaatuinen, hyvin pitkä, hyvin hauska ja hyvin hidastempoinen olematta tylsä. Ihana, ihana kirja ♥ Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa loistavalta. :) Nyt tuntuu siltä, että se pitäisi lukea mahdollisimman pian, mutta sitten taas toisaalta monien kirjaston kirjojen eräpäivät lähestyvät ja minulla on muutenkin liikaa kirjoja kesken tällä hetkellä. Kiinnostavia kirjoja on liikaa. Tosin tämä on aika kiva ongelma. :) Olisi kamalaa, jos asia olisi päinvastoin.

      Poista
  5. Minä listasin viime vuonna 10 oman hyllyn halutuinta, mutta saattaa olla, että tänä vuonna jätän listat tekemättä. Vaikka hei, sainhan minä puolet luettua!

    Tuhma tyttö minullakin on hyllyssäni lukematta. Ja Kotiinpalaajat oli lukemisen arvoinen, ei ehkä ihan täydellinen, mutta hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin yrittää lukea ainakin yhden näistä kuukaudessa. On sitten täysin eri asia, onnistunko siinä. Jos pääsisin samaan kuin sinä eli puoliin, sekin olisi mielestäni jo hyvä saavutus. Usein oman hyllyn kirjat jäävät valitettavasti kirjaston kirjojen varjoon, koska niissä ei ole mitään eräpäivää, johon mennessä ne pitäisi lukea.

      Poista
  6. The Map of Time on kyllä varsin kiva kirja! Suosittelen sen lukemista! Se on kyllä paksu, mutta ainakin minut se imaisi mukaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paksuissa kirjoissa aloittaminen on yleensä vaikeinta. Jos kirja osoittautuu hyväksi, lukeminen sujuu yllättävänkin nopeasti, mutta jostakin syystä kirjojen paksuus pelottaa. Aina asia ei ole ollut niin. Olen yläasteella lukenut ihan pelotta vaikka Anna Kareninan ja Kolme muskettisoturia. Nyt kuitenkin tartun paljon helpommin enintään 400-sivuisiin kirjoihin.

      Poista
  7. Olen lukenut listaltasi kolme kirjaa, joista mieleenpainuvin on ehdottomasti tuo Johnsonin The Orphan Master's San. Se on todella merkillinen kirja sekä hyvässä että pahassa, voisi sanoa. Jätin sen melkein kesken, mutten kuitenkaan voinut - onneksi. Kirja kyllä palkitsi, vaikka melkoista rmäpimistä se ajoittain oli. :D

    Minun pitäisi muuten päivittää oma kirjahyllylistani. Jospa yrittäisi tässä viikonlopun aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The Orphan Master's Son kuulostaa koko ajan kiinnostavammalta.

      Toivottavasti ehdit päivittämään. On aika kivaa vakoilla, mitä kirjoja muiden hyllyssä on.

      Poista
  8. Noista olen lukenut Kotiinpalaajat ja Herodeksen. Jälkimmäisestä tykkäsin enemmän. Niin, ja suunnitelmathan ovat aina "eläviä dokumentteja" eli muuttuvat tilanteen mukaan... ainakin minulla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ihan sama. Olen hyvinkin suunnitelmallinen ihminen siinä mielessä, että teen suunnitelmia koko ajan, mutta myös muokkaan niitä tilanteen sitä vaatiessa. Lukeminenkin muuttuisi aika ahdistavaksi, jos suunnitelmia olisi pakko noudattaa orjallisesti. Minulle se ei ainakaan sopisi lainkaan. :)

      Poista
  9. Olen lukenut noista vain Tuhatkaunot ja se on ihan suositeltava dekkari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että se on minulle mieleinen dekkari, koska Nukketalokin oli.

      Poista
  10. En ole lukenut itse näistä mitään, mutta Hugh Howeyn Shift/Siirros on ehdottomasti luettava! Minunkin täytyisi saada aikaiseksi lukea tämä ja mielenkiinnolla odotan osoittautuuko se yhtä erinomaiseksi kuin Siilo. Mutta mielenkiintoisilta näyttävät nämä muutkin teokset. Ehkäpä niistä jokin löytäisi paikan lukulistaltani. Jäänpäs seurailemaan arvioitasi niistä ;)

    Itse ajattelin näin alku vuodesta keskittyä dekkareihin ja päätin että vietän Vera Valan, Dan Brownin, J.D. Robbin sekä Robert Galbraithin kirjojen parissa aikaa. Aion myös katsastaa fantasiatarjontaa ja muutama kirja onkin jo suunnitteilla. Taru sormusten herrasta on yksi niistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shift on ehdottomasti lukulistani kärkipäässä. Alku vaikutti lupaavalta, mutta kun en vain mitenkään ehtinyt keskittyä lukemiseen elo-syyskuun vaihteessa, jolloin sen aloitin, niin se ei oikein edennyt.

      Dekkareihin keskittyminen kuulostaa kivalta idealta. Toivottavasti alkuvuotesi on jännittävä. :) Ja oi, TSH. ♥ Toivottavasti pidät siitäkin.

      Poista
  11. En ole lukenut noista yhtäkään niin en oikein osaa suositella. Minäkin tykkään tehdä erilaisia listoja! Omat lukusuunnitelmani luitkin jo blogistani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tehnyt aika paljon listoja blogiaikoina. :D Niitä on kiva tehdä ja nyt on hyvä paikka, jonne laittaa ne. Tykkään muiden lukusuunnitelmien lukemisesta, ja ilmeisesti en taida olla ainoa. :)

      Poista
  12. Hei mahtavaa, sinäkin innostuit tähän! :) Listaltasi olen lukenut Kotiinpalaajat (♥) ja Tuhman tytön, en voi kun suositella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innostun helposti listauksista. :) Olisi mukavaa, jos joku muukin vielä innostuisi, sillä rakastan lukea tällaisia listauksia. Kiva kuulla, että nuo kirjat ovat hyviä.

      Poista
  13. Suosittelen noista -yllätys, yllätys- The Orphan Master's Son'ia. Tulee kansien välissä siten vastaan mitä tahansa, niin lue eteenpäin avoimin mielin äläkä kurki eteenpäin, vaikka mieli tekisi. :D Jonathan Srange & Mr Norrell löytyy omasta hyllystäni ja olen lukenut sen kahdesti. Kirjaneito kuvasi sen jo niin hyvin, etten keksi lisättävää. :)

    Ostan yleensä vain sellaisia kirjoja, jotka olen jo lukenut tai luen hetimiten, joten kovin ihmeellistä lukemattomien pinoa hyllystäni ei löydy. Sain joululahjaksi kirjan The Bathing Women (Tie Ning). En ollut siitä koskaan kuullutkaan, mutta toivottavasti ehdin lukea sen kuluvan vuoden aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole, ihme ja kumma, kovin yllättynyt suosituksestasi. :) Jonathan Strange & Mr Norrell kiinnostaa tällä hetkellä kovasti, mutta ensimmäisenä noista aloitin kuitenkin suunnitelmieni mukaan Howeyn Shiftiä.

      Olen muuttunut valikoivammaksi kirjaostoksissani, vaikka saisi miten halvalla, mutta en siltikään lue kaikkia kirjoja heti, kun ne ostan. Tuskin koskaan pääsen sellaiseen tilanteeseen. Toisaalta pidänkin siitä, että omassa hyllyssä on useampia lukemattomia, joista voi valita fiiliksen mukaan luettavaa.

      Poista
  14. Listasin FB-sivulleni ihan tämän listan innoittamana kymmenen kirjaa omasta hyllystäni. Monet ovat olleet siellä nolon kauan.
    Gabaldonia, Anni Nupposta, Boris Hurttaa, Charlaine Harrisia, Pirjo Hassista...
    Ei tule tylsää jos kaiken aion.

    Näistä sinun listaltasi en ole lukenut yhtäkään, joten en kummemmin osaa suositella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin juuri tuon listasi. :) Minä ihan tykkäsin toisiksi viimeisestä Sookie-kirjasta, mutta vika oli kyllä pettymys. Naisen ja kuninkaankin haluan joskus lukea, mutta tällä hetkellä lainassa on Putoavan tähden prinsessa, jonka luen varmaan ensin. Omistan Joen jumalankin, vaikka olen hieman novellikammoinen.

      Poista
  15. Kotiinpalaajat, Jonathan Strange & Mr Norrell ja Herodes ovat kaikki suursuosikkejani! Sinulla on melkoisen upeita lukukokemuksia edessäsi jo pelkästään noiden kolmen parissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihana kuulla, että minua odottaa upeat lukukokemukset. :) Jonathan Strange & Mr Norrell tuntuu tällä hetkellä mainitsemistasi siltä, jonka ehkä ensimmäisenä luen, sillä olen viime aikoina viihtynyt todella hyvin spefin parissa. Herodeksen ja Kotiinpalaajien lukemistakin odotan kuitenkin innolla.

      Poista

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!