lainattu kirjastosta
Hetkeä myöhemmin kalastusalus oli hänen edessään. Juri taittoi alaspäin ja nosti jalkansa pystyyn. Hän putosi pari kolme metriä suoraan alas. Sitten hän kääntyi vaakasuoraan asentoon ja ui kalastusaluksen alle.
Hän näki heti sen, mitä oli pelännyt näkevänsä.
Kalastusaluksen pohja ei ollut enää vaaleansininen. Se oli muuttunut tummanpuhuvan mustaksi.
Callaon maalari.
No voi saatana, ajatteli Juri. No voi saatanan saatanan saatana.
Hän ui lähemmäs ja silitti Mriyan pohjaa kämmenellään.
Maalin pinta oli rosoinen, ja kun hän rapsutti pohjaa, maalia irtosi ja puinen pinta tuli näkyviin. Mustan kerroksen alla ei siis ollut sinistä maalia! Hän potkaisi räpylöillään ja kiersi aluksen ympäri. Musta pinta oli ehjä, vesirajaan asti. Missään ei näkynyt ainoatakaan vaaleansinisen maalin läiskää. Se ei tiennyt hyvää. Se oli todella huono juttu.
Alex on tutkimusryhmän kanssa tutkimassa muinaisia kurganeja. Hän on vakuuttunut siitä, että alueella on koskematon hautakumpu, jota kukaan ei ole vielä löytänyt. Alexin vaimo Irina on miehensä seurana, kunnes hän saa viestin, joka saa hänet jättämään miehensä ja lähtemään Mustallemerelle. Ihmiskuntaa saattaa lähestyä tuhoisa ekokatastrofi.
En ole aiemmin lukenut Risto Isomäkeä, vaikka kehuttu ja Tähtivaeltaja-palkinnon saanut Sarasvatin hiekkaa on ollut lukulistallani jo jonkin aikaa. Kun Isomäeltä ilmestyi syksyllä mielenkiintoisen kuuloinen uusi kirja, päätin lukea sen ensimmäisenä. Kirja ei ollut minulle aivan täydellinen lukuelämys, mutta pikkupuutteistaan huolimatta pidän Isomäkeä jo yhden kirjan perusteella suomalaisen tieteiskirjallisuuden kärkijoukkoon kuuluvana nimenä.
Kirjailija on selvästi perehtynyt aiheisiin, joista kirjoittaa. Kun uhkaskenaariot on luotu kiinnostaviksi ja pelottavan mahdollisiksi, kirja on dystopisen kirjallisuuden ystävälle herkkua. Monen asian pitäisi mennä juuri katastrofille sopivalla tavalla väärin, mutta Isomäen maalaama kauhukuva ei ole aivan mahdoton - valitettavasti.
Hieman ohuiksi jääneet hahmot on yksi kirjan suurimmista puutteista. Välillä minusta tuntui, etten täysin ymmärtänyt henkilöiden motiiveja, ja etenkin Irinan käytös vaikutti välillä hieman hämmentävältä. Kirjan ihmissuhdedraama on mielestäni aivan tarpeeton eikä herättänyt minussa paljonkaan tunteita varmaankin juuri siksi, että kirjailija ei onnistunut saamaan henkilöitä lihaksi ja vereksi.
Pääasiassa pidin Isomäen kirjoitustyylistä, vaikka usean luvun päättäneet juonikoukut tuntuivat hieman turhilta. Juonikoukut tekevät lukemisesta nopeatempoista, mutta pidän enemmän siitä, kun kirjailija pitää jännitettä vireillä muilla tavoin.
Kurganin varjot sai minut vakuuttumaan Isomäen kirjailijan taidoista ja aion ehdottomasti perehtyä hänen tuotantoonsa lisää. Jotenkin aavistelen, että hänen aiemmasta tuotannostaan voi löytyä vieläkin kirkkaampia helmiä kuin tämä.
Osallistun kirjalla Idän pikajuna -haasteeseen ja kuittaan Varnan käydyksi siksi, että Mustameri hyväksytään kohdan suoritukseksi.
Muualla: Mummo matkalla, Kirjapolkuni, Kirjabrunssi, Kirsin kirjanurkka, Booking it some more, Iltaluvut, Kirjakertomuksia ja Kirjavinkit
Isomäen Sarasvatin hiekkaa oli minun ensikosketukseni (ja tähän mennessä ainoa kosketukseni) kirjailijan tuotantoon. Siitä pidin todella paljon. Olenkin ajatellut, että haluan lukea Isomäeltä muutakin. Kurganin varjot ei ehkä kuitenkaan ole paras valinta minulle - sellainen tuntuma on muutaman lukemani bloggauksen myötä syntynyt.
VastaaPoistaEpäilen, että minäkin saattaisin pitää vielä enemmän Sarasvatin hiekkaa -kirjasta, vaikka tästäkin kyllä pidin. Mielenkiintoni kirjailijan teoksia kohtaan heräsi. Täytynee pian etsiä kirjastosta muitakin Isomäen kirjoja luettavaksi.
PoistaTämä olikin ihan tuntematon tapaus! Kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta. Mutta harmi, että henkilöt jäävät ohuiksi :/ Se vaikuttaa lukukokemukseen todella paljon
VastaaPoistaTämä olikin mielenkiintoinen, vaikka henkilöt eivät olleetkaan aivan onnistuneesti rakennettuja. Tässä oli kuitenkin sen verran muita ansioita kuten se, että kirjailija tunsi hyvin aiheet, joista hän kirjoittaa, ettei tuo puute ihan hirveästi haitannut.
PoistaMinä kyllä pääsin henkilöihinkin ihan sisään. Näissä jännärityylisissä kirjoissa vaan aika usein harppoisin juonta eteenpäin, tosin sen voi tehdä "juoksulukemallakin", mutta se on vain oma pulmani lukijana. Mutta kaiken kaikkiaan Isomäen kirjat ovat minulle viihdyttäviä. Tiettyyn tarpeeseen oikein hyviä.
VastaaPoistaTäytyypä lukea tämäkin. Luin tuon Sarasvatin hiekkaa muutama vuosi sitten ja pidin - vaikkakin loppu oli mielestäni "epätieteellinen" :)
VastaaPoista