Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät 2014 Tammi 557 s.
lainattu kirjastosta

"Sano aivan mitä haluat, mutta tässä asiassa on vain yksi, lopullinen totuus." 

Joen viskilasi oli jälleen tyhjä, vaikka hän oli vasta täyttänyt sen. Ulkona oli hämärtynyt. Kaikki muut olivat nukkumassa.
Sanomalehdessä oli sisäsivuilla julkaistu pieni uutinen, joka kertoi eläinoikeusaktivistien kiistelleen eläintutkijan kanssa. Eläintutkijan. Omasta mielestään hän tutki ihmisen näköjärjestelmää. Hänen ryhmässään jotkut tekivät kokeita terveillä koehenkilöillä, ihmisillä, mutta ketäs sellainen kiinnosti. Hänen ryhmänsä neljää tietokonemallintajaa, niitä, jotka nuorten kuvitelmissa pelastaisivat koko maailman, ei mainittu.
Ilmeisesti ei ollut mitään merkitystä, miten asiat oikeasti olivat. Vain se merkitsi, miltä ne näyttivät.
Jokainen sai ne näyttämään siltä, miltä halusi.

Alina ja Joe tapasivat Italiassa olleessa konferenssissa. He rakastuvat ja Joe muuttaa Suomeen, jonne sopeutuminen ei olekaan kovin yksinkertaista. Alinan mielestä Joe panostaa perheeseen liian vähän ja etsii tieten tahtoen huonoja puolia työstään Helsingin yliopistossa ja uudesta asuinmaastaan. Alinan ja Joen epäonnistuneesta avioliitosta jää jäljelle yhteinen poika Samuel, joka jää Suomeen äitinsä kasvatettavaksi, kun Samuelin isä palaa takaisin Yhdysvaltoihin. Vuosien päästä kun Samuel on jo aikuinen, Alina soittaa entiselle miehelleen siitä, että heidän poikansa on Yhdysvalloissa. Samuelista on vuosien saatossa tullut eläinten oikeuksien puolustaja ja Joe pitää eläinkokeita välttämättöminä tutkimukselleen.

Olen lukenut ennen Valtosen Finlandia-palkinnon voittanutta teosta ainoastaan kaksi Finlandia-voittajaa. Sofi Oksasen Puhdistus ja Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi olivat kumpikin minulle pienoisia pettymyksiä. Finlandian voittaa usein kirja, joka ei minua aiheensa puolesta kiinnosta, joten olen yleensä jättänyt palkitut kirjat muille lukijoille. Viime vuoden lopulla Finlandian sai kuitenkin kerrankin sen oloinen romaani, että en voinut jättää kirjaa lukematta. Olin kiinnostunut Valtosen kirjasta jo keväällä hieman katalogitekstin perusteella, mutta kirja oli unohtunut syksyn saapuessa. Kuitenkin mitä enemmän kirjasta kuulin, sitä enemmän se kuulosti minun jutultani. En joutunut pettymään vaan sain jopa enemmän kuin osasin odottaa.

Etukäteen ajattelin saavani eläinkokeita tekevän isän ja eläinaktivistipojan näkemysten vastakkainasettelua. Sain, mitä odotinkin, mutta kirja on paljon muutakin. Samuelin vanhempien eron jälkeiset ongelmalliset välit leimaavat Alinan ja Joen pojan kasvua. Monessa muussakin kirjassa on tullut ilmi, miten pienet asiat vaikuttavat lopputulokseen. Jos Alina olisi suhtautunut pienen poikansa matkaan isänsä luokse suopeammin, olisiko Samuel välttynyt katkeruudelta isäänsä kohtaan? Nykyhetki ja mennyt vuorottelee kerronnassa, ja siksi syy-seuraussuhteita jää miettimään. Selittääkö mennyt nykyhetken?

Kirja on runsas aiheiltaan ja kooltaan. Silti siinä ei ole mitään liikaa. He eivät tiedä mitä tekevät on kirja siitä, miten asiat eivät ole mustavalkoisia. Se on jännitysnäytelmä ja kritiikkiä nykyajan ilmiöitä kohtaan. Se kysyy, miksi ennakkoluulot voittavat terveen järjen käytön. Miksi on niin helppoa uskoa pahinta kanssaeläjistä? Se ei ole kuitenkaan liian osoitteleva ja provosoiva, vaan se herättää juuri sopivasti tunteita ja saa ajattelemaan. Luin kirjan loppuratkaisun kyyneleet silmissä.

Vaikka kirja sijoittuu melkein meidän aikaamme, teknologian kehitys on mennyt vielä pidemmälle. Joen tytär Rebecca on iAm-laitteen lumoissa, ja muutkin pitävät sitä käänteentekevänä keksintönä. Kirjasta on luettavissa myös piikkejä medikalisaatiota kohtaan. Koulussakin tunnutaan ihannoivan sosiaalisen kanssakäymisen vaivattomuutta niin paljon, että siellä ollaan valmiita hyväksymään lääkitys niille oppilaille, joilta se ei suju täydellisesti. Rebeccan trendien perässä pysymisen ja suosittuna olemisen tarve on saanut hänet altistamaan elämänsä mainostauluksi.

Minulle tämä on viime vuoden paras kotimainen. Tietenkin vielä voi tulla vastaan jokin tämän ylittänyt, mutta sellaisen teoksen olisi oltava huikea, sillä näin loistavaa teosta on vaikea ylittää. Huh, jo toinen kirja tässä kuussa, jonka jäljiltä olen häikäistynyt. He eivät tiedä mitä tekevät on runsas, upea ja puhutteleva teos.

Siinan mielestä meillä alkaa olla jo riittävästi kirjallisuutta maamme sota-ajoista, mutta meillä ei todellakaan ole yhtään liikaa kirjallisuutta tämän kirjan teemoista.
Mai Laakso kuvaa tätä kirjaksi, joka on hyvin yhteiskuntapainotteinen mutta johon on samalla saatu sisällytettyä perhetragedia, johon vaikuttavat monet eri tekijät.
Juhanin mukaan kirja täytti täydellisesti sen, mikä hänen mielestään on kirjan tärkein tehtävä: avata uusia näkökulmia.
Marile arvelee, että kirja on kaikista hänen lukemistaan kotimaisista kirjoista hengeltään kansainvälisin.
Omppu jäi kirjaa lukiessaan kaipaamaan edes muutamaa suvantohetkeä, jolloin olisi pystynyt hengittämään huohottamatta.
Tomi Norha hämmästeli ensin kirjan kerronnan arkisuutta mutta huomasi sitten kirjan suurimman ansion olevan se, että kirja kuvaa tätä päivää, nykyhetken ongelmia ja mahdollisuuksia.