Maritta Lintunen: Hulluruohola

Ulkoasu: Mika Wist

Maritta Lintunen: Hulluruohola 2014 WSOY 306 s.
lainattu kirjastosta

Palasin Suomeen aavistamatta mikä minua täällä odotti.
On hyvä, ettei ihminen osaa ennustaa tulevia - mitä hän niillä tiedoilla tekisi? Eihän hän ymmärrä edes omaa menneisyyttään. Tuon tietämättömyyden ansiosta tulin vetäistyksi maailmaan, jollaiseen kirjavaa kiertolaiselämää viettäneenäkään en ollut törmännyt.
Nuo kymmenen kuukautta syrjäisessä Hulluruoholassa, autioituneessa Riihen kylässä muuttivat elämäni."Ihminen on itselleen salaisuus loppuun asti."
Se väite tuli todistetuksi minulle perin pohjin.

Sara on saapunut takaisin Suomeen ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen, ja Saran isoisän mielestä lapsenlapsi on liian päämäärätön ja kypsymätön. Sen vuoksi isoisä lupaa Saran puolesta, että tämä ottaa huolehdittavakseen asuntolan, jossa asuu yhteiskuntaan sopeutumattomia yksilöitä. Hulluruoholan asukkaat eivät ole mieleltään sairaita, mutta he poikkeavat muista ihmisistä sen verran, että heitä karsastetaan eikä heillä ole mahdollisuutta sopeutua yhteiskunnan odotuksiin. Sara huomaa sopivansa Hulluruoholan asukkaiden keskuuteen yllättävän hyvin.

Kirjakatalogissa kirja kiinnitti huomioni etenkin erikoisella nimellään ja kiehtovalla kansikuvallaan. Vaikka kuvauskin oli kiinnostava, kirja ei olisi ehkä ilman ulkoasuaan jäänyt mieleen niin vahvasti, että se tuli luetuksi, koska uutuuskirjoja ilmestyi syksyllä niin paljon, etten mitenkään ehtinyt lukea kaikkia, jotka olisin halunnut.

Sara Järä on keskenkasvuinen luikuri, joka karkaa paikalta heti kun tulee ongelmia. [...] Kun Saran äiti kolme vuotta sitten kuoli, hälytyskellot alkoivat soida korvissani. Neljääkymmentä lähentelevä vanhapiika (jonka viinihuuruinen äiti kiipeää suolapurkkia kurottaessaan laholle keittiöjakkaralle sillä seurauksella, että kaatuu metrin korkeudelta ja lyö takaraivonsa tarjoiluvaunun kulmaan menettäen ensin tajuntansa, sitten henkensä) hoiti surutyön nakkaamalla repun selkään ja lähtemällä moneksi vuodeksi ulkomaille.

Saran isoisän käsitys lapsenlapsestaan ei ole kovin imarteleva. Isoisä ei edes yritä ymmärtää Saran aivoituksia ja syitä toimintansa takana. Vaikka Sara käsittelee surua omalla tavallaan, se ei tee Sarasta kylmää ja sydämetöntä ihmistä. Kirjassa näytetään sekä Saran että isoisän näkemykset tilanteesta, jotka ovat aluksi melko vastakkaisia. Lisäksi osa luvuista on Tukholmassa asuvalta Eelis Selanderilta Saralle tulleita sähköposteja. Eelis Selander on alunperin keksinyt idean asuntolasta ihmisille, jotka eivät ole mieleltään sairaita mutta poikkeavat sosiaalisista normeista.

Isoisän mielestä elin kelvotonta kulkurielämää. Tiesin, että se oli läpeensä suunnittelematonta niin työn, talouden kuin miestenkin osalta - halusin olla vaeltelija, joka ei pohdi mitä on kenellekin velkaa.

Sara ei ole löytänyt kotia ja rakkaita vaikka on käynyt monessa paikassa ja tavannut paljon ihmisiä. Yllättäen Hulluruohola alkaa tuntua kodilta, ja asukkaista etenkin Matias Pohjola tekee Saraan lähtemättömän vaikutuksen. Ehkä isoisän idea ei ollutkaan niin pähkähullu, miltä se Sarasta ensin vaikutti.

Harmaasta massasta poikkeavat ihmiset eivät ole mitään kummajaisia vaan ihmisiä iloineen ja suruineen. Yhteiskunnan odotukset ovat usein aivan kohtuuttomia ja liian joustamattomia. Niihin on yksinkertaisempi sopeutua kuin poiketa niistä, mutta kaikkien ihmisten mieli ei mukaudu niiden noudattamiseen. Miksi asiat olisi aina tehtävä samalla tavalla ja "vääränlaista" käyttäytymistä ei hyväksytä?

Hulluruohola on erikoinen kirja. Tavallaan kirja on täysin realistinen eikä sisällä mitään fantastisia elementtejä, mutta silti koko kirjan ajan mukana on vire, joka ei ole aivan tästä todellisuudesta. En muista aiemmin lukeneeni mitään Hulluruoholan tapaista ja kirja jää mieleeni hyvänä ja omanlaisenaan lukukokemuksena.

Muualla: Ullan luetut kirjat, Rakkaudesta kirjoihin, Booking it some more, Aikani kuluksi, Periaatteessa kirjoista, Lukupino, Ja kaikkea muuta, Lukutoukan kulttuuriblogi, Tuijata. Kulttuuripohdintoja  ja Annelin kirjoissa